Sivut

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Rantapäivä

Aamupäivällä Emäntä kaivoi yhtäkkiä rantakassin esille. Tajusin heti, että nyt ollaan lähdössä johonkin kivaan paikkaan, koska esillä oli rantakassi ja kylmälaukku ja minun vilttini otettiin mukaan myös. Jostain syystä ihmiset eivät ota rannalle mukaan omia vilttejään, vaan minun vilttini ja sitten kun se viltti lojuu rantahiekassa, sille ei äkkiä saakaan mennä koiria. No pitäköön vilttini, rannalla on kaikkea muutakin kivaa tekemistä kuin makoilla viltillä!

Olen jo parina kesänä käynyt ihmisten kanssa siellä rantapaikassa ja tiedän jo aika hyvin, mitä siellä tehdään. Muutaman kerran olen ollut siellä yötäkin. (Eka kerta oli kyllä aika jännä ja olin hyvin pieni, niin että lopulta vahingossa pissasin telttaan.. hups.)


Ensimmäisenä kesänä
Ronille tämä oli tietty eka kerta, joten aluksi sille piti näyttää, mitä kaikkea rannalla voi tehdä. Ensin kahlasimme vedessä.


Sen jälkeen on erityisen hyvä pyöriä hiekassa, koska hiekka tekee hyvää turkille. Tai siltä se ainakin tuntuu.
Sitten voi kaivaa kuoppia ja pureksia kaisloja.


Roni oli todella nopea oppimaan. Paremman mestarin kanssa juostiin kilpaa rantaviivalla ja juostiin vähän Ronin kanssa ihan kahdestaankin. Sitten tutkittiin ympäristöä.


Ja kun tätä oli tehty useampi tunti, alkoi tuntua tärkeältä hakeutua kylmälaukun läheisyyteen, koska jossain vaiheessa aina paistetaan makkaraa. Eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä.


Myös yhdet kivat tutut tulivat rannalle viettämään aikaa meidän kanssa. Toinen on aikuinen ja toinen niin pieni ihminen, että sitä on vähän vaikea uskoa ihmiseksi, mutta kyllä sekin varmaan ihminen on. Minä en tällä kertaa jaksanut enää siinä vaiheessa oikein kiinnostua pienestä ihmisestä. Lepäilin varjossa enemmän, mutta Roni taisi istua vieressä katsomassa, kun pieni ihminen kaivoi hiekkaa ja sitten se pikku tyyppi antoi Ronille kaisloja. Roni otti aina kaislan suuhun ja puri sen murskaksi ja sitten pieni ihminen antoi uuden. Minullekin se ojensi yhden. Ei huvittanut ottaa, mutta sitten kun se vaan tyrkytti sitä ja kiljui, niin lopulta otin sen suuhuni ja pudotin hiekkaan. Pikku ihminen oli tyytyväinen ja minä sain olla taas rauhassa.

Päivä oli oikein mukava ja sen jälkeen on ollut mukava vain köllötellä kotona. Rantaelämä meinaa vähän viedä mehut mäykystäkin.

Roni ja laatikot

Kaikki alkoi siitä, kun erään koiranruokavalmistajan ilmaisnäytepaketti saapui ja pahvilaatikko jäi eteiseen odottamaan roskikseen viemistä. Roni nappasikin laatikon omatoimisesti leikkeihinsä ja pur(k)i siihen energiaansa. Eräiden rikkoutuneiden esineiden (mm. oma sänky) jälkeen laatikon kaluaminen tuntui hyvältä idealta ja laatikko sai jäädä eteiseen.



Marraskuussa
Kun laatikko oli silputtu loppuun, se vietiin pois ja seuraavana päivänä tohveleista katkesivat kuminauhat yksin (Lucyn kanssa) ollessa. Onneksi kaupat tarjoavat ilmaiseksi tätä leikkimateriaalia, joten seuraava laatikko saapui eteiseen välittömästi. Näin pahvilaatikot saapuivat elämäämme ja eteiseemme.


Tammikuussa
Jos yksinäisyys ahdistaa, laatikko lohduttaa. 
Jos Lucy ei suostu painimaan, laatikko kuiskaa: "Leikitään!"

Hyvässä laatikossa voi ottaa välillä torkut, kun on kalunnut kyllikseen.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Hauska ulkoilupäivä

Aivan tavallinen aamu. Aamuruoka syöty, aamulenkki heitetty ja valmistaudumme aamupäiväunille, kun yhtäkkiä pihalta kuuluu aivan kuin Roosa-tädin haukahdus. Mutta sehän on mahdotonta. Roosa-täti asuu pitkän automatkan päässä. Jäämme hämmentyneinä istumaan eteiseen. Portaissa kuuluu ääniä. Ovikello soi. Räjähdämme vartiointihaukkuun, koska ovikello tuntuu käskevän meitä niin. Hiljennymme kuitenkin kuuntelemaan. Oven takaa kuuluukin koiran niiskutusta. Aivan selvästi Roosa-tädin niiskutusta!

Ovi aukeaa, emmekä ole pysyä nahoissamme. Siellä todella on Roosa-täti emäntineen! Pompimme, vikisemme ja nuolemme kaikkea, mihin saamme kielemme tökättyä. Roni ei edes tiennyt, että meidänkin kotiimme voi tulla toisia koiria, eikä Lucykaan ole usein joutunut omaa reviiriään jakamaan vieraiden kanssa. Mitään väärinkäsityksiä ei kuitenkaan pääse syntymään. Roosa-täti on enemmän kuin tervetullut ja Lucy antaa hänen jopa leikkiä puruluilla rauhassa.

Ihmiset istuvat alas ja käyvät syömään jotain, mitä ei ilmeisesti ole tarkoitettu meille koirille. Rauhoitumme vähän. Vain Roni yrittää välillä kiivetä Roosa-tädin päälle. Ruuan jälkeen ihmiset alkavat laittaa lenkkivaatteita päälle. Roosa-täti on niin innoissaan, että hän kulkee edes takaisin eteisessä ja haukkuu. Me mäyriäiset vain heilutamme häntäämme ja vaihdamme välillä asentoa.

Vähän matkaa kuljettuamme selviää, että olemme menossa pitkälle metsälenkille. Reitti on meille tuttu. Roni kirmailee sinne tänne innoissaan ja sille tulee ehkä puolet pidempi lenkki kuin muille. Metsässä on mukava kulkea. Siellä kuulee omat ajatuksensa ja toisten koirien terveisten sijaan on hauskaa välillä tutkia, mistä jänis on loikannut ja missä kettu jolkottanut. Joskus polun vieressä rapisee hiiri, toisinaan ojan yli on hypännyt hirvi. Kerran tällä polulla nähtiin myös karhun jälkiä.

Ylämäkien ja alamäkien jälkeen polku putkahtaa yhtäkkiä suolle, jonka yli johtaa pitkospuut. Toisaalta voi myös tehdä kuten Roni ja vain rypeä suossa pitkospuiden vieressä. Suon reunalla on laavu, jossa pysähdytään yleensä hetkeksi. Niin tälläkin kertaa. Ihmiset ja koirat juovat ja kaikille on mukana vähän herkkupaloja. Roni juoksee muutaman kierroksen täysillä laavun ympäri ja sitten vähän painitaan lenkin jatkumista odotellessa.

Möyriäiset laavulla

Roosa-täti laavulla
 Pitkä metsälenkki on 9 kilometriä pitkä. (Siinä teille, jotka epäilette, etteivät mäyräkoirat jaksa pitkiä lenkkejä!) Sen jälkeen on mukava kotona vähän oikaista selkää sohvalla ja nostaa jalat kohti kattoa.

Lopulta Roosa-täti lähtee emäntineen. Katsomme haikeina eteisessä heidän peräänsä ja yritämme ehdottaa Paremmalle mestarille, että lähtisimme vielä perään. Jonkin ajan päästä saamme ruuan ja lähdemme ulos, mutta Roosa-tätiä ei enää näy. Sen sijaan menemme koirapuistoon ja riemuksemme Laku saapuu sinne myös. Lakun emäntä heittää palloa ja Roni ja Laku hakevat sitä kilvan. Roni tosin menettää mielenkiintonsa palloa kohtaan jossain vaiheessa ja keskittyy vain juoksemaan Lakun rinnalla ja näykkimään kyljestä. Laku on ihmeellisen rauhallinen ja pitkäpinnainen eikä hermostu Ronille ollenkaan.

Lucya ei poikien pallohommat kiinnosta
Sellainen päivä siis tänään. Mutta nyt pitää mennä! Mestari taisi tulla kotiin. Hänellä on varmasti likainen nenä, joka täytyy putsata poskionteloita myöten...

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Juhannus

Viikonloppuna oltiin taas siellä mökillä. Tällä kertaa ihan yötä! Minä juoksin koko ajan ympäri pihaa, kävin kurkkimassa rannassa, välillä vähän uinkin ja kannoin metsästä kasan risuja ja isompiakin karahkoita pihalle. Roosa-tädin kanssa painittiin myös paljon, vaikka hänellä olikin side jalassa. Kuulemma vanha vamma. Aluksi meitä vähän toppuuteltiin, mutta eihän me mitään uskottu. Ei uskoisi, että Roosa-täti on jo yli 6 vuotta.

Viime viikonloppuna oli juhannus, Roni, jos et tiennyt.

Tiedän minä nyt, että se oli juhannus. Pihalle tuotiin niitä koivuja, joihin ei saanut koskea (kävin kyllä salaa vähän järsimässä yhtä...), saunottiin ja sitten poltettiin se iso nuotio.


Lucy tarkastaa juhannuskokon

Kokko palaa
Parasta juhannuksessa oli se, kun kävi paljon tuttuja ihmisiä kylässä. Oli mukavaa nuolla kaikkien neniä. Ja se oli kivaa, kun Roosan emännältä putosi välillä niitä makkaranpaloja pitkin pihaa. Oli todella tärkeää etsiä ja syödä ne kaikki.

Minusta se pieni Remu-koira oli myös hauska. Olisin voinut leikkiä sillä koko illan! Tai siis sen kanssa... 

Sinä ahdistelit Remua koko ajan, niin ettei se päässyt kulkemaan! Haukuit vain ympärillä ja taklasit sen pepullasi!

Kyllä Remukin haukkui! Ja se oli vahinko, että se juoksi peppuani päin. Chihuahuat ovat yllättävän köykäisiä.  Niin ja minähän hyppäsin laituriltakin kaksi kertaa! Parempi mestari mielestäni huijasi minua vähän siinä, kun hän sanoi minulle laiturin päässä, että mennään Roni, ja sitten hyppäsi veteen, niin minäkin jotenkin hämäännyin käskystä ja noudatin sitä ehkä kunnolla miettimättä seuraksia. Jouduin ihan uppeluksiin, mutta uin sitten vain rantaan. Toisella kerralla Mestarit olivat molemmat vedessä ja kutsuivat luokseen. Yritin laiturilla vikistä, että minä tiedän, mihin tämä johtaa ja en haluaisi taas sukeltaa kokonaan, mutta enhän minä voinut vastustaa heidän kutsujaan. Hyppäsin veteen, uskollinen kun olen. 

Pyh. Minä en olisi hypännyt, vaikka makkara olisi hukkunut. Minusta veden varassa ajelehtiva mäyräkoira on luonnoton. Ja siinä touhussa menee vettä korviin. Kahlailu on ihan ok, mutta tassut on pidettävä maassa. Sittenhän tavattiin vielä Lonny-mummokin. Hän on vanhin koira, jonka olen koskaan tavannut. Ainakin 14 vuotta! Hän on usein vähän äreä, jos häntä menee liian lähelle.

Niin minä yritin monta kertaa pyytää häntä leikkimään, mutta hän ei kai halunnut. Välillä onnistuin sentään haistelemaan hänen peppuaan.

Ihmiset valvoivat tavattoman myöhään juhannuksena. Me ei millään pysytty hereillä, eikä myöskään tuolla viltillä, joka oli kuulemma meitä varten sohvalla.

Sunnuntaina käytiin vielä kylässä muutaman tosi vanhan ihmisen luona. Vanhat ihmiset pitävät ilmeisesti koirista, jotka makaavat paikallaan. Ainakin meitä kehuttiin kilteiksi ja sanottiin, että saadaan tulla uudestaan, kun juhannuksesta väsyneinä nukuttiin koko vierailun ajan. Tai minä nukuin kyllä vähän siksikin, että automatka oli aika raskas. Pelotti niin vietävästi, kun mentiin jollain ihan eri autolla, jossa en ollut koskaan aikaisemmin ollut. Tärisin melkein koko matkan. Paluumatkalla en ihan niin paljoa jaksanut enää pelätä. 

Minä muistin jo edelliskerroista, että siinä kyläpaikassa ei saa mennä sohvalle. Sinähän taisit Roni vähän hypähtää sohvallekin? Emäntä nappasi sinut aika kiireellä alas. Oli mukava olla reissussa, mutta on mukava olla kotonakin. En ole oikein jaksanut tehdä tänään lenkillä käynnin lisäksi muuta kuin nukkua Mestareiden sängyssä. Se on kodin paras paikka.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Roni mäyräkoirakoulussa

No niin minä kävin tänään sellasessa jutussa kuin mäyräkoirakoulu. Äkkiseltään keksin kyllä parempiakin tapoja viettää keskiviikkoiltaa, mutta menihän se nyt siinä. 

Ensimmäinen ärsyttävä juttu oli tietysti automatka sinne. Se ei tuo huriseva ja tärisevä auto ole oikein meikäläisen juttu. Tsemppasin kuitenkin tällä kertaa ja pidin kaikki eritteet sisälläni. Enkä vinkunutkaan, kun ei se ole tuntunut auttavan. Hankala vain oli löytää hyvää asentoa. Ja vielä Lucy-neidin pinkit valjaat päällä... Kyllä hävetti.

Perillä olikin sitten monenlaisia mäykkyjä paikalla. Ja se sama söpö mäykkytyttö, jonka näin viikko sittenkin! Lucy-neiti on tietenkin ykkönen, mutta voi pojat olisi tehnyt mieli senkin kanssa vähän juoksennella! Ilmeisesti kukaan mäyräkoira ei ole päässyt suunnittelemaan mäyräkoirakoulua, koska siinä tapauksessa siellä olisi tehty vähän eri juttuja, kuin mitä tehtiin. Minusta siellä olisi juuri pitänyt juoksennella irrallaan söpöjen mäykkytyttöjen kanssa ja ehkä vähän joidenkin rauhallisten poikienkin ja sitten olisi vedetty leluja, etsitty ruokaa ja kaivettu kuoppia. Sellaisesta mäyräkoirakoulusta minäkin olisin pitänyt. Nyt oli vähän erilaista.

Siellä mäyräkoirakoulussa nimittäin pyörittiin melkein koko ajan piirissä! Voitteko kuvitella! Isot, karskit uroksetkin (joihin mielelläni jo lukisin itseni) pyörimässä piirileikkiä kuin kerholapset. Välillä seisottiin ja taas ympäri. Pari kierrosta minäkin jaksoin jolkotella, mutta sitten alkoi jo tulla kuumakin ja vähän tuntua, että tämä homma on nähty. Oli siellä joitain muitakin harjoituksia. Ne oli aluksi ihan ok, mutta sitten alkoi meikäläisen toffeerööriä pakottaa siihen malliin, ettei oikein voinut keskittyä. Onneksi Emäntä ymmärsi, että tämä poika tarvitsee tauon juuri NYT ja vei minut vähän syrjemmälle. Kaikkien aikojen jännäkakkahan se sieltä teki tuloaan. Vähän vielä heinää suuhun ja sitten myönnyin menemään takaisin piirileikkiin. 

Ja sellaisella pöydälläkin piti taas patsastella, kun vieraat tädit ronkkivat suuta ja puristelivat häntää. Emäntä sai jotain uusia vinkkejä joistain otteista ja tuntui, että hänkin aika jämäkästi halusi, että seison paikallani tunnusteltavana. Jotenkin annoin vähän periksi. Jos kopeloivat, niin sitten kopeloivat. Ensi kerrasta en lupaa toki mitään, mutta tällä kertaa en jaksanut enää vastustella. 

Taisin aloittaa mäyräkoirakoulun parhaaseen mahdolliseen aikaan, kun tämän kerran jälkeen alkoi kesäloma! Ja oli siitä yksi hyväkin seuraus: Emäntä kysyi yhdeltä tunnustelijatädiltä, että olenko sen mielestä liian luiseva ja se sanoi, että ehkä vähän enemmän voisi antaa ruokaa. Enemmän ruokaa! Tämähän vain passaa!
Ihana kesäloma!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Iltapissalla

"Lucy, tule!" Suuri pörröinen jänis kutsuu minua. Juoksen sen perässä ja tunnen, kuinka ilmavirta heiluttaa korviani. Näen jäniksen jo selvästi edessäni. Olemme saapumassa metsän reunaan ja syöksymme peltoaukealle. Saavutan jänistä joka askeleella. Tuntuu, että suorastaan lennän.

Yhtäkkiä jänis onkin vieressäni ja tökkää minua kylkeen. Jäniksellä on Emännän kasvot. "Lucy, tule", Emäntä-jänis sanoo, "lähdetään iltapissalle!" Havahdun ja huomaan, etten olekaan peltoaukealla vaan olohuoneessa sohvalla. Yritän sulkea silmäni ja tavoittaa vielä jänistä, mutta se on päässyt karkuun. Haukottelen ja käännän pääni pois Emännästä. Minun puolestani Emäntä ja Musta alamainen (jota en juuri näe, mutta voin kuvitella sen seisovan ovella häntä heiluen lähtövalmiina innoissaan) voivat mennä keskenään iltapissalle. Minulla ei ole niin hätä.

En ymmärrä iltapissakonseptia. Miksi kesken ihanien iltaunien, jotka johtavat lempeästi kohti yöunia, on vielä noustava ja mentävä ulos? Jos olen jo unessa, niin eihän se pissa sieltä mihinkään karkaa. Tai jos yöllä tuleekin hätä, niin matothan ovat sitä varten!

Ruokapurkki kolahtaa keittiössä. Kiero Emäntä on ottanut tavakseen laittaa aamuruuan turpoamaan ennen iltapissalle lähtöä. Vaikka tiedän, ettei nyt ole ruoka-aika, alitajuntani herättää minut lopullisesti ja pakottaa kipittämään keittiöön tarkistamaan asian. Ja kun nyt olen jo jalkeilla, joudun seuraamaan Emäntää ja Mustaa alamaista ulos.

Musta alamainen kipittelee ympäriinsä ruikkien pissaansa, kuin iltapissa olisi parasta, mitä sille on vähään aikaan tapahtunut. Kostoksi uneni keskeytyksestä hiivin aivan hiljaa ja yritän kulkea koko ajan eri suuntaan kuin Emäntä. Tiedän, ettemme palaa sisälle ennen kuin olen pissannut, joten voin kuljettaa Emäntää ja Mustaa alamaista pitkin pihaa mielin määrin. Ennätykseni on puoli tuntia. Siinäpä saa nyt Emäntä värjötellä itikoiden syötävänä. Musta alamainen on jo käynyt istumaan ja katselee ympärilleen hajamielisenä. Se odottaa Emännän tavoin vain, että pääsisi jo takaisin sisälle. Mustalla alamaisella on ärsyttävä tapa olla aina Emännän puolella. Lopulta teen pissan, että pääsen itsekin jatkamaan uniani.


Ps. Tapasimme tänään koirapuistossa ulkomaalaisen koiran! Musta alamainen otti siltä vähän köniinsä, koska sekin oli poikakoira. En aina tiedä, onko Musta alamainen tyhmä vai älykäs. Se ei sanonut vieraalle mitään, vaan meni vain uudestaan nuuskimaan häntää heiluttaen.
    Ilmeisesti "älä koske pyllyyni" on sama suomeksi ja saksaksi koiramaailmassa, koska vieras poika ymmärsi minua aivan hyvin. Olkoon kuinka keskieurooppalainen hyvänsä, mutta minun peppuni on minun peppuni ja sinne eivät työnnä kirsuaan muut kuin minä!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Juhlissa ja metsässä

Siellä taas valuu kylpyhuoneen viemärissä kaikki vaivalla turkkiin kerätty puru ja hiekka! Aina sama juttu. Ensin kannustetaan ja nauretaan ja kehutaan: "Hyvä Lucy! Juokse juokse! Hyvä hyvä!" Ja me Ronin kanssa kierimme ja painimme ja kahlaamme ojassa. Hieromme itseämme antaumuksella pururadan puruun mielessä, että nyt varmaan tämän työllä ja vaivalla hangatun materian saa viedä sisälle ja sisustaa asunnon tällä ihanalla tuoksulla. Mutta ei. Ovella muuttuu ääni ja pakotetaankin suihkuun. Ällöttävään märkään suihkuun, joka kastelee jalat ja vatsan alusen. (Aivan eri tavalla kuin ojassa kahlaamalla! Näitä asioita ei pidä sekoittaa ja luulla, että se olisi "sama asia". Ei ole!)




Lenkille lähtöäkin Emäntä, niin sanottu "Parempi Mestari", venytti aivan tarpeettomasti. Pitkän päivän jälkeen, kun tulimme kotiin, hän vihdoin laittoi ruokamme kuppeihin ja istahtikin sen sijaan ITSE syömään. Siinä hän sitte mutusteli pottua ja soossia, joka olisi muuten maistunut meille mäyräkoirillekin oikein hyvin, ja luki lehteä hyvin syventyneenä. Siitä lehden luvusta ei varmaan olisi tullut loppua, jollen minä olisi taas ottanut ohjia tassuihini. Nousin takajaloilleni ns. mangustiasentoon ja haukahdi terävästi. Emännällä pomppasivat silmät lehden sivuilta saman tien. Hetken aikaa hän yritti olla lukevinaan lehteään, ettei muka näyttäisi siltä, että olin saanut hänet toimimaan haluamallani tavalla, mutta yllättäen artikkeli olikin jo aika lopussa ja kohta kupit jo olivatkin lattialla. Alan olla melko taitava ihmistenhallintataidoissani!

Niin päivällä olimmekin juhlissa. 40-vuotishääpäiväjuhlissa! Se on niin pitkä aika, ettei sitä koira pysty edes oikein käsittämään. Varmaan siinä ajassa ehtii tehdä valtavan monta lenkkiä ja syödä monta kupillista raksuja. Luulisin. Ilmeisesti vahingossa jäimme ensin Mustan alamaisen kanssa ulos tarhaan talon Aki-herran kanssa, mutta kohta virhe huomattiin ja saimme hulmuta paikalla olleiden vieraiden helmoissa. Musta alamainen jopa hyppäsi innoissaan märkänä suurella loikalla Emännän syliin. Emäntä ehti nähdä aikeen ja sanoa: "Alas!", kun hänellä olikin jo syli täynnä kiemurtelevaa, mustaa mäyräkoiraa. Ja pari kertaa Aki-herra juoksutti Mustaa alamaista ympäri olohuonetta. Se oli niin hauskaa, että olisin tikahtunut nauruun, jos osaisin nauraa! Hyvät juhlat. Kiitosta vaan vielä herkkupaloista keittiössä!

Aki-herra


lauantai 13. kesäkuuta 2015

Loma maalla

- Olimme muutaman päivän lomalla maalla Paremman Mestarin kanssa. Maalla on vain yksi iso talo, jossa ihmiset ja koirat ovat, eikä tällaista korkeaa taloa kuin koti on. (Joihinkin huoneisiin koirat eivät saa mennä. Tai eivät saisi. Olen joskus ollut siinä paikassa hoidossa ja sen huoneen ovi oli jäänyt auki, jossa on suurin vuode. Ryömin peiton alle ja nukuin ihanasti pää tyynyllä koko päivän!) Piha on erityisen mukava, koska siellä saa juoksennella vapaana. Ihmiset ilmeisesti ajattelevat, että aita pihan ympärillä tekee siitä turvallisen. No käytännössä itse nautin kyllä enemmän sisällä nahkasohvalla makailusta ja vatsarapsutusten kerjäämisestä.

- Minä olin käytännössä koko ajan ulkona! Siellä pihalla oli hirven sorkkia ja keppejä. Terassin alle pääsee kaivamaan hiekkaa ja keskellä puutarhaa oli jännittävä hulmuava valkoinen kangas. Juoksin sen läpi monta kertaa ihan vain huvikseni! Ja Roosa-täti on aivan paras! Hän jaksaa painia tuntitolkulla! (Paitsi joskus hän kiipeää koppinsa katolle makaamaan, eikä halua painia...)

- No Roosa on ok. Hänessä on vain vähän se ärsyttävä piirre, että hän on vanhempi narttukoira. Ja on jotenkin niin... narttu.

- Itse olet vanha narttu!

- Roni! Nyt kunnolla!

- Joka tapauksessa. Kävimme heti pitkällä kävelyllä ja näimme erikoisia eläimiä. Kun Roosan emäntä kysyi niiltä: "Kuka haluaa kuivaa leipää?" Ne kaikki  vastasivat: "Mää! Mää! Mää!" Yritin itse pysyä vähän loitommalla näistä 'lampaista', mutta Roosa-tätiä pidetään ilmeisesti nälässä, kun se yritti kerjätä emännältään kuivaa leipää kilpaa lampaiden kanssa!
   Keskiviikkona kävimme toisessa kivassa paikassa, nimittäin mökillä!




Roni putosi heti ensimmäisenä rantatöyräältä lampeen.

- Enkä pudonnut! Menin ihan tarkoituksella uimaan!

- Näytti siltä, että oli aika kiire takaisin rannalle...

- No vesi oli kylmää. Ei huvittanut uida kauaa...

- Mökillä ihmiset alkoivat suorittaa toimintoa nimeltä 'siivous' ja jostain syystä siihen kuuluu, että koirat eivät pääse sisälle mihinkään mökkiin. Oli pihallakin ihan hyvä olla. Painittiin vähän Ronin kanssa ja sitten aurinko onneksi paistoi, niin saattoi sen paisteessa köllötellä kuistillakin. Illalla Roni kävi. Missäs sinä Roni kävitkään?

- Krhmätsäreissähm-hm

- Missä? Kerropas millaista siellä oli?

-Kävin emännän kanssa mätsäreissä. Jos tahdot tietää. Ja siellä meni ihan hyvin. No oli vähän outoa ilman sinua Lucy-neiti, mutta kyllä se nyt niinkin meni.

- Niin sinä taisit olla aika varovaista ja nöyrää poikaa siellä?



- No mitäs sitä nyt ylimääräistä hillumaan. Näin yhden aika mukavan mäykkytytön. Ja yhden ihan ok pojankin. Kävin muutaman kerran kehässä. Pennuissa ja mäykkyspesiaalissa... Eihän noista suurta menestystä tullut, mutta yritä itse näyttää hyvältä, kun samalla julmetusti kakattaa! Ja ne vieraat ihmiset kopeloivat joka paikkaa ja haisevat vieraalle... Ei sellainen ole oikein meikäläisen paikka.

- Torstaina käytiin sitten sellaisessa paikassa kuin lintutorni. Roosa-täti sai kiivetä ylös asti ja olisi me mäykytkin sinne kipaistu, mutta ei laskettu.

Lintutorniin mentiin pitkospuita pitkin.
Paluumatkalla käveltiin vielä monen monta mutkaa ja mäkeä ja kierittiin vähän mulloksellakin ja kahlattiin ojassa ja kun lopulta päästiin taas mökille oli kuulemma kävelty yli 8 kilometriä. Mökillä pistettiin vielä vähän painiksi. Sama 'siivous' jatkui yhä ja meille mäykyille tarjottiin ulos sängyksi jotain koria. Siis jotain koiransänkyä! Mutta kyllä se nyt menetteli, kun siinä oli kuitenkin tyyny pohjalla ja aurinko paistoi kuistille koriin, eikä kerran mihinkään sohvalle päässyt (muka jotain multaa turkissa...).

- Olisin minäkin voinut siinä korissa torkkua.

- No ei siihen nyt kuule vaan oikein mahtunut KAHTA koiraa!
   Loma oli todella mukava, mutta kyllä jatkuvasti ulkona oleminen ja valppaana pysyminen on rankkaa puuhaa. Perjantaina maattiin vain koivet kattoa kohti kotona, milloin emäntä ei pakottanut ulos pissalle tai lenkille.

- Joo oli kivaa! Ja heti ollaan valmiita menemään uudestaan, kun vaan päästään.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Esittelyssä: Roni

Kun mäyräkoiraelämä Lucyn kanssa alkoi asettua uomiinsa, alkoi tuntua siltä, että toinen mäykky tekisi elämästä ehkä vielä täydempää. Haaveissa oli ehkä vähän ollut jo alunperin musta uros, mutta koska olimme käsityksessä, että urokset voivat olla kovapäisiä ja mäyräkoirat ylipäänsä itsepäisiä, niin halusimme aloittaa helpommasta eli pehmeämmästä nartusta. Nyt olimme kuitenkin valmiita kohtaamaan uroksen. Tällä kertaa pennun löytäminen ei ollutkaan ihan niin helppoa, kun meillä oli kriteerejä (musta ja uros). Millä  todennäköisyydellä käy kaksi kertaa peräkkäin niin, että pentueeseen syntyy pelkästään mustia narttuja? Lisäksi kerran narttu ei ollutkaan tullut kantavaksi.
Lopulta kuitenkin nappasi ja niin elämäämme tuli Roni, virallisesti Salamantelin Jäljen Jättiläinen, väriltään musta punaisin merkein, normaalikokoinen, pitkäkarvainen mäyräkoira.


Roni oli alkuun melkoinen itkupoika. Ensimmäisenä yönään Roni purki raivoaan omaa sänkyään kohtaan ja myöhemmin yksin jäädessään sänky koki lisää suolestusta. Roni säikähti myös mm. kun ensimmäisen kerran paistoin jauhelihaa pannulla ja ensimmäisillä kerroilla myös imurointi sai melkoisen ulinan aikaiseksi. Vaikka Roni reagoi selvästi herkemmin erilaisiin ärsykkeisiin kuin Lucy, se onneksi myös siedättyy melko nopeasti uusiin asioihin. Ei uskoisi samaksi koiraksi sitä mustaa rötkälettä, joka nykyisin tuulettaa korviaan imurin poistoilmassa.

Oletus mäykkyuroksesta kovapäisenä vastustajana ei ole pitänyt lainkaan paikkaansa. Roni on todella herkkäkorvainen, nöyrä ja kiltti poika. Luokse Roni tulee yhdestä käskystä, ulos lähtö on aina mieluisaa säästä riippumatta ja ei-sanaa Roni kunnioittaa saman tien. Ainoastaan katsekontaktin ottaminen on toisinaan hankalaa, kun maailmassa on niin paljon muutakin katseltavaa ja seurattavaa kuin vieressä seisova emäntä herkkupusseineen. Ronin kanssa olen myös nähnyt sen ihmeen, kun herkkupala ei kelpaa mäyräkoiralle! (Lucylle tällaisia virheitä ei tapahdu, kuten sen kyljistäkin ehkä vähän huomaa...)



Ronista parhaita asioita maailmassa on Lucy. Lucy Lucy Lucy.
Minne Lucy menee, sinne Ronikin ja mitä Lucy tekee, sitä Ronikin.
Pitkä automatka uuteen kotiinkin sujui joten kuten siedettävästi, koska sai painaa pienen kuononsa Lucyn turkkiin ja kuvitella, että siinä on äiti. (Lucylla taas sattui olemaan valeraskaus, joten se ei ollut lopulta aivan varma, oliko hän synnyttänyt tämän pennun vai ei. Kerran sain sen jopa kiinni Ronin imettämisestä!) Toki Mestaritkin ovat Ronista mukavia ja tärkeitä, mutta elämä ilman Lucya ei olisi sama.

Asioita, joista Roni pitää: Lucy, ruoka, lenkkeily, leikkiminen, uiminen, lintujen jahtaaminen, esineiden kuljettaminen, toisten koirien kanssa leikkiminen, puruluiden piilottaminen, ruuan etsiminen, keittiön kynnyksellä nukkuminen, keppien pureskelu, jänisten ja kissojen kakan syöminen, painiminen, juokseminen, joko leikkiminen mainittiin?

Asioita, joista Roni ei pidä: autossa matkustaminen, ulkomuototuomarit, yksin jääminen (tässä tapauksessa yhtäkkiä ihmiset ovatkin tärkeitä ja pelkkä Lucyn seura ei oikein riitä) ja isot tummapukuiset ihmiset.

Ronin velvollisuudet (ainakin omasta mielestään): rappukäytävän äänien vahtiminen ja kaikesta epäilyttävästä raportointi, epäilyttävistä havainnoista raportointi myös ulkona, Lucyn silmien puhdistaminen ja aamiaisajasta muistuttaminen.

Roni 8 kk Match Show:ssa pennuissa sin3

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Esittelyssä: Lucy

Lucy, virallisesti Taxmania Ingenious, laatuarvostelultaan erinomainen, on väriltään punainen, normaalikokoinen, pitkäkarvainen mielensäpahoittaja. Vuonna 2013 rekisteröitiin Lucy ja 160 muuta pitkäkarvaista.


Koirasta oli ollut puhetta jo aiemmin, mutta lopullinen päätös syntyi, kun Isäntä ilmoitti hankkivansa moottoripyörän (auton vaihdon ja crossipyörän jälkeen). Emäntä ilmoitti hankkivansa siinä tapauksessa koiran. Rotuvaihtoehtojen jälkeen onnenpyörä pysähtyi mäyräkoiran kohdalle. Pienen kodin vuoksi koiran pieni koko oli tärkeä valintakriteeri, vaikka muuten Emäntä olikin aina kuvitellut itsensä ison koiran kanssa. Pian saimme kuitenkin huomata, että pienikin koira on aivan yhtä koira, kuin suurikin koira. Tärkeää oli myös, että koira olisi koiramainen eikä vain jalostettu sohvatyyny. Monesti olen saanut huvittuneena korjata otaksumaa, että tuota ei varmaan tarvitse ulkoiluttaa paljoa, kun sillä on niin lyhyet jalat. Vielä koskaan ei ole käynyt niin, että lyhyistä jaloista olisi yty loppunut ennen kuin pitkistä jaloista.

Kun sopiva pentue löytyi, saimme valita kahdesta samannäköisestä punertavasta patukasta omamme. Pyörittelimme pentuja käsissämme, emmekä osanneet sanoa, oliko niissä mitään eroa toisiinsa nähden. Kun laskimme pennut käsistämme, toinen kipitti sisarustensa luo emmekä  enää tienneet, mikä se niistä oli. Toinen oli kuitenkin hitaampi ja jäi himmailemaan lähellemme. Päätimme valita sen.

Ennen pennun hakemista olimme päättäneet Yhteiset Säännöt. Koira ei tulisi makuuhuoneeseen, parvekkeelle eikä sohvalle. Kun tulimme pennun kanssa kotiin ja tovin ihmettelyn jälkeen istahdimme sohvalle, Lucy tuli sohvan viereen ja vinkui sydäntä särkevästi. Katsoimme Isännän kanssa toisiamme. Totesin: "Jos nyt otat sen sohvalle, se on aina sohvalla." Ja näin 20 sekuntia myöhemmin Lucysta tuli sohvakoira. Parvekkeelle pääsemisessä kesti kesään asti  ja sänkyyn se pääsi vasta noin vuoden jälkeen. Olemme olleet siis hyvin tiukkoja ja johdonmukaisia säännöissä. Lucy on vain ollut vielä tiukempi, johdonmukaisempi ja söpömpi.

Ensimmäinen näyttely, 9 kk
                                                       

Asioita, joista Lucy pitää: sängyssä nukkuminen, sohvalla nukkuminen, verijäljet, jänikset, makkara, juusto, koiranruoka, kuivalla säällä lenkkeily etenkin metsässä, kaivaminen, aktivointipelit, uusien temppujen opettelu, vanhojen temppujen toistaminen (Lucy tuntee nimeltä n. 10 lelua), sauna, muut lämpimät paikat esim. takan edusta, milloin sellainen on tarjolla, sylissä oleminen, ojassa tai järvessä kahlaaminen lämpimällä ilmalla, purussa kieriminen ja Ronin kanssa leikkiminen (yleensä).

Asioita, joista Lucy ei pidä: sade, märkä asfaltti, vesilätäköt, märkä jää, räntä, tihku, loska, kylmä ainakin yhdistettynä märkään, suihkussa käyminen, korvien puhdistus, kynsien leikkaus, korvien ja hännän harjaus, iltaunilta iltapissalle herääminen, niin kiire lenkillä, ettei ehdi haistella ja merkata kaikkia hajuja, puruluu toisen koiran suussa, toinen koira pääsee verijäljelle, mutta Lucy ei, hihna, joka estää jänisten ajamisen ja ylipäätään se, että Lucy ei saa päättää, kuinka asiat tehdään.

Lucyn tärkeimmät velvollisuudet (Hänen  ylhäisyytensä omasta mielestä): Mestareiden nenien puhtaanapito, tarvittaessa myös muiden ihmisten nenätarkastukset, hien nuoleminen saunan jälkeen Mestareiden jaloista, tunkeilijoista ilmoittaminen (toisinaan ilmoittaminen tapahtuu omassa koiransängyssä kyljellään, kun arvon vahti ei jaksa nousta edes ovelle asti), lattialle pudonneiden ruokamurusten talteenotto, jääkaapinovenavauksen virallinen valvoja ja Mustan alamaisen kurissapito.

Queen Lucy I: 2 vuotta 5 kk