Sydänsairaan arkea

Lucy: Täällä ollaan edelleen! Edellisen päivityksen jälkeen on mennyt välillä paremmin ja välillä huonommin. Oli sovittu, että viikko uuden lääkkeen aloittamisen jälkeen Emäntä laittaa eläinlääkärille sähköpostia. Hän on ahkerasti mitannut hengitystiheyttäni ja kyllähän se vihdoin laski sinne alle 30 kertaan/minuutti, ainakin toisinaan. Ainoastaan suuri annos nesteenpoistolääkettä oli vähän tuskastuttava, kun jouduin juomaan valtavasti sen kuivattavan vaikutuksen vuoksi ja tiedätte, että kaikki mikä menee sisään, tulee myös ulos!

Kolme tuntia tuon toiveikkaan sähköpostin jälkeen sain maanisen pissatuskohtauksen. (Tämä tapahtui viikko sitten keskiviikkona.) Tein ensin yhden pissan. Sitten toisen. Ja seuraavan puolen tunnin ajan kyykistyin n. 50 kertaa. Emäntä kantoi minut välillä sisälle, mutta jatkoin kyykkimistä sisällä ja pyrin hädissäni takaisin ulos, kun en olisi halunnut pissailla sisälle. (Ei minusta tosin enää mitään tullut ulos.) Hätäisen päivystyseläinlääkäripuhelun aikana rauhotuin lopulta makaamaan. Myöhemmin illalla join vähän ja kävin normaalisti asioillani. Vain yksi pissa ja takaisin sisälle.

Seuraavana aamuna ajettiin kuitenkin tapaamaan omaa lääkäriämme. (Hän oli tuskin ehtinyt lukea sähköpostia aamulla, kun jo istuimme klinikalla taas...) Ei löytynyt onneksi virtsakiviä eikä virtsatulehdusta. Veriarvot tulivat samalla tsekatuksi ja niiden perusteella todettiin, että nesteenpoistolääkitystä on vähennettävä. (Ensimmäistä kertaa elämäni aikana vuoden enimmäisvakuutuskorvaussumma tuli täyteen tällä viimeisimmällä reissulla!)

Vaikka aika sairas olenkin, niin en vielä niin sairas, etteikö pää nousisi, kun jääkaapista otetaan nakkipaketti...

Dosetissa alkaa olla jo ihan komea kokoelma pillereitä päivää kohti.

Viikonloppuna meillä kävi vieraita. Niin rakkaita ja ihania kuin vieraat olivatkin, niin se tuli huomattua, että tavallisesta poikkeava ohjelma oli minulle aika raskas, vaikka lääke- ja ruoka-ajoista pyrittiinkin pitämään kiinni ihmisten tullessa ja mennessä omissa menoissaan. Yhtenä päivänä nappasin siis taas vähän enemmän nesteenpoistolääkettä, kun Emännästä tuntui, että hengitykseni rohisee. Eläinlääkäri kehotti seuraamaan hengitystä ja annostelemaan lääkettä sen mukaan. Muut lääkkeet menevät samalla annoksella koko ajan.

Hippu ja Roni kävivät pienellä kävelyllä

Roni on aivan tavattoman ihastunut Hippuun vuodesta toiseen...

Meillä on Hipun kanssa käytännöllisemmät välit: pari nuuhkaisua ja hännän heilautusta kertoo oleellisimman vuoden kuulumisista.

Sunnuntain huilimisen jälkeen olin eilen jo taas pirteämpi. Kävin vähän tallustelemassa pihatiellä ja illalla metsästin koppakuoriaisia pihanurmikosta. (Emäntä tietysti keskeytti senkin, kun hän pelkäsi, ettei olisi hyväksi syödä koppiksia.) Tänään lipsahdin vahingossa kerjäämään ruokaa liian innokkaasti ja sain raa'an jauhelihan sijaan lihapateeta kuppiini. Yritin ensin mököttää väärästä ruuasta, mutten osannut tehdä sitä riittävän vakuuttavasti ja lopulta tulin syöneeksi pateet ja lopuksi ryöstin Ronin kuivanappulat. Toivottavasti tämä ei ole raakaruokailuni loppu. Olen todella taidokkaasti saanut itseni siirrettyä pelkästään raakaruualle enkä haluaisi luopua saavutetusta edusta...

Kilon jauhelihaköntti pakastettavana kuudeksi päiväannokseksi.

Sellainen epämiellyttävä asia tähän sairastamiseen tai lähinnä lääkitykseen liittyy, että joudun nykyisin säännöllisesti pissaamaan sisälle. En mitenkään pysty enää pidättelemään koko yötä tai päivällä yli neljää tuntia, jos ihmiset ovat poissa. Meillä on kuitenkin diili, että voin käydä työhuoneen räsymatolla hädän hetkellä ja Emäntä sitten siivoaa ja kuivaa lattian. Emäntä oli aluksi huolissaan, kuinka häpeissäni minä olisin näistä toistuvista vahingoista, mutta olen sopeutuvainen koira, kuten on ennenkin huomattu. Saa nähdä, jääkö tämä nyt pysyväksi tavaksi, vai onko ohimenevää, mutta nyt mennään näin.

Vihdoinkin saan valita oman suunnan ja vauhdin!

500. päivitys: Toivon kipinä

 Roni: Lucy-neiti?

Lucy: Niin?

Roni: Luuletko, että mäyräkoirilla on suojelusenkeleitä?

Lucy: Uskoisin niin.

Roni: Minäkin uskon. Kuinka muuten olisi mahdollista, että sinä olet taas kerran saanut mahdollisuuden tarttua elämän syrjästä kiinni. Sinun suojelusenkelisi tuntuu paiskovan hommia välillä ihan hiki hatussa...

Sinä olet 9,5 vuotesi aikana sairastanut kaksi veriripulia, jotka veivät sinut tiputukseen, saanut mäyräkoirahalvauksen kolmesti, kaksi vuotta sitten sydänlääkityksen aloitus johti 10 vuorokauden oksenteluun ja viime vuonna olit menettää toisen vilkkuluomesi silmästä, jollei aivan ihana työlleen omistautunut kesätuuraajakandi olisi hoitanut sinua niin huolellisesti, vaikka olit pitkän päivän viimeinen potilas juuri ennen juhannusvapaiden alkua. (Emäntä on vieläkin vaikuttunut, että tuo eläinlääkäriksi opiskeleva nuori ihminen malttoi tehdä kaikki mahdolliset varmistuksen varmistukset, vaikka niihin kului aikaa ja ihan taatusti lääkäriäkin jo poltteli vapaille pääseminen. Puhumattakaan siitä, että kyseessä oli hänen ensimmäinen vilkkuluomikeissinsä ja hän hoiti sen homman satasella maaliin! Emäntä laittoi hänelle kyllä juhannuksen jälkeen kiitosviestinkin ja kertoi, että luomi on kestänyt paikallaan, koska hän ajatteli, että opiskelijan olisi hyvä saada palautetta hoitonsa onnistumisesta.)

Ja nytkö sinulle siis löytyi taas joku apukeino?

Lucy: Niin kävin siis eilen vihdoin omalla sydänspesialistieläinlääkärilläni ja sydänultrassa varmistui, että laajentumaanhan se sydän on lähtenyt. Siitä johtuu, että hengitystiheys on koko ajan korkealla (yli normaalin rajan eli 30 krt/min, välillä jopa 60 krt/min), ruoka ei maistu ja olo on voimaton. Tämän Emäntäkin saattoi jo arvata ja siksi hän pelkäsi, että nyt se on menoa.

Lääkärireissun jälkeen olin muutaman tunnin kylässä Maisulassa, että Emäntä sai hoidettua kaupunkiasioita ja minun ei tarvinnut olla kuumassa autossa.

Takaisin tullessa Emäntää odotti näky, jossa Maisu-kissa lepäili rennosti puutarhakeinussa ja minä hänen allaan maassa keinun varjossa.

Kävi kuitenkin ilmi, että minulla jo pari vuotta käytössä olleen sydämen sykettä voimistavan lääkkeen ja ennen juhannusta aloitetun nesteenpoistolääkkeen lisäksi onkin vielä kolmas lääke, jolla sydäntä voidaan yrittää auttaa. Tämä kolmas lääke alentaa verenpainetta, jolloin sydämen olisi helpompi pumpata verta eteenpäin. Terveeksihän tästä sairaudesta ei koskaan tule, mutta jos olo helpottuisi sen verran, että elämä olisi vielä elämisen arvoista.

Mikään nopea apu tämä uusi lääke ei ole, että ihan yhtä tukalalta on tuntunut olo tänään, mutta viikossa parissa pitäisi vaikutuksen alkaa näkyä, jos lääke tehoaa.

Roni: Toivottavasti tehoaa! Minä ainakin haluaisin pitää sinut täällä vielä piiiitkään!

Voi kun huomenna ois ihan tavallinen päivä

 Lucy: Täällä ollaan. On vaikeampia hetkiä ja sitten tavallisempia hetkiä. Olo on aika väsynyt. Nukun paljon. En välttämättä enää aina mestarien vieressä, kun sänkykin on joskus tukalan tuntuinen. Ruoka ei oikein maistu. Tai on sentään yksi asia, joka yleensä vielä maistuu: raaka jauheliha. Olen myös ehkä vähän huomannut, että kun kieltäytyy kaikesta muusta, niin lopulta kaapista kaivetaan raakalihapullia. Mäyräkoira on aina mäyräkoira... Esitän, niin kuin en huomaisi, että lihapulliin on useimmiten kätketty melkoiset määrät erilaisia pillereitä.

Helteistä on nautittu sisällä viileässä aurinkoläikässä kellien...

Välillä teen myös tavallisia asioita. Esimerkiksi etsin lattialle jätetyt maitopurkit ja silppuan ne tai joskus saatan vielä nuolla jugurttitölkinkin puhtaaksi. Toissa iltana osallistuin Ronin hammaspesuun niin, että sain myös lammasherkun joka kerta, kun Emäntä naksautti naksutinta Ronille merkiksi hyvästä toiminnasta. Pestiin siinä sitten vähän minunkin hampaita, kun se naksahdus on niin kiva. Eilen pelattiin lautapelejä. Sekin on hauskaa, kun joka pelinappulan alta löytyy herkkupala. Herkkupaloissakin on se erikoinen juttu, että jos Emäntä yrittää syöttää niitä minulle kuin ruokaa, niin en ota, mutta kun sen herkun on ansainnut niin kuin ennen vanhaan, niin sitten se maistuu.

Odotetaan vielä hetki, niin saadaan sitä jauhelihaa...

Joskus Emäntä on yrittänyt tehdä rally-tokojuttuja tai muita temppuja vain Ronin kanssa, mutta silloin olen aina skarppina paikalla. Hän harjoitteli esimerkiksi Ronin kanssa sellaista ihmisen ympäri kiertämistä erään luennon vinkkien mukaan, että Emäntä oli eri asennoissa ja mm. istui tuolilla samalla, kun koiran piti kiertää ympäri. Roni-parka oli aivan hämillään, ettei tätä temppua näin voi tehdä! Minä hoksasin heti, että "kierrä" on "kierrä", vaikka Emäntä päällänsä seisoisi. (En kyllä usko, että pystyisi seisomaan...)

Ihmiset ovat kauhean huolissaan, mutta itse en onneksi osaa tästäkään asiasta ottaa suurta stressiä. Emäntä antaa nuolla nenäänsä tavallista pidempiä aikoja. Nenä maistuu usein kyyneliltä ja räältä. Ja niinhän sen pitää ollakin. Ihmiset itkevät surun ulos. 

Sellainen asia tuli huomattua, että ollaan pidetty tätä blogia jo 7 vuotta! Tuntuu yhtäkkiä aika pitkältä ajalta. Tämä taitaa olla 499. päivitys. Täytyy myöntää, että tänä aikana Ronistakin on kehittynyt ihan kelvollinen sananiekka, vaikka minä olenkin aina ollut meistä se kirjallisempi tyyppi. Olenhan kalunnut läpi Tarun Sormusten Herrasta...

Tiistaina on aika eläinlääkärille, joka toivottavasti osaa lopulta sanoa, mikä minulla on. Mikä on sisälläni rikki ja kuinka pahasti.

Meidän lauman hartain toive on kuitenkin vain se, että huomenna ois ihan tavallinen päivä...