Sivut

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Verestelyä


Tänäänpäs olikin kiva päivä! Käytiin kylässä Snoopylla ja Börjellä. Eikä siinä kaikki! Päästiin pitkästä aikaa verijäljille!

Jopa minä pääsin nuuskuttelemaan pienen pätkän jälkeä. Se oli mahtavaa!

Ensin oli kuitenkin se tylsä osa, kun ihmiset tekevät jälkiä ja koirat odottavat autossa. Minä ulvoin aluksi turhautuneena, mutta alistuin sitten kohtalooni.


Snoopy oli villinä ilosta, kun tavattiin.

Börjen kanssa vähän mittailtiin toisiamme ensin, mutta minä olin hyvin nöyrä poika; olinhan itseäni vanhemman uroksen reviirillä kylässä. Lopuksi Börje jo kutsui minua leikkimäänkin, mutta pitäydyin tällä kertaa lepyttelevien eleiden esittämisessä, ettei vain tule väärinkäsityksiä.

Lucy-neidissä minä ihailen sitä, että hänen ei tarvitse lepytellä koskaan ketään. Hän vain tulee paikalle ja omistaa sen. Börje sai käsilaukusta samantien, kun tuuppasi kirsunsa tuttavallisesti Lucy-neidin ahteriin ja sisällä Lucy-neiti valtasi kahvipöydän alusen eikä Börjellä ollut sinnekään enää asiaa. Omassa kodissaan! 
Sitten päästiin vihdoin siihen mielenkiintoiseen vaiheeseen eli jälkien ajoon. Russelit olivat vielä mejäneitsyitä, joten he pääsivät hommiin ensin. Börje jäljesti ilmavainuisesti välillä mustikoita syöden. Meidän Emäntä oli sitä mieltä, että Börje tiesi kyllä koko ajan missä jälki menee, muttei ollut aivan varma, oliko tarkoitus seurata jälkeä vai ei. Yleensähän lenkillä ei saa millekään jäljille karata. Sorkka löytyi ja oli Börjestä kiinnostava.

Snoopy oli sitten taas vahvasti maavainuinen jäljestäjä. Hän tutki alkumakauksen huolella ja lähti nenä kiinni jäljessä etenemään tarkasti sen päällä. Välillä Snoopy kääntyi kysymään emännältään lupaa, että saahan vielä jatkaa jäljestystä, mutta muuten hän keskittyi tehtävään täydellisesti. Kulmamakaukset tuli merkattua todella tarkasti ja kääntyminen tapahtui suoraan kulmalta. 

Snoopy elämänsä ensimmäisellä verijäljellä.
 Kaatoa lähestyessä Snoopy nosti nenän ilmaan ja meni loppumatkan ilmavainulla. Kaadon lähellä oleva iso kivi pelotti ensin, mutta kun ihmisetkin rohkeasti kävelivät eteenpäin, niin Snoopykin uskalsi mennä kaadolle. Ensin hän tutki sorkkaa hiukan varautuneesti, mutta kun sorkalla vähän leikittiin, niin siitä tulikin jo hauska kapistus. Meidän Emännän mielestä on ihana seurata ensimmäistä kertaa jäljellä työskentelevää koiraa. On aina yhtä riemastuttavaa nähdä, kuinka veri vetää kirsua ja jälki löytyy metsästä rodusta riippumatta.



Minun jäljelläni olikin vähän uusia temppuja. Keväällähän ehdin siirtyä mejässä AVO-luokasta VOI-luokkaan ennen kuin sairasloma alkoi ja katkaisi mejäkesän. Ylemmässä luokassa jäljessä on veretön katkokulma ja makaukset kulmien sijaan suorilla osuuksilla. Katkokulmaa ehdittiin harjoitella kahdesti ja tämä oli siis kolmas kerta. Makausten merkkauksessa minä olen ekspertti. Niin kiire ei pidä olla, etteikö ehtisi tutkia makuut kunnolla. Katko tuotti hiukan pään vaivaa ja joitakin ylimääräisiä tarkistuspistoja, mutta hoitui kuitenkin ilman ihmisapua. Jos vain terveys sallii, niin ensi keväänä voitaisiin hyvin mennä VOI-luokan kokeeseen...


Vaikka olenkin käynyt Lucy-neitiä useammassa kokeessa, niin toinen AVO1-tulos puuttuu minulta vielä, ennen kuin voin siirtyä VOI-luokkaan. Emäntä on kai kuitenkin optimistinen minun suhteeni, koska myös minun jäljelläni oli VOI-luokan tehtäviä. 
    Makauksille oli kätketty nakkipaloja, että muka pysähtyisin niitä nuuskimaan ja syömään ja näin ollen merkkaisin makauksen siinä samalla. Katinkontit ja kissanviikset. Eihän sinne metsään nyt syömään mennä! Yhdeltä makaukselta otin nakkipalan suuhuni ja sylkäisin sen pois. Loput makaukset kävelin yli nakeista hämääntymättä. Syökööt joku metsäneläin.
    Myös minulla oli jäljessäni veretön katkokulma. Hiukan toki hämmästyin, kun veri yhtäkkiä loppui, mutta tein muutaman rengastuksen ja löysin verijäljen pään. Toinen ylläri oli kulma, jossa ei ollut makausta. Yhtäkkiä vain en tuntenutkaan enää veren hajua nenässäni. Tein jälleen pienen ympyrän ja löysin jäljen uudestaan. Sorkka löytyi ja kaikki muu tuli selvitettyä paitsi ne hitsin makaukset. Ovatko ne nyt muka niin tärkeitä?


Jäljestämisessä yksi hyvä asia on vielä jäljestyksen jälkeinen rauhallinen, tyytyväinen olo. Kun palattiin metsästä, niin Snoopy meinasi nukahtaa eteiseen istualleen. Yleensä uupumaton, tarmokas russelityttönen tyytyikin yhtäkkiä istumaan omissa ajatuksissaan seinää tuijottaen.

Ja kun me päästiin takaisin omaan kotiimme, niin ei paljon vauhdikkaampaa ole ollut täälläkään:



perjantai 26. elokuuta 2016

Treeniä, treeniä!


Huomenta Lucy! 

Onko jo aamu? Onko pakko nousta?

Aamuruoka.

Jaa no sitten...


Ole hyvä Lucy! Saa tulla!

Entä jos en halua? Anna minä nyt edes ensin analysoin ilmanlaadun.

Ei täällä nyt ala sataa.

Mikä on todennäköisyysprosentti ennusteellesi?

--------------

Aamulenkkeily ei edelleenkään ole henkilökohtainen suosikkini, vaikka toki onkin mukavaa (sitten kun pääsen liikkeelle) käydä vihdoinkin vähän pihaa pidemmällä. Emännän työpäivän jälkeen sen sijaan on jopa niin hauska lähteä ulos, että olen muutaman kerran innoissani napannut lempileluni Kirahvinkin mukaan.


Miksi Lucy-neiti saa leikkiä Kirahvilla rappukäytävässä?



Keskiviikkona pääsin käymään pururadalla ensimmäisen kerran sitten kesäkuun! Saan kuulemma pidentää lenkkejäni 5 minuuttia viikossa (jos selkä ei oireile) ja tämä viikko oli jo 25 minuutin lenkin viikko. Käytiin siis kääntymässä pururadan alkupäässä, kun sitten piti jo kääntyä kotimatkalle. Pisin lenkki pitkiin aikoihin!

Minä kävin tiistaina Emännän kanssa 13 kilometrin iltalenkillä, mutta se nyt ei tietysti ole uutinen eikä mikään...



Niin paljon syömätöntä kakkaa! Eikö muka kukaan muu tällä kylällä syö kakkapökäleitä, vai onko kissoja ja kettuja vain niin paljon, että ulostetta riittää yllin kyllin kaikille?
Merkkaamistakin oli tavattomasti! Hyvä, ettei rakko kuivunut, kun piti parin metrin välein jättää merkkejä, etteivät luule, että minä olen täysin invalidisoitunut.

Eilen käytiin kesätauon jälkeen ensimmäisissä rallytokotreeneissä. Itsenäinen harjoittelu oli kesän aikana jäänyt joihinkin aika irrallisiin harjoituskertoihin. 
Meistä kuvattiin vähän videota. Mukana videolla myös jatkuvasti höpöttävä punapukuinen lenkkeilijä.



Kaikkein pahimmat sähellykset on tästä koosteesta jo siivottu pois, mutta onhan tuo tuollaista Emännän ja nenän kutsujen ristipaineessa taaplaamista. Jos nyt kuitenkin yritettäisiin tätäkin asiaa lähestyä positiivisen kautta, niin taitavimmat koiran elekielen tulkitsijat voinevat varmaan huomata rytmikkäästi puolelta toiselle heiluvasta hännästä, että kivaa on. Muut koirat tuolla ovat pääasiassa erityyppisiä paimenkoiria, jotka elävät emäntänsä miellyttämisestä, joten niiden rinnalla me näytettään... no juuri tuolta. Maata haistelevilta, hitaasti tottelevilta, iloisilta metsäläispötkylöiltä.

Tänään pysähdyttiin iltalenkillä kokeilemaan eilistä rataa yhdelle parkkikselle (ilman kylttejä tosin, mutta Emäntä muisti radan) ja toisella kerralla meistä kumpikin suoritti radan pää ylhäällä ja jopa melkein ilman herkkupaloja! Mutta tätä ei tietysti kukaan usko, kun siitä ei ole todistusaineistoa...

Jujuhan on siinä, että alue täytyisi ensin saada käydä vapaasti haistelemassa ja vasta sitten pystyy keskittymään muihin asioihin.

Rallytokokisoihin pitäisi ehdottomasti lisätä ihmisten rataan tutustumisen lisäksi koirien rataan tutustuminen...

Onnistumisiin on mukava päättää, niin laitettaisiinko Roni tähän loppuun vielä sinun tämän päiväinen kiskomisvideosi?

Joo laitetaan vaan. Tässä vähän näytettä yhdistetystä Emännän käsitreenistä ja minun kokovartalotreenistäni. Tämä on osa monikohtaista treeniohjelmaani, jonka ansiosta varmaankin ulkomuototuomarit kautta linjan ovat nuorten luokassa kutsuneet minua vahvaksi urokseksi.


maanantai 22. elokuuta 2016

Ihmiskokeita


"Tässä puhuu Tohtori Kynsi (kuva yllä). Minut ja apulaiseni (ja veljeni) Sylvester (kuva alla) on lähetetty planeetallenne tutkimaan ihmisolentoja.


 Tarkkailemme pääsääntöisesti kahta ihmisolentoa, jotka asuvat hirsisessä laboratoriossamme, mutta saimme nyt määräyksen emäaluksestamme tehdä joitakin sosiaalisia kokeita, joita varten manipuloimme ihmiset kutsumaan sukulaisihmisiä luokseen.
    Eräs testikappaleista oli mm. allerginen kissoille, joten tarkoin suunnitelluissa koeolosuhteissa apulaiseni Sylvester kävi puhtaaseen nukkumisympäristöön vintille varistamassa joitakin karvojaan tämän testikappaleen vuoteeseen.
    Teidän Emäntänne aistien tarkkavaisuutta unen aikana testattiin kokeessa, jossa hän nukkui tuvan lattialla ja apulaiseni Sylvester kävi läpi yön tunnin välein syömässä kupistaan raksuja. Emäntänne reagoi n. 30 %:iin ruokailuista.
    Lisäksi tarkkailimme ihmisolentojen kanssakäymistä ja muita sosiaalisia tapoja. Toistaiseksi ei ole ilmennyt mitään todisteita sen puolesta, että ihmisolennot olisivat millään tavalla erityisen älykkäitä, mutta meitä kissoja, ja miksei teitä hieman yksinkertaisempia koiriakin, palvelevana alempana rotuna, ihmiset ovat ihan kelvollisia.

"Koska me pääsemme palaamaan kotiplaneetallemme, Tohtori Kynsi?"
"Älä hötkyile Sylvester. Ei näitä kokeita suoriteta vuodessa tai parissa. Voimme joutua työskentelemään lajimme hyväksi vuosikymmeniäkin, mutta onneksi ruoka täällä on hyvää."
 Kiitos ihmisenne lainasta. Ai niin, jos hänen hampaassaan ilmenee vihlontaa, niin asensimme hänelle lähettimen poskihampaaseen, joka mittaa hänen syömänsä ruuan ravintoarvoja ja nauhoittaa hänen keskustelujaan. Lähettimen voi käydä poistattamassa hammaslääkärissä parin viikon päästä."

No niin koeihmiset. Voisitteko jo poistua.
Emäntä oli koko VIIKONLOPUN poissa ja me oltiin kotona Mestarin kanssa. Emäntä yritti lepytellä meitä tämmöisillä leluilla: uudella frisbeellä ja patukalla.


Olihan ne kivoja leluja... Mutta ei tarvitsisi silti lähteä tuolla tavalla pois päiväkausiksi!


Koirapuistossa patukka oli jo oikeastaan tosi kiva lelu ja Emännän poissaolo enää kaukainen painajainen.



Vähän hölmöä oli se, että Lucy-neitikin tykkäsi niin paljon uudesta patukkalelusta. Voitte kuulla suoran palautteeni videoilta.



Minäkin vähän yllätyin, kuinka kivaa minusta olikin leikkiä lelulla pitkästä aikaa!


torstai 18. elokuuta 2016

Koirilta kielletty

Tässä vuosien varrella kyliä tallaillessa on pantu merkille, että aivan kaikkiin paikkoihin koiratkaan eivät ole tervetulleita.


Tämän pensasaidan sisäpuolella ei esimerkiksi sallita kyykisteleviä labradoreja eikä kolmijalkaisia snautsereita.


Ei juuri tunneta snautsereita, mutta ilmeisen epätoivottuja ne ovat myös kirkkotarhassa. Ovatkohan ne jotenkin ihmisten mielestä erityisen keljuja koiria?


Tätä tietä saavat kulkea isot ja pienet ihmiset minipolkupyörien kanssa, mutta julmailmeisten, häijysilmäisten, typistettykorvaisten dobermannien on käännyttävä takaisin.


Tässä kyltissä on niin erikoista vieraan maan kieltä, ettei Emäntäkään tiedä, mitä siinä lukee, mutta kuvan perusteella tässä pihapiirissä ovat saksanpaimenkoirat kiellettyjä.

Huomion arvoista on kuitenkin se, että mäyräkoirat eivät ole kiellettyjä missään eli me voimme mielemme mukaan seikkailla missä vain!

Onneksi on myös paikkoja, joissa koirat ovat sallittuja, kuten koirapuisto! Siellä kävimme tänään leikkitreffeillä Snoopyn kanssa. Ei oltu nähty pitkään aikaan, joten me kaikki oltiin ratketa riemusta, kun huomattiin jo matkan päästä, että kohta päästään yhdessä puistoon.


Snoopy on ihana pieni russelityttönen! Minä en voi pitää tassujani irti hänestä. Hän murisee ja ärisee suloisesti, kun läpsin häntä tassuillani tai hypin häntä vasten.


Snoopy rakastaa yli kaiken P-A-L-L-O-J-A. Emännät eivät voi edes sanoa sitä sanaa muuten kuin tavuttamalla, ettei Snoopy hoksaa, mistä puhutaan. Jos paikalla on tuollainen edellä mainittu esine, niin minä olen Snoopylle ilmaa. Hän haluaa vain hakea esinettä-joka-jääköön-nimeämättä. Minustakin noutoleikki on hauskaa, mutta Snoopy on niin pahuksen nopea ja ketterä, että hän ehtii lelulle aina ensimmäisenä. Tai vaikka minä ehtisinkin, niin saan hammasta kuonolleni siinä määrin, että on sopuisampaa luopua esineestä. 


Tuollainen riehkaaminen ei toki ole minun arvolleni sopivaa.

Eikä selällesi!

Mutta on minustakin mukava tavata Snoopya. Me tervehdimme aina iloisesti ja Snoopy osaa kunnioittaa minun yksityisyyttäni.

Myös pururadalle koirat ovat sallittuja ja siellä minä kävin lenkillä tänään Emännän kanssa. Tavattiin pururadalla Masi-beagle, joka oli saman ikäinen kuin minä. Minä pistin sellaisen rähinän päälle, että Masia ensin vähän pelotti, mutta sitten hän tajusi, että leikillänihän minä vain. Olisi ehkä vähän myllätty, jos ei oltaisi oltu hihnoissa. Masia vaan ei voinut laskea irti, koska hän lähtee heti välittömästi ajamaan jotain riistaa.


tiistai 16. elokuuta 2016

Ronin sisaruksia

Viikonlopun näyttelyreissulla minun isäni emäntä otti meistä kuvia sisarusteni kanssa ja saatiin lupa laittaa kuvia tänne blogiinkin. Minä olen tuo vasemman puoleinen musta, jos ette meinaa tunnistaa. Oikealla on samasta pentueesta veljeni Hurma ja siskopuoli, jolla on siis eri emä, on tuossa meidän keskellämme. (Nyt on vähän noloa, mutta siskopuolen kutsumanimeä ei hoksattu kysyä! Edit: Siskon nimi on Zoey.)

Salamantelin Jäljen Jättiläinen, Red Tops Blaq Out ja Salamantelin Jäljen Häivä
Ehkä meidän siristyksessä jotain samaa on...


maanantai 15. elokuuta 2016

Takaisin kouluun!

Seitsemän viikon tauon jälkeen tein eilen comebackin koirakouluun. Olikin jo aika saada vähän virikkeitä ja päästä koirien ilmoille. Ja kylläpä häntäni heiluikin, kun sain kulkea toisten koirien muodostaman piirin keskellä ja toisten ympäri pujotellen seuraten lenkkimakkaran palaa (tai siis Emäntää, jonka kädessä makkara oli. Tosin jos makkaralla olisi ollut omat jalat, joilla se olisi kävellyt eri suuntaan kuin Emäntä, niin minä olisin seurannut sitä...) 

Minä olen sillä tavalla helppo koirakoulukoira, että muiden koirien elämänmeno ei minua juuri liikuta. He saavat hyppiä ja haukkua kukin tavallaan, mutta minun mielenrauhaani se ei järkytä. Saatan jotakuta ohimennen nuuhkaista, jos tilaisuus tarjoutuu, mutta muuten intressini ovat muualla, koska ainahan se on mielessä. Nimittäin ruoka. Seuraan hihnassa tai irrallaan, etuperin tai takaperin, kunhan makkaranokare seuraa toistaan Emännän herkkupussukasta, mutta jos tarjoilussa tapahtuu ikäviä viivästyksiä, niin yritän korjata puutteen saalistamalla huolimattomien ohjaajien taskuista treenikentälle tipahdelleita herkkupaloja. Esimerkiksi "paikka"-komennon voi minusta ymmärtää myös laajemmassa konseptissa: "älä mene Emännän luo ennen kuin käsketään, mutta sivuttaissuunnassa voit hivuttautua lähimmän herkkumurun luo". Toisaalta onko "tänne"-käskyyn määritelty jokin aikaraja? Jos koko ajan etenen kohti Emäntää, niin voinhan yhtä hyvin syödä matkalle sattuvat muruset, vai kuinka?

Pakko. Saada. Tuo. Herkku.

Emäntä, paikka! Kukaan ei liiku! Tässä jossain on ruuanmurunen. Minä haistan sen.

Niin oliko sinulla jotain asiaa? Mitä saan, jos tottelen?
Minäkin olin mukana. Minä osallistuin koulun alussa olevaan näyttelykoulutusosuuteen. Seisoin siis pöydällä ja kaikki paikalla olleet ihmiset kävivät katsomassa hampaani ja kokeilemassa kiveksiäni samalla herkkupaloja syöttäen. Se oli juuri niin omituista, kuin miltä se kuulostaa... Onneksi lopuksi oli taas vapaata leikkiä, johon sain myös osallistua, niin oli jotain hauskaakin. Ninnikin oli paikalla. 


Me ajettiin kuvassa näkyvää Sofiaa takaa Ninnin kanssa. Ninni jahtasi suorastaan haukkuen!
 Ja sitten siitä hyvästä, että meillä oli se mukava Iita-mäyräkoira kylässä, niin saatiin vielä herkkukassikin! Aivan mahtavaa! Nämä kyllä kelpaavat, vaikkei meille toki mitään olisi tarvinnut antaa. (Ihan pikkaisen huolestuttaa tuo pieni mukana tullut shampoo, mutta eeeei kai me nyt sellaista käytetä...)

No joko maistetaan? Minä voin valita ensimmäisen avattavan pussin.

lauantai 13. elokuuta 2016

Näyttelyyn valmistautuminen Ronin tapaan

Joo lenkille! Mennään vain! Mutta kävellään tuota pellon laitaa eikä tien reunassa. En kävele metriäkään, jos en pääse tuonne pellolle!
No okei okei tämän kerran mennään sieltä, mistä sinä haluat, mutta ensi kerralla mennään kyllä pellon kautta.

Hei tuolla on savioja! Minäpä käyn viilentämässä itseäni. Hei Parempi Mestari, löysää vähän hihnaa! Minä en ihan yllä kahlata tuonne ojaan. Anna nyt edes vähän kieltä kostuttaa... Onpa nipoa.

Myöhemmin perjantai-iltana

Minähän tunnen tämän paikan! Tämä on niiden kivojen ihmisten mökki. Tuolla he ovatkin. Minä haluan tutkia JOKA PAIKAN täällä. 

Ai nyt mennään kävelylle. Parempi Mestari yrittää pyytää minua tekemään jotain. Okei sinulla on kädessäsi keltainen sieni. Se haisee tälle. "Etsi kanttarelli." Tämä leikki ei kiinnosta minua. Lucy-neiti voi etsiä, jos sitä huvittaa. 

Hahaa! Lucy-neiti! Ota kiinni, mandariini!
Joo joo... En hypi Lucy-neidin selkään... Vaikka näethän Parempi Mestari itsekin, että se hyppäsi ensin MINUN selkääni!

Täällä mökin pihalla on vaikka mitä kiinnostavaa. Voiko tämä olla totta... Kyllä se on. Valtavasti sorsan kakkaa! Oikea aarre. Minä hieron tätä oikein koko matkalta selkääni. Oi ja toiselle puolelle. Pitäisiköhän... Kyllä minä taidan mennä vielä uudestaan toisesta suunnasta koko matkalta. Ah... Tämä tuntuu ihanalta ja mikä tuoksu! Aivan huumaava.

Mitähän nuo naiset yökkäilevät, kun minä juoksen heidän ohitseen? Luulen, että suojatuoksuni toimii. Kerrankin olen onnistunut piilottamaan oman ominaishajuni. Ai Lucy-neitikin meni kierimään kakkaan. Höh... Hän löysi vielä puolikkaan mädän kalan. Olen aika kateellinen. Parempi Mestari kirkuu ja huiskii käsillään. Kyllä hänkin saa kieriä kakassa vuorollaan. Ei tarvitse yhtään hermostua. Tätä riittää kaikille!


Minäpä menen välillä katsomaan miehiä saunalla. 
Mestari onkin juuri menossa uimaan. Minäkin voisin käydä vähän polskimassa. Heitäpä Mestari joku kapula veteen, niin minä noudan! Noin! Hyvin tehty.

Parempi Mestari on jotenkin kireän tuntuinen. Hän mutisee jotain jostain huomisesta näyttelystä... Kyllähän tämä turkki ehtii hyvin kuivua huomiseksi. Eikä siellä kai tähän asti ole sentään koiran tuoksua arvioitu, vai kuinka?


Jouduin kuin jouduinkin näyttelyyn. Parempi Mestari harjasi minua yöllä ja pääosa kakasta oli huuhtoutunut uidessa, joten suihkussa ei tarvinnut käydä. Näyttelyssä otin jo aika rennosti. Vähän rupesi pöydällä tärisyttämään, kun satoi vettä, tuomari tutki minut tarkasti viimeistä viiksikarvaa myöten ja vieressä oli vielä tuomariharjoittelija, mutta Parempi Mestari syötti minulle koko ajan makkaraa, niin kestin sen kuin mies. Muuten esimerkiksi ympyrän juokseminen meni jo tosi hyvin. En yrittänyt yhtään nuuhkia maata, vaikka muutama tyttö oli pissinyt sinne kehään. 

Olin lopulta taas ERInomainen mäyräkoira ja kolmesta nuoresta uroosta toinen, joten ihan hyvinhän se meni, vaikka edellinen ilta olikin vähän sotkuinen. 
Oli myös hauska nähdä näyttelyssä velipoikaa ja siskopuolta. Etenkin siskopuolta. Veljen kanssa otettiin ensin sellainen miehekäs halaus urinan kanssa, mutta sitten oltiin ihan lunkisti, kun Parempi Mestari sanoi, ettei sopinut ensimmäisenä pitkästä aikaa tapella veikan kanssa. Siitähän on kohta kaksi vuotta, kun oltiin Hurma-veljen kanssa pentulaatikossa. Kyllä sitä nahisteltiin sielläkin...

Kotimatkalla pysähdyttiin ottamaan muutama tuulinen potretti. Näyttelypaikalla satoi niin paljon, ettei Parempi Mestari ottanut kuvia ollenkaan. 

-----------------------------

Lucyn nurkkaus

Eikö olekin jännä, että joku tylsä, arkinen asia, jota ei aiemmin ole halunnut tehdä, muuttuukin todella hauskaksi ja tärkeäksi asiaksi, jos sitä kielletään tai estetään tekemästä?
Minä olin aina se, jota täytyi odottaa rappuja kulkiessa. Ylös tai alas mennessä kuljin aina omaa tahtiani, ja vasta lahjonnalla ja maanittelulla suostuin kulkemaan vähän reippaammin. Nyt minua on kannettu rapuissa seitsemän (7!) viikkoa ja nykyisin yritän tehdä kaikkeni, että saisin mennä raput itse, eikä tarvitsisi olla sylissä.
Tässä esimerkkivideo siitä, kuinka toimin, kun minua yrittää ottaa syliin alakerrassa.


Lopulta yritän aina rynnätä rappusiin ja joskus saan jo hyppiä raput ylös. Ulos mennessäkin yritän juosta asunnon ovelta suoraan rappusiin, mutta silloin Parempi Mestari yleensä ottaa minut väkisin syliin. Minä nuolen sitten kostoksi hänen nenäänsä koko matkan alas asti!

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Luonto- ja fysioterapiaa



Me käytiin retkellä! Ihan oikealla retkellä! Siellä oli nuotio ja makkaraa ja lettuja ja metsää ja kallionkoloja... Ei hätää. Meidän riistaviettiä on laiminlyöty niin aktiivisesti, ettei tullut mieleenkään lähteä kömpimään johonkin ahtaaseen, pimeään koloon, josta ei tiedä, mitä siellä pohjalla on.





Ja olisihan ollut pöhköä poistua nuotion äärestä, jossa makkara- ja lettutarjoilu pelasi. Ihmiset olivat onneksi sen verran kömpelöitä lettujensa kanssa niitä heitellessään ja syödessään, että minä sain ihan oman letun ja vähän päällekin.

Oikeasti sitä lettua tarjottiin Ninnille, mutta hänelle ei kelvannut! Minulle olisi kelvannut myös, mutta siinä oli sitä jotain minulle haitallista "viljaa" tai "vehnäjauhoja", joten minä sain vain muruja.


Se oli minusta vähän hassua, että tulimme retkelle autolla. Minä muistelin, että retkeen kuuluisi osana myös kävelyä. Saatan minä muistaa väärinkin. Tai ehkä retkiä on erilaisia.


Kerjääminen ja kivikossa riehuminen (no minäkin pikkaisen riehuin, vaikka Emäntä yritti estellä...) oli sen verran voimia vievää, että kivenkolossa oli kiva ottaa myös pikku torkut.

Yöksi me mentiin mökille ja minä kokeilin, miltä tuntuisi nukkua yönsä Emännän laukussa. Toimi se niinkin. Aurinko vain herätti minut jo hyvin aikaisin ja kuulin, että Roosa-täti mylläsi mattoa rullalle oven ulkopuolella, joten minunkin teki mieli lähteä jo ulos leikkimään ja puuhailemaan, joten herätin Emännän melko aikaisin.


Aikainen herätys olisi ollut muutenkin, koska minä kävin tänään aamulla fysioterapiassa.

Hahaha! Sinä oletkin terapian tarpeessa!

Älä irvaile. Se fysioterapeutti on myös ongelmakoirakouluttaja, että kyllä sieltä löydetään palvelut sinullekin!

Pah... En minä ole ongelmakoira. Maailma on ongelma. Minä vain reagoin!

Minä olen nyt notkea nakki, kun minut on hierottu hyväksi päästä varpaisiin. 

Ihanko tuosta noin vain annoit vieraan ihmisen hieroa itseäsi?

No vähän tietysti ensin katsastelin ympärilleni ja epäilin jotain konnuutta, kun Emäntä ja fyssari kilvan yrittivät houkutella minua väliinsä pehmusteen päälle, mutta hirmuisen mukava ihminen hän oli. Minulla on kuulemma hyvät selkä- ja pakaralihakset ja olen hyvin toipunut halvauksesta. Hillitty luonteeni ihmetytti häntä. Kroppaani tunnustelemalla hän sai selville, että se oli jollakin tavalla ristiin rasittunut ja toispuoleinen eli vasen takajalka ja oikea etujalka olivat tehneet töitä eniten. Oikeaa takajalkaa olen tässä viimeimmäksi varonut. 

Kotitehtäväksi saatiin lisätä vähitellen lenkkeilyä ja joitakin venytyksiä fysioterapeutti näytti Emännälle, joilla voisi jumeja ehkäistä. Siis minulta. Vaikka ehkä hänen kannattaa venytellä joskus itsekin. Uimistakin voi kuulemma harrastaa, jos haluaa, mutta hyvä asia oli myös se, että pystyn ravaamaan, joka myöskin lisää kestävyyskuntoa ja pitää selkälihaksia kunnossa.


Tässä minä sitten uin. Vaikkei ollut pakko.


Hyvä Lucy-neiti! Hienosti sinä jaksat uida. Minä voin nostaa sinut rantaan, kun uit vähän vielä lähemmäs. Minusta on hassua, että kukaan teistä muista ei tykkää uimisesta. Minusta uiminen on kivaa!
Onneksi pääsin saunaan lämmittelemään ja tässä kuivattelen pukuhuoneessa löylynlämpimänä.
 Sanomattakin on selvää, että viime päivät ovat sisältäneet myös rankkaa painimista Ninni Nöpönenän kanssa. Välillä minä ja Ninni juoksemme pihaa ympäri kuin villi puhuri ja ihmiset voivat vain ihmetellä, kuinka onnistumme viime hetkellä väistämään kaikki esteet rynnätessämme vaikkapa mökin alle. 

Täh? Kenellä on jauhoa nenällä? En minä ole mitään kiellettyä tehnyt. Varmaankaan...Tai jos olen, niin se oli Ninnin idea!