Roni mejä-lähettiläänä

Mejä on yhtäkkiä ollut tosi suosittu laji. Me on käyty tänä viikonloppuna Paremman Mestarin kanssa esittelemässä mejää kahdessa paikassa. Parempi Mestari on hoitanut puhumisen ja minä olen huolehtinut näytöspuolen.

Arvatkaa, jännittikö, kun 20 ihmistä seurasi perässä, että kuinka meikä poika jäljestää? No ei tippaakaan! Tuskin edes huomasin, ketä perässä kahlasi.

 Lauantaina mukana oli muitakin koiria, jotka ihmisineen halusivat tutustua lajiin. Parempi Mestari auttoi heitä tekemään jäljen omalle koiralleen ja siinä välissä minä ja eräs viehättävä mäykkyneiti Iita, joka ehti jo autossa häkkinsä läpi repiä muovipussit sorkan ympäriltä, näytettiin ihmisille, kuinka jälkikoira työskentelee. Sitten heidän koiransa pääsivät omille jäljilleen ja kaikki aloittelijat löysivät hienosti sorkalle. Toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Toivottavasti saatiin innostettua uusia harrastajia! (Että olisi sitten vielä hankalampaa saada koepaikkoja... ;)

Kulmalta kääntymässä. Pitkäksi meni taas... Vielä pitäisi saada vauhtia pois.

 Tänä aamuna käytiin sitten yhdellä lasten eräleirillä näyttämässä jäljestystä. Ensin Parempi Mestari vei lapset tekemään jälkeä. He kaikki 20 kävelivät jäljen läpi ja lopuksi oli tietenkin vedetty tuore veri, joten voitte kuvitella, ettei sellaisen hajuvanan seuraaminen ollut kovin työlästä. Parempi Mestari olisi haistanut jäljen itsekin. Tai ainakin nähnyt sammaleeseen tallautuneen polun!

Lapset olivat todella hyvätapaisia ja huomaavaisia. Kun Parempi Mestari sanoi, ettei jäljen sivuun saa astua, niin kaikki tallasivat tasan samassa jonossa ja kun hän muistutti, ettei jäljestyksen aikana saisi puhua, ettei se häiritse koiraa, niin kukaan ei hiiskahtanutkaan sinä aikana, kun minulla oli nenä maassa. Lopuksi he vielä esittivät hyvin asiallisia kysymyksiä, kuten eikö peuraan satu, kun sen jalka irroitetaan. Luultavasti Paremman Mestarin vastaus, että peura on jo kuollut, kun sen jalka irroitetaan, ei juuri lohduttanut kysyjää, mutta ehkä maailma sai siinä yhden uuden kasvissyöjän.

Ennen kuin lähdettiin leiriltä, lapset saivat heitellä minulle patukkaa veteen. Halukkaita heittäjiä oli paljon, joten sain tehdä aika monta lenkkiä. Voi olla, että lapset olivat vähän enemmän hämmästyneitä ja riemuissaan siitä, että minä osaan uida, kuin että osaan seurata pelkän hajuaistini avulla hajun muodostamaa jälkeä, jota ihmisaistein ei pysty havaitsemaan...

Mejän ilosanoman levittämisen lisäksi kävin taas marjastamassa Paremman Mestarin kanssa ja tänä iltana ehdittiin vielä koirakouluunkin. Ensin oli taas näyttelytreeniä ja sen jälkeen arkitottista. Arkitottiksessa Parempi Mestari koitti lelupalkkaa ja mukana oli tuo rakkaista rakkain uintipatukkani. Kerrankin seurasin mukana iloisesti häntä heiluen! Parempi Mestari mietti heti, voisiko patukan ottaa mukaan myös näyttelykehään. Olisikohan vähän rujoa tulla jakkupukukansan keskelle treenipatukan kanssa?

Kuuma ilma oli ehkä houkutellut koirat ja ihmiset muihin harrasteisiin, mutta paikalla oli kuitenkin minä ja Remu ja neljä tyttöä. Hyvin me tultiin juttuun. Remu sai Sofian ja minä loput. No oikeasti minulla oli jo niin kuuma ja väsy, ettei minua leikkiminen ihan kauheasti kiinnostanut. Sofian perässä Remu kuitenkin eniten juoksi, koska Sofia on saluki ja rakastaa juoksemista.

Tuota saksanpaimenkoira-Elliä minä ensin vähän pelkäsin, kun hän on niin iso ja vähän riehakas, mutta sitten minä haistelin hänen peppuaan ja RAKASTUIN. Hän tuoksui niin viettelevälle... Kuvassa myös pikkuinen Alma, joka oli vielä ihan pieni pentu.
Ihmisnaiset pohdiskelivat, millaisia mahtaisivat olla saksanpaimenmäyräkoirat, mutta Parempi Mestari otti minut kiinni, ennen kuin sellaista vahinkoa pääsisi tapahtumaan.

Keräilyhommissa

I'm a lonely... 

...lonesome cowboy...

...long way from home...

Ja tuosta mennään uimapaikalle...

 Mitä sinä höpötät? Ethän sinä ollut yksin? Emäntähän oli koko ajan mukanasi!

Voin minä silti olla cowboy!

More like a pretty boy...

No anna minä nyt kerron meidän marjastusretkestä.

This area is secured.

Vai kuuluiko tuolta vielä joku rapsahdus?

 Muutaman vääränhälytyksen saatoin päästää, mutta muuten vartioin uskollisesti marjasankoa. Vähän meinasi aika käydä pitkäksi, ja kun olin leikkinyt jo vartiokoiraa ja suojeluskoiraa ja poliisikoiraa ja huumekoiraa, niin kiipesin Emännän syliin suukottelemaan ja kävin hänen eteensä pitkäkseni. Olin muka tiellä ja minuun muka meinasi kompastua. Jonkin verran mustikoita lopulta saatiin.

Kerää rauhassa marjojasi nainen! Meikä poika pitää vahtia.

Lilliputtien viinitarha

Paluumatkalla kekkasin yhden hauskan paikan. Tuollaisen putken!

Ramppasin tuossa sisään ja ulos jonkun kerran. Pää edeltä sisään ja pää edeltä ulos. Emännästä oli uskomatonta, että näin pitkä pätkylä mahtui kääntymään tuolla liukkaassa putkessa. Sitten piti jo lähteä kotiin. Minä olisin vielä voinut vähän aikaa leikkiä tuossa. Kuulemma joskus syksymmällä voidaan katsoa, jos jossain olisi tarjolla keinoluolaharjoituksia, jos oikeasti haluan luolakoirailua kokeilla. Lucy-neitihän on kerran käynyt sellaisen navetan nurkassa istumassa. Vai mitä Lucy-neiti?

Pöh ja pah. Mitäs tuosta. Olipahan sokkeloinen laatikko ja siellä kummallisen hajuinen elikko. Hyvin näytti Emäntä pärjäävän itsekseenkin, joten minä en katsonut tarpeelliseksi osallistua touhuun millään lailla. Minä olen muutenkin enemmän jäniskoiria...

Tässäpä vielä vähän esimerkkiä tämän hetkisestä askelluksestani:

"Kas näin nousee askel

ja askel nousee näin..."

Nyt jos siellä on eläinlääkäreitä ja fysioterapeutteja linjoilla, niin kertokaapa, ovatko nämä vielä kipeän koiran askeleita.

Hiekkaa turkissa

Aamutorkkusilla ei olisi vielä arvannut, että tästä tuleekin kesän ensimmäinen rantsupäivä.
Tavaroiden pakkaamisesta sen sitten jo arvasikin. Tosin sitä en osannut aavistaa, että mukaan pakattiin tämmöiset härpäkkeet:

Pääasiassa minä vietin aikani puun juurella varjossa, mutta Parempi Mestari halusi kokeilla uusinta hankintaansa. Että kun tästä vähän kerrassaan tokenen ja täytyisi alkaa lihaksia vahvistamaan, niin minä muka uisin tuollaiset liivit päälläni. Tjaa-a. Testiuinti oli hyvin lyhyt ja olin jo etukäteen päättänyt, etten tule nauttimaan siitä hetkeäkään, mutta voi olla, että korviin ei mennyt vettä tuolla tavalla niin paljoa ja ehkä liivit tukivat selkääkin siinä samalla. Katsotaan nyt, tuleeko minusta uimarikoiraa.
Muun ajan sain onneksi haukkua villisti ohikulkijoille ja hiekkailla viltin.

Minä sen sijaan kävin uimalla noutamassa patukkaa melkein koko ajan. Tai olisinkin uinut koko ajan, mutta patukka katosi välillä jonnekin oksan hankaan, josta en yltänyt sitä hakemaan enkä nähnyt sitä haukkuakaan. 

Välillä myös taisteltiin patukasta Paremman Mestarin kanssa, enkä päästänyt siitä irti, vaikka hän kiskoi minut veteen lelun mukana. Niin kauan kuin jalat ylsivät maahan, taistelin vastaan, ja kun eivät enää yltäneet, niin tulin uiden perässä. Että turha ihmetellä, miten näin pieni koira voi saada vaikka ketun kiskottua pesäluolastaan. Kyllä voi! Meidän mottomme on: "Never give up! Never surrender!" Aina taistellaan viimeiseen asti vastaan oli kyse sitten saaliista tai korvien puhdistuksesta.

Minä taistelen nykyisin myös liian lyhyitä kävelylenkkejä vastaan. Parempi Mestari ei raaski minua tässä "tilassani" väkisin kiskoa hihnassa kovin paljoa, joten joskus kun vain päättäväisesti teen nelitassulukkojarrutuksen, niin saatan päästä hiukan pidemmälle. Tai syliin, mutta yleensä yritän vikuroida vielä sitäkin vastaan.

Aurinkoa ei ihan koko päiväksi riittänyt, mutta olihan kuitenkin lämmintä ja mukava katsastella rantsuelämää omasta kuopasta. Ja haukkua! Voi että olikin mukava haukkua.
    Tiedättehän ne stereotyyppiset, räksyttävät pikkukoirat, joista kukaan ei pidä eikä ainakaan halua omiksi koirikseen? Me oltiin juuri sellaisia! Juuri kun Mestarit olivat asettuneet mukaviin asentoihin ja syventyneet kirjoihinsa, niin jonkun oli saatava kulkea meidän leirimme ohi ja koska se oli MEIDÄN leirimme, niin tunkeilijoita täytyi huomauttaa. Tullimaksuna oli soivat tärykalvot.

Valpas Vahti-Roni haukkuu lapset ja aikuiset!

 Pääsin muuten eilen käymään koirapuistossa viikkojen tauon jälkeen. Koirapuistoonhan ei ole meiltä kuin pari sataa metriä, mutta sitäkään matkaa ei tässä välillä tallusteltu. Voitte arvata, että oli merkkaamista pitkästä aikaa! Täytyi tägätä ainakin kymmeneen kohtaan, että "Lucy is back".

Ihan(an) tavallinen iltalenkki

Kerro Roni! Millaista iltalenkillä oli? Minä haluan kuulla KAIKEN. Missä te kävitte?

Me kierrettiin pururata.

Koko pururata?!

Joo niin me tehtiin. Ja... no se oli ihan tavallinen iltalenkki.

Näittekö muita koiria?

Nähtiin me yksi musta iso.

Sanoitko sinä sille jotain?

Haukuin tietysti.

Mitä se teki?

Yritti juosta karkuun.

Minä arvasin! No entä mitä sitten tapahtui?

Hmmm... No pururadalla oli jänis.

JÄNIS?! Näitkö sinä jäniksen? Saitko ajaa sitä?

Juu näin... tai ehkä minä ennemmin haistoin sen. Emäntä näki. Ja mitäpä luulet... Emäntä tietenkin päästi minut hihnasta, käski ajamaan jänistä ja odotti haulikko kädessä pururadalla?

No ei varmaankaan.

No ei todellakaan. Hän roikkui kaksin käsin flexissä, kun yritin vähän päästä jyvälle, mistä kohtaa jänis oli pompahdellut. Ja eipä siinä sitten paljoa tapahtunut. Siellä lammen rannalla kävin taas uimassa ja hakemassa keppiä.

Kastelit itsesi taas vapaaehtoisesti? Minä en käsitä sinua...

Minä olen löytänyt parhaan kohdan laskeutua lampeen ja keppiä on niin hauska hakea. Ja uiminenhan on hyvää liikuntaa. Ja sen jälkeen kuivatteluralli vasta hyvää liikuntaa onkin...
Sitten syötiin vähän metsämansikoita.

Oi sinä olet saanut metsämansikoita.

Tai no minä syljeskelin kyllä varvikkoon ne, jotka Emäntä minulle antoi.

Syljeskelit mansikat maahan?! Minä en olisi kyllä tehnyt niin!

Niin Emäntäkin sanoi. Sen sijaan mustikkamättäälle minä ryntäsin suoraan Emännän eteen, etten vain jää paitsi mustikoista. Minä olen enemmän mustikkamiehiä.

Kiitos Emäntä! Voisit toki antaa useammankin kuin vain yhden.

 Vaikka eipä hätää. Osaan minä poimia näitä varvuista itsekin.

Loppumatkasta sitten vähän peuhattiin Emännän kanssa. Tai minä yritin innostaa häntä peuhaamaan ja hän heitteli vähän jotain käpyä. Ei hän ole ihan niin hyvä peuhaamisessa kuin sinä Lucy-neiti.

Ajattele, ennen kuin sinä tulit, niin minä jouduin puolitoista vuotta peuhaamaan pelkästään Emännän kanssa!

Huh... Minä en osaa edes kuvitella, millaista olisi olla ainut koira!

Entäs sitten? Miten kotimatka meni?

No miten se nyt meni... Käveltiin kotia kohti. Näin yhden mummelin, joka aina juttelee meille ja heittäydyin maahan häntä odottamaan väkisin. Ja kun hän tuli luokse, niin...

Anna minä arvaan! Sinä haukahdit?

No taisin minä niinkin tehdä. Kävin kuitenkin haistelemassa hänen housunlahkeitaan. Sitten Emäntä otti lakanat kuivumasta ja tultiin sisään.

Ihana, tavallinen iltalenkki! Kunpa minäkin pääsisin taas...

Roni mätsäröitsemässä

Kun on tälle lasilaatikolle annettu palstatilaa ennenkin, niin kerrottakoon nyt myös viimeisimmät käänteet. Kalat ei kuitenkaan voi omaa blogia perustaa, kun niillä ei ole raajoja. Eli sehän sitten vallan rupesi vuotamaan vanha akvaario. Nimenomaan vanha, koska Emäntä oli sen vuonna -88 saanut käytettynä. Pienen epätoivon ja muutaman katkeran kyyneleen jälkeen hän otti tabletin kauniiseen käteen ja alkoi googlata altaita. Vaihtoehtonahan olisi ollut antaa periksi ja huuhdella kalat pytystä alas, mutta elämä se on kalojenkin elämä.
    Nyt meillä on sitten 15 litraa suurempi akvaario ja 30 kalaa enemmän. Tämän (vähemmän) käytetyn altaan mukana seurasivat partaimumonni, 5 kardinaalitetraa ja satunnainen joukko platyja. Muuttostressi tosin vei jo hengen muutamalta, mutta jospa loput selviäisivät, eikä tähän asiaan olisi enää kommentoitavaa vähään aikaan, että voidaan keskittyä meihin koiriin.

Koska meidän elämämme se vasta mielenkiintoista on! Tässä olen esimerkiksi lauantai-iltana mökillä valmistautumassa yöunille.

Ihme vahtimista, kun ei itse saa hypätä sänkyyn eikä sängystä pois, mutta sentään saa yöllä nukkua vieressä, niin kuin oikein on.

Tänään minua vietiin taas mätsäreihin. Kuulemma harjoituksen vuoksi ja että pysyy rutiini yllä. Hyvä kai se on. Emäntähän jännittää jonkin verran siinä pöydän vieressä seisomista edelleen ja liikkeet ovat joskus vähän laiskoja ja haluttomia. Paikallaan seisominen häneltä sentään joten kuten jo onnistuu.

Minäkin olen laatikkokoira niin kuin Lucy-neiti! Omaa vuoroa on hyvä odotella täällä kuljetusboksissa köllötellen.

Ja hyvinhän se meni, kun rennosti vain otettiin. Tulin sinisten pienten aikuisten toiseksi!

Hauskinta oli, että Ninni tuli sinisten isojen aikuisten kakkoseksi. Oltiin yhtä hyviä ja meidän emännätkin oli yhtä hyviä. Minulle tämä oli paras mätsärisaavutus ikinä ja Ninnille huonoin. Ninnihän on päässyt kaikissa edellisissä mätsäreissään BIS-kehään asti. No ei hän ollut siitä juuri millänsäkään.

Lucy-neiti ne ovat meidän palkintojamme!
No antakaa minä nyt vähän poseeraan tässä...

Kaikenlaista roipetta tuolla palkintokassissa olikin! Aika paljon kyllä ihmisten tavaroita, mutta nuo sandaalit minä toivottavasti saan pureskeltavaksi jossain vaiheessa. Tai otan. Ruokasäkki jätettiin suoraan Ninnille ja Roosa-tädille, kun minä syön viljatonta ja Lucy-neiti kaloritonta. Hyvät palkinnot kuitenkin!

Lucy ja Roni kiltteinä hoitokoirina

Parempi Mestarihan sen sitten keksi, että vaikka minun täytyy olla häkissä, niin häkinhän ei tarvitse olla vain kotona sisällä samassa paikassa. Ja onhan se vähän niin kuin olisi menossa mukana, kun mökkeilee häkistä käsin (tassuin). Voi häkissäkin vahtia uimista ja kerjätä makkaraa.

Alkuviikko oltiinkin hoidossa Ninnin ja Roosa-tädin luona, kun Mestarit keksivät lähteä viilettämään. Kaikki sujui ihan hyvin. Ninni ja Roni painivat paljon ja minä makoilin häkissä paljon.

Paitsi sinä yritit kerran karata! Aina ennenhän Lucy-neiti on ollut kiltti tyttö, joka tulee kutsusta luokse, mutta nyt häntä ei meinannut saada kiinni eräänä iltana, kun hänen annettiin käydä tarpeillaan ilman hihnaa!

Ai jaa! Minä ajattelin, etten olisi maininnut tästä mitään, mutta jos sinä kerran lähdet tälle linjalle, niin täältä pesee!

Selitäpäs Roni-boy, mitä näemme tässä yllä olevassa kuvassa?

No siinä on yhden roskapussin sisältöä ja Ninnin ja Roosa-tädin emännän sandaali. Kevennettynä versiona.

Ihmiset kävivät yhtenä iltana kesäteatterissa ja sinä sait tämmöistä aikaan! Silloin minusta kyllä tuntui, että oli aivan väärä koira häkissä!

Mutta minä olin todella todella todella pahoillani tapahtuneesta...

Siis todella todella TODELLA pahoillani...

 Se roskapussi oli vain jäänyt siihen lattialle ja minä ajattelin, että ehkä minua varten, kun joskus pahvilaatikoita on minua varten lattialla ja sandaali... no sille minä en nyt keksi mitään tekosyytä. Mutta kävi ilmi, että se oli vanha ja rikkinäinen ja jo muutenkin menossa roskiin, että mitään isoa vahinkoahan ei (taaskaan) tapahtunut...

No kai sinä sitten sait taas anteeksi olemalla oma pöhkö itsesi.
Tänään Parempi Mestari tuli hakemaan meitä kotiin ja tapahtui ennen näkemätön vääryys. Hän teki verijälkiä kaikille muille paitsi minulle! Minä ulvoin häkissäni lähes ääneni käheäksi, mutta minua ei vain viety jäljille.

Mutta sinähän osaat jo jäljestää Lucy-neiti! Ei sinun edes tarvitse enää harjoitella!

Olisi se silti minustakin mukavaa...

Minut ja Ninni laitettiin puuhun kiinni, ettemme juoksisi jälkiä sotkemaan, kun Parempi Mestari lähti tekemään niitä, mutta Roosa-tädin hyvätapaisuuteen luotettiin ja hän sai olla irti. Virhe. Parempi Mestari oli ehtinyt kävellä vähän matkaa, kun hymyilevä Roosa-täti häntä villisti pelmuten oli ilmestynyt hänen vierelleen: "Ruppeet sie jälkiä tekemää? Oisinks mie voint auttaa? Vejä sie vaik sientä, ni mie haistelen!"
Ja niin joutui Roosa-tätikin narun jatkoksi.

Ninnin jälki oli lyhyempi kuin minun, mutta tämä oli toki vasta hänen kolmas tai neljäs harjoituksensakin. Hän oli kuulemma todella hillitysti ja huolellisesti kulkenut jälkeä pitkin ja selvittänyt kulmat ja kaikki ihan itse ja löytänyt sorkan. Parempi Mestari oli jopa hänen kohdallaan maininnut sanan "mejäkoe". No ei kai nyt sentään...

Minulla oli ehkä 500 metriä pitkä jälki. Tai lyhyt. Äkkiähän tuo meni. Tosin yksi asia oli toisin kuin ennen: Parempi Mestari laahusti käsittämättömän hitaasti perässäni! Jouduin välillä kiskomaan ihan tosissani, että saisin hänet liikkumaan ripeämmin. Kun se ei onnistunut, niin lopulta annoin vähän periksi ja kuljin sitten itsekin hitaammin. 
    Huomasin muuten hassun jutun siinä hitaasti kulkiessani. Sillä tavallahan jäljen sijainnin ehtii tajuta paljon tarkemmin, kun käyttää aikaa sen haistelemiseen! Haistelin jopa sellaista kulmamakausta melkein sekunnin verran ja sen sekunnin aikana äkkäsin, mihin suuntaan kulma kääntyi ja kuljin tarkasti kulman päältä jäljen seuraavalle osuudelle. Parempi Mestari vaikutti jotenkin erityisen tyytyväiseltä tämän jäljen jälkeen, mutta en tiedä. Tuskin tästä mitään tapaa tehdään kuitenkaan.

Roosa-täti jäljesti Ninnin jäljen uudestaan. Se ei ehkä ole optimaalinen tapa harjoitella jäljestystä, mutta Roosa-tädille jäljestäminen on vain puhtaasti hauskanpitoa vailla tavoitteita, joten hänen nenänsä ei siitä mene pilalle. Sen sijaan hän yllätti kaikki rauhallisella ja täsmällisellä ilmavainuisella työskentelyllään. Roosa-tädillä on ollut vähän sama tapa kuin minulla eli rynnätä vain tilanteeseen ja katsoa, mitä tapahtuu, mutta nyt hän keskittyikin huolellisesti hommaan ja selvitti myöskin kulmat ja pääsi sorkalle. Onneksi hänen jalkansa on jo niin hyvässä kunnossa, että hänkin voi taas liikkua metsässä. Ehkä hänkin välillä pääsee harjoittelemaan jäljestämistä.

Lopuksi voisi mainita, että siellä viilettämässä Mestarit kävivät tuolla kuvan keskimmäisellä laitteella. Minä olisin ainakin mahtunut ihan hyvin mukaan tuollaiseen sivulaukkuun! Ihan vähän olen vahingoniloinen siitä, että vaikka he jättivät koirat hoitoon, niin koiranilma sentään seurasi heitä jonkun matkaa mukana...

Ilmoitus 100716

- Eläinsuojeluviranomaisella. Kuinka voin auttaa?
...
- Aivan. Ja kauanko häkittämistä on jatkunut?
...
- Minkä kokoisesta häkistä on kyse? Mahtuuko siellä seisomaan ja kääntymään?
...
- Kuulostaa ihan tilavalta ja turvalliselta häkiltä. Entä pääsettekö ulos tarpeillenne ja juotetaanko ja syötetäänkö teitä riittävän usein?
...
- Niin mäyräkoiralla ei kyllä kuuluisikaan olla rasvakerrosta kylkiluiden suojana, että sen ohenemisesta en nyt olisi niin huolissani. Muuten kuulostaa kyllä, että teidän hyvinvoinnistanne huolehditaan oikein hyvin. Sanoitteko, että ihminen on vielä lähes jatkuvasti paikalla seuraamassa vointianne?
...
- Onkohan teillä kenties jokin terveydellinen syy tähän häkissä olemiseen?
...
- Niin vähän arvelinkin. Katsokaas näitä yhteydenottoja tulee toisinaan kyllästyneiltä mäyräkoirilta, mutta mitään rikosta näihin tapauksiin ei yleensä liity, kuten ei teidänkään tapauksessanne. Häkkilepo vain on valitettavasti parhaaksi ja toimivimmaksi todettu hoitokeino tähän mäyräkoirahalvausvaivaan.
...
- Ymmärrän, että se turhauttaa, mutta yrittäkää ottaa tämä ikään kuin loman kannalta. Kerrankin ei tarvitse lenkkeillä kylmässä eikä kuumassa, kosteassa eikä kuivassa!
...
- No niin mukavaa kesän jatkoa ja parempaa vointia!

______________

- Mistäs siinä oli kyse?
- Tyytymätön mäyräkoira siellä vain taas olisi tehnyt eläinsuojeluilmoitusta omista elinoloistaan.
- Siinä on kyllä omituinen koirarotu. Milloin on liikuntaa liikaa tai liian vähän, milloin ruokaa ei ole tarpeeksi tai vettä on liikaa...
- Nämä mäyräkoirahalvauspotilaat ovat varsinainen riesa. Monella on selkä niin kipeä, ettei tarpeilleen taivu, mutta lenkille pitäisi vain päästä...
- Minä kuulin yhdestä tapauksesta, jossa mäyräkoiralta olivat takaraajat halvaantuneet kokonaan, mutta niin vain etutassuillaan raahasi itseään isännän perässä, että olisi mukaan metsälle päässyt.
- Kummallisia otuksia kerta kaikkiaan. Mutta Mäyräkoiraliitto voisi kyllä avata oman auttavan puhelimen jäsenilleen, ettei meitä viranomaisia tarvitsisi koko ajan työllistää näihin yhteydenottoihin.

______________

(Lucy-neidin aiemmat ilmoitukset: Erikoinen viikko ja Lucyn nälkäpäivät)

Yhä vain häkkilintuna

Keskiviikko

Torstai

Perjantai

Lauantai

Katso kuvat yllä...

Aika alkaa käydä pitkäksi. Välillä sentään saan jotain kongista ja ruoka tarjoillaan toisinaan peleistä tai aktivointipullosta, mutta muuten... Parina päivänä sain kipulääkettä ja sekös vasta piristi. Kiskon ulkona hihnassa. Heti, jos minut ottaa ulos häkistä vaikka syömään tai juomaan, alan hyppelehtiä ja haastaa Ronia leikkimään ja kun Mestarit kumartuvat pitämään minusta kiinni tai yrittävät nostaa minut takaisin häkkiin, niin juoksen karkuun. Jep. Kuuliaisesta, kiltistä mäykkyneidistä on alle kahdessa viikossa tullut tottelematon riiviö, joka vähät välittää omasta terveydestään ja Mestareiden komennoista.

Aamuruokaa 

Seuran vuoksi minäkin sain osan aamuruuastani peleistä.

Ulkoilut ovat päivän kohokohtia.

Kliseistä kyllä, mutta monia arjen pieniä asioita osaa arvostaa vasta, kun ne menettää. Mikä nautinto olisikaan saada valita vapaasti makuupaikka asunnossa! Tai että voisi käydä vapaasti kaikissa huoneissa. Seurata Mestareiden puuhia koko ajan aitiopaikalta eikä vain arvailla nurkan takaa, että miten vaikka tiskaaminen edistyy. Tai ruuanlaitto. Kyläkuulumisissa olen täysin Mustan alamaisen varassa. Nuuskin hänet aina tarkasti, kun hän tulee lenkiltä. Milloin hän on käynyt metsässä, milloin koirapuistossa...

Joo ja eilen illalla kävin kalassa!

Luuletko, että saadaan jotain?

Oho. Tuli sieltä joku tämmöinen akvaariokala. Päästetäänkö menemään? Ei minulle ainakaan nyt maistu.

Sitten olen käynyt uimassa, leikkimässä Doriksen kanssa (vaikka hän oli vähän laiskalla leikkimistuulella) ja keskiviikkona pääsin mukaan leikkipuistoretkelle, kun meillä kävi kylässä pieni ihminen! Ensin haukuin pienelle ihmiselle melkoisesti, mutta kun hän ei yhtään pelännyt, niin minäkin sitten rauhoituin. Hän oli oikeastaan ihan hauska vekkuli. Hän heitti minulle palloa ja sanoi: "Noni söpö!" Se varmasti tarkoitti minua.

Sain minäkin vähän nuuhkia häntä häkkini ulkopuolella. Hän esitteli meille lelujaan ja sitten hän katseli meidän leluja. Ja kyllä hän sanoi minuakin söpöksi! Sitten hän halusi ruokkia akvaariokalat. Parasta oli ehkä kuitenkin, kun häneltä tippui ruokapöydässä ruokaa lattialle! Minun häkkini olisi voinut siirtää hänen tuolinsa alle, niin olisin ollut tyytyväinen pitkään.

Tästä on ollut puhetta joskus aiemminkin, mutta minulla on edelleen tämä kuivattelurituaali sisälle tullessani. Varsinkin jos olen uimisesta tai sateesta märkä, mutta toisinaan myös ihan muuten vain huvikseen tulee kuivateltua varmuuden vuoksi.

Potilaan päivä nro 9

Ei hitsi. Ei hitsin hitsi. Nyt on kyllä päästävä ulos.
Parempi Mestari, herää! Nyt ulos ja äkkiä!

Ehdinpäs. Tai ei tämä nyt oikeastaan vielä ihan niin tulollaan olekaan. Kävellääs vielä tuonne. Tästähän on mennyt yöllä rusakko! Esitän niin kuin etsisin kakkapaikkaa, niin varmaan saan seurata tätä jälkeä tässä pihalla. Tästä se on mennyt. Ja tästä.

Hei laske minut alas! En ole vielä edes kakannut! No senkus kannat minut takaisin sisälle. Minä pyrin sitten heti uudestaan ulos.

-----

Jaahas. Aamuruoka. Ja taas tätä eläinlääkäriltä tuotua helposti imeytyvää, runsasenergistä ripulinhoitomärkäruokaa. Tämä on niin ällöä, etten ole suostunut aiempinakaan aamuina syömään kuin lusikalla syötettynä. Mussuttelen hitaasti oikein kiusallani, että voin sitten samalla irvistellä ja murista Mustalle alamaiselle, jolle tämä mössö tietenkin maistuisi.

Tuon äänen minä kyllä tunnistan! Ruokasäkki! Oikeaa ruokaa! Vihdoin omia nappuloita. Anna tänne vaan. Minä voin syödä kuivanakin. Ai laitoit vettä, no ehkä ne sulavat sitten sillä tavalla vatsassa helpommin.

-----

Kuinka tämä päivä onkin pitkä täällä häkissä. Parempi Mestari touhuaa akvaarion kanssa. Oli kai laskenut vettä alleen yön aikana. Siis akvaario. Minua ei tietenkään päästetty tutkimaan vahinkoa. Paremman Mestarin täytyy varmaan käydä ostamassa uutta tiivistysainetta siihen. No totta kai Musta alamainen pääsee mukaan lenkkeilemään ja haistelemaan raikasta ulkoilmaa, koska sillä ei ole selkä kipeä... Mistäs te tiedätte, miten kipeä tai kivuton minun selkäni on! En minä ole mitään valittanut. Nämä hitsin vatsavaivat tässä enemmän ovat harmia aiheuttaneet.

-----

Oho! Pääsenkö minäkin ulos! Jes! Nyt mennään ainakin korttelin ympäri.
Jaaha. Tähän tien reunaanko se taas tökkäsi.
No mennään mennään sisälle. Ja häkkiin. Ja maataan siellä maailman tappiin asti.
Oi. Jopa puolikas dentastick... Tällähän minä viihdytän itseäni jo lopun iltaa...

-----

Onneksi Mestari tuli kotiin. Iltaruuan jälkeen ei ole sentään tarvinnut enää mennä häkkiin. Tässä sohvalla on kiva katsoa elokuvaa Mestarin kanssa.
Nyt pääsinkin keittiöön Paremman Mestarin kanssa. Nyt tehdään jotain kivaa. Kaneli? No se on tässä purkissa. Nyt se purkki on tässä. Ja tässä. Tämähän sujuu.
Otan lelun. Annan lelun. Otan lelun. Annan lelun. Vinguta? Mikäs juttu se tämä oli... Ai niin piti purra tätä lelua niin, että siitä kuuluu ääni. Totta.
Kynsienleikkuu ei ole kyllä lempparini, mutta kai nekin täytyy välillä leikata. Ja sitten Mestarin kainaloon.
Eikun minä haluankin mennä vielä jatkamaan! Musta alamainen saa siellä nyt muuten kaikki herkut. Päästä minut! Päästä!
Ai se loppui jo. No ehkä tässä voi nyt pienet iltatorkut ottaa ennen iltapissaa. Sitten yritän kyllä päästä kurkistamaan kadulle asti.

Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin

Minähän sanoin, että sinun täytyy nyt loistaa näyttelyssä meidän molempien edestä, kun minä en päässytkään!

Ja niinhän minä teinkin! Vai mitä sanotte tästä:

Koodikielellä NUK1 ERI SA VARA-SERT 
ja kansankielellä: SAATIIN IHANA VAALEANSININEN RUUSUKE!

Tässä poseerataan velipuoleni Hugon kanssa (sama isukki). Hän sai sen oikean SERTin. Hänen kasvattajallaan oli mahtava päivä muutenkin, kun hänen kasvattinarttunsa sai myös SERTin ja valioitui samalla Suomen muotovalioksi. Asioita, joista meidän Emäntä voi vain haaveilla salaa. Tämäkin saavutus oli yli kaikkien odotusten. Varsinkin sen parin viikon takaisen näyttelyn jäljiltä. (Minun kulkuseni tarkastettiin eläinlääkärillä tässä välillä. Ei mitään poikkeavaa. Ikuiseksi mysteeriksi jää, mitä edellinen ulkomuototuomari siellä tunsi.)

Myös laatuarvosteluni oli mannaa Emännän korville:

"Vahvarakenteinen uros. Hyväkokoiset ja -asentoiset silmät. Oikeanlainen eturinta. Vahva selkä. Hyvä luusto. Hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvin, jos haluaa. Esitetään hyvin."

Varsinkin viimeinen kommentti taisi olla mieleinen, kun tähän asti on aina ollut loppukaneettina "tarvitsee harjoitusta", niin olihan se mukava, että kaikki harjoittelu nyt vihdoin tuotti tulosta.

Näyttelyhuuman lisäksi mitään uutta kommentoitavaa ei juuri ole. Paitsi Lucy-neidin ruokahalu on hävinnyt. Ja arvatkaapa, mitä hän sai tänään eteensä! Kissanruokaa! Sitä hän suostui jopa syömään muutaman suullisen.

Ei tuo näyttänyt kovin vastenmielistä olevan sinustakaan, kun vahdit vieressä ja nuolit lopulta lusikan ja lattian ja kerjäsit lisää!

Onneksi välillä vielä pääsee sohvalle makoilemaan.

Pääasiassa aika kuluu täällä vankilassa. Emäntä tosin pelkää, että kun seuraan vielä muutaman päivän, kuinka hän avaa häkin oven, niin opin tekemään sen itsekin. Välillä yritän kaivautua häkin rakosista ulos.