Jokavuotiset ruskakuvaukset

Pidettiin keskiviikkona pienet syyskuvaukset Emännän kanssa lenkin lomassa. Kerrankin oli ihan oikea kamera mukana. Oikean kameran läsnä ollessa on saatu niin paljon herkkuja, että melkein villiinnyttiin kuvaamisesta. 

Eikä meitä tarvitse edes välttämättä asetella kuvaa varten. Riittää, että Emäntä vähän osoittaa johonkin suuntaan, jossa hänestä olisi kiva tausta ja me haemme itse poseerausasentoja. Keksittiin esimerkiksi ihan itse, että voitaisiin nousta tuota pientä kiveä vasten seisomaan vierekkäin.

Roni valitsi yksilökuvauspaikakseen kiven, jolle Emäntä oli heittänyt meidän hihnat ja pannat kuvauksen ajaksi. Minäkin kävin välillä tällä kivellä, mutta minun yksittäiskuvani otettiin lopulta maassa.

Jos jollain on tiedossa muokkausohjelma tai -toiminto, jolla mäyräkoiran ruttuun jääneen huulen voi oikaista, niin Emäntä olisi kuulemma kiinnostunut tällaisesta mahdollisuudesta. Hän ei mitenkään ehdi jokaisen suupalan jälkeen oikomaan huuliani sormellaan. En minä tiedä, miksi ne aina jäävät tuolla tavalla kurttuun...

Lopuksi kokeiltiin taas juoksukuvia. Koskaan vielä ei ole taidettu saada aivan täysin tarkkaa täysosumaa, mutta hauskahan näitä on ottaa kuitenkin aina!

Ensimmäistä kertaa karpalosuolla

Tänään Emäntä vei minut Ninnin ja Moonan kanssa karpalosuolle. Lucy-neiti jäi sisälle, koska Emäntä arveli hänen joko palelevan paikallaan mättäällä tai karkaavan taas jänisajoon. Kummassakin tapauksessa Emännän keskittyminen elämänsä ensimmäiseen karpaloiden keruuseen olisi häiriintynyt pahoin ja hän päätti ennakoida jättämällä Lucy-neidin lempipuuhaansa lepäilemään sohvalle. Lähdön hetkellä Lucy-neiti oli vahvasti eri mieltä siitä, mikä todella on hänen lempipuuhaansa siinä tilanteessa, kun Emäntä ja muut koirat ovat selvästi laittautuneet metsävalmiiksi, mutta Emäntä käytti Lucy-neidin kryptoniittia eli harhautti hänet ruokahoukuttimella samalla, kun me muut livahdimme ovesta ulos.

Matka autolta metsätien reunasta karpalosuolle oli hauska ja minä kirmasin iloisena Moonan ja Ninnin perässä metsään. Lapinkoirille paikka oli tuttu, koska he olivat käyneet siellä ennenkin, mutta minulle tämä suo oli uusi paikka. Jostain syystä Moona ja Ninni innostuivat haukkumaan suolle laskeutuessamme ja me vetäydyimme vaistomaisesti Emännän kanssa yhteen. Hän huuteli suureen ääneen Moonalle ja Ninnille, että mitä nämä näkevät tai kuulevat, että sekin, minkä he näkevät tai kuulevat, mahdollisesti ainakin kuulisi, että ihminen on tulossa ja antaisi meille tietä. Minusta oli turvallisempaa kävellä suolle Emännän perässä, mutta kun näytti, että suo oli yksin meidän käytössämme, rentouduin minäkin vähän hyppelehtimään omiani.

Minä olen Moona tässä aivan sinun takanasi, jos sinua vaikka alkaisi pelottaa tai tarvitsisit vaikkapa raatelu apua. Aivan tässä... takana...

Hyvin pian kävi selväksi, että karpaloiden poimiminen on aivan yhtä ikävystyttävää kuin mustikoiden tai vadelmien kerääminen, mutta tätä tehdään vain lokakuussa suolla, kun on kylmää, märkää ja hämärää, vaikka on keskipäivä.

Olitko kuulevinasi jotain Ninni? Annetaan Moonan käydä katsomassa, kun hänellä tuntuu olevan eniten virtaa tassuissaan. Jos minä olen vaikka Emännän LÄHIN henkivartija ja olen tässä häntä lähimpänä, niin sinä voit olla toiseksi lähin ja Moona voi olla tiedustelu-upseeri.

Moona ja Ninni kävivät syömään karpaloita heti, kun pääsimme suolle. Minulle Emäntä antoi ensin muutaman marjan kädestä, mutta sitten minäkin söin itse mättäältä. Tässä vaiheessa Emäntä huomasi tehneensä ehkä pienen erheen, kun kolmen koiran laiduntaessa karpaloita hänellä alkoikin tulla kiire ehtiä kerätä niitä ämpäriinsä. Onneksi marjoja oli niin paljon, että niitä riitti meille kaikille neljälle ja jäi niitä vielä karhuille ja muillekin marjannälkäisille.

Joka kerta, kun Emäntä nousi ylös, meissä heräsi toivo, että vihdoinkin jatkaisimme matkaamme jonnekin kiinnostavampaan paikkaan ja joka kerta, kun hän kyykistyi taas poimimaan loputtomia karpaloitaan, me keräännyimme hänen ympärilleen. Välillä Emäntä valitti, että istuimme parhaiden marjamättäiden päällä.

Puolitoistatuntinen kului rauhallisesti. Välillä Moona huolehti, ettei meille tule Ninnin kanssa liian kylmä ja hän paini vuoroin minun ja vuoroin Ninnin kanssa.

Ninni ahkeroi vartiovuorollaan.

Paluumatkalla autolle Moona ja Ninni ryntäsivät taas edelle kimakasti haukkuen ja minä painauduin Emännän lähelle, ettei häntä vain pelottaisi. Pääsimme kuitenkin takaisin autolle tapaamatta ketään. 

Suoretken jälkeen takkatuli tuntui suloiselle.

Lomayllätyksiä

Loppuviikko oli aika pitkäveteinen, kun Emäntä sairasti yhden jokavuotisista flunssistaan. Kaksi päivää makasimme kolmestaan sängyssä ja tapani mukaan toisena päivänä minä aloin olla niin pitkästynyt, että yritin saada Emännän tolpilleen vinkumalla ja häntää heiluttamalla. Lauantaina hän oli onneksi sen verran paremmassa kunnossa, että siirryimme Ninnin ja Moonan luo aloittelemaan syyslomaa. 

 Jestas sentään! Mikä sieltä tallin seinän läpi tuli? 

Mitä kummallisia hevosen kaltaisia otuksia te olette? 

-Me olemme aaseja, mutta mitäs kummallisia, matalia koiran kaltaisia otuksia te olette?! 

Lauantaikävelyllä nähtiin elämämme ensimmäiset ihkaelävät aasit. He olivat oikein säyseitä otuksia ja heillä oli turvallisuuspäällikkönä lammas, joka tuli kellarin katolle ihmettelemään ohikulkevien koirien aiheuttamaa hässäkkää. Ninni ja Moona näet intoutuivat vähän haukkumaan.

Paluumatkalla ylitettiin yksi pelto ja sen jälkeen mentiin pienen suon läpi.

Tässä vaiheessa ihmiset eivät vielä pitäneet mitenkään kummana, kun Roni makoili hetken suo-ojassa. Pihalla Emäntä teki joitakin rally-tokoharjoituksia ja ensin Roni olisi kovasti vain halunnut istua, mutta muutamat liikkeet onnistuivat kuitenkin.

Sisälle päästyä alkoi kuitenkin mahdoton ralli. Roni kimpoili huoneesta toiseen ja ryömi sänkyjen ja sohvien alle ja taakse ja hieroi välillä itseään mattoihin. Takajalat sätkivät ja Roni alkoi jo läähättää hermostuksissaan. Naiset yrittivät peuhata Ronin turkkia läpi ja tunnustella tassuja, korvia, kulkusia, mitä tahansa, mistä syy oudolle käytökselle olisi voinut löytyä, mutta mitään näkyvää tai tuntuvaa syytä ei löytynyt, vaikka koirapoika oli selvästi tuskissaan.

Emäntä muisti, että tämä sama oireilu on tapahtunut kerran aiemmin juuri saman pellon ylityksen jälkeen. Muuta syytä ei lopulta keksitty kuin pellolla ollut suuri määrä pystyyn kuolleita nokkosia. Tarkemmin katsoen Ninniä lukuunottamatta me muutkin nuolimme hieman tassujamme, mutta vain Roni on niin herkkä, että polttelevat jalkapohjat saivat levottomuutta aikaiseksi.

Vähitellen Ronikin rauhoittui ja kohta hän jo paini Moonan kanssa kuten ennenkin.

Sunnuntaikävelyllä käytiin läheisellä lintutornilla. Kun oltiin kävelty noin 100 metriä, Roni löysi pellolta ihanan ripulin ja se osui napakymppiin keskelle selkää, kun Roni piehtaroi siinä. Edes Moona ei halunnut tämän jälkeen leikkiessä purra Ronia selästä, kun siitä tuli paha maku suuhun. Lenkin jälkeen Roni joutui vaahtokylpyyn.

Seuraavan sadan metrin matkalla minä karkasin Emännältä. Kahdesti. Meidät "luottokoirat" eli minut ja Ninni olisi päästetty irti helpottamaan kävelemistä pitkospuilla, mutta ennen sinne pääsyä oli jokin houkutteleva jäniksen yöjälki. Emäntä haki minut lopulta vaikeakulkuisesta karsikosta mäen juurelta ja kantoi sylissään, kun takerruin hihnasta jokaiseen risuun. Luottokoiran maineeni oli mennyttä ja me mäykyt lenkkeiltiinkin siitä eteenpäin hihnan jatkona.

 Kunniasanalla! En minä enää karkaa mihinkään (kauas). Päästä meidät vähän irralleen, jooko! 

Uusi luottokaksikko Ninni ja Moona. 

Ninni ja Roni

 Nelikko lintutornilla. Ninni (4v 5kk), Roni (5v 2kk), Moona (1v 5kk), Lucy (6v 9 kk)

Lapinkoirat saivat kiivetä lintutorniinkin, mutta meidät maastonakit kahlittiin puuhun kiinni maan tasalle. Emäntä ei kuulemma olisi kestänyt sitä stressiä, että me olisimme loikkineet monen metrin korkeudessa avoimilla portailla.

Ylhäällä tornissa Emäntä muisti, että hänellä olisi ollut järjestelmäkamerakin mukana reissussa, mutta se jäi Moonan ja Ninnin talolle. Pari kännykkä räpsyä siis vain lintujärveltä. Tai lammelta.

 Hiljaista oli, kun arktisen muuton pääjoukot olivat jo menneet. Muutama joutsen lensi yli ja pari oletettavasti telkkää sukelteli lammella.

Ninnin ja Moonan seurana heidän tarhassaan tallustelee 6 kanaa. Minä vähän välttelen kanoja, mutta muut eivät ole niistä millänsäkään eivätkä kanatkaan ole koirista moksiskaan. Kanat ovat todella uteliaita ja ne tonkivat kaikki paikat.

Pihalla ollaan vähän treenattu rally-tokoa ja sunnuntaina tehtiin ratatreeniäkin. Kanat odottivat niin kiltisti vuoroaan, että lopulta nekin saivat kokeilla rally-tokoa. Ihan hyvin ne seurasivat omaa emäntäänsä ja leivän muruja.

Kukahan meistä pääsee seuraavaksi? 

Liian kivaa rally-tokoa

 Toisilla alkoi hirvestyskausi, meillä alkoi rally-tokokausi. Tiedättehän sen tunteen, kun on jostain kivasta niin innoissaan, ettei meinaa kestää karvoissaan? Se tunne ei oikein sovi rallyradalle.

 Helppohan tässä nyt on köllötellä, kun on hommansa hoitanut, mutta olisittepa nähneet meidät Emännän kanssa puoli tuntia ennen kuvan ottamista... 

Me kumpikin lähdettiin ihan rauhallisella fiiliksellä liikkeelle, mutta jotenkin asiat eskaloituivat hyvin äkkiä ja mopo alkoi keulia. Minäkin sain -10 pistettä tavallisesta 90 asteen käännöksestä oikealle! Minä sentään sain homman jotenkuten pidettyä kasassa ja lopulta pisteitä oli 71/100. Toinen hyväksytty tulokseni mestariluokassa. Me ei olla noista pisteistä oltu niin nöpönuukia ennenkään. Kunhan tulee tuloksia.

Ronilla homma karkasi kuitenkin ihan laukalle ja hän ei saanut vielä viimeistä koulutustunnukseen oikeuttavaa tulosta. Nyt on siis taas jännittävää, että kumpi mahtaa saada koularin ensin!

Oltiin taas samalla kyydillä meidän treenikaverin Väinön kanssa. Odoteltiin vuoroa vierekkäisissä bokseissa. Väinöllä on jo RTK4. Hänellä olisi hyvät mahdollisuudet valioituakin rally-tokossa, mutta hänen emännällään on ollut valitettavaa epäonnea kisoissa, joten huippu pisteitä ei ole vielä tullut, mutta varmasti tulee, kun he vain jatkavat sitkeästi!

Meillä oli onnistumisen jälkeen taas kakkua! No ilmeisesti se oli tällä kertaa pääasiassa siksi, että Mestarilla on synttärit, mutta olipahan tuplasti syytä juhlaan. 

Loppupäivän voikin sitten köllötellä!