Joulun vaiheet

Joululahjojen kera oman kuusen juurella

Lucy: Joulunaika on kulunut pääasiassa kotosalla, kuinkas muuten. Aattoiltana käytiin Moonan ja Ninnin luona. Siellä saatiin sellaista aitoa joulun tunnelmaa aikaiseksi, kun Moonalla oli juoksut ja Roni vinkui hänen peräänsä koko ajan. Parhaimmillaan Roni ulisi häkissä ja Moona murisi hänelle häkin ulkopuolella. (Moonalla on hieman kielteinen asenne kaikenlaisia kosiskelijoita kohtaan. Hän saattaa jäädä vanhapiiaksi, vaikkei häntä steriloitaisikaan. Me olemme Ninnin kanssa onneksi kaiken tuollaisen maallisen yläpuolella. Paitsi Ronille mekin näytimme hammasta, kun hän innoissaan yritti jo häiritä meidänkin joulurauhaamme.)

Tuollainen tonttu ilmestyi jouluksi meille. Tuossa se on istunut uunin nurkalla, eikä näytä olevan kiire minnekään. Ehkä se on jäämässä taloksi?

Aattoaamun rauhallinen hetki kotona. Ei Roni tiennyt vielä, millaista elämöintiä ilta toisi tullessaan...

Ninni kävi varastamassa paketteja kuusen alta jo ennen jouluevankeliumia ja lopulta se paketti oli nostettava hyllyn päälle odottamaan, kun vaikka Ninni tunnistikin, että koirien lahjasta oli kyse, niin hän ei osannut lukea, että paketin päällä luki "Moona". Kun luvut oli luettu ja laulut laulettu, niin minä parkkeerasin seuraavaksi kuusen juurelle vahtimaan lahjoja. Yritin tarttua jokaisen jaettavan paketin nurkkaan avatakseni sen, mutta sitten en lopulta suostunut avaamaan sitä lahjaa, joka oli minulle tarkoitettu, vaan yritin avata Moonan ja Ninnin yhteisen lahjan. Tässä vaiheessa Ninni oli ominut omien lahjojensa lisäksi myös Moonan lahjat ja vieno urina purkautui hänen kurkustaan, kun Moonakin olisi halunnut avata joululahjoja. Aitoa joulun tunnelmaa siis!

"No niin... havaintojeni mukaan pian aletaan avata näitä paketteja ja kukas olisi siihen hommaan parempi kuin minä, neiti Lucy terävine hampaineni!"

"Reippaasti vain nurkasta kiinni ja paperille kyytiä!"

"No nytpä on niin iso kaveri, että tälle pitää antaa kyytiä välittömästi! Jos joskus pääset vielä sieltä häkistä, niin tämä on varmasti hauska kaveri sinunkin mielestäsi, Roni!"

Me saimme lahjaksi uuden harrastuksen! Meidän paketistamme löytyi nose work -tavaroita! Olemme nyt muutaman kerran haistelleet eukalyptus-hydrolaattia ja täytyy sanoa, että nose work on mielenkiintoinen, joskin vielä hieman haastava eikä aivan täysin meille avautunut laji. Meitä kun on vuosien varrella käsketty tekemään niin monenlaista, niin helposti tulee tarjottua kaikenlaista toimintaa herkkupalan toivossa. Ja vaikka yhtenä päivänä osaisikin haistella purkkia, niin seuraavassa hetkessä tulee tartuttua purkkiin hampailla tai tökittyä sitä kuonolla ja niin edelleen.

Tässä välipäivinä koetimme onneamme uudestaan ja menimme Moonan ja Ninnin luo yhdeksi yöksi. "Ei kai se juoksuhurmos, nyt niin paha enää ole", ajatteli Emäntä. Virhe. Hän ei nukkunut koko yönä, kun vaikka Moona oli ulkona tarhassa ja Roni sisällä toisessa päässä taloa häkissä, niin Roni vinkui ja ulisi koko yön. Roni ei siis koko aikana nukkunut eikä syönyt. Minulla on toki asiasta vain hatara omakohtainen käsitys, mutta äkkiseltään rakkaus näyttää minusta sairaudelta. Koko vierailun ajan Moonaa ja Ronia täytyi siis kierrättää vuorotellen ulkona ja sisällä ja niinä hetkinä, kun kumpikin oli sisällä, oli Roni häkissä tai jompikumpi kodinhoitohuoneessa oven takana. Eräässä vaiheessa Roni sirkutti oven läpi rakkauden tunnustuksiaan ja Moona murisi ja ärisi oven toisella puolella ja kuulostipa Moona välillä äkäistyksissään hyökkäävän ovea vastenkin. Ronin oman turvallisuuden takia häntä ei päästetty kuonoetäisyydelle Moonasta.

Moona 2,5 v, Ronia esittävä stunttinukke, Ninni 5,5 v, Lucy (vielä) 7 v

Päiväkävelyllä mökillä. Melkoisen erikoinen keli, kun oli pakkasta ja vettä satoi ja lumen päälle jäätyi kova kerros, mutta sinnikkäästi kuljin mukana aivan kuin oikea koira!

Lapinkoirien jäsenten väliset ottelut

"Muistapas Moona, että minä olen kuitenkin pomo, vaikka sinulla olisi kuinka herkullinen peppu ja kipakka luonne!"

Ninni

Minä ja Moona olimme ensimmäisinä paikalla tarkistamassa jään paksuutta kairan reiästä.

Tässä ei ole auton ikkuna mennyt rikki, vaan Emäntä on työllä ja tuskalla saanut raapattua pienen kurkistusreiän jään läpi. Melkoisen kauan meni raapata kaikki ikkunat, vaikka auto olikin käynnissä ja puhalsi lämmintä ilmaa sisältä päin!

Näillä näkymin vuosi tulee vaihtumaan rauhakseltaan omassa kodissa. Ei ole hankittu pommeja eikä muuta räiskettä.

Iloisen rauhallista uutta vuotta kaikille muillekin!

Hyvänjouluntoivotus

 

Kung Fu Roni

Lauantaina oli niin paljon lunta, että Emäntä teki pihalle lumiukon. Hän haaveili kutsuvansa lumiukon jouluaattona sisälle teelle ja toivoi, että lumiukko siitä kiitollisena veisi hänet sitten lentelemään ja ehkä jopa pohjoisnavalle asti lumiukkojen bileisiin, kun tänä vuonna on muuten ollut vähän hiljaista tuon reissailun puolesta.

Toisin kuitenkin kävi. Roni tuli hieman nuuskimaan kaveria ja kuten jo toisesta kuvasta huomaatte, niin lumiukkohan pudotti heti hanskat. Tai ainakin toisen. Roni otti haasteen vastaan.

ROUND 1

Roni töytäisee aika kevyesti kaveria alavatsaan. Lumiukko ei ole tästä vielä millänsäkään.

Roni ottaa hieman vasuria mukaan ja nostaa hieman omaa suojaustaan. Lumiukko luottaa ilmeisesti iskunkestävyyteensä ja suureen kokoonsa.

ROUND 2

Nyt Roni huomaa lumiukon katalan tempun! Lumiukolla on Ronin piirinmestaruusjoukkuevoitosta saadun pallon paloja suussaan! Tämä vaikuttaa nyt tarkoitukselliselta provokaatiolta.

Lumiukolla on kyllä ulottuvuutta, mutta niin vain Roni ponnistaa itsensä lumiukon tasalle. Siinä taitaa jo potkukin upota arkaan paikkaan.

Ja mitä näemmekö nyt... kyllä! Roni laittaa käyntiin tavaramerkkinsä eli iskusarjan nimeltä "kaivuri". Siinä uppoaa nyt iskuja oikealla ja vasemmalla tassulla suoraan lumiukon suojauksesta sisään. Tuota sarjaa ei moni ole kauaa kestänyt. Ja aivan... lumiukko joutuu luovuttaman jo toisella kierroksella.

No niin täällä nyt yleisö mylvii ja vaatii Ronia viimeistelemään lumiukon.

Ottelu on päättynyt Ronin murskavoittoon! Emäntä saa nyt etsiä muuta teeseuraa itselleen aattoillaksi.
 

One for the team - kapina eläinlääkärissä

 Roni: Kutina ei hellittänyt vielä viime viikonloppunakaan. Oikeastaan minun kutinani lisääntyi ja raaputin itseäni jo melkolailla jatkuvasti. Maanantaina Emäntä soitti sitten omalle eläinlääkärillemme, joka lupasi tavata meidän kutisevat ylhäisyytemme keskiviikkona. Eläinlääkäri sinänsä on oikein mukava nainen, ja haluan nyt korostaa, että meillä ei siis ole henkilökohtaisesti mitään juuri häntä vastaan, mutta tämä eläinlääkintäkonsepti on vastenmielinen, kun joutuu itse sen kohteeksi.

Lucy: Valitettavasti oli satanut lunta, joten meidät oli tavallista helpompi kiskoa autolta vastaanoton ovelle kuin kaksi pientä kelkkaa.

Ensimmäinen eläinlääkärihän ei siis tavannut meitä, vaan oireiden ja supikoirahavainnon perusteella hän määräsi lääkityksen, mutta nyt asiaa tutkittiin mikroskoopilla. Vaikka Roni on kutissut ehkä jopa enemmän, niin hänen ihostaan ei kuitenkaan ole löytynyt rikkoutuneita kohtia tai muitakaan jälkiä. Edellisenä iltana Emäntä löysi yhden hieman hilseilevän kohdan, mutta vaikka hän oli painanut mieleensä, missä kohtaa Ronin rinnassa se nuppineulanpäänkokoinen kohta sijaitsi, ei sitä tietenkään löytynyt kiemurtelevasta ja rimpuilevasta koirasta lääkärin läsnä ollessa. Minulla sen sijaan on selvempiä merkkejä vatsanahassani. 

Roni: Tässä kohtaa sinä olit kyllä todella kultainen ystävä...

Lucy: Niin. Joltainhan ne raapenäytteet oli otettava mikroskopointia varten ja ottaen huomioon, että toimenpide täytyi tehdä parisenttisellä terävällä skalpellilla iho rikki raaputtamalla, niin oli onni, että meillä oli sama vaiva ja riitti, että näytteet otettiin minusta. Sinä olisit saanut sen veitsen keuhkoosi sillä riehumisella!

Roni: Ihmettelen kyllä, miten sinä pystyit makaamaan vain rauhassa paikallasi Emännän sylissä, vaikka lääkäri nirhasi sinulta ihon vereslihalle!

Lucy: Korkea kipukynnys. Ja minä LUOTAN, ettei Emäntä anna minulle tapahtua mitään pahaa. Meillehän siis annettiin kennelyskärokotteet siinä samalla. Pikkuinen pisara nestettä kumpaankin sieraimeen. Sain istua Emännän sylissä ja se oli ohi sekunneissa ja eläinlääkäri antoi jälkikäteen herkkupaloja. Pikku juttu, vai kuinka?

Roni: ...

Lucy: Vai kuinka? Roni?

Roni: No minä nyt vain... en pidä tutkimuksista. Tai hoitotoimenpiteistä... 

Lucy: Et näköjään. Tehän painitte oikein kunnolla Emännän kanssa! Uskomatonta, että vaikka hän on ainakin seitsemän kertaa sinua suurempi, niin sinä onnistuit rimpuilemaan irti kaikista hänen otteistaan niin syli- kuin mattopainissakin. Hän oli todella hiessä, kun rokotepisara lopulta putosi sieraimeesi. Ja onneksi eläinlääkäri tuntee sinut jo vuosien ajalta, joten sinulle ei tarvinnut laittaa kuonokoppaa, kun hän tiesi, että et yritä kuitenkaan purra häntä. Tosin Emäntäkin taisi vähän huolestua, kun jouduit niin pitkäaikaisen paineen alle, ettet sittenkin murtuisi ja hermostuisi, mutta et sentään. Eläinlääkäri sanoi, että pupillisi olivat valtavan laajentuneet, kun hän lähestyi sinua rokoteruiskulla.

Roni: No niin... mutta hyvä uutinenhan oli se, että raapenäytteistä ei löytynyt kapia. Lääkekuuri on siis auttanut. Tosin eläinlääkäri ehdotti sitten desinfioivaa shampoota, että kutinan saisi pestyä pois turkista. Ja Emäntä meni ja osti mokoman shampoon!

Lucy: Se oli kyllä epäreilu. Minä en edes kutissut enää niin paljoa, mutta silti hän käytti shampoota minuunkin. Jospa tämä kapipainajainen alkaisi vihdoin helpottaa...

Pienet lohtuleikit kongeilla.

Kutinaa karanteenissa

Itsenäisyyspäiväkävelyllä

Sibeliuksen päivän liputusta aamutuimaan

Tarkasti kun rajaa kuvat, niin kaikki edelleen levällään olevat muuttolaatikot eivät pilaa tunnelmaa...

 Lucy: Rauhallisesti kuluvat päivät maalaismaisemissa. Ensimmäinen karanteeniviikko on takana ja se on tuntunut pitkältä kuin vuosi. Kertaukseksi niille, jotka ovat astuneet mukaan tarinaan vasta tässä kohtaa, niin täällä olemme karanteenissa siis me koirat, eivät ihmiset. Muista koirista erossa pysyminen ei ole ollut hankalaa, kun vieläkään emme ole tavanneet kylällä ensimmäistäkään koiraa. Meidän treenit sen sijaan on peruttu loppuvuodeksi sen ihmisten taudin takia, joten ei ole edes harmittanut rally-tokosta pois jääminen. Hieman vaivaa se, että kapinhäätölääkkeistä huolimatta kutina ei ole vieläkään kokonaan lakannut.

Iltapuuhana possunkorva

Roni: Uusia rutiinejakin alkaa olla syntynyt. Koska emme saa mennä ihmisten sänkyyn nukkumaan, niin Emäntä on siirtynyt nukkumaan keittiön lattialle. Hän saa kuulemma paremmin nukuttua, kun me nukumme hyvin, emmekä kuljeskele levottomina ja vingu makuuhuoneen ovella, vaikka patja onkin ohut ja kova. Meitä on nukuttanut oikein hyvin Emännän ja leivinuunin lämpimien kylkien välissä! Aamuisin käymme kävelemässä toisen pätkän pihatiestä kylätien varteen ja takaisin ja illalla pimeässä kuljemme pidemmän puolen pihatiestä otsalampun valossa. Perjantai-iltana minä suostuin kiertämään lähimmän lenkinkin pimeän aikaan. Tiistaina minulla meni vielä vähän pupu pöksyyn kylätien laidassa, enkä halunnut jatkaa pimeässä pidemmälle, kun joku puu rasahti. Emäntä olisi muka uskaltanut vielä jatkaa, mutta aika sukkelasti hänkin kääntyi ympäri, eikä kauaa yrittänyt suostutella minua jatkamaan. Taisi hänkin olla vähän huojentunut kotiin paluusta.

5,6 kilometriä pääasiassa metsässä. Täällä voi tuntea itsensä oikeaksi koiraksi!

Lucy: Viikonloppuisin valoisan aikaan on tutkittu lähiympäristöä ja etsitty uusia lenkkipolkuja. Valoisalla minäkin olen ollut mukana. Pimeän aikaan... no välillä olen jäänyt vahtimaan uunin lämmitystä. Viime viikonloppuna itsenäisyyspäivän kunniaksi tapasimme ensimmäistä kertaa naapurin isännän. Hän osoittautui huumoriin taipuvaiseksi vanhaksi herraksi. Oikein mukava tapaaminen. Toisenkin talon isännän taisimme nähdä metsätöissä. Hänelle Emäntä nosti vain kättä kauempaa, kun hän oli sahahommissa, mutta mahtoi hän yllättyä, kun yhtäkkiä keskellä metsää koneuraa pitkin koikkelehtii nainen kahden pienen koiran kanssa ja katoaa mutaista uraa myöten syvemmälle metsään.

Lauantaiaamuna omalla pihatiellä

Nämä pienet jäljet eivät aiheuttaneet sydämen tykytyksiä

Roni: Tänäänkin otimme päiväkävelyllä suunnan kohti metsää pienen matkaa kylätietä taivallettuamme. Emäntä on ottanut tavoitteekseen kävellä kaikki mahdolliset metsätiet lähettyviltä. Tälläkin kertaa seurasimme kännykän Maastokartat-sovelluksesta metsäkoneuraa. 

Kilometrin kuljettuamme Emäntä äkkäsi uralla jäljen. Hänellä taisi sydän jättää lyönnin välistä, kun jälki näytti suurelta tassun jäljeltä. Hän etsi uralta seuraavaa jälkeä kuono melkein yhtä lähellä maata kuin meillä. Seuraava jälki näytti hänestä enemmän sorkalta kuin tassulta. Kolmannella jäljellä häneltä pääsi helpotuksen huokaus: Vaikka ensimmäinen jälki olisikin ollut tassu, niin Isotassun mukana kulki Saapasjalka, joten kovin villistä elukasta ei liene kyse. Ja toisaalta ne olivat tulleet vastaan päin eli olivat jo menneet menojaan aiemmin aamulla, koska heidän jälkensä näkyivät yöllä sataneessa lumessa, mutta emme nähneet heitä. Äkkiä ura myös haihtui edestämme ja sitten olikin hyvä, että joku Saapasjalka oli kävellyt siinä, koska seurasimme pienen matkaa hänen jälkiään tietä kohti, kunnes löysimme uuden uran, jota seurata. Hieman Emäntä ihmetteli, kuinka joku oli kulkenut syvällä metsässä, melkein kilometrin päässä kummastakin kylätiestä, joiden välisessä metsässä olimme, mutta sitten me muistutimme häntä, että siellähän me olimme syvällä metsässä itsekin huvikseen lenkkeilemässä!

Saappaan jälki huojensi mielen

 Vielä paluumatkalla näimme todennäköisesti toiset saappaan jäljet aivan umpimetsässä, jossa ei kulkenut edes mitään polkuja eli metsissä liikkuu siis muitakin kyläläisiä. Siltä varalta, että nämä muut liikuvat aseen kanssa metsästystarkoituksissa, Emäntä on pukenut varmuuden vuoksi oranssin liivin yllensä, ettei häntä sekoiteta riistaan.

Heijastava pipokin vielä päässä. Luulisi näissä väreissä erottuvan!

Lucy: Tänään joulun tunnelmaa lenkillä toi myös Emännän käsivarressa helkkynyt karhukello. Ihan kuin meistä ei muutenkin kuuluisi ääntä, mutta Emäntä halusi varmistaa, ettemme vahingossa yllättäisi ketään metsän eläintä. Ja hän myös laulaa metsässä kulkiessaan. Että jos paikalliset alkavat ihmetellä riistaeläinten vähyyttä, niin me olemme todennäköisesti karkottaneet kaikki eläimet kilometrien säteeltä.

Lintulaudalla on käynyt kuhina. Meillä ei ole pikkulinnuista juuri mielipiteitä, niin saavat meidän puolesta kuhista rauhassa. Sinitiaisia ja kuulemma pari hömötiaista on Emäntä ollut näkevinään laudan äärellä.

Tiskien esipesupalvelu käynnissä

Kirkonkylän puudeleista syrjäkylärakeiksi

Tapahtui aiemmin (Vastavalmistuneen lelukirurgin piirinmestaruuskisakertomus):

"Oudon hiljainen pihapiiri. Kukahan täällä asuu?"

 Lucy: Vähitellen on alkanut valjeta, että tämä hiljainen pihapiiri ja talo, jossa ei tuntunut olevan koskaan ketään kotona, kun vierailimme täällä yhä kiihtyvällä tahdilla, onkin meidän talomme ja pihapiirimme!

Roni: Viikko sitten koimme yhden elämämme stressaavimmista päivistä. Aamulla meidät teljettiin häkkiin ja sitten meille tuli vieraita (siis tuttuja ihmisiä), joita emme saaneet tervehtiä, rappukäytävä kolisi jatkuvasti ja vähitellen tavaroita kannettiin ulos ja me emme saaneet juosta mukana katsomassa, minne kaikki vietiin. Minä haukuin hermostuneesti koko ajan. Kun meidät vihdoin vapautettiin, juoksimme raput alas ja niin olimme poistuneet viimeistä kertaa tutusta kerrostalokodistamme.

Apua! Kämppä tyhjenee! Ei kai meitä vain unohdeta tänne?!

Täällä talolla jouduimme myös olemaan välillä häkissä, kun tavaroita kannettiin, mutta en tiennyt vielä olevani kotona, niin en huomannut enää vahtihaukkua kaikkia niin tarkasti. Tämän viikon aikana olen oppinut vahtimaan tätäkin kotia äänekkäästi!

Lucy: Viikonloppuna olimme kuin paratiisissa, kun pääsimme ulos ovesta, kun vain pyysimme ja saimme tutkia pihaa omaan tahtiin. Lähinnä keskityimme pihalla olevan aittarakennuksen tutkimuksiin. Emäntä vähän ihmettelin, kun niin kiivaasti viihdyimme sen ympärillä ja vähän allakin, mutta hän ajatteli, että tätä vartenhan tänne muutettiin, että koirilla on vapautta ja kivaa puuhaa omassa pihassa. Jos olisimme tehneet tämän päivityksen alkuviikosta, olisivat tässä kaikki uutiset.

Sunnuntaiaamun aamupissalla

Nyt on kuitenkin ehtinyt tapahtua jo enemmän. Jo sunnuntaina Emäntä laittoi merkille, että me molemmat rapsuttelemme itseämme aika ajoin. Hän ajatteli, että muutto on stressannut meitä niin, että rapsuttelu on siitä johtuvaa sijaistoimintaa. Maanantaina hän totesi raapimisen olevan jo häiritsevän runsasta. Hän otti keittiöön maton, kun hän alkoi vainoharhaisena pelätä, että olemme jotenkin allergisia uudelle lattiamateriaalille ja joudumme koko ajan olemaan paljaalla lattialla. Hän googlasi kaiken vinyylilattioista ja niiden puhdistamisesta ja hän pesi lattian.

Tiistaina oli jo päivänselvää, että kaikki ei ole kunnossa. Raavimme itseämme jatkuvasti ja kun Emäntä tutki turkkejamme löytyi minun vatsastani punaisia paukamia ja hännän tyveni olin jo kaltannut vereslihalle. Emäntä epäili meidän saaneen aittarakennuksesta lintukirppuja ja hän kampasi turkkejamme löytääkseen kirppuja, mutta mitään ei näkynyt. Illalla Mestari kertoi nähneensä pihalla kapisen supikoiran. Palaset loksahtivat kohdalleen saman tien: tyhjillään ollut piha, vanha aitta-/halkorakennus, jonka alusta on kuin luotu supikoiraa varten, silmät palaen aitan alla koluavien luolakoirien kyltymätön kiinnostus ja sairaalloinen raapiminen. Kolme päivää reipasta maalaiselämää ja meistä tuli kapisia rakkeja!

Keskiviikkona valoisan aikaan päiväkävelyllä kylänraitilla

Emäntä soitti eläinlääkärille heti seuraavana aamuna. Meidän ei tarvinnut edes lähteä lääkäriin tutkittavaksi, koska yhtälö oli eläinlääkärinkin mielestä niin selvä. Hän soitti reseptin suoraan apteekkiin. Emäntä ajatteli, että kapi on metsästyskoirien parissa niin yleistä, että lääkkeitä löytyy varmasti hyllystä tuosta noin vain, mutta eipä paikallisessa pikkuapteekissa ollutkaan. Eikä sen puoleen apteekkarin tarkistuksen mukaan lääkettä ollut missään lähialueenkaan apteekeissa, kun Emäntä tarjoutui ajamaan lääkkeen perässä jonnekin muualle. Lähin lääke olisi ollut yli 120 kilometrin päässä, joten oli tyydyttävä odottamaan seuraavaan päivään, että lääke saapui omaan apteekkiin. 

Uusia lenkkipolkuja metsän uumenissa.

Nyt meillä on sitten trendikäs kahden viikon karanteeni, jolloin emme saa tavata muita koiria. Se ei ole tähän asti tuottanut ongelmia, koska emme ole nähneet kylällä yhtään toista koiraa (emmekä ihmisiäkään...) Lääkettä otetaan kahdeksan tablettia joka toinen päivä. Kyseessä on ilmeisesti melko järeä loishäätölääke, koska tässä samalla lähtevät kaikki mahdolliset sydän- ja keuhkomadotkin, jos sellaisia sattuisi olemaan ja lääke on vieläpä tarkoitettu yli 12 kg koirille ja mehän olemme vain kymmenisen kiloa... 

Pientä oheispuuhaa on myös koitunut Emännälle, kun kaikki tekstiilit, joihin me olemme koskeneet, täytyy pestä 60 asteessa tai osan tavaroista Emäntä on saunottanut 100 asteessa, koska esim. keittiön matto ei mahdu pyykkikoneeseen. Kaikki lattiat on imuroitu ja pesty uudestaan. Meidän pannat ja hihnat on myös pesty ja pannat on vaihdettu toisiin, koska pantojen täytyy olla pari viikkoa poissa käytöstä. Emäntä nyrkkipyykkäsi myös 12 metriä flexihihnaa varmuuden vuoksi.

Roni: Emäntää myös hieman huoletti se, kuinka supikoirasta pääsee eroon, koska mitä hyödyttää muuten myrkyttää meidät ja desinfioida koti lattiasta kattoon, jos heti ulkona käydessä saamme uuden tartunnan. Keskiviikkona lenkin jälkeen hän telkesi meidät saunaan odottamaan alustan pesua ja päätti käydä häiriköimässä supia, että se lähtisi etsimään rauhallisempaa kotia. Kuulimme, kuinka hän kopisteli aitan seiniä ympäriinsä. Pian kuitenkin kuulimme hänen kohdanneen supin: halkokuurista kuului sen päiväinen karjaisu ja kirousten sarja. Harmitti tietenkin, ettemme saaneet olla mukana apuna, mutta Emäntä oli napannut maasta halon ja kolauttanut supin sillä tainnoksiin. Yöeläimenä se oli toki ollut unillaankin vielä iltapäivästä, mutta oli se kuulemma ollut todella kurjassa kunnossakin. Kyljet verille raavittuina ja hajusta päätellen pahat tulehdukset kaikkialla kehossa. Toisella puolella supia ei ollut enää karvaakaan jäljellä. Mestari toi Emännälle rautalapion ja Emäntä päästi supin kärsimyksistään. Sitten ruumis piti tietenkin haudata, ettei tauti pääsisi leviämään siitä. Etempänä talosta kiviseen metsänreunaan nimetöntä hautaa otsalampun valossa kaivaessaan Emäntä mietti hieman, että tätäkö maalaiselämä tulee olemaan. Vai onko tämä vain tulikaste, jonka jälkeen elämä alkaa helpottaa?

Tässäkö muka pitäisi yönsä nukkua?!

Lucy: Tällä hetkellä emme siis ulkoile muuten kuin valvotusti tai hihnassa. Jos uusia supikoiria ei ilmesty maisemiin, niin reilussa kolmessa viikossa syyhypunkkien pitäisi olla kuollut sen pesäpaikasta. Voi olla, että aittarakennuksen alusta suljetaan meiltä (ja muilta metsäneläimiltä), mutta ensi vuonna ehkä saamme taas ulkoilla vapaasti omalla pihalla. Lääkkeen myötä kutina on vähentynyt jo muutamassa päivässä. Nyt suurin ongelma on se, ettemme pääse mestareiden sänkyyn nukkumaan. Yhden yön vietimme eteisessä koiranpedeissä lattialla nukkuen kuin mitkäkin koirat, mutta viime yönä en enää suostunut tähän kurjaan kohtaloon ja itkin sydäntä särkevästi niin, että Emäntä otti lopulta vanhan patjan ja tuli keittiöön lattialle nukkumaan ja pääsin sentään hänen viereensä, vaikkei meillä sänkyyn olekaan asiaa. (Kapi ei onneksi tartu ihmisiin.)

Aamulenkillä

Iltalenkillä. Katuvalot ovat vaihtuneet yhteen mukana kulkevaan majakkaan.

Vuoden viimeiset kisakuulumiset

 Lucy: Lauantaiyönä kello 3.30 soi herätyskello. Luulen näkeväni unta ja käännän kylkeäni. Emäntä nousee. Kohta hän laittaa valot päälle ja keittää aamukahvia. Vähän ajan päästä meille tarjotaan aamuruoka. Onko minun kelloni sittenkin sekaisin vai onko tämä hieman varhainen hetki aamuruualle? Otan tarjotun aterian tietenkin vastaan, mutta kakistelen hieman aamupissalle lähdön kanssa. 4.39 istumme Ronin kanssa auton peräpaksissa omassa häkissämme ja auton keula osoittaa kohti Etelä-Suomea.

Neljä tuntia myöhemmin heräämme koiraharrastehallin pihalta Lohjalta. Käy ilmi, että tänään kisataan mäyräkoirien rotumestaruudesta rally-tokossa. Käymme pienen pissalenkin ja Emäntä treenailee Ronin kanssa pihalla. Odotan turhaan omaa vuoroani. 

Aikaa kuluu ja Roni noudetaan tekemään kisasuoritusta. Sen jälkeen Emäntä ottaa minutkin autosta taas jaloittelemaan. Laskutaitoisena mäyräkoirana olen varma, että nyt on minun vuoroni päästä harrastehalliin tekemään oma suoritukseni, koska Roni on ilmiselvästi jo käynyt, joten nyt on OLTAVA minun vuoroni. Kiskon kaikin voimin kohti hallia ja yritän tarttua kynsilläni jäiseen maahan, kun Emäntä vetää minua pois päin hallista. Kävelytiellä en suostu kävelemään hallista pois päin, mutta hallia kohti kuljen reippaasti häntä pystyssä. 

Niin vain lopulta käy, etten minä pääse halliin. Roni on ainoa mestariluokassa kisannut mäyräkoira ja näin ollen, vaikka hänen tuloksensa jää pisteen päähän hyväksytystä tuloksesta (69 pistettä), hän on kuitenkin mäyräkoirien rotumestari, koska ilmeisesti nollatuloskin lasketaan, kunhan tuomari ei hylkää suoritusta esim. ratavirheen vuoksi tai ohjaaja ei luovuta kesken suorituksen.

Mäyräkoirien rally-tokon rotumestari 2020

Kotona (jälleen neljän tunnin automatkan jälkeen...) selviää, että siitä huolimatta, etten päässyt kisahalliin, olen saanut pokaalin! Koska kiertopalkinto siirtyy joka vuosi seuraavalle mestarille, niin kiertopalkinnon tilalle olen saanut oman pokaalin viime vuoden rotumestaruudesta. Tämä onkin sitten minun kilpailu-urani viimeinen palkinto. Emäntä on hiukan pahoillaan, kun olen vuosien mittaan oppinut poseeraamaan niin hyvin palkintojen vieressä, että on sääli, ettei näitä palkintokuvatilaisuuksia enää tule, mutta ehkä voin jatkossa kuvauttaa itseni Ronin palkintojen kanssa?

Tulin, näin, voitin...? Minä olen ilmeisesti jo niin taitava, että saan palkintoja ilman, että tarvitsee mitään tehdäkään!

Mäyräkoirien rally-tokon rotumestarit 2019 ja 2020

Ps. Roni kävi tänäänkin (!) rally-tokokisoissa. Tällä kertaa ihan vain lähikaupungissa, joten minä olin kotona. Tänään hän oli sitten saanut 91 pistettä, mutta oli "vasta" kilpailun neljäs eli tänään ei herunut palkintoja ja pokaaleja.

Eilisissä kisoissa hänelle tuli vielä yksi -10 pisteen virhe, kun hän pysähtyi kesken ohjaajan kiertämisen, mutta tänään ei tullut yhtään isoja mokia. Eilen hän oli nuuskinut melkein koko matkan hallin lattiaa perimäyräkoiramaiseen tapaan ja jäänyt yhteen kohtaan oikein huolella tutkimaan, mutta tänään nuuskiminen rajoittui enää kuuteen yksittäiseen kuonon alaspainumiseen, joista jokainen siis maksoi yhden pisteen ja lisäksi oli kolme muuta yhden pisteen virhettä (jotka kyllä johtuivat samasta asiasta eli huomion kiinnittymisestä Emännän sijaan ympäröiviin asioihin). Roni on kyllä hienosti kehittynyt, että kunhan hän vähän vielä treenaa oikeaa virettä ja keskittymistä, niin ehkä hän jonakin päivänä on yhtä hyvä rally-tokomäyräkoira kuin minä!