Lucy: Hetkinen...
Lucy: Laitettiinkos minulle juuri jäljestyspanta kaulaan??
Lucy: Edelliskerrasta onkin jo aikaa. Joskus syksyllä varmaan jäljestettiin viimeeksi, mutta eilen jo jotain vähän aavistelin, kun veripullot ja -sienet haisivat yhtäkkiä kotona. Huijasin jopa Mestaria niin, että kun Emäntä oli lähimetsässä ("takapihalla") tekemässä jälkeäni, niin esitin Mestarille niin kuin minulla olisi ollut kauhea hätä päästä ulos. Hän uskoi ja päästi minut pihalle. Pihalla kuitenkin lähdin vain nenä pystyssä laukkamaan ja etsimään jälkeä. Valitettavasti Emäntä tuli juuri samaan aikaan pihaan ja pakotti minut takaisin sisälle.
Lucy: Kyllä jäljestäminen on parasta, mitä keväällä voi tehdä! Tällainen alle kymmenen asteen lämpötila ja pieni vesitihku sopii mainiosti jäljestyssääksi, kun ei tule kuuma eikä ole huolta käärmeistä. Keväällä on myös mukava kulkea metsässä, kun heinät sun muut kasvit eivät ole vielä korkeina.
Lucy: Muistelen ennen vanhaan jäljestäneeni paljon pidempiäkin jälkiä, mutta tämä oli kuulemma tällainen mielenvirkistysjälki minulle, n. 350 metriä.
Roni: Minun jälkeni oli sentään ihan täyspitkä voittajaluokan jälki. Tavallisesti ei ihan näin pitkillä jäljillä harjoitella, mutta Emäntä halusi kokeilla uutta maastoa ja ehkä tärkeintä, että hän on jossain mejään liittyvässä koulutuksessa, jossa hän ilmeisesti joutuu todistamaan osaavansa piilomerkitä jäljen ja koska kokeissa aina jännittää liikaa, niin hän päätti testata harjoitusoloissa piilomerkkaustaitojaan. (Piilomerkkaus tarkoittaa siis sitä, että merkkejä ei saisi näkyä jäljen kulkusuuntaan, ettei koiranohjaaja aavista, mihin suuntaan jälki kulkee, mutta taaksepäin katsoessa jäljen linjan pitäisi erottua metsästä selvästi.)
Roni: Ei näy merkkejä, mutta jäljellä silti ollaan! Tosin täytyy myöntää, että koska syksyllä viimeeksi sain oikein luvan kanssa jäljestää kilometritolkulla tuoretta hirven jälkeä, niin tuon lämpimän muiston houkuttelemana kerran vaihdoin tehtävää lennossa. Yhden kerran valitsin verijäljen, vaikka riistajälki poikkesi verijäljen päältä, mutta toisella kerralla en ihan malttanut mieltäni. Jatkoin kuitenkin sitten kiltisti verijäljellä, kun Emäntä palautti minut sen pariin.
Roni: Uskomatonta, että meidän omalta postilaatikolta aukeaa nykyisin näin taivaallisen upea mejä-maasto! Suuri kiitos kuuluu tietenkin maanomistajille ja metsästysseuralle, jotka ymmärtävät tämmöisen harrastuksen päälle.
Roni: Maasto on myös ilmeisen riistarikasta, koska sillä aikaa kun me olimme Emännän kanssa metsässä jäljestämässä, niin meidän pihatien yli oli kulkenut hirvi! Ja kun Emäntä palasi metsään keräämään piilomerkkinsä pois, hän oli vakuuttunut, että jäljelle oli ilmestynyt uudet tuoreet hirven papanat. Ei hän aivan viitsinyt käteen asti poimia, mutta läheltä papanat olivat tuntuneet hehkuvan käteen lämmintä. Että ehkä minulle suotaneen pieni hairahdus aivan tuoreelle riistajäljelle kevään ensimmäisessä treenissä! Varsinkin, kun juuri syksyllä viimeeksi hirvi oli se, jota minun toivottiinkin seuraavan...
Roni: Tällaista vähän myöhästynyttä koiranpäivää vietettiin siis meillä tänään sunnuntaina. Luolapetiin oli mukava sukeltaa huilaamaan, kun oli kerrankin päässyt oikeisiin töihin!
