Sivut

torstai 29. kesäkuuta 2017

Mattopyykillä

Parempi Mestari hääräilee. Hän käärii mattoja ja varustaa mukaansa juomapullon ja saippuaa. Juuriharja. Muistelen etäisesti tämän saman tapahtumasarjan viime kesältä ja sitä edelliseltä. Toisaalta sama se, mitä Parempi Mestari pakkailee mukaansa, koska olen joka tapauksessa aina valmiina lähdössä mukaan. Asettaudun mattojen viereen asemiin. Kodin ulkopuolella tarvitaan aina hyvää vahtikoiraa.

Niin tarvitaan myös kodin seinien sisäpuolella. Mestari on kuumeessa ja häntäkään ei oikein voisi jättää ilman mäyräkoiravartiota. Parempi Mestari mittailee meitä hetken katseellaan. Yksi hihna nostetaan tavaroiden joukkoon. Jakaudumme mestareiden välille vahvuuksiemme mukaan: minä olen vakuuttavampi vartiokoira, kun taas Lucy-neiti kykenee makaamaan pitkiä aikoja paikallaan peiton alla.

Rantaan päästyämme käyn muutaman kerran uimassa lelua hakemassa. Kauaa emme kuitenkaan saa olla rauhassa. Laituriin liipuu hiljaa vene ja toisesta suunnasta saapuu auto. Napakkaa "tänne"-komentoa ei käy vastustaminen, vaan juoksen Paremman Mestarin luo. Hän laittaa minut kiinni ja alkaa täyttää matonpesualtaita vedellä. Minä korotan ääneni ja ilmoitan autolle ja veneelle, että ranta kuuluu oikeastaan meille.

Yhtäkkiä paikalle ajaa myös toinen auto. Ensimmäinen olisi ollut nostamassa venettä, mutta toinen haluaisi laskea veneen vesille. Autot vaihtavat paikkaa ja toinen pulauttaa kyydistään veneen hetkessä. Minä komennan myös tätä toista autoilijaa ja huomautan, että minun Emäntääni on sitten turha yrittää siirtää suuntaan tai toiseen. 

Veneennostaja-auto jatkaa puuhiaan ja kas kummaa, kuulen aivan selvästi koiran haukkuvan jossain auton uumenissa! Pian takaovista vilahtaakin suuri ruskea pää, mutta ihmiset työntävät koiran viisaasti takaisin sisään. Minun rantaani ei kannata tulla tepastelemaan. Kauempana rannan toisella reunalla pyörähtää myös joku kultainennoutaja, mutta hänkään ei onneksi rohkene tulla lähemmäs, kun ilmoitan hänellekin rannan olevan jo varattu. 

Kun veneennostajat ovat lähteneet, saapuu lisää ihmisiä rantaan. Erään naisen kanssa Parempi Mestari vaihtaa kuulumisia pitkään ja muistelen tavanneeni hänet joskus Paremman Mestarin työpaikalla. No työkaveri tai ei, aina on paikallaan vähän haukkua! Muutama pariskunta tulee myös pesemään mattojaan. Minusta he tulevat vähän liian lähelle meitä ja huomautan asiasta. Eräs mies on muka vitsikäs ja lähestyy minua muoviämpärinsä kanssa. Parilla syvältä kumpuavalla haukahduksella saan hänetkin etemmäs.

Lopulta paikalla on enää Parempi Mestari ja joku mattoaan jynssäävä nainen. Nainen toteaa minuun viitaten, että silläpä on paljon asiaa. Parempi Mestari selittää häpeissään jotain ympäripyöreää rotuominaisuuksista ja luonteenpiirteistä. Alkaa sataa ja uimisen jälkeen jo kertaalleen kuivunut turkkini uhkaa kastua uudelleen. Matot ovat juuri parahiksi pestyt ja Parempi Mestari sulloo ne autoon ja ajamme kiireesti kotiin. Jälleen kerran onnistunut suojelutehtävä minulta!


Koska mattopesulla ei ollut kameraa mukana, niin tässä sen sijaan kuva meidän parvekkeesta, joka on kerrankin siivottu ja jossa kukat eivät ole vielä kuolleet.
-----------------------------

Tänään kävimme pitkällä lenkillä Paremman Mestarin kanssa niin, että Lucy-neitikin oli mukana. Kävelimme yli 4 kilometriä pururadalla ja Lucy-neiti jaksoi hyvin mukana. En muista, milloin olisimme viimeeksi käyneet niin pitkällä lenkillä kolmestaan. Kun Lucy-neiti huomasi, että jatkamme vielä eteenpäin siitä kohdasta, josta olemme yleensä kääntyneet takaisin, hän sai valtavat riemuhepulit. Saimme vähän aikaa nelistää vapainakin, että saimme ylimääräiset energiat purettua. 

Lucy-neiti juhlisti tutun lenkkipolun jälleennäkemistä juoksuhepuleiden lisäksi kierimällä ulosteessa. Lucy-neiti löytää aina parhaat kierimispaikat! Minä en ehtinyt kuin katsoa vierestä, kun Parempi Mestari jo pöllytti meitä eteenpäin. Litsuttelimme myös kaikissa kuraojissa matkan varrella ja kierimme purussa. Siinäpä vasta oikeaa koiranelämää!

Oikea koiranelämä saattoi meidät sitten kotiin palattuamme suihkuun. Koska en ehtinyt kieriä limaisessa ulosteessa, jossa ehkä oli mukana myös kalanperkeitä, selvisin pelkällä alustan pesulla, mutta Lucy-neiti parka joutui vaahtokylpyyn. Lisäksi häneltä tyhjennettiin kylvyn yhteydessä anaalirauhaset, koska hän hieroi hiukan takapuoltaan ulkona maahan. Kävi häntä vähän sääliksi, kun hän lopulta pääsi kylpyhuoneesta pahanpäiväisesti kylvetettynä ja lingottuna. Onneksi Mestari otti hänet peiton alle kuivumaan ja antoi hänelle osan voileivästään.

Lucy-neiti parvekkeella kuivumassa puhtaalla matolla.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juhannuksesta toipumista

Tätä on vähän vaikea uskoa todeksi, mutta niin vain kävi. Emäntä hylkäsi meidät juhannukseksi ja loikkasi vieraan vallan leiriin.

 Ketkäpä muutkaan ne olisivat kuin Sylvester ja Tohtori Kynsi! (Kissoista aiemmin: Tapahtui viikonloppuna ja Ihmiskokeita) Kuten ilmeistä näkee, niin kissat olivat todella innoissaan vieraasta ihmisestä... Emäntä tosin väittää, että oli antanut niille ruokaa ja vähän "bondannut" tämän lämpimän jälleennäkemisen jälkeen. Hän oli todella vaikuttunut, kun nämä kissat osaavat antaa tassua tai jotain sellaista. Tassua?! Me osataan jotain 40 eri käskyä ja tyyppi on ihastuksissaan tassua antavasta kissasta.


Meitä ei kuulemma voinut ottaa mukaan, koska meidän Emäntä ja kissojen palvelija menivät suolle, kävelivät siellä 60 km reput selässä ja nukkuivat ulkona. Ei olisi muka jaksettu kävellä niin paljoa ja olisi valvotettu öisin haukkumalla. Voihan siinä olla perää...

Me oltiin sitten sen sijaan viettämässä juhannusta Roosa-tädin ja Ninnin kanssa. Siellä oli vieraina uusi lapinkoiratuttavuus Hippu laumansa kanssa.

Minä RAKASTUIN Hippuun!

Joo sinä olit poikkeuksellisen ärsyttävä ja koko ajan Hipun kimpussa. Valitettavasti tai ehkä sittenkin onneksi meillä ei ole kuvamateriaalia juhannuksestamme. Pääpiirteissään homma meni niin, että juniorisakki Roni (2,5v), Ninni (2v) ja Hippu (alle 1v) riehuivat päättömästi jatkuvasti ja minä (4,5v) ja Roosa-täti (8,5v) yritettiin pitää järjestystä yllä.

Kotiin päästyäni minä käperryin ensimmäisenä omaan sänkyyni ja olen nukkunut siitä asti!

Muualla on mukavaa, mutta kyllä kotona on paras!

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Maalaisloman loput kuulumiset ja kauan odotettu comeback


Onko kaikki kunnossa, Ninniseni?

Ole sinä vain siellä pesässä, minä vartioin tässä ulkopuolella.
 Siinä kestikin koko viikon, että Ninnin ja Roosa-tädin ihmiset löysivät takaisin kotiinsa! Meillä oli kuitenkin oikein mukava viikko.

Maanantaina Ninnin synnyttämisen aika koitti, tai ainakin hän luuli niin, ja hän ei suostunut nousemaan koiranpedistään aamupissalle. Emäntä nosti hänet väkisin ulos ja hän suunnisti pihalla toiseen koirankoppiin ja teki sinne heiniin pesän tuleville "pennuilleen". Roni oli vastuullinen isä ja vartioi perhettään kopin ulkopuolella (tai sitten Ninni ei päästänyt häntä sisälle). Tätä kotileikkiä jatkui jonkun aikaa, kunnes molemmat kyllästyivät ja Ninni huomasi, ettei hänestä tullutkaan äitiä.

Minä voin auttaa pihan vartioinnissa, Roosa-täti!
"En minä tarvitse apua. Minä olen vartioinut tätä pihaa ansioituneesti yksin jo 8 vuotta."
No minä olen tässä lähettyvillä kuitenkin, jos tarvitset minua. Huomaahan neljä korvaa aina enemmän asioita kuin vain kaksi.
"Hmm... Minusta nuo sinun läppäkorvasi kuulevat välillä ihan omiaan. Ei täällä ole tarkoitus jokaiselle tuulenhenkäykselle haukkua."
Yhtenä päivänä Emäntä innostui kokeilemaan grillaamista. Oli se vaikeannäköistä aluksi, mutta jotain kärventyneitä lihapaloja sieltä grillistä lopulta tuli.

Tuleekohan tuosta mitään... Minä olisin voinut ottaa piffini raakana...
 Torstaina käytiin koiraharrastamassa kolmen koiran voimin. Emäntä otti Ninnin mukaan näyttely- ja rally-tokotreenihin. Näyttelytreeneissä Ninni kävi aina pitkäkseen, kun mitään erityistä ei tapahtunut, mutta kyllä hän käskystä malttoi seistäkin.

Rally-tokosta Ninni innostui niin, että itselleen epätyypilliseen tapaan jopa vinkui vuoroaan odottaessaan! Radalla hän töpötteli oikein mallikkaasti Emännän kanssa.


Viikolla käytiin myös useampaan otteeseen mökillä saunomassa tai vain päiväkävelyllä Ronin uimista ja vedestä noutamista treenaamassa. Mäyräkoirille ja metsästysterriereille on olemassa oma vesiriistakokeensa, jota Emännän tekisi mieli kokeilla Ronin kanssa. Hieman yllättäen myös Ninni innostui tästä lajista suunnattomasti. Ei hän itse suostunut uimaan, mutta hän kannusti Ronia kiivaasti rannalta.



Taasko sinä syöt jotain? Kuinka voi olla mahdollista, että meillä koirilla on vain kaksi ruoka-aikaa päivässä, mutta sinulla tuntuu olevan kaksitoista!

Minäkin näin. Jotain hän taas sujautti suuhunsa kaapista.
 Päivät sujuivat leppoisasti kaikenlaista pientä puuhaillessa ja sunnuntaina koitti vihdoin se ihmeellinen päivä, kun minä pääsin taas mejä-kokeisiin! Siitä minun mäykkyhalvauksestani tulee juhannuksena kuluneeksi vuosi ja niin vain vuoden jälkeen olen taas mejäkunnossa, vaikka Emäntä pelkäsi tämän harrastuksen olevan kohdaltani ohi ikiajoiksi. Starttasin siis ensimmäistä kertaa elämässäni voittajaluokassa.

Jälkeni kulki mukavassa metsämaastossa ja kuljin sitä tyypilliseen tapaani rauhallisesti jäljen päällä edeten. Minä en yleensä tee paljoa tarkistuksia jäljen sivuun. Ei ole tarpeen: kun kulkee tarpeeksi hitaasti, niin ehtii huomata hyvin, missä jälki kulkee. Joissain kohdissa tosin valitsin kuljettavakseni helpomman metsäkoneenuran, kun se kulki aivan jäljen vieressä.

Katkokulmaa ei ollut ehditty aivan kunnolla harjoitella, joten sitä (ja ajan riittämistä) Emäntä pelkäsi eniten. Hiukan siinä veretyksen loputtua pitikin tarkistella, että mihin jälki jatkuisi (edelleen hy-vin rau-hal-li-ses-ti...) mutta Emännästä ikuisuudelta tuntuneen ajan kuluttua veretetyn jäljen pää löytyi ja matka jatkui.

Yksi pieni poikkeama minun täytyi tosin jäljeltä tehdä, koska metsässä oli Jotain. Menin jäljen viereen ja nousin mangustiasentoon tähystämään ja haistelemaan. (Se asento, jossa mäyräkoira istuu etutassut ilmassa koko pitkä selkä pystyssä...) Tökötin siinä tovin haistellen, kun tiheikössä oli Joku. Emäntä alkoi sitten jo hermoilla ja kehotti minua pari kertaa jatkamaan jäljestystä. Jatkoinhan minä sitten, kun olin saanut tarpeeksi tuumailla, että kannattaako sen Jonkin perään lähteä vai ei. Jälki kääntyi kulmalta vielä juuri tuohon samaan suuntaan ja sielläkin osoitin, että tästä kohtaa Se Joku on mennyt poispäin, mutta muistin toki koko ajan, että me olimme kuitenkin verijälkeä seuraamassa.

Kaadolle päästyämme Emäntä tiedusteli heti tuomarilta, kuinka paljon aikaa meni. Tämä tuomari halusi olla hieman salamyhkäinen ja totesi vain, että menihän sitä, mutta vähän vielä jäikin. Aikaraja on siis 45 minuuttia ja Emäntä pähkäili, että luultavasti minun aikani oli jotain 43-44 minuuttia. Tarkalle siis varmasti meni.

Tulos oli kuitenkin oikein kelvollinen. Tuo yksi poikkeama jäljen sivuun tuumailemaan ja yksi merkitsemättä jäänyt makaus (muut merkkasin tarkasti pienellä pysähdyksellä ja nuuhkaisulla) verottivat 4 pistettä, mutta tuloksena VOI1 ja 46 pistettä. Sattuipa vielä niinkin hauskasti, että olin tällä kertaa kokeen paras voittajaluokan koira ja kokeen parhaalle oli palkinnoksi iso säkki koiranruokaa! Paluu verijäljille oli siis hyvin onnistunut.

Lucy (Taxmania Ingenious) VOI1/46 18.6.2017 
 Mukava viikko sai siis mukavan päätöksen.

Hei, miksi nämä lapinkoirat tungeksivat minun ruokasäkkini ympärillä!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Maalaismaisemissa




Anteeksi rouva Emäntä, haluaisin tehdä valituksen Pikku Sian hallintaoikeudesta. Käsitän kyllä, että omistusoikeus on Pikku Sian laillisella omistajalla eli Ninnillä, mutta mielestäni rehdissä noutoleikissä saavutettu hallintaoikeus on sillä kuonolla, joka on lelun ensimmäisenä saanut kiinni ja on epäreilua, että viekkaudella ja vääryydellä tullaan se väkivalloin ja uhkaillen ryöstämään toisen suusta!

"Pikku Sika on minun!"




Rouva Emäntä, ettekö mitenkään voisi ottaa Pikku Sikaa Ninniltä ja heittää sitä vaikkapa johonkin ilmansuuntaan? Tai antaa minulle suoraan? Minun niin tekisi mieleni leikkiä sillä myös.


"Pikku Shika tänne!"
Mutta minä shain shen!
"Tämä ole mikään Heitä Sikaa -peli! Pikku Sika on ja pysyy minulla. Et heittele sitä enää."

"Käy vain nukkumaan rakas Pikku Sika. Minä suojelen sinua!"

Muistaakos joku, milloin tällä leirillä tarjotaan lounasta? Vai joko se tarjottiin? Mikä on seuraava ruoka?

Olemme vetäytyneet maaseudun rauhaan Emännän ja Mustan alamaisen kanssa. Olimme juuri kuivumassa suihkun jälkeen kodinhoitohuoneessa, kun Roosa-tädin ja Ninnin ihmiset yllättäen katosivat. Onneksi satuimme olemaan paikalla meidän Emännän kanssa, niin voimme pitää huolta lapinkoirista, kunnes heidän ihmisensä löytyvät tai palaavat kotiin itsestään.


Emäntä väittää, että tämä oli suunniteltu juttu.
Lauantaina puuhasteltiin vähän puutarhassa aikamme kuluksi. On monta tapaa pilata kukkapenkkinsä. Roosan ja Ninnin emäntä valitsi niistä varmimman eli antoi penkkinsä kerrostalossa asuvan amatöörin kitkettäväksi. Me nähtiin ainakin kerran Emännän työntävän juuri kitkemiään kasveja takaisin multaan, kun vuohenputken sijaan kouraan tarttuikin jotain muuta!

Onko nämä nyt rikkaruohoja vai säästettäviä... mene ja tiedä...


 Tästä isosta valkoisesta sängystä käytiin vähän vääntöä Emännän kanssa. Minusta siinä on lakana, joka tarkoittaa, että se on pedattu sängyksi, mutta Emännän mielestä se on kasvimaa, joka täytyy jättää rauhaan. Kehtasi kiskoa minut päiväunilta nilkoista. Kolmesti peräkkäin!

On tämäkin paikka... sänkyjä, joissa ei saa nukkua ja (kukka)penkkejä, joilla ei saa istua. Onko tämän pensaan juurella istumisessakin jotain väärää?


Iltasella käytiin mökillä saunomassa. Emäntä ja Musta alamainen uivat vapaaehtoisesti, minä pakotettuna. Emäntä heitteli Mustalle alamaiselle linnunsiipidummya veteen haettavaksi. Ninnikin innostui kannustamaan villisti rannalla, mutta ei lähtenyt itse hakemaan lelua Emännän kehotuksista huolimatta. Sen sijaan hän auttoi Ronin aina rannalle lelusta vetämällä, kun lammen ranta on vähän jyrkkä mäyräkoiran nousta lelu suussa.

Ninni ja Lucy

Ja sitten tuli pieni särö Ninninkin "Olen täydellinen koira" -ansioluetteloon: hän karkasi!

"En minä karannut! Kävin tervehtimässä naapurimökin uutta pentukoiraa."

Lähditkö sinne Emännän kehotuksesta vai omin päin?

"No, omin päin."

Tulitko kutsusta, vai täytyikö Emännän hakea sinut?

"Hän taisi tulla hakemaan minut..."

Sitä kutsutaan Ninni karkaamiseksi, jos lähtee omin päin ja ei tule kutsusta takaisin!

Roosa-täti ei karannut eikä tehnyt muutakaan koiruutta.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Kesäfiilis

 Vihdoin ei tarvitse takkia! Kesäfiilisteltiin eilen voikukkaniityllä (eli koirapuistossa). Nyt ei jaksa edes tarinoida.
Kuvat kertovat varmaan oleellisimman.












Kasperkin käväisi moikkaamassa meitä.

Joko mennään jätskille? Voisit tiputtaa jätskisi tänään!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Rodunomaista käytöstä

Törmättiin interwebissä sellaiseen blogikirjoitukseen, jossa kerrottiin, että monet ihmiset luopuvat koirastaan vain, koska se käyttäytyy koiramaisesti. Koirien pitäisi joidenkin mielestä käyttäytyä ihmisten maailmassa ihmisten tavoin ja hillitä oma koiruutensa. Oltiin tästä jokseensakin pöyristyksissä ja tässä vastaiskuna hieman lajityypillistä, rodunomaista käytöstä mäyräkoiratyyliin:





Lähtiessämme Emäntä peitti tuon kuopan, jotta sopu ihmismaailman kanssa säilyy.

Lisäksi on sellainen pieni keksintö, eräänlainen portaali, jonka läpi kuljettaessa mahdollistuu siirtyminen koiramaailmasta taas takaisin ihmismaailmaan sohvalle ja sänkyyn: suihku.

Eihän se kenenkään meidän mieleemme ole (ei edes Emäntä erityisesti nauti koirien pesemisestä ja kuivaamisesta), mutta ehkä se on kuitenkin pieni hinta siitä, että saa sekä kaivaa ja kahlailla että nukkua sängyssä peiton alla. Ruokaa ei jätetä meillä pöydille koirien kiusaksi ja kohtuulliseen, päiväsaikaan tapahtuvaan kodinvahtihaukkuun Emäntä on vähitellen siedättänyt itseään.


Kakan kerääminenkin on asennekysymys. Näillä söpöillä kakkapusseilla tuntuu, kuin kantaisi karkkipussia mukanaan kävelyllä! (Ai Emäntä väittää, ettei siinä ihan sama fiilis ole, mutta hän on kuitenkin iloinen jokaisesta kiinteästä, hyvinvoivan koiran pökäleestä, vaikka yrittää kaapia talteen aina suurimman osan pehmeistäkin tuotteista.)

Rakastakaa koirianne koirina!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Mätsärit ja rally-tokon epikset

 Tänään oli kiva päivä! Meidän naapurissa oli mätsärit ja siellä oli myös samalla rally-tokon epäviralliset kisat eli epikset. Me osallistuttiin tietenkin koko rahan edestä kaikkiin lajeihin.

Tämä vankilassa kökkiminen ei ollut päivän paras hetki, mutta se valitettavasti kuuluu asiaan.
 Koska kyseessä olivat epikset, Emäntä päätti kokeilla, kuinka minulta sujuisi avoinluokka, vaikka oikeasti minulta puuttuu vielä yksi alo-luokan hyväksytty tulos RTK1:stä. Vaikka kehä oli hälinän keskellä ja kehänauhan vieressä kulki toisia koiria ja ihmisiä, kanttiinin grillissä tirisivät makkarat ja autot pörisivät, niin minä olin skarppina ja fiiliksissä. Tuomari oli kuulemma hieman tavallista hellempi tuomioissaan, koska ei ollut virallisesta kisasta kyse, mutta sain 96/100 pistettä ja sijoituin avo-luokan ykköseksi! Ensimmäinen ja ehkä viimeinen kerta, kun sijoituin rally-tokossa.

Mätsärikehässä olin aivan yhtä iloinen ja Emännän mielestä esiinnyin todella kauniisti. Sain sinisen nauhan, mutta yllätin Emännän täysin, kun sijoituin lopulta pienten aikuisten sinisen nauhan saaneiden kolmanneksi! En ole sijoittunut mätsäreissä ainakaan kahteen vuoteen.

Rally-toko avo 1. 96p ja sin3
 Ninni tuli myös emäntänsä kanssa mätsäreihin ja Ninni ja Roni saivat tänään punaiset nauhat, mutteivät sijoittuneet mätsäreissä.

Rally-tokosta sen sijaan riitti ruusukkeita heillekin. Roni oli kai noussut aamulla vähän väärällä tassulla rally-tokon suhteen, kun hän ensin komensi haukkuen Emäntää, että antaisi jo palkan, eikä vain latelisi tyhmiä käskysanojaan ja kun palkkaa ei tippunut, hän alkoi laahustaa miten kuten kyllästyneenä mukana. Emäntä on kehittynyt, kun ei yhtään hermostunut, vaan uusi pari kylttiä ja sitten sinnitteli loppuun iloisena ja Ronillekin lopulta 86 pistettä ja sijoitus avo-luokan 3. Kymmenen pistettä enemmän tällä suorituksella kuin siinä ainoassa virallisessa avo-luokan kisassa, jossa Roni on käynyt, että voi vain arvailla, mikä olisi tulos, jos Ronikin olisi oikealla asenteella mukana.


Suurin yllättäjä ja luonnonlahjakkuus oli ehkä kuitenkin taas Ninni "Nipukka" Nöpönenä. Hän oli harjoitellut kylttejä vähän kotona emäntänsä kanssa ja muutaman kerran meidänkin Emäntä oli tehnyt hänen kanssaan harjoitusradan pihalla tuulessa, tuiskussa, jäässä ja loskassa, mutta missään kisantapaisissakaan hän ei ollut koskaan käynyt.

Niin hän vain kuitenkin lähti alokasluokan radalle meidän Emäntämme kanssa ja hukkasi sadasta pisteestään matkalla vain yhden istahtaessaan kerran liian vinoon. Hänelle siis 99 pistettä ja näin ollen hän oli alo-luokan ykkönen! Emännät jo tuumivat, että ehkä se on sitten Nipulikin vietävä virallisiinkin rally-toko-kisoihin, kun nämä epiksetkin näin hyvin menivät.

Hyvä meidän tiimi!
Minä kuitenkin poseeraan tässä vielä ihan nätisti, että voisinko minä mitenkään saada lisää nakkia?

Eikö tämä poseeraaminen ollut jo tässä? Joko nyt saa painia?

Lällällällä lieruu et saa mua kiinni!

Ilme, jota ei uskoisi Ninnin kasvoilla näkevän! Roni saa Nipulinkin eläimellisen puolen esiin.

Aina noiden kanssa saa kärsiä ja hävetä... Ehkä vielä yksi nakki lohduksi?