Koska tämä blogin pitäminen on perhesyistä jäänyt vähemmälle on myös Demon hahmo saattanut jäädä ohuemmaksi lukijoillemme, joten tällä kertaa keskitymme Demoon, jotta tämäkin ainutlaatuinen mäyräkoirapersoona saisi arvoisensa huomion.
Demon kouluttaminen on ollut hämmästyttävän helppoa. Osaksi voi tietysti olla avuksi se, että itsellä on jo kokemusta useamman koiran kanssa toimimisesta, mutta Demo osaa keskittyä yhdessä tekemiseen ja haluaa oppia. (Se myös saa treenihetkiä niin harvakseltaan, että jokainen tilaisuus on sen maailmassa kultaa kalliimpi.) Demo on ensimmäinen koirani, joka nauttii jopa kynsien leikkuusta ja turkin tai hampaiden harjaamisesta, koska niissäkin se saa huomiota ja herkkuja. Rally-tokoa olen opettanut Demolle alusta asti oikealla ja vasemmalla, joten se osaa jo paljon myös ylemmissä luokissa olevia tehtäviä. Sääntöuudistus vain tulee hieman sotkemaan hyvin alkanutta treenaamistamme, kun ohjaajan täytyy nyt opetella tukku uusia tehtäviä. Demo on varmasti mielissään, että edessä on paljon uusia temppuja.
Jäljestämisessä Demo on luontainen lahjakkuus. Sen ainoa heikkous on hyvin avoin suhtautuminen jäljestämiseen eli se jäljestää mielellään mitä vain metsästä löytyvää jälkeä. Olin myös aluksi itse tyhmä, kun tiesin, miten olen kouluttanut kaksi Pohjoismaiden jäljestämisvaliota, mutta sitten treenasin Demon kanssa aluksi eri tavalla. Viime kesänä otin siis treeneissä askeleen taakse päin ja jälkiuskollisuus parani Demolla samantien.
Vesiriistassa on vielä yksi melko perustavanlaatuinen este eli Demo ei halua koskea lintuun, mutta uiminen ja lelujen noutaminen onnistuvat, että kaikki tarvittavat palikat ovat olemassa. Tarvittaisiin vain rutkasti aikaa ja motivaatiota ohjaajalta treeneihin, jos siitä haluaisi saada vesiriistakoiran, joten se laji on vielä mietintämyssyssä. Kuten kaikki muutkin lajit enemmän tai vähemmän. Demon kanssa ei ole kisattu missään lajissa. Se on käynyt vain kahdesti mätsäreissä ja kerran pentunäyttelyssä.
Lenkkikaverina Demo on tähän elämäntilanteeseen helpoin mahdollinen koira. Ronin kanssa on helpointa kävellä metsässä niin, että se on irti, koska se kulkee mukana ja huolehtii itse, mihin suuntaan olen menossa, joten sitä ei tarvitse kutsua ja vahtia, missä se menee. Maantiellä kulkiessa Roni kuitenkin osaa tempun jo toisenkin. Se haluaa kieriä varsinkin talvella vähän väliä. Se haluaa kurkistaa jokaiseen ojarumpuun, pysähtyä jokaiseen tienristeykseen, mistä koskaan on menty metsäreitille ja se osoittaa mieltään makaamalla kyljellään maassa, jos se ei pääse metsään. Roni saattaa myös jarrutella ja tassutella perässä hitaasti siihen asti, että käännytään kotiin päin.
Demo ampaisee ovesta valjaissaan ja kipittää tasaisesti eteenpäin kuin pieni veturi. Se hoitaa nuuskimiset ja tarpeensa tekemiset yleensä siten, ettei flexihihna ehdi loppua kesken, kun sen ohi kävelee. Se juoksee suoraan, kunnes toisin käsketään. Se kääntyy yhtä mielellään metsäpoluille tai takaisin kotiin päin. Myös hiihtolenkeillä tai juoksulenkeillä (joita tosin on ollut hyvin harvoin) Demo on yhtä vaivaton kaveri. Sen elämäntarkoitus on vain juosta eteenpäin korvat lepattaen. Sade, helle tai pakkanen ei vaikuta Demon lenkkeilyintoon. Kun Demo saa käydä muutaman kilometrin kävelyn päivässä (mitä pidempi sen parempi), on se muun ajan päivästä mukavaa seuraa. Muutaman päivän lenkkeilytauko ei saa Demoa repimään pelihousujaan, mutta mitä kauemmin se on liian vähällä liikunnalla, sitä rasittavammaksi sen perskärpäsyys muuttuu.
Kodin vahtiminen sujuu Demolta mäyräkoirille ominaiseen tyyliin. Demo on ensimmäinen mäyräkoiramme, joka on hoksannut kurkistaa ikkunasta ulos. Demo on ominut Ronin lepotuolin (jonka piti siis alunperin olla Emännän lueskelutuoli...) ja siitä tuolista Demo näkee etupihalle, kun se haluaa tarkistaa, mitä pihalla tapahtuu. Jos tilanne vaatii aktiivisempaa otetta, pyrkii Demo pihalle haukkumaan. Pihatarha on muutenkin ollut valtava helpotus koiranpitoon! Koirat voi päästää suoraan takaovesta tarhaan ja Demo käyttää tätä optiota lukuisia kertoja päivässä.
Hellyyden osoituksissa Demo vetää lähes vertoja Lucyn kiintymykselle. Roni ei ole koskaan viihtynyt erityisen pitkissä rapsuttelukarkeloissa, mutta Demo on mielellään sylissä ja ottaa rapsutteluja, halauksia ja suukkoja vastaan ja suukkoja se jakaa auliisti myös itse. Pienten lasten kanssa Demo on ilmiömäinen. Se on viihtynyt yllättävän hyvin jo vauvojen kanssa ja lasten kanssa se on osannut leikkiä varovasti jo siitä lähtien, kun lapset alkoivat tarttua leluihin. Demo saattoi tuoda jo 10-kuiselle vauvalle oman lelunsa yhdessä vedettäväksi. Ja vauvoja nauratti, kun Demo leikki heidän kanssaan!
Nykyisin Demon on jo enemmän osattava varoa, ettei jää kaatuilevien lasten alle, mutta silti se haluaa olla mukana. Lapset ovat oppineet jo silittämään koiraa hellemmin, mutta Demo ei hermostu rouheammastakaan käsittelystä, kun reilun vuoden ikäiset lapset eivät vielä aivan joka hetki innostuessaan muista, mitä hellä silittäminen on. Toisinaan Demo saa lelusta päähän, joku tallaa hännälle tai yrittää käyttää koko koiraa seisomistukena, mutta silti se on mieluummin samassa paikassa minun ja lasten kanssa kuin yksin jossain turvallisemmassa tilassa. Välillä tuntuu kuin olisikin kolmoset eikä vain kaksosia, kun kahden lapsen lisäksi syliin yrittää pyrkiä vielä koira.
Toisten koirien kanssa Demo on tähän asti pärjännyt hyvin. Se osaa kunnioittaa vanhempia ja on avoin tutustumaan kaikkiin uusiin kavereihin. Viime aikoina rally-tokotreeneissä on tavattu joitakin vähän ärhäköitä koiria, ja niitä Demo on vähän pelännyt, koska ei ole päässyt tutustumaan. Demo ei oikein ymmärrä, miksi joku olisi hänelle äkäinen. Näissä tilanteissa Demokin on sitten yksin ilman isiä ollessaan turvautunut haukkumiseen.
Demo on tuonut elämäämme rutkasti iloa, rakkautta ja hellyyttä. Vaikka sen pursuava ilo ja into yhdistettynä karkaamistaipumukseen tuokin toisinaan haasteita ulko-ovitilanteisiin ja vaikka joskus toivoisikin, että voisi käydä vessassa edes ilman koiraa, niin samalla muistutan itselleni, että nämä ovat myös ne samat piirteet, jotka tekevät tästä koirasta niin rakastettavan ja tärkeän. Esimerkiksi raskauspahoinvointi oli piirun verran siedettävämpää, kun Demo kulki viikosta toiseen mukanani vessaan seuraksi, kun oksentelin monta kertaa päivässä. Siinä koiraa rapsutellessa ei olo ollut aivan niin yksinäinen ja kurja.
Kuten kaikkien muidenkin koirien kohdalla, niin toivon, että Demokin saisi olla täällä seuranamme mahdollisimman kauan ja pysyä terveenä. Elämä ilman Demoa olisi kuin sänky ilman peittoa, puuro ilman hilloa tai hihna ilman koiraa.
