Sivut

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Ronin eläinlääkinnälliset seikkailut

Roni: Tämän kertainen päivityksemme alkaa niinkin varhaisesta tapahtumasta kuin kesäkuun alkupuolelta. Oli aivan tavallinen arki-ilta kaksi päivää imuroinnin jälkeen. (Tällä kertaa imuroinnin mainitseminen on oleellista aikaikkunan rajaamiseksi.) Emäntä käveli makuuhuoneeseen ja tallasi matolla pienen kiven päälle. Hän potkaisi kiven pois matolta ihmetellen, miten voi jo kohta imuroinnin jälkeen olla tämmöinen möhkäle lattialla. Koska niinkin suuren objektin ilmestyminen hämmästytti ja vähän ärsyttikin, niin hän otti kiven käteen todetakseen, ettei kyseessä ollutkaan kivi. Järkytyksekseen hän pitelikin kädessään hammasta! Vähemmälläkin hammaslääketieteellisellä osaamisella pystyi löydöstä heti sanomaan, että kyseessä on koiraeläimen poskihammas. Sellainen pienempi ison poskihampaan takana sijaitseva jauhennin.

Taloudessa asuvien koiraeläinten lisäksi Emännän mieleen putkahti pihalta löytynyt kallo, jonka leukaluuta minulla oli ilo välillä kuljetella pihamaalla. Ehkä minä olisin tuonut leukaluun sisälle huomaamatta ja järsinyt siitä irti hampaan? Satuin olemaan lähin mäyräkoira, joten tutkimukset aloitettiin minun suustani. Irronneen hampaan mysteeri selvisi myös samalla kertaa. Minun suustanihan se hammas oli matolle pudonnut. Ei tarvinnut etsiä kallon paloja tyynyn alta.

Minulle tilanne oli jo tuttu, koska tiesin tasan tarkkaan, että suustani oli irronnut ikävästi heiluva ja kaihertava hammas, mutta Emäntä koki luonnollisesti shokkivaiheen kaikkine epäuskon ja itsesyytösten kerroksineen. Kuinka hän ei ollut huomannut, että hampaani ovat niin kurjassa kunnossa? Milloin se on tippunut? Olenko joutunut kärsimään? Miksen ole ilmentänyt kipua mitenkään? Onko lähdettävä yötä vasten eläinsairaalaan mattonöyhtäinen poskihammas kylmään kääreeseen kiedottuna?

Usein eläinlääketieteessä tunnutaan lähtevän liikkeelle perusasioista. Hengittääkö eläin? Onko eläin tajuissaan? Pystyykö eläin liikkumaan? Pystyykö eläin juomaan, syömään ja käymään tarpeillaan? Koska olin todistettavasti hengissä ja tajuissani, olimme käyneet juuri lenkillä, jonka aikana tarpeiden tekeminen oli onnistunut, olin syönyt kupillisen ruokaa ja hörpännyt vettä päälle ja seisoin siinä iloisesti häntä heiluen, olihan oloni parempi kuin pitkiin aikoihin, kun ärsyttävä hammas oli poissa, niin Emäntä totesi ilman päivystävän eläinlääkärin apua, että eläin on riittävän kunnossa odottaakseen seuraavaan päivään.

Seuraavana päivänä Emäntä soitti eläinlääkärille, joka kysyi juuri nämä asiat. Koska eläimen yleisvointi todettiin hyväksi, varattiin aika hampaiden näyttämiselle vasta seuraavalle viikolle. Emäntä oli työmatkalla, joten heti samalle tai seuraavalle päivälle olisi ollut hankala järjestää kuljetustani lääkäriin. Kesäkuun toisella viikolla kävin siis näyttämässä hammaskalustoani hoitajalle, joka totesi, etteivät muut hampaat heilu, mutta puhdistaminen olisi hyvä tehdä. Koska rally-tokokisat olivat tulossa viikonloppuna, niin hoitoaika varattiin niiden jälkeen, jotta sain vielä osallistua kisoihin. (Doping-varoaika, tiedättehän...)

Viime tiistaina siis matkasin miehekkäästi Emännän käsivarsilla eläinlääkärin vastaanotolle. Olimme vähän myöhässä, kun autosta oli puhjennut rengas alkumatkasta ja jouduimme ajamaan takasin kotiin vaihtamaan autoa, joten Emäntä katsoi yksinkertaisemmaksi vain kantaa minut sisään kuin odottaa, että kasaan itseni ja astelen omin jaloin. Eläinlääkäristä oli hassua, että Emäntä oli säilönyt pieneen minigrip-pussiin kotona irronneen hampaan ja tuonut sen näytille, mutta hän lupasi kirjoittaa minulle eläinlääkärin todistuksen irronneesta hampaasta siltä varalta, että päätyisin joskus vielä koiranäyttelyyn. Siellä täytyy löytyä tarvittaessa selitys puuttuville hampaille, ettei tule hylätyksi. Sitten sain höperryttävän piikin, jonka vaikutusta menimme autoon odottamaan. (Olen vähän sitkeä nukahtaja, kun täytyy olla vieraassa paikassa niin varuillaan, niin tutussa autossa aine pääsee nopeammin vaikuttamaan.) Sitten Emäntä kantoi minut uudelleen sisälle ja jäin eläinlääkärin armoille, kun en voinut enää kuin luoda häneen epäluuloisia katseita kulmieni alta.

Tuntia myöhemmin olin vielä yhtä poskihammasta keveämpi ja hammaskalusto hohti taas valkoisuuttaan. Irronnutta hammasta vastaava hammas toisella puolella oli myös pitänyt poistaa ja näistä on nyt sitten oikein virallinen dokumenttikin. Vastaanotolta poistuin tarmokkaasti omin tassuin, mutta loppupäivä oli vähän pöhnäinen.


Keskiviikkona elo ja olo alkoi normalisoitua, mitä nyt aamuruoka oli vähän pehmeämpää mallia. Olimme Emännän kanssa pihalla puuhastelemassa eli hän kitki kukkapenkkiä, Lucy-neiti makasi kahden metrin päässä varjossa hänen vieressään ja minä olin viiden metrin päässä syreenin varjossa loikoilemassa. Paitsi sen hetken, kun poistuin syreenin toiselle puolelle...

Olin siis pienen hetken poissa Emännän näköpiiristä ja kun hän lähti sisälle juomaan ja kutsui meidät mukaansa, minä tulinkin hänen luokseen kolmella jalalla linkuttaen vasen etutassu kertakaikkiaan sivulle sojottaen. En ontunut jalalla, koska sitä ei saattanut painaa maahan ollenkaan. Emäntä syynäsi tassun ja polkuanturat läpi piikkien tai tikkujen varalta. Ei mitään. Hän kantoi minut sisälle, enkä voinut edelleenkään astua jalalle. En erityisesti aristanut tai nuoleksinut sitä, mutta liikkuminen oli vaikeaa ja vetäydyin vain pöydän alle makaamaan. En ollut juossut, en hyppinyt enkä loikkinut mitenkään, eikä jalassa ollut mitään terävää tököttämässä. Mikä voi saada koiran hetkessä kolmijalkaiseksi ja vetämättömäksi? Ainoa Emännän mieleen juolahtava asia oli käärmeen pisto. Hän tutki turkkiani läpikotaisin ja löysi rinnastani aiheeseen sopivan punaisen pisteen.

Lemmikin omistajan ikuinen dilemma on, soittaako eläinlääkäriin heti, kun epäilee jotain ja mahdollisesti vaivaa ammattilaista turhan takia vai odottaako vähän aikaa varmistuakseen asiasta, mutta on sitten mahdollisesti liian myöhässä. Koska mentiin jo iltapäivän puolta, Emäntä päätti soittaa heti, koska myöhemmin illasta olisi jo vaikeampi saada eläinlääkäriä kiinni ja todennäköisesti päivystävä eläinlääkäri olisi jossain kahdensadan kilometrin päässä navetassa. Eläinlääkäri pyysi meidät näytille saman tien. Niinpä jouduin lekuriin jo kolmannen kerran parin viikon sisällä!

Eläinlääkärin pihalla konkkasin kolmijalkaisena ja Emäntä kantoi minut sisään. Vaa'alla taiteilin myös hankalasti vasenta tassua varoen, jolloin eläinlääkärikin todistettavasti näki minun olevan kipeä. Ensimmäistä kertaa minulle laitettiin kuonokoppa siltä varalta, että käärmen purema olisi kivulloinen. Koska eläinlääkärillä oli juuri vuoro vaihtumassa, niin lopulta minut tutki kaksi eläinlääkäriä ja osittain he katsoivat minua yhdessäkin eli sain todella huolellista hoitoa. Molemmat olivat sitä mieltä, että punainen piste rinnassani ei ole käärmeenpisto, koska se ei ollut yhtään turvoksissa eikä turvotusta tai aristavia paikkoja löytynyt muualtakaan. Toinen lääkäri taivutteli ja paineli minua huolella venähdysten ja murtumien varalta, mutta mitään aristavaa paikkaa ei löytynyt.

Kun minut sitten nostettiin lattialle, koska olimme menossa ulos tarkistamaan liikkumistani, koin ihmeparantumisen! Kaikki vaivani jäivät eläinlääkärin pöydälle ja ulos käveli terve koira neljällä jalalla ja eläinlääkärikin tuli ulos toteamaan, että ravaan hyvin ja varaan seistessä painoni tasaisesti kaikille neljälle jalalle. Ei voi ainakaan moittia kunnallista eläinlääkintää tehottomaksi! Kuulemma heidän klinikallaan ovat ennenkin rammat kävelleet.

Tällaisen ihmeen näkemisen jälkeen olisi voinut kuvitella Emännän olevan vähän onnellisempi maksaessaan eläinlääkärin laskua! Mutta ihmiset ovat tuollaisia... Hän näkee juuri koiransa hämmästyttävän paranemisen alle viidessä minuutissa ja hänen ensimmäinen ajatuksensa on, että tulimme tänne turhaan. Toki hän oli tietenkin iloinen ja helpottunut, ettei kyseessä ollut käärmeen purema eikä esim. edellispäivän kanyylin piston jäljiltä verenmyrkytys tai mikään muukaan vakava asia. Loppupäivän vietimme melko matalalla profiililla, ettei enää sattuisi mitään.


Torstaina löysin aamulenkillä sorkan!

Nimittäin siansorkan! Kyseessä ei ollut siis mikään jäljestykseen liittyvä harjoitus. Emäntä oli ensin melko yllättynyt, kuinka pihatiemme varressa voi olla yhtäkkiä siansorkka, mutta sitten hän muisti, että puolen kilometrin päässä meiltä on sikatila. Jotenkin sen on täytynyt sieltä päätyä meidän tiemme varteen.

Hautasin sorkan puutarhaan myöhempää käyttöä varten.

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Puolen kuun niputus

 Roni: Nyt täytynee tiivistää useampi asia samaan syssyyn. Emännällä on pitänyt niin kiirettä, ettei ole ehtinyt kirjoittelemaan, meillä ei niinkään.

Toukokuun lopussa minä kävin mejä-kokeissa. Olimme Ninnillä ja Moonalla yötä.

Ninni (edessä) 6 v. ja Moona (takana) 3 v.


Tulokseksi sain VOI1/42p. Ihan kelpo suoritus siis. Ei hukkia eikä muita kämmejä, mutta ei suuria ansioitakaan. Koko kevät ja viime syksy on harjoiteltu makausten merkkaamista ja treeneissä jo lupaavasti välillä pysähdyin makauksille odottamaan jauhelihapurkin aukeamista, mutta tosi paikan tullen pistelin vauhdilla ohi ja yli kaikista makauksista. Minkäs sitä luonnolleen voi.


Lucy: Uudessa pihassa Emäntä on ottanut tavoitteekseen ikuistaa kuviin kaiken kukkivan. Yllättävän paljon kaikkea kukkivaa onkin nostanut päätään kesän tullen maan uumenista. Eräs puutarhurituttu kävi kasvit tunnistamassakin, joten Emäntä ei voi enää sanoa, ettei tietäisi, mitä pihassa kukkii. Nyt täytyy todeta, ettei hän muista, mitä pihassa kukkii...

Tämä on koristeomenapuu.

Ja syreenin tunnistaa sentään myös.

Sitten oli joku...

Unikko

Alppiruusu

Lucy: Naapurissa asustaa ilmeisesti lehmien lisäksi myös hevosia. Tosin ihan ensin kauempaa luultiin, että valkoinen on vähintään yksisarvinen, kun se hohti niin kauniina aurinkoisella niityllä, mutta ihan tavallinen hevonen se taitaa kuitenkin olla. Tai poni? Ei osata sanoa tarkasti, kun meidän näkökulmasta kaikki kaviolliset ovat suuria...


Lucy: Rouvat olivat ilmeisesti sisällä tai jossain toisessa tarhassa, koska tässä tarhassa oli selvästi junioreita. Kovin uteliaita nekin olivat ja lähtivät seuraamaan meitä, mutta onneksi aidan toisella puolella pysyen.


Lucy: Viime viikolla menimme taas Ninnin ja Moonan luo ja olimme siellä viikonlopun yli. Olimme itseasiassa mökillä melkein koko ajan.

Ninni osaa ottaa rennosti

Harvinaista kyllä, mutta Roni olikin valinnut tällä kertaa aurinkopaikan ja me tytöt viihdyimme varjossa.


Roni: Kesän myötä alkoi myös kesäharrastuskausi eli vesiriistatreenikausi. Keskiviikkona olimme oman mäykkykerhon vesiriistatreeneissä ja mökillä harjoittelimme Emännän kanssa kahdestaan useampaan otteeseen. Uiminen on kivaa tänäkin kesänä.


Roni: Lauantaina minä osallistuin Ninnin ja Moonan kanssa rally-tokokisoihin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Päivä oli aika kuuma ja se tuntui vähän tuloksissakin. Meille oli rakennettu häkkihökkelikylä auton varjoon parkkipaikan reunaan. Ninni tosin sai erityisluvan olla vain hihnassaan kiinni, koska hän ei ole pienestä pitäen tottunut olemaan häkissä ja pitää sitä enemmän rangaistuksena kuin rentouttavana lepopaikkana. Lapinkoirilla turkki pitää huolen, etteivät hyttyset pääse iholle, mutta minun hienon hipiäni turvana oli lisäksi hyttysverkko.


Roni: Moonalla oli päivän aikana kaksi starttia avoimessa luokassa ja nämä olivat samalla hänen ensimmäiset kisansa AVO:ssa. 

Päivän ensimmäisessä kisassa hän touhotti ja haukkui itselleen tuloksen AVO 75/100. Mukaan mahtui kaksi -10 pisteen virhettä, kun hän pysähtyi ensimmäisessä tehtävässä haukkumaan Emäntää, eikä seurannut mukana 360 asteen käännöksessä. Toinen kymppi tuli, kun hän haisteli maata kyltin vierestä ja jäi jälkeen niin, että kuono puikahti Emännän väärälle puolelle. -5 pistettä tuli häiritsevästä ääntelystä eli haukkumisesta. Tavoitteena oli kuitenkin saada vain hyväksytty tulos (eli >70 pistettä) ja se täyttyi, joten tarkoista pistemääristä viis.

Toisessa kisassa haukkumisesta tuli enää -2 pistettä, mikä oli jo sinänsä hieno saavutus. Hyppyeste viekoitteli Moonaa siinä määrin, että hän myöhästyi muutamasta tehtävästä estettä kaihoisasti katsellessaan, joten kolmelta kyltiltä tuli -1 piste, mutta toisen kisan kokoinaistulos oli AVO 95/100 ja luokkasijoitus 3. eli huikea parannus.

Palkintopallilla haukkumisesta ei onneksi enää sakotettu...
Moona AVO 95/100p sij. 3.

Roni: Ninni starttasi puolestaan ensimmäistä kertaa mestariluokassa. Kuuma ilma sai Ninninkin rauhallisen askelluksen hidastumaan vielä entisestään, mutta niin vain he Emännän kanssa kahlasivat radan yhdessä läpi. Radalla ollut hyppyeste oli koitua Ninninkin kohtaloksi. Yksi aivan helppo avoimen luokan käännös ei ottanut onnistuakseen, kun hurjan hauska hyppyeste odotti vieressä hyppääjäänsä. Uusiminenkaan ei auttanut, joten siltä kyltiltä Ninnille ropisi miinuksia jopa -13 pistettä. Sitten oli kaikenlaista muuta pientä (ja suurempaakin...) epätarkkuutta, joista verotettiin, mutta yllättäen hankalat asiat, kuten liikkeestä istumaan jääminen, merkille juokseminen ja edessä ohjaajasta pois päin peruuttaminen onnistuivat yli odotusten. (Merkille lähetyksestä kyllä keskusteltiin hetki, kun Emäntä sanoi monta kertaa: "Merkki!" ja Ninni vain istui ja sanoi jo: "Hau!" vastaan, mutta suoritti hän sen sitten lopulta oikein.)

Ninnille siis tulos MES 76/100p ja koska muillakaan ei mennyt juuri paremmin, sijoittui hän MES-luokassa jopa kolmanneksi!

Ninni MES 76/100p ja sij. 3.

Roni: Niin ja kävinhän siellä radalla minäkin! Aikataulu oli vähän kireä ja emme ehtineet virittäytyä Emännän kanssa yhtään ratasuoritukseen, koska hän oli talkoilemassa edellisessä luokassa ja minä olin oman luokkani ensimmäinen eli heti hänen talkoovuoronsa jälkeen alkoi rataantutustuminen ja sen perään oli heti minun vuoroni. Ollaanhan me toki näitä kisoja koluttu, ettei tässä nyt ihan virittelyn puuttumiseenkaan voi takertua. Minulle tuli sellainen hyvänmielen nolla radalta. (Kolme pistettä alle hyväksytyn tuloksen.) En ollut ihan hereillä jäämään istumaan ensimmäisellä kyltillä, joten siitä napsahti jo ensimmäinen -10 pistettä. Ei uusittu, ettei hyvä vire menisi pilalle. Eikä se mennytkään. Olin ihan hyvällä tuulella mukana, en vinkunut enkä jännittänyt, mutta vähän laiskasti tuli tehtyä joitain suorituksia, ja kun ei ole ihan tiukassa katsekontaktissa ohjaajaansa, niin kaikenlaista muuta voi juohtua mieleen (vaikka maan haistelemista ja sen sellaista...) Kisapäivä ei ollut oikein mäyräkoirien päivä, mutta mainitsemisen arvoista on, että meitä mäykkyjä oli kuitenkin kaikissa luokissa ja ainakin alokasluokan mäykky sai tuloksenkin.

Iloista rallattelua 

Lucy: Päivän kohokohta oli kuitenkin nakkien etsintä illalla mökin pihalla! Siinä me olemme parhaimmillamme kaikki neljä!

Videot: