Sivut

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Tapahtui viime viikolla

 Roni: Viime viikon torstaina kävimme rally-tokotreeneissä, kuten tavallisesti, mutta jotenkin ihmiset sohlasivat sillä tavalla, että kun lähdimme treeneistä, niin Moona ja Ninni olivatkin siirtyneet meidän autoomme minun seurakseni ja Lucy matkasi Moonan ja Ninnin emännän auton takapenkillä heille. Mahtoivat emännät olla ihmeissään, kun asia paljastui heille kotipihoissa!

Lucy: Voi Roni... eivätköhän ihmiset olleet tehneet sen ihan tarkoituksella. Minulle ainakin löytyi perillä omasta repusta omaa ruokaa ja omat lääkkeet, etteivät ne nyt varmaan ihan sattumalta olisi mukaan tarttuneet.

Moona, Roni ja Ninni aamukävelyllä

Roni: Jaa... No se tietysti selittäisi asioita... 

Perjantaina teimme pitkän aamukävelyn. Sen tarkoituksena oli ilmeisesti saada lapinkoirat viihtymään paremmin koko päivän asunnossa ilman mahdollisuutta ulkoilla pitkin päivää oman mielen mukaan. Hehän viettävät yleensä yksin jäädessään koko päivän omalla pihallaan ulkoilmassa, ja koska heidän ihmisväkensä on nykyisin velvollisuuksista vapaata, niin he harvemmin enää joutuvat edes viettämään aikaa yksikseen. 

Päivä sujahtikin siinä köllötellessä ja kun Emäntä tuli töistä kotiin, olimme kaikki intoa täynnä. Sanottakoon, että olimme aikalailla intoa täynnä jatkuvasti. Emännästä intoa oli vähän liikaakin. Hän ei olisi kuulemma tarvinnut koko kolmen koplaa seurakseen jokaiselle vessareissulle ja vesilasin täyttöön keittiössä. Hän kuulemma ymmärsi viikonlopun aikana Lucy-neidin rauhallisen elämänasenteen arvon, kun esimerkiksi aamulla olimme kaikki jalkeilla ja toimintavalmiina sillä sekunnilla, kun hän avasi silmänsä. Eikä meitä puijattu, vaikka hän yrittikin äkkiä sulkea silmänsä uudestaan ja esittää vielä nukkuvaa.

Moona koirapuistossa

Kävin esittelemässä koirapuiston Ninnille ja Moonalle. Ninni oli käynyt siellä ennenkin, mutta Moona oli ihmeissään aitauksesta, jossa oli käynyt niin monta muutakin koiraa. Hän juoksi tarhaa yksin ympäri haistellen kaikkea. Sitten vein heidät kävelylle suosikkireitilleni pururadalle. Kun lopuksi vielä treenasimme vähän rally-tokoa pihalla, niin Emäntä toivoi energioidemme olevan jo alhaisemmalla tasolla. Siitä huolimatta Moonalle piti vielä erikseen antaa käsky rauhoittua.

Ninni koirapuistossa

Eli tämmöinen tämä pururata sitten on!



Lauantaina olikin sitten jännittävä päivä. Meidät pakattiin autoon ja ajoimme päiväksi rally-tokokisoihin! 

Nyt ollaan tytöt jännän äärellä!

Minun luokkani oli ensimmäisenä. Treenailimme hieman pihalla ja kun kisasuoritukseni vuoro tuli, hyppäsin autosta reippaana. Vielä hallin ovella olin innokas tottelemaan, mutta kun kävelimme sisälle ja lähestyimme kehänauhaa, niin reippauteni suli askel askeleelta. Vanha vitsaukseni jännitys iski ja alku oli tahmea. Hyvin tahmea. Ensimmäisellä käännöskyltillä hidastin ja nuuskaisin maata. Liikkeestä maahan meneminen oli kerta kaikkiaan mahdotonta. (Kahden uusimisenkaan jälkeen tehtävä ei onnistunut.) Sen jälkeen oli houkutus, jossa en voinut olla nuuskaisematta ohimennen maassa lojuvaa possua. Näiden alkuvaiheiden jälkeen seurasi hyvä jakso ja suoritin monta kylttiä todella hyvin ja puhtaasti. Ainoastaan yhdellä täyskäännöskyltillä unohduin katsomaan ajanottajaa ja tulin pyörähtäneeksi väärään suuntaan. 

Noin iso halli näin pienelle mäyräkoiralle. Mitähän tästäkin tulee...

Emännästä tuntui, että koko suoritus oli täysi fiasko, mutta eihän siinä sitten lopulta ollut kuin yksi maan nuuskaisu liikaa. Hyväksytty tulos jäi siis yhden pisteen päähän. Jotain pitäisi keksiä tuohon alkujännitykseen, kun se on usein tuhonnut hyvän suorituksen. Ei vain ole helppoa olla jännittämättä, kun Emäntäkin jännittää.

No, miksei auto liiku?! Rally-tokomestari on kykynsä näyttänyt tältä päivältä. Lähdetään!

Lapinkoirat MITÄ?! Menevätkö nekin radalle?!

"Jaahas... mikäs paikka se tämä on...?"

"Jos sinä luet sitä karttaa ja sanot sitten, mitä pitää tehdä... Minulla taisi nuo lukulasit jäädä toisen turkin taskuun."

Ninni starttasi ensimmäistä kertaa voittajaluokassa. Hänen kanssaan piti uusia yksi eteenistumistehtävä ja lisäksi yksi miinuspiste tuli peruuttamisen vinoudesta ja kaksi hitaasta istumisesta. Ninni ei oikein arvosta sitä, jos radalla pitää istua monta kertaa. "Enkös minä juuri istunut?" mulkoilee hän kulmiensa alta esimerkiksi istu, käänny vasemmalle, istu -tyyppisissä tehtävissä. Ninni suoriutui kuitenkin hienosti omalla tasollaan. Hän sai 94/100 pistettä. Hän ei ole vielä koskaan saanut mistään luokasta alle 90 pisteen tulosta! Tällä kertaa hänen pisteensä riittivät jopa toiseen sijaan tässä luokassa ja he saivat vielä tuomaripalkinnonkin hyvästä yhteistyöstä Emännän kanssa.

Ninnille VOI 94/100p, 2. sija ja TP eli tuomaripalkinto

Pitkän päivän lopuksi oli Moonan vuoro debytoida rally-tokossa. Tämä oli siis hänen ensimmäinen starttinsa ALO-luokassa ja Emännällä meinasi hikeä pukata jo kisakirjan tarkistuksessa. Moona on kyllä taitava, mitä tulee rally-tokotehtäviin, mutta hänen rakettiluonteensa kiihtyy nollasta sataan sekunnin sadasosissa, joten hänen mielenhallintansa on suurempi haaste kuin tehtävärata sinänsä. Kilpailukirjan varmennuksessahan siis koiran siru täytyy lukea ja koiran säkäkorkeus mitataan. Moona on myös sen verran herkkä, että toisinaan jopa häntään osuva talutushihna saa hänet hermostumaan. Niinpä sirunlukijan heilutteleminen niskassa oli Moonalle melkoisen vastenmielistä ja sen jälkeen piti vielä seistä säkämitan alla. Kun tarkastus oli onnistuneesti suoritettu, oli Emännällä jo voittajafiilis.

 

Radan alussa Moonaankin iski pieni epävarmuus ja ensimmäisellä kyltillä hän haisteli hieman maata ja kylttitelinettä. Sen jälkeen Emäntä käski "Katso!" ja Moona nosti katseensa häneen. Nämä kaksi haistelua olivatkin Moonan radan ainoat miinukset. Radan varrella oli säilytyksessä agility-esteitä ja niitä Moona katseli välillä kiinnostuneena, mutta uusi "Katso!"-käsky sai hänet pidettyä oikean lajin parissa. Jotenkin tuomarit aina osaavat ottaa radoilleen ne kaikkein hankalimmat tehtävät ja niinpä radalla sattui tietenkin olemaan Moonan ainoa heikkous: juokseminen. Tempon vaihdos juoksuun saa hänet usein villiintymään ja vähintäänkin haukahtelemaan, mikä myös lasketaan rally-tokossa virheeksi, mutta onneksi pihalla tehty juoksuharjoitus sai hänet malttamaan mielensä niin, että tehtävästä selvittiin vain pienellä haukahduksella, joka ei vielä alentanut pisteitä. Lopulta Moonan tulos oli 98/100 pistettä. Pisteiden puolesta hän oli jaetulla kolmannella sijalla, mutta aikavertailussa eräs toinen koira oli nopeampi, joten Moonalle ei tullut sijoitusta. Kotiin palasimme kuitenkin jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

"Nyt minä ymmärrän! Tätä varten sitä rally-tokoa on siis harjoiteltu kaksi vuotta!"

Mites sinun viikonloppusi sujui, Lucy-neiti?

Lucy: Minä vietin rauhallista maalaiselämää. Hoitelimme talon emännän kanssa kanoja ja olin mukana puutarhatöissä, mm. nostamassa porkkanaa. Sitten kävimme mökillä saunomassa ja perjantai-iltana pääsin mukaan kyläreissulle. Oli mukavan rauhallista, kun teitä muita ei ollut ympärillä häsläämässä!

Kolmen viikon häkkilepo on ohi, joten tässä olen päiväkävelyllä postilaatikolle ja takaisin.


Kanat on hoideltu. Tai siis hoidettu. Ettei tule väärinkäsityksiä. Ja porkkana on asianmukaisesti nostettu virallisen valvojan seuratessa toimitusta.

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Elonmerkkejä








 Lucy: Hengissä ollaan! Tänään pyörähti käyntiin viikko kolme häkkilepoa. Kipulääkekuuri loppui torstaina ja nyt on vähän kuulosteltu, että miltä tuntuu. Ihan kepeästi askel nousee. Tylsää alkaa olla, kun ei pääse lenkille, eikä treeneihin eikä mitään tapahdu. Moonan ja Ninnin luona sentään käytiin viikonloppua viettämässä, että pientä maiseman muutosta edes välillä. Ihan aina en enää ole häkissä. Jos Emäntäkin oleilee, niin minä oleilen hänen kanssaan (kuten nytkin yhdessä sohvalla), mutta jos ei ole aikaa minua valvoa tai meinaan muuten tepastella huvikseni ristiin rastiin liikaa, niin sitten häkki heilahtaa.


Harjoittelin vähän pönötystä yhdellä lenkillä ihan omaksi ilokseni.

Roni: Minullakaan ei ole mitään erityistä kerrottavaa. Olen käynyt lenkillä ja rallytreeneissä Emännän kanssa kahdestaan, kun Lucy on saikulla, mutta eipä niistäkään ole kummemmin kerrottavaa. No mitä nyt torstaina loppui polttoaine kesken matkan, kun oltiin tulossa kotiin treeneistä, mutta eipä siinäkään mitään katastrofia syntynyt. Piti vain soittaa vähän tuttuja avuksi tuomaan polttonestettä, että päästiin viimeiset 3 kilometriä kotiin. Ehkä Emäntä osaa olla vähän huolellisempi tankkauksen kanssa jatkossa ja vaikkapa tarkistaa etukäteen, kun lähtee itselleen vieraalla autolla liikkeelle, että toimiikohan siinä autossa tankin mittari. Tässä tapauksessa mittari näytti, että neljäsosa tankillista olisi vielä jäljellä, vaikka tosi asiassa tankki kumisi jo tyhjyyttään.

Tänään harjoiteltiin taas lempipuuhaamme kerjäämistä. Sujuu jo kuin ammattilaisilta!

Ninni

Moona

Emäntä teki omituisen peliliikkeen lauantaina ja lähti aikaisin aamulla lenkkivarusteissa, mutta ilman yhtäkään koiraa. Hän kävi jossain kansallispuistossa retkeilemässä ystävänsä kanssa, mutta koska ystävä on allerginen koirille, niin meistä ei kukaan voinut lähteä mukaan. Me käytiin sitten ihan tavallisesti lenkillä Moonan ja Ninnin ihmisten kanssa.

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Onnen kukkuloilta murheen laaksoon



Roni: Minulla kävi viikonloppuna vieras. Tyttöystävä. Olin vähän hermostunut ensin, kun en tuntenut tätä Saskiaa ennestään ja mietin mm., pitäisikö hankkia kynttilöitä. Laittaisinko jotain musiikkia taustalle? Tykkääköhän Saskia punaisesta vai valkeasta lihasta ja niin edelleen. 
Mietin myös, että mistähän sellaisen tyttöystävän kanssa sitten osaa edes puhua. Kävin katsomassa hänen profiilinsa koiranetissä ja onneksi hänkin näytti tykkäävän mejästä ja rally-tokosta, niin arvelin niistä löytyvän jotain jutun juurta.


Hermoiluni oli onneksi turhaa. Kävimme perjantai-iltana pienellä kävelyllä ja meillä tuntui synkkaavan oikein hyvin. Rakastuin häneen ja hänen ihanaan tuoksuunsa välittömästi. Tapasimme perjantai-illan lisäksi vielä lauantaina aamulla ja alkuillasta. Herrasmiehenä en tietenkään mene yksityiskohtiin, mutta sen voin sanoa, että olin onneni kukkuloilla!

Ihastuttava sydänkäpyseni Saskia

Kontrasti seuraavaan käänteeseen olikin sitten sitä synkempi. Menimme hakemaan Emännän kanssa Lucy-neidin kotiin, koska hän oli yökylässä, että sain seurustella rauhassa, ja meitä vastassa olikin paikallaan istua nököttävä Lucy-neiti. Hän oli jo muutaman viikon kävellyt tavallistakin hitaammin eli to-del-la hitaasti ja Emäntä oli jo soitellut eläinlääkäriaikaa seuraavalle viikolle. Lisäksi Lucy-neidillä oli hyvin kevennettyä liikuntaa eli vain pieniä korttelikierroksia, mutta silti oli järkytys nähdä hänet taas siinä niin kipeänä, ettei sietänyt ottamaan askeltakaan. Aamupäivällä hän oli vielä kuulemma käynyt pienellä pissalenkillä, mutta iltaan mennessä hän oli jäänyt kyhjöttämään paikalleen. Ei auttanut kuin kantaa Lucy kotiin, suoraan häkkiin lepoon ja onneksi kotoa löytyi koirien tulehduskipulääkettä. Iltakymmeneen mennessä lääke oli jo auttanut siinä määrin, että Lucy pystyi käymään itse pissalla ja helpotus oli suuri, kun näimme, ettei hän ole aivan tyystin halvaantunut, vaan "vain" hyvin kipeä. 

Kuningatar telkien takana seuraavat kolme viikkoa

Sunnuntaiaamuna Lucy ravisteli itseään ensimmäisenä ulos päästyään ja se olikin valtavan tuskallista. Hän ulvaisi kivusta ja yritti hypätä kipua karkuun. Lopulta hän jäi paikalleen kyhjöttämään hätääntyneenä, eikä suostunut enää yrittämään pissaamista. Sunnuntain aamupissa tuli vasta iltapäivällä puoli kolmelta. Siinä välissä Emäntä oli ehtinyt soittaa jo toistamiseen päivystykseen, että milloin pissan viimeistään pitäisi tulla, ennen kuin rakko on tyhjennettävä väkisin. Onneksi ei tarvinnut lähteä päivystykseen.

Maanantaina Emäntä soitti vielä kerran omalle eläinlääkärille, mutta koska meillä oli selkeät oireet, kokemusta edellisestä vastaavasta tapauksesta ja kotona oli lääkkeitä ja häkki, niin lopulta Lucya ei käytetty suotta eläinlääkärissä stressaantumassa. Maanantaiaamuna kakkakin tuli luonnollista kautta ulos, joten perusasiat ovat kunnossa. Tiistaihin mennessä kipulääkkeet olivat auttaneet jo siinä määrin, ettei Lucy-neiti enää ole omasta mielestään kipeä. Hän mököttää häkkiin laitettaessa ja sieltä pois päästessään hän yrittää hyppiä ja pomppia pitkin asuntoa tai ottaa juoksuspurtteja hihnassa pihalla. Seuraavat kolme viikkoa hän kuitenkin viettää levossa eli pääasiassa häkissä.

Pirullinen mäyräkoirahalvaus eli välilevytyrä on siis taas riesanamme, mutta ei auta kuin räpiköidä tämänkin vaivan yli. Onneksi tällä kertaa tulehduskipulääke ei ole ärsyttänyt vatsaa, joten sitä on sentään voinut käyttää kivun lievitykseen. Edellinen neljä vuotta sitten tapahtunut mäykkyhalvaus täytyi kärsiä ilman kivun lievitystä, koska lääkkeet aiheuttivat vatsahaavan ja mitään lääkkeitä ei voinut ottaa niin kauan, kuin vatsalla kesti parantua.

Lucy: Olen aivan terve ja valmis koulutukseeni! Käske minua!

On tuo Lucy-neiti kuitenkin aika sitkeä tyttö! Tänäänkin hän halusi välttämättä treenata rally-tokoa, kun Emännällä oli herkkuja taskussa minun koulutustani varten. Lucy-neiti sai lopulta tahtonsa läpi. Hän sai harjoitella pysähtymistä ja oli ihan tyytyväinen edes muutamaan palkattuun "seis"-käskyyn.

Eeei sinun tarvitse laulaa onnittelulaulua...


Kylläpä tuoksuu hyvältä... maksalaatikkoa ja "juustokynttilä"... Loppuisi jo tuo onnitteleminen, että saisi maistaa...

Vihdoinkin! Omnomnom...

Synttärikävelyllä suolla. Harmi, ettei Lucy-neiti voi osallistua, mutta onhan täällä hauskaa Emännän kanssakin. Jossain vaiheessa Emäntä huomasi, että karhukello jäi taas kotiin, mutta eipä onneksi nähty karhuja. Ja olisinhan minä suojellut meitä.

Kesäkukkaveikkaus on päättynyt. Párek ja Arttu osuivat oikeaan: daalia kuoli ensimmäisenä. Sen jälkeen orvokki koki todennäköisesti hukkumiskuoleman ja huovinkukka meni samoihin aikoihin luultavasti samasta syystä. Jos voittajat haluatte jonkun yllätyspalkinnon, niin laittakaa osoitetietonne kommenttiin! (Emme julkaise niitä luonnollisestikaan.)

Parhaiten kukkasista selvisi surfinia, joka on siis yksi petunialajike.

Kunta on taas tänä kesänä tarjonnut asukkaille iloksi auringonkukkapellon, josta saa käydä hakemassa auringonkukkia. Jospa näistä saisi vähän aurinkoenergiaa loppuviikkoon.



tiistai 1. syyskuuta 2020