Lucyn ja Ronin tavarataivas

Viisi vuotta sitten kotimme täyttyi jännittävästä odotuksesta. Oli päätetty hankkia koiranpentu ja sitä varten ostettiin joitakin välttämättömimpiä tarvikkeita valmiiksi: sänky, panta ja hihna sekä muutama lelu.

Helmikuu 2013

Pennun mukana tuli pentupakkaus, johon kuului muutama kokeilupussi ruokanappuloita ja ruokakuppi.

Maaliskuu 2013

Puolitoista vuotta myöhemmin sama odotus väreili ilmassa ja uutta pentua odottamaan tilattiin uusi sänky ja hihna.

Lokakuu 2014

Myös tämä koiranpentu sai mukanaan pentupakkauksen, johon kuului lelun ja ruokakupin lisäksi joitakin ruokanäytteitä.

Lokakuu 2014

Vuosien varrella on tullut hankittua lisää "joitakin välttämättömimpiä" tarvikkeita ja viisi vuotta myöhemmin koiratarvikeinventaario näyttää tältä:

Tammikuu 2018

Normaalisti tavaroita ei tietenkään säilytetä läjässä keittiönnurkassa, mutta kun kaiken kokoaa näin yhteen, on se melko pysäyttävä määrä tavaraa. Puolustukseksi voi sanoa, että osa tarvikkeista on lahjoja tai palkintoja, esim. melko iso osa leluista, kaikki matkakupit ja yksi ruokasäkki, mutta ovathan nämä jotain tulleet maksamaankin.

"Koska olen sen arvoinen"

Mitä kaikkea tarpeellista sitten on tullut hankittua?

Koirien sängyt, hihnat ja kupit ovat edelleen samat pentuina hankitut. Pantoja on mennyt rikki ja täytynyt uusia, mutta nykyiset pannat on ostettu korvaamaan edelliset, sinänsä vielä ehjät pannat, koska nämä ovat leveämmät, pehmeämmät ja helpommat ottaa välillä pois. Pimeää varten on heijastinliivit ja kylmää ilmaa varten toppatakit. Uimista tai veneilyä varten on pelastusliivit. (Ensimmäiset takit ja toiset pelastusliivit on saatu lahjana.) Taajamassa tarvitaan kakkapusseja.

"Koska minäkin olen sen arvoinen"

Joskus ulkona likaantuu ja silloin tarvitaan pyyhettä ja joskus jopa shampoota. Turkin ja kynsien hoitoon on muutama erilainen kampa ja harja, pienet sakset tassukarvoille ja kynsisakset.

Ruokaa on useampaa sorttia, koska sama ruoka ei käy kummallekin. Toiselle pitää olla rasvatonta ja toiselle rasvaista. Puruluita on pureskelun tarvetta tyydyttämään ja herkkupaloja koulutukseen. Leluja ei välttämättä tarvitsisi niin paljoa, mutta kun koirilla ei ole tapana rikkoa leluja, ei ole ollut syytä heittää niitä poiskaan.

Se, mistä varustekilpa on saanut alkunsa, on harrastukset. Ensimmäinen innostuksen kohde olivat älypelit ja aktivointilelut. Varsinkin pentuikäisenä ja nuorena oli helppo järjestää koirille tekemistä kodin seinien sisäpuolella laittamalla herkkuja peleihin. Nykyisin pelit ovat sairaslomien (ihmisten ja koirien) pelastus. Lucyn mäyräkoirahalvauksen aikana tarjoilin osan ruuasta sille peleistä. Mäyräkoirahalvaus oli myös syy, miksi tilava häkki oli pakko hankkia, mutta nykyisin se on korvaamaton kisareissuissa. Toisena harrastuksena olivat näyttelyt ja niitä varten tarvitsi näyttelyhihnan, numerolapputaskun, pussukan herkkupaloille ja oman mukavuuden lisäämiseksi tuolin.

Mejä-harrastusta varten täytyi hankkia kompassi, leveä nahkapanta ja jälkiliina. Jotta jäljen tekeminen olisi sujuvampaa, olen ostanut ja maalannut oranssiksi 400 puista pyykkipoikaa. Ehkä vähempikin olisi riittänyt, mutta voipahan nyt tehdä kaksi täysipitkää harkkajälkeä yhtä aikaa.

Viimeisimpiä hankintoja on tehty rally-tokoa ja vesiriistakoetta silmällä pitäen.
Rally-tokoa varten meiltä löytyy kyltit, tötteröitä ja kartio, ohjaajalle essu, jonka taskuissa palkat ja hihna kulkevat kätevästi, ja Ronia varten palkkafrisbee.
On mahdollista, että Ronista ei koskaan tule oikeaa vesiriistakoiraa, mutta täysin varmaa se on, jos ei yhtään harjoittele. Niinpä tilasin pari noutodummya, että voidaan edes yrittää harjoitella sitä lajia varten. Vaikuttaisi siltä, että Ronista on hauska hakea dummyja, joten ne täyttänevät tarkoituksensa, vaikkei niiden avulla linnun noutamista oppisikaan.

Viisi vuotta ja kaksi mäyräkoiraa myöhemmin...

Koiran voi omistaa varmasti vähemmälläkin materiamäärällä, mutta kuten lähempi tarkastelu osoittaa, (lähes) kaikelle on jokin käyttötarkoitus tai vähintään selitys olemassa. Olemme myös siitä onnellisessa asemassa, että kunhan viimeiset, vielä tilauksessa olevat, tavarat saapuvat, on meillä vihdoin kaikki tarpeellinen! Ainakin... vähäksi aikaa...

Iloisia kohtaamisia ja rakkautta hangella

Tämän kertainen kuvamateriaalimme on lauantaiselta päiväkävelyltä, kun kävimme nuuskimassa talvisen metsän tuoksuja. Kuten huomaatte, meikäpoikaa on käytetty taas aurakoirana. Vaikka kiskoin Emäntää kaikin voimin, emme saaneet yhtään kaurista kiinni. Emme edes nähneet, vaikka minä haistoin, että siinä ne juuri polulla ja sen molemmin puolin olivat mokomat pitäneet karkeloitaan.
    Lucy-neitiä minun ei onneksi tarvinnut Emännän lisäksi vetää perässäni, vaan hän tuli irrallaan takanamme. Tosin meidän täytyi Emännän kanssa pysähtyä joka sadan metrin välein odottamaan ja vislailemaan häntä. Herkkupalan voimalla hän spurttasi aina luoksemme ja jäi taas huolestuneena kuuntelemaan ja pälyilemään ympärilleen. Laittaa taas miettimään, onko Lucy-neiti edes mikään oikea mäyräkoira...

Tänään minulla olikin hieman erilaista ohjelmaa. Minutkin on nimittäin aikanaan hyväksytty Kennelliiton Kaverikoiraksi, mutta koska Lucy-neiti on muka jotenkin luotettavampi vieraiden ihmisten parissa (eli hän ei hauku), niin hän on päässyt useammin vierailuille ja minun edellisestä vierailustani... no oli kulunut useampia kuukausia (8kk).
    Nyt kuitenkin Emäntä rohkaisi mielensä ja otti minut mukaansa. Alku meni juuri niin kuin oli odotettukin. Yhtäkkiä uusi paikka ja uusia ihmisiä ja kaikkien kiinnostuksen keskellä minä, pieni valloittava mäyrämies. En voinut itselleni mitään. Haukku vain karkasi minusta pari kertaa.
    Pian kuitenkin olin taas itseni herra ja otin tilanteen haltuuni. Ja hurmasin kaikki (ainakin omasta mielestäni). Osasin kuulemma istua hetkittäin jopa nätimmin paikallani kuin Lucy-neiti, jota joutuu toisinaan vierailuilla vähän toppuuttelemaan. Tekisi muuten hyvää välillä jokaiselle ihmisellekin päästä sellaisen kehumisryöpyn alle! Olen kuulemma komea, kaunisturkkinen, kiltti ja niin edelleen. Loppujen lopuksi Emännän ei siis yhtään tarvinnut hävetä minun kanssani vierailemista.

Lucy-neiti halusi ilmeisesti pitää tänään vapaata iltalenkistä, joten kävin kahden Emännän kanssa myös kävelyllä. Ja se oli ihana lenkki! Tajusin näet jonkin matkaa kuljettuamme, että samaan suuntaan oli myös sipsutellut joku ihana neitonen ja tämän tyttösen lumeen painuneita varpaan jälkiä minä vainusin kuin järkeni menettäen. Halusin painaa nenäni jokaiseen hänen tassunsa siroon painaumaan ja löytää ne kaikki ennen kuin taivaalta leijailevat höytyväiset peittivät ne allensa. 
    Toisinaan ihanaa nektaria oli pirskahtanut hänestä lumelle ja minä metsästin noita lumessa helmeileviä pisaroita kielelläni. Tai yritin ainakin, koska Emäntä, tuo routasydäminen julmuri, kiskoi minut pois ja sanoi, että on "ällöttävää nuolla toisten kusta". 

Jaaha. Onkohan siellä ollut Himmu iltalenkillä.

Himmu... Oi hänen nimensäkin kuulostaa kuin enkelin nimeltä.

Hänen enkeliydestään en tiedä (on hän toki ihan söpö pieni valkoinen karvapallero), mutta hänellä oli juoksut alkamassa, kun tapasimme hänet viimeeksi loppuviikosta.

Lopulta Emäntä kuitenkin murskasi sydämeni. Haistoin, että Himmu oli mennyt tienristeyksestä eri suuntaan, mutta Emäntä kiskoi minua kotiin päin. Olisin voinut jäljittää Himmua koko yön tuntematta nälkää, kylmää tai väsymystä. Olisin voinut mennä hänen kotipihaansa ja odottaa, kunnes saan nähdä hänen suloisen kuononpäänsä oven raossa. Mutta Emäntä päätti, että haluaa kotiin ja minä halvaannuin surusta. Vajosin maahan, enkä voinut ottaa enää askeltakaan. Makasin kyljelläni ja Emäntä veti minut kuin pulkan omaan pihaamme. Sydämeni on niin täynnä rakkautta, että tuntuu kuin se voisi purskahtaa... AI! Miksi sinä purit minua, Lucy-neiti!

Lopeta haihattelu. Minä en halua tietää, mitä sinusta purskahtaa ja minne. Parissa viikossa Himmun juoksut ovat ohi ja hän on taas ihan tavallinen tyttö sinun mielestäsi.

Reading Inspector Lucy

Tänään oli tärkeä ja merkityksellinen päivä, koska tänään oli vuoden ensimmäinen työpäiväni. Minut oli kutsuttu tarkastamaan paikallisten lasten lukutaidon taso ja suoritan tehtävääni mielelläni ja suurella intohimolla. Kun huomasin työasuani (lukukoirahuivi) pakattavan laukkuun työalustani kera, nousi tassuni kepeästi heti aamusta, vaikka muuten aamut eivät ole mielestäni mikään järkevä aika viedä mäyräkoiraa ulos.

Reippaasti Emäntä hyvä! Lukijat odottavat. Saatan jo haistaa kirjojen tuoksun ja kuulla kääntyvien sivujen kahinaa!

En joutunut pettymään tälläkään kertaa! Kaikki lukijat olivat hyvin tehtäviensä tasalla. Jokaisella oli mukanaan kirja ja jokainen luki minulle toinen toistaan hauskempia ja mielenkiintoisempia tarinoita! Sattumaako, mutta melko monessa kirjassa seikkaili koirahahmoja... 

Tähän koirien kansalliseepokseen kannattaa ehdottomasti tutustua, jos se vielä yleissivistyksestä puuttuu!

 Työpäivän jälkeen oli mukava vaihtaa vapaalle ja pistäytyä paikalliseen
koirapuistoon ja vaihtaa kyläjuoruja pissamerkein.

Pistin myös hieman tassulla koreasti ja kirmailin uudessa lumessa juoksemisen ilosta.

Kuule Emäntä, et arvaa, kuinka monta muuta koiraa täällä on käynyt!

Odotahan... tuota telinettä en käynytkään vielä tarkastamassa.

Täältä tähystyslaiturilta näkeekin paremmin tuonne vieressä kulkevalle tielle.

Musta alamainen on ihan hauskaa puistoilu ym. seuraa, vaikkei hänen kirjaviisautensa olekaan aivan samalla korkeakulttuurisella tasolla kuin minulla.
No älähän höpötä! Minä olen kuitenkin ensimmäisenä päivän lehden ja aikakauslehtimedian kimpussa, kun se vain postiluukustamme kolahtaa! Olen aivan yhtä hyvin perillä asioista kuin sinäkin!

Uusi tutkimus: Mäyräkoiradementia

1. JOHDANTO

Mäyräkoiria pidetään ahneina koirina. Niiden ruokahalu tuntuu olevan pohjaton ja moni mäyräkoira onkin onnistunut kerjäämään itsensä ylipainoiseksi.
    Tutkijaryhmämme kiinnostui tästä mäyräkoirien ahneudesta havainnoituaan mäyräkoiria jonkin aikaa. Voisiko ahneuden takana sittenkin olla jotakin muuta kuin vain loputon halu syödä? Tutkijaryhmämme esittää, että ahneuden sijaan mäyräkoirat saattavatkin välittömästi jotain syötyään unohtaa syöneensä juuri jotain, ja tästä syystä ne kerjäävät jatkuvasti lisää. Kutsumme tätä tilaa mäyräkoiradementiaksi.


2. TUTKIMUSAINEISTON KERUU JA TODISTEET

2.1 Tutkimusaineistona käytimme valokuvia ja videokuvaa sekä koe-eläinten havainnointia. Aineisto kerättiin tammikuussa 2018 perjantaina 12. päivä iltaseitsemän aikaan. Tutkimusvälineenä käytettiin koe-eläinten iltaruokaa, koirankeksejä ja nautamakupaloja. Eläimiä ei vahingoitettu tutkimusta tehtäessä.

2.2 Valokuvasimme koe-eläimet ennen kuin niille tarjottiin iltaruokaa.

Koe-eläin A ennen iltaruokaa

Koe-eläin B ennen iltaruokaa

Kuvista käy hyvin ilmi koe-eläiten valppaus ja kiinnostus esillä olevaa ruokakuppia kohtaan. Korvat ovat eteenpäin kallellaan, silmissä on iloinen odottava palo ja koiran asento on ryhdikäs.

Ruuan antaminen ja ruokailu videokuvattiin.

Tutkimusvideo 1 osoittaa selvästi, kuinka heti kokonaisen iltaruuan syötyään mäyräkoirat ottavat saman ruokaa odottavan ilmeen ja asennon, kun tutkija näyttää niille koirankeksejä. Mikään koirien ilmeissä tai eleissä ei paljasta, että ne ovat juuri saaneet vatsat täyteen ruokaa, vaan ne tarttuvat yhtä ahnaasti koirankekseihin. Koirankeksin jälkeen koe-eläin A palaa vielä ruokakuppien pariin.

Iltaruuan jälkeen koe-eläimet valokuvattiin uudestaan.

Koe-eläin A iltaruuan jälkeen.

Koe-eläin B iltaruuan jälkeen.

Koe-eläinten ilme ja asento ovat samat ennen ruokaa ja ruuan jälkeen: ryhdikäs istuma-asento, eteenpäin suuntautuneet korvat ja odottavat silmät.

Tässä vielä koe-eläimestä B ennen ja jälkeen -kuvapari, josta käy ilmi samanlaisena pysynyt asento ja ilme.

Iltaruuan jälkeen tutkijat tarjosivat koe-eläimille kupit uudestaan, mutta tällä kertaa kupeista tarjottiin vain yksi makupala. Tutkimusvideo 2 osoittaa, kuinka koirat aloittavat ruokailun luvan saatuaan samalla tavalla kuin aiemmin vain minuutteja syömänsä iltaruuan jälkeen.

Tutkimusvideon 2 lopussa näkyy, kuinka koe-eläin A edelleen palaa tutkijan luo nälkäinen katse silmissään.

Viimeisenä testinä tutkijamme syötti koe-eläimille nautamakupaloja vuorotellen ja myös useamman makupalan peräkkäin yhdelle. Tämä testi on videoituna tutkimusvideolla 3.

Koe-eläinten kehonkieli ei missään vaiheessa viesti "kiitos olen jo syönyt" tai "ohhoh, olenpa nyt kylläinen". Olisi epäeettistä testata, kuinka kauan koirat ottaisivat ruokaa vastaan.

Koe-eläimet A ja B testauksen lopuksi edelleen nälkäisen näköisinä.

3. PÄÄTELMÄT

Tutkimuksemme perusteella näyttäisi siltä, että mäyräkoirat eivät yksinkertaisesti muista syöneensä juuri jotain. Tästä viestii niiden asennon ja ilmeiden muuttumattomuus testien edetessä. Ikään kuin vatsalaukusta ja suusta ei välittyisi viestejä aivoille asti, että ruokaa on jo kulkenut suun kautta ja että vatsalaukku on jo täyttynyt. Tarkempia aivokuvauksia tarvittaisiin vielä varmistamaan mäyräkoiradementian olemassa olo, mutta tutkimusryhmämme nykyisellä rahoituksella näihin jatkotutkimuksiin ei ole mahdollisuutta.
    Mäyräkoiradementian syistä on myös erimielisyyksiä tutkijaryhmämme sisällä. Joko mäyräkoiradementia on jonkinlainen myöhäissyntyinen häiriötila koiran aivoissa tai sitten se on evoluution myötä kehittynyt ominaisuus, joka on taannut rodun selviytymisen. Ehkä luonnonvalinta on karsinut kursailijat ja ruokailun unohtelusta on ollut etua selviytymisessä rodun alkuaikoina.
    On olemassa myös viitteitä, että mäyräkoiradementia ei ehkä rajoitu ainoastaan mäyräkoiriin. Suppeahko tutkimusaineistomme on kerätty vain mäyräkoirista, mutta tutkijamme ovat päässeet silloin tällöin havainnoimaan muitakin rotuja ja mahdollisesti myös suomenlapinkoirilla saattaa esiintyä samantapaisia ruokaan liittyviä lähimuistin häiriöitä, etenkin jos makkaraa tai kinkkutuotteita on tarjolla.
    Kuten voimme huomata, käsissämme on aivan maata mullistava tutkimusaihe, joka tarvitsee vielä paljon lisätutkimuksia. Että jos Hannes Lohen tutkimusryhmällä on ideat vähissä siellä Helsingin yliopistolla, niin tänne vain yhteydenottoa, niin tutkijatiimimme voivat vaihtaa tutkimustietojaan ja asiantuntijanäkemysiään!

Lucy 5 vuotta!

Niin vain on jo puoli vuosikymmentä kuljettu tämän kuonon tahdissa. Synttärisankari juhlii perhepiirissä.

Roni minä tiedän, että sinä olet siellä takana.
Ei täällä on vain sinun varjosi...

Tule nyt sitten kaverikuvaan, mutta muistat, että tämä on minun syntymäpäiväpostaukseni.

Joo joo. Ihan vähän vain kuvautan itseäni tässä samalla... Onko profiili tästä suunnasta parempi? Pitäisikö lisätä valoa?

Vaihtelevat sääolot ja muita mielenkiintoisia tapahtumia

Loppiaisena tehtiin pitkähkö metsälenkki. Emäntä arveli, että kaikki innokkaat, sporttiset kyläläiset ovat siellä tampanneet polkuja koko alkuvuoden, että sen kuin vain tassutellaan menemään. Ei osunut arvio ihan oikeaan. Joku yksinäinen sielu (jolla kuitenkin oli jalat) oli sitkeästi kahlannut hangessa ennen meitä, mutta tämän polulle muodostuneen ojan jälkeen sekin oli suunnistanut suoraan mäen yli takaisin tielle.

Auta Emäntä! Mäyräkoira hukkuu metsään!

 Ei aivan sellainen tammikuinen talvipäivä, mihin on totuttu aiempina vuosina. Vettä lirisi kaikkialla metsässä ja sai olla varovainen, ettei kastellut itseään pahanpäiväisesti. Perjantaisella metsälenkillä Emäntä epäonnisesti upposi yhteen polkuojaan nilkkaansa myöten.

Tänään käytiin pitkästä aikaa mätsäreissä, kun eräs lähialueen kennelkerho järjesti lämmitetyssä sisätilassa match show:n. Lähdettiin matkaan vailla suuria tavoitteita ja palattiin takaisin vailla suuria saavutuksia. Toinen on iloinen hupsuttelija, joka saa yleensä sinisen nauhan (eli sen huonomman eli se olen minä, arvon Lucy-neiti) ja toinen on synkkä ankeilija, joka saa kyllä useimmiten punaisen nauhan jähmeästä paikallaan tököttämisestään, mutta harvoin menestyy siitä eteenpäin (eli Musta alamainen eli Roni. Sattuisiko se, jos joskus yrittäisit näyttää kehässä iloiselta?) Niin tälläkin kerralla.

Tai oli meillä oikeastaan oma tavoitteemme, joka ei liittynyt ulkonäköön millään tavalla. Lähdettiin hakemaan kontaktiharjoitusta ja häiriötreeniä ja se onnistui mainiosti. Kaiken hälinän keskellä nimittäin harjoiteltiin vähän (helppoja) rally-tokoliikkeitä ja onhan kehässä oleminenkin eräänlainen yhdessä suoritettava tehtävä. Emäntä myös harjoitteli jännittämättä olemista. Se ei onnistunut ihan niin hyvin. Meistä nimittäin toinen (hyvä on, se olen minä!) paineistuu aika paljon, jos Emäntä jännittää ja on outona, niin hänen täytyisi päästä eroon jännityksestään, että minäkin pystyisin suoriutumaan paremmin rally-tokokisoissa!

Mätsäreiden jälkeen käytiin pienellä kävelyllä. Pitkän leudon jakson jälkeen pikku pakkanen kohtalaisella tuulella höystettynä olikin aika raa'an tuntuinen. Emäntä valitteli, että oli hankala kävellä, kun joku mäyräkoira tuntui olevan enemmän selällään kuin jaloillaan. Mitään en tunnusta!

Kieriskelemisestä tuli mieleen hauska videopätkä uudenvuodenpäivältä. Emäntä ihmetteli, kun aloimme yhdessä kohtaa laskea mäkeä selällään kuin parhaatkin saukot. Mäenlasku ei kunnolla jäänyt videolle, mutta jos katsotte tarkkaan, niin kieriskelyn syy näkyy kuvan keskiosassa.

Pienen pieni päästäinen oli heittänyt henkensä ja otimme siitä kaiken ilon irti!

Iloa irtoaa myös uudesta frisbeestä, jossa ei ole kuin yksi heikkous: sen keskellä ei ole vieläkään reikää!

Temppuilua porukalla

Olipa vielä yksi videokooste joululomalta, joka haluttaisiin jakaa kanssanne. Mehän ollaan kaikki, lapinkoirat mukaan lukien, hyvin innokkaita temppuilijoita, jos herkkupaloja on jaossa. Lisäksi meistä 3/4 on käynyt virallisissa rally-tokokisoissa. (Roosa-tätikin varmasti pärjäisi siinä lajissa, mutta hänen jalkansa terveys ei valitettavasti salli hänen osallistua virallisiin kisoihin.)

Jos olemme kaikki paikalla, niin vain yhden kouluttaminen on mahdotonta, koska kaikki haluavat osallistua. Niinpä meillä on toisinaan tällaisia ryhmäsessioita, joissa kaikki suorittavat oman tasonsa mukaisesti.

Emäntä väittää, että videolta näkee, kuinka erilaisia mäyräkoirat ovat koulutettavuudeltaan vaikkapa tällaisiin paimenkoiratyyppisiin koiriin verrattuna. En aivan ymmärrä, mitä hän sillä tarkoittaa...

Vuoden 2018 aloitus

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai kuinka sitä sanotaan.

Minä en nyt niin intoilisi sillä uutuudella. Minä en ole huomannut tässä vuodessa vielä mitään uutta edelliseen verrattuna.

Esimerkiksi Roosa-täti pelkäsi edelleen uudenvuodenyönä kuulunutta räjähtelyä. ("Yönä", joka alkoi klo 14. Kannattaako ostaa ilotulitteita, jos ei vielä osaa kellonaikojakaan?) Ikävästi Roosa-täti sattui olemaan juuri ulkona tarhassa, mutta onneksi hän ei täysin vauhkoonnu raketeista, vaan pyrki vain määrätietoisesti ovea raapimalla sisälle turvaan. Me muut ei jytistelystä oltu moksiskaan. 

Roosa-tädin säärihaava on pysynyt ennallaan vuoden vaihtumisesta huolimatta ja hänen loputon rakkautensa lenkkeilyä ja lunta kohtaan on pysynyt samana.

Kun räjähdykset vaimenivat, hän palasi taas omalle pihalle vartiointitehtäviinsä ja siinä puuhassa hänellä on edelleen loputon työmotivaatio.

Ninnikään ei tuntunut muuttuvan uudeksi uutenavuotena. Hän on edelleen pieni ja pörröinen.

 Hän puree vieläkin kipakasti leikin tiimellyksessä, vaikka muuten on lauhkea lammas.

Hänen kanssaan on kiva leikkiä...

...ja hänen muhkeaan kylkeensä voi huoletta upottaa hammaskalustonsa, jos nimittäin saan hänet kiinni. Hän on näet edelleen minua nopeampi ja ketterämpi.

Etkä sinäkään Lucy-neiti, anteeksi nyt vaan, tunnu kovin paljoa muuttuneen. Tuntuu, että olet tänäkin vuonna viettänyt suurimman osan ajastasi vaakatasossa, ja mikäli mahdollista, peiton alla. Olet ensimmäisenä ruokakupilla, yrität varastaa minunkin ruokani, mutta kun lenkkeily mainitaan, kömmit takaisin vällyjen väliin.

Paitsi milloin saat intohepulit. Sitten saatat juosta kilpaa, yrität purra minua kyljestä ja painit hangessa.

Tai kun kuulet jotain kiinnostavaa, vaikkapa hangen alta. Silloin teet korkean saalisloikan ja kaivaudut saaliin perään.

Ja sitten olen minä itse. Itseni tunnen sentään muuttuneen. Olen jotenkin uusi ja raikas. Rohkeampi. Komeampi. Ehkä hieman atleettisempi ja älykkäämpi. Voisi sanoa, että olen paranneltu versio itsestäni heti vuoden alusta.

Höpisetkö sinä täällä itseksesi? Kävin vähän alakerrassa harjoittelemassa Emännän kanssa rally-tokon voittajaluokan liikkeitä (hyvällä menestyksellä, vaikka itse sanonkin) ja sinä täällä höpötät yksiksesi ihan puuta heinää. Sinä se et ainakaan ole muuttunut mihinkään. Ihan samalla tavalla haukut vieraita koiria, jarruttelet sisälle tullessa, intoilet päättömänä frisbeestä...

No niin no niin. Eiköhän tämä riitä jo tältä kertaa.