Mitäs me poijjaat...

Roni: Syyskuu on liukunut ohi lämpöisenä ja mukavana. Heti synttäreitäni seuraavana päivänä oli oman kerhomme järjestämä rally-tokokisa, johon osallistuin Moonan kanssa. Halli oli sama kuin keväällä ja suunnilleen niin oli tuloskin eli ei hyväksyttyä tulosta. Tällä kertaa ei tosin jänskättänyt ihan niin paljon, mutta kaikenlaista sitä ehtii matkalla tapahtua, vaikka ihan iloisella mäyräkoiran mielellä on liikkeellä. Ei Emäntä laittanut sitä edes pahakseen. Loppujen lopuksi hyvin menneitä tehtäviä, onnistumisia ja iloista meininkiä oli enemmän kuin kömmähdyksiä. Tuomarin kommenttikin oli "iloinen osaava pari". 

Moona sai 84/100 pistettä, mikä oli ihan kunnioitettava saavutus sillä energialatauksella, jolla hän meni halliin sisään! Valioitumista ei noilla pisteillä vielä hätyytellä, mutta jospa Moonalla olisi vielä harrastusvuosia edessään ja tulisi uusia tilaisuuksia panna parastaan.

Roni: Sellainen jännitysmomentti kisapäivään liittyi, että kisapaikalla pissa-kakkalenkillä käydessämme, minun pantani aukesi kesken kaiken! Jotenkin siinä kiskaisin hajun perässä ja jotenkin pikalukkosolki onnistui aukeamaan. Onneksi tilanteeseen ei sisältynyt muita koiria, autoja tai muuta liikennettä, joten panta vain takaisin kiinni ja päivä jatkui, mutta sen verran Emäntä säikähti, että kun oli muutenkin ajatellut hankkia minulle uuden, leveämmän pannan "vanhuuden päiviksi", niin ne vanhuuden päivät alkoivat sitten siltä istumalta ja jo kisapäivänä talkoilun lomassa hän tilasi minulle uuden pannan.

Roni: Nyt olen sitten tällainen vanha kettu, jolla on 2 cm leveämpi panta kuin ennen. Leveä panta on niskalle ja kaulalle turvallisempi. Ja tämä ei ole siksi, että minä vetäisin hihnassa, vaan siksi, että toisinaan Emäntä joutuu nykyisin vetämään minua hihnasta. Minulla on vanhemmiten tullut toisinaan omia mielipiteitä ja ajatuksia lenkkien kulusta ja reiteistä, joten Emäntä turvautuu välillä isompaan kokoonsa saadakseen minut kulkemaan oman mielensä mukaan.

Demo: Minä olen ylpeästi mamman poika! Minä nukun Emännän vieressä, vietän aikani samassa huoneessa kuin hän, kuljen hänen perässään vessaan ja pyydän päästä syliin vähintään kerran päivässä. Jos Emäntä poistuu kotoa ottamatta minua mukaan, minä kiljun ja raavin ovea, vaikka Mestari olisi kanssani. Onneksi minun ei ole tarvinnut olla hänestä juuri erossa.

Roni: Niin sellainen mukava muutos on ollut, että Emäntä on lähes kaikki päivät meidän kanssamme kotona! Tätä pidennettyä kesälomaa kutsutaan ilmeisesti nimellä sairausloma, mutta koska hän ei erityisesti näytä kärsivän päivästä toiseen ja pääsemme lenkkeilemään päivittäin ja harrastamaan viikoittain, niin ei varmaan mistään kovin vakavasta ole kyse. Ihmisten mittapuulla hän ehkä nukkuu aika paljon ja valittelee väsymystä, mutta koska me koiratkin nukumme valtaosan vuorokaudesta, niin ei se nyt niin erikoiselta tunnu, että yöunien lisäksi nukutaan välillä aamupäiväunet, päiväunet ja ehkä vielä alkuiltatorkut. Blogia tietysti olisi nyt ehditty kirjoitella useamminkin, mutta ilmeisesti tämä väsymys on nyt estänyt senkin.

Demo: Sellainenkin mukava asia on tapahtunut, että koska Emäntä ei meinaa enää jaksaa kävellä kaikkia mäkisimpiä lenkkireittejä omalla kylällämme ja koska hänellä nyt on ylimääräistä aikaa, niin milloin hänellä on ollut menoja kirkonkylälle, niin olemme päässeet mukaan lenkkeilemään oikein asfalttiteitä pitkin! Aika vähän on nähty toisia koiria, mutta voi veljet sitä hajujen määrää! Minäkin olen oikein kunnostautunut jalannostossa.

Demo: Toinen asia, jossa olen kunnostautunut, on jäniksen ajo! Meidän pihallamme ja lähipelloillamme asustelee sellainen pikkupupu, jota Emäntä kutsuu nimellä Suicide Bunny erään 2000-luvun alun sarjakuvan mukaan. Minä olen jo pari kolme kertaa saanut tilaisuuden ajaa pupua takaa, kun se on pahaa aavistamatta oleillut pihallamme tai meinannut jäädä leikkivien mäyräkoirien jalkoihin pellolla. Kun metsästysviettini astuu esiin, olen kaikkea muuta kuin mammanpoika. Eräänäkin iltana ryntäsin ajohaukkua pitäen pimenevään metsään Emännän jäädessä kiljumaan perääni lohduttomana.

Nykyisin minä lenkkeilen pääasiassa flexi-hihnassa.

Roni: Asia, jota Emäntä on onneksi vielä jaksanut tehdä, on viikottaiset rally-tokotreenit. Demo osallistuu omaan ryhmäänsä, jossa harjoittelevat ALO/AVO-luokan koirat ja sen jälkeen on meidän mestariluokkalaisten treenivuoro. Ninni ja Moona ovat yleensä myös mukana emäntineen. Demolla on ollut ilmeisesti vähän haasteita haistelun kanssa, vaikka hän periaatteessa monia tehtäviä jo osaakin.

Roni: Sittenhän minä kävin eräänä lauantaina koiranäyttelyssäkin! Emäntä ei raaskinut ilmoittaa kuin yhden koiran, koska ei ollut varma, pystyisikö osallistumaan ja kahden osallistumismaksun tappio olisi harmittanut enemmän kuin yhden veteraanin poisjäänti. (Veteraaniluokassa osallistumismaksu oli vähemmän.) Harmi sinänsä, ettei Demo ollut mukana, koska hänen äitinsä oli myös näyttelyssä, joten olisi saatu mukava perhepotretti.

Roni: Päivä oli sateinen, joten Emäntä improvisoi minulle sadesuojan jätesäkistä...

Salamantelin Jäljen Jättiläinen "Roni" ja Salamantelin Jäljen Häivä "Hurma"

Roni: Hauska sattuma oli, että minun velipoikani oli tullut samaan näyttelyyn! Olimme molemmat veteraanikehässä. Edellisen kerran olimme samassa kehässä kerran nuorten luokassa. 

Minä olin jälleen erinomainen veteraani ja veteraaniluokan toinen, mutta koska en taaskaan ollut sertinarvoinen (SA), niin sertit sun muut krumeluurit jäivät edelleen saamatta. Ja voi olla, että jäävät minun osaltani saamattakin. Minä olen ennemminkin keskittynyt antamaan näyttöni tuolla käyttöpuolella...

FI KVA-VERI FI JVA NO JVA SE JVA POHJ JVA SALAMANTELIN JÄLJEN JÄTTILÄINEN 

FI MVA EE MVA LV MVA SE JVA SALAMANTELIN JÄLJEN HÄIVÄ

Roni: Me olemme molemmat hyvin lempeitä koiraherroja ja Emäntä oli aivan ihmeissään, miten Hurmalla oli niin samanlainen lempeä katse kuin minulla. Vierekkäin poseeraaminenkin onnistui muitta mutkitta, kun mitäs meillä ikämiehillä olisi enää pullistelemista toisillemme.

Roni: Ja mitä tulee lempeyteen, niin osaa se olla ihan lempeä suukottelija tämä minun poikanikin. Toisinaan annan hänen jo putsata korvani ja takahampaani. Ja olen tuota saattanut jonkun silmärähmän lipaista hänen silmästään minäkin...

 Roni: Viime viikonloppuna oltiin käymässä Moonan ja Ninnin luona ja poikettiin välillä mökilläkin.

Demo ottaa rennosti.

Roni: Eilen käytiin taas kirkonkylällä lenkillä ja pistäydyttiin koirapuistossakin. Sielläkään ei ollut muita koiria, mutta Demo nuuski jonkin aikaa toisten hajuja. Emäntä leppuutti jalkojaan koirapuiston penkillä ja minä menin tuttuun tapaan hänen viereensä istumaan. Niinhän me usein ennen vanhaan ulkoiltiin koirapuistossa, kun vielä asuimme puiston lähellä. Emäntä istahti penkille ja kohta minä ja Lucy-neiti istuimme hänen vieressään. Se siitä iloisesta vapaana kirmailusta ja leikkimisestä!

 Roni: Tässä vielä kuva tämänpäiväiseltä kävelyltä. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille kavereille ja lukijoille!

Kylillä käymässä

Demo: Siis täälläkö sinä isi ennen asuit?

Roni: Täälläpä hyvinkin.

Demo: Ja kävelittekö te siis joka päivä Lucy-neidin kanssa asfalttiteitä?!

Roni: Kyllä. Välillä toki käytiin pururadalla metsässä, mutta sinnekin piti mennä asfalttia pitkin.

Demo: Pururata? Minä en ole ikinä käynyt pururadalla, mutta se kuulostaa ihan mahtavalta! Mitä kaikkea siellä saa purra?

Roni: No ei se ihan sellainen pururata ole...

Demo: Onko täällä kylällä tyttöjäkin?

Roni: Voi kuule... Niin paljon, että minulla oli jatkuvasti vatsa löysällä pelkästään heidän ajattelemisestaan ja tuoksujen haistelusta. Emäntähän luuli pitkään, että minulla on joku ruoka-aineallergia, joka ripuloittaa minua, kun sitä vähiten aavistaa, mutta kaikki oireet katosivat, kun muutettiin maaseudun rauhaan. Se on tämä keskustan syke sellainen, ettei sovi kaikkien vatsalle...

Roni: Oho... mikäs tsirpukka se tuolla on? Mennäänpä tekemään tuttavuutta...

...

Demo: Meidän kyläekskursio ulottui lopulta myös koirapuistoon asti, jossa tavattiin isin vanha tuttu bullterrieri Nemi, mutta siitä ei tullut valokuvaa. Nemi suhtautui meihin niin välinpitämättömästi, että melkein olisi saattanut luulla, ettei hän huomannut meidän olemassa oloamme lainkaan. Oli aivan mahtavaa käydä katselemassa vähän Suurta Maailmaa!
 

Roni: Omalla pihatiellä kuljettiin sen sijaan ihan vain näin:

Huomaatteko kuvasta yhden pienen eroavaisuuden, joka erottaa Luottokoiran tavallisesta koirasta?

Kaverikoira on kiva koirakaveri

 Roni: Käytiin kollegani Snoopyn kanssa Kaverikoiravierailulla perjantaina tapaamassa lapsia. Rutiinillahan nämä vierailut jo menevät. Emäntä on huvikseen kirjannut kaikki vierailut ylös ja tämä oli 20. vierailuni, samalla kun käyntiin pyörähti 7. vuosi toiminnassa. Osa perjantaisista lapsista ei siis vielä ollut edes syntynyt, kun minä olen jo nuuhkinut neniä ja ottanut rapsutuksia vastaan. Kaiken muun harrastamisen lisäksi tätä kaverikoirailua on tullut tehtyä vähän harvakseltaan, mutta joka vuosi joitakin vierailuja kuitenkin. Nythän minulla olisi lupa toimia lukukoiranakin, mutta sille ei taida löytyä Emännältä aikaa ennen kuin myöhemmin keväällä.

Sellainen pahe minulla on, että edelleen saatan haukahtaa vierailuilla, kun olen oikein innoissani. Tällä kertaa haukahdin pari kertaa ja aikuiset ihmiset toppuuttelivat, ettei saa haukkua. Ei siellä mitään ole. Kunnes hoitajat huomasivat, että yhden lapsen huoltaja itse asiassa tulikin hakemaan lastaan. Vai ei muka mitään! Kyllä he sitten pahoittelivat minulle, etteivät huomanneet, että ulko-ovelle tuli joku. Kyllä koiran kuulo aina ihmisen kuulon voittaa!

Snoopy ei ole samalla tavalla haukkuvaa tyyppiä kuin minä, vaan hän kokosi lapset ympärilleen kuin hunaja mehiläiset. Vajaan tunnin otimme vastaan rapsutuksia ja kuuntelimme lasten koirakuulumisia. Monella tuntui olevan koira kotona tai muuten lähipiirissä.

Virallisen vierailun jälkeen emännät hakivat juniorit autoista ja Nasu ja Demo saivat tehdä tuttavuutta ulkona lasten kanssa. Saa nähdä, tuleeko heistä seuraava sukupolvi Kaverikoiratoimintaan. Nasu täytti juuri vuoden ja Demo on vielä alle puolivuotias, että siihen on vielä aikaa, että heistä tulisi Kaverikoiria. Testiä varten täytyy olla vähintään 2-vuotias.

Vierailun jälkeen lähdettiin porukalla lenkille kirkonkylällä. Nasu ja Snoopy asuvat syrjäkylällä, kuten mekin, joten heillekin oli mielen virkistystä käydä kävelyllä keskustassa. Aloitettiin koirapuistosta, jossa Nasu ja Demo vierailivat molemmat ensimmäistä kertaa elämässään. Muita koiria siellä ei ollut, mutta junnut olivat aivan tolaltaan pelkästään kaikista hajuista. Kukaan meistä ei vaivautunut leikkimään hetkeäkään, kun haistelimme vain puistoa läpi muiden koirien hajuista. Tai Snoopylla taisi olla oma agendansa, joka palkittiin lopulta ruhtinaallisesti, kun juuri ennen lähtöä hän vainusi kinoksesta pallon ja kaivoi sen esille. Snoopy on vähän pallohullu. Ja kun sanon "vähän" niin tarkoitan "täysin".

Puistoilun jälkeen kävelimme pikku lenkin ja täytyy sanoa, että yhteislenkit toimivat meillä yllättävän hyvin. Nasu ja Snoopy ovat tottuneet kulkemaan rinnatusten ja me muodostamme oman parivaljakon Demon kanssa ja toista porukkaa ei häiritä välillä.

Roni: Kotona on ollut pieniä koulutustuokioita. Ilmeisesti näitä pidetään ensisijaisesti Demon takia, mutta me emme Lucy-neidin kanssa jättäisi käyttämättä yhtään tilaisuutta kouluttautua lisää! En kyllä tiedä, kun Lucy-neitikin on kohta 10 vuotta noutanut palloa, että kuinka paljon paremmaksi hän siinä vielä voi tulla, mutta kannattaahan sitä taitoa pitää yllä varmuuden vuoksi!

Roni: Mitä temppuja sinä olitkaan nyt oppinut, Demo?

Demo: Nooo... istu. Seiso. Maahan. Ööö... Sitten jätä. Vähän paikka-käskyä. Ei tosin tänään. Tänään oli uutena juttuna sellainen maton pala, jonka päälle piti joko hypätä tai sitä piti kaivaa etutassuilla.

Roni: Se on targetti. Sen päälle on tarkoitus vain laittaa etutassut.

Demo: Niinkö? Minulle ihan varmasti naksautettiin aina, kun hyppäsin tai kaivoin.

Roni: Sinä olit varmaan vain liian nopea Emännän hitaalle naksuttimenkäyttökädelle.

Demo: Ai niin ja sitten on harjoiteltu vähän hae-käskyä! Tai se on kai sitä, kun pudotan vinkulelun Emännän käteen. Mutta isi, mikä se "haju" on? Minä olen nuollut purkkeja, ottanut niitä suuhuni, tyrkkinyt tassuilla, kuonolla... Miten välillä saa herkkupalan ja välillä ei?

Roni: Siinä olisi tarkoitus haistelemalla löytää tietty haju...

Demo: Mutta se hajuhan on ihan tylsä? Kyllä minä löydän jäniksen papanan hangesta tai veripisaran tai myyrän raadon, mutta miksi sellaista pistävää hajua pitäisi etsiä, mikä ei ole edes mitään syötävää?

Roni: Siitä saa sitä syötävää, kun löytää sen oikean hajun! Kuule, ihminen tulee pyytämään sinulta mitä kummallisempia juttuja tämän elämän aikana ja suurimmassa osassa niistä pyynnöistä ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta hän antaa niiden suorittamisesta ruokaa tai lelun tai parhaassa tapauksessa molempia, joten ei kannata aina niin miettiä kaiken järjellisyyttä...

Roni: Emäntä hoi! Voisitko poistaa puruluuhuni takertuneen ipanan?

Karvanelikon viikko

 Lucy: Lapinkoirat viihtyivät ilmeisesti niin hyvin meillä, että he tulivat heti viikon päästä uudestaan ja olivat nyt kylässä koko viikon. Minäkin olin tällä kertaa kotona.

Koirapuistoilut ja muut pikku kävelyt tehtiin koko porukalla yhdessä, mutta pidemmille lenkeille valikoitui mukaan vain musta trio. Eivät olisi muka jaksaneet odottaa minua. Ihme hätähousuja. Meillä on myös edelleen erimielisyyttä terveydentilastani Emännän kanssa. Omasta mielestäni olen täysin kunnossa, mutta hänen mielestään täytyy vielä lisätä liikuntaa maltilla ja tilannetta tarkkaillen.

Pelkät tytöt. Ronille oli ilmeisesti puhelu tuolla aidan vieressä.

Rauhalliset tytöt. Moonaa tarvittiin näköjään mukaan aitaselvittelyihin.

Totuus koirakuvaamisesta: Jokaisen onnistuneen otoksen taustalla on tusina tällaista otosta!

Lauantaina musta trio kävi kiertämässä 10 kilometrin metsälenkin. Luottokoira Ninni sai tepsutella syrjäisimmän metsäetapin irrallaan, etteivät hihnat olisi olleet niin sotkussa. Roni ja Moona joutuivat tyytymään flexi-hihnojen kuuden ja seitsemän metrin vapauden tunteeseen.

Ninni tyytyy yleensä pitämään perää. Moona on aina etunenässä ja Roni siinä Moonan kintereillä. 

Moona ja Roni ovat erottamattomat.

Tässä oli kuulemma ollut tarkoitus kuvata kolmea koiraa vierekkäin, mutta jotenkin siinä kävi näin...

Sunnuntaina Emäntä kävi taas rally-tokokisoissa ja tällä kertaa vain lapinkoirien kanssa. Kisat olivat kuulemma niin täynnä, ettei Ronille ollut tilaa mestariluokassa. Ninni ja Moona olivat kuitenkin mahtuneet voittaja- ja alokasluokkiin. Kisat olivatkin valtavan kokoisessa hallissa, jossa kisattiin vieläpä samaan aikaan agilitykisat! Oli siis ihan hyvä, ettei Roni ollut mukana. Hänen herkkää suoritusmielentilaansa ei olisi lainkaan edesauttanut metelöinti sermin takana viereisellä radalla. 

Levoton suoritusympäristö koitui hieman muuten tasaisenvarman Ninninkin kohtaloksi. Pahaksi onneksi juuri samaan aikaan viereiselle agilityradalle meni suorittamaan koirakko, jossa ohjaaja käski koiraansa todella kovalla äänellä. Ninniä hirvitti sellainen elämöinti ja hän käveli koko radan hyvin varovasti. Ikävästi peruutusliike oli juuri niin, että olisi pitänyt peruuttaa agilityrataa kohti, josta juuri kuului kovalla äänellä käskytystä kepeille ja putkeen: "KEPI-KEPI-KEPI-KEPI PUTKI!!!" Ensimmäistä kertaa rallyurallaan Ninni ei suorittanut tehtävää uusinnoista huolimatta! Hyväksytyn tuloksen hän sai silti eli pisteitä kertyi kuitenkin 81/100 eli ihan hienosti se lopulta meni haasteista huolimatta.

"Huh... Aikamoista meteliä kuuluu tuolta sermin takaa agi-radalta..."

"Luuletko, että tästä kuitenkin hengissä selvitään?"

Tuo oli suurin koiraharrastehalli, jossa meidän Emäntämmekään on koskaan käynyt ja hänelle kävi aluksi niin, että hän ei tiennyt, mistä mennään sisään, joten hän käveli jonkun naisen perässä, joka näytti tietävän, mihin pitää mennä. Sisälle päästyään hän löysi rally-tokopuolen ja poistui eri ovista, mistä oli mennyt sisään ja joutui pihalla kysymään muilta kilpailijoilta, missä suunnassa parkkipaikka on, että löysi takaisin autolle.

Aksakisat loppuivat onneksi ennen Moonan suoritusta, mutta pahaksi onneksi jotkut muut vuoroaan odottavat rally-tokokilpailijakoirat haukkuivat niin kovasti, että Moonankin tunteet meinasivat vähän lämmetä. Näin ollen hänenkään suorituksensa ei ollut aivan virheetön, mutta pisteitä kuitenkin 97/100 eli hyväksytty tulos.

Viikon aikana Emäntä laittoi merkille joitakin eroja mäyräkoirien ja suomenlapinkoirien rotuominaisuuksissa. Yksi tärkeimmistä eroista oli havaittavissa aamuisin. 

Siinä missä mäyräkoira herätyksen hetkellä kysyy unisena: "Joko?",

hihkaisee ihmisen hengitystiheyttä jo tuntien ajan seurannut lapinkoira: "Vihdoin!" ja on samantien jalkeilla.

Emäntää ilahdutti lapinkoirissa niiden mutkattomuus: Kun heidän eteensä laittoi ruokakupin, he kävivät syömään (versus Roni, jota täytyy maanitella ja houkutella syömään ruokansa) ja kun heille laittoi hihnat kaulaan, niin he kävelivät (versus meistä kumpikin aika ajoin). On kai tuollaisten koirien kanssa helppoa, mutta onko elämä sitten yhtä hauskaa, yllätyksellistä ja monivivahteista? 

Viikon aikana Ninni alkoi sulautua osaksi sisustusta. Hän halusi ehdottomasti maata eteisessä, että pystyi seuraamaan siitä kaikkea liikettä asunnossa ja sieltä pois, mutta matolla maatessaan hän kyllästyi jatkuvaan yli harppomiseen, joten hän asemoi itsensä kulkureitin sivuun.

Ninnillä on myös hyvin persoonallinen tapa toimittaa diplomaatin virkaansa ja huolehtia laumadynamiikasta. Hän nappaa mielellään jonkun ihmisen sukan suuhunsa ja sukka suussa hän kulkee laumanjäsenen luota toisen luo häntää heiluttaen ja hyväksyntää hakien. Myös jos ihminen vaikkapa keittiöaskareissaan vähän satuttaa itseään tai muusta syystä kiljahtaa pikkuisen, nousee Ninni heti paikaltaan, ottaa sukan suuhun ja yrittää rauhoitella tilannetta.

Ninni Sukkasuu

Ennen kuin lapinkoirat lähtivät omaan kotiinsa käytti Emäntä meidät kaikki vielä rally-tokotreeneissä. Moonan tärkein läksy on edelleen opetella hiljaa paikallaan makaamista vuoroaan odotellessa. Hän on treenannut tätä koko viime vuoden, joten hän on kehittynyt jo paljon.

Moonan rauhoittumisrituaali

Meiltä muilta hiljaa paikallaan oman vuoron odottaminen käy jo rutiininomaisemmin. Ainut turhautumisen hetki on, kun kaveri viedään vierestä radalle ja itse täytyy jäädä vielä odottamaan. Silloin pääsee jälkeen jääneiltä kimakka protestihaukku.

Eilen lauantaina kävimme vielä varmistamassa, että Moona ja Ninni voivat hyvin kotonaan. Täällä meillä on hiljaisen ja tyhjän tuntuista, kun ehti tottua isommalla laumalla olemiseen, mutta eiköhän tähän omaan rauhaan totu taas.

Roni pääsi vielä ruskaretkelle Ninnin, Moonan ja emäntien kanssa. Matkalla hän oli pudonnut vahingossa järveen yrittäessään juoda siitä ja näin ollen lokakuisen uintipulahduksen jälkeen ei poseeraaminen ruskamaisemassa oikein kiinnostanut.

Lopulta oli tyydyttävä ikuistamaan maisema ilman koiria, kun kukaan ei ollut erityisen innostunut pönöttämisestä.

Iltojen yhä aikaistuva pimeneminen muistuttaa syksyn vääjäämättömyydestä. Nyt viimeistään on myönnettävä, että kesän riemut ovat taakse jäänyttä aikaa...