Festarirannekkeet ja päiväkänni

Lucy: Eriskummallinen viikko. Ensin Emäntä sai kansainvälisen kulkutaudin viime viikon lopulla ja töihin paluu katkesi kahteen ensimmäiseen päivään ja sitä seurasi viiden päivän karanteeni. Hän on ollut viimeeksi sairaana, kun minun sydänvikani ei vaatinut vielä mitään lääkitystä eli 2,5 vuotta sitten. Olihan outoa, että hän makasi yhtäkkiä vuoteessa monta päivää telkkaria katsellen. En saanut edes nuolla hänen nenääsä, kun on kai joku teoreettinen mahdollisuus, että koirakin voi viruksen saada. Outoa oli myös se, että Mestari sitä vastoin ei saanut tautia. Ilmeisesti meillä on niin iso talo, että kun he eristäytyivät välittömästi talon eri päihin ja kävivät eri aikaan keittiössä, niin virukselle ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja.

Karanteenikaverit

Tiistaina karanteenit oli lusittu ja minut vietiin vaihteeksi taas eläinlääkäriin verikokeeseen. Testissä on uusi nesteenpoistolääkitys ja siitä suurennettiin annosta ja nyt kontrolloitiin veriarvot. Hyvät oli, joten tällä lääkkeellä jatketaan. Olen päässyt melkein normaalille hengitystiheysalueelle eli uutinen on sinänsä kai hyvä. Eläinlääkäri ehdotti myös kipulääkkeen antamista, koska hänen mielestään aristin selkää. Pilleri sinne tai tänne ei enää tunnu missään, joten nykyisin minut doupataan aamuisin 6 pillerillä ja iltaisin kahdella. (Aamulääkkeissä on kyllä mukana myös vatsahappoa vähentävä lääke närästykseen, vitamiini ja maitohappobakteeri, joita ilmankin varmaan pärjäisin.)

Jaahas, taasko tutkitaan jotain...

Festariranneke

Tänään oli Ronin vuoro vierailla eläinlääkärissä. Siinä on oikeastaan syy, miksi minä tätä kirjailen, koska voitteko uskoa, että minä Neiti Sydänvika olen tällä hetkellä talon vilkkain koira! Jos en minäkään paljoa muuta tee, kuin nukun, syön ja käyn ulkona, niin Roni ei tee tällä hetkellä muuta kuin nukkuu. Roni kävi hammashoidossa. Hänellä kertyy hammaskiveä uskomattomalla tahdilla. Hän kävi viimeeksi vuosi sitten hammasputsauksessa ja nyt oli mentävä taas. Eläinlääkäri oli tarkastuskerralla painanut mätää ulos Ronin ikenistä. Siitä huolimatta, että meiltä pestään hampaita sähköhammasharjalla ja syömme puruluita! Minä olen käynyt elämäni aikana hammaslääkärissä kaksi kertaa, jotka olivat oikeastaan yksi ja sama kerta: ensimmäisen ja viimeisen kerran. Jouduin sillä kertaa luopumaan yhdestä hampaastani. Roni on jo viisi hammasta kevyempi...

Minähän yritin sanoa, ettei mennä sinne paikkaan, kun siellä tulee aina suu kipeäksi ja outo känni päähän...

Tällä rannekkeella sitä tuntuu pääsevän kaikkiin laitteisiin...

Eläinlääkäri oli pitänyt Emäntää julmana naisena, kun hän oli todennut tämän päiväpöhnän olevan samalla Ronin varpajaiset. Hänestä tuli kuulemma eilen neljän pojan isäukko! Vähän haistoinkin aiemmin kesällä, että jotain syntiä täällä oli tehty, kun minut muka laitettiin vähän saunalle huilailemaan. Mutta että Ronista isukki... Kaikkea sitä saavat vanhat korvani kuulla.

Oli Ronilla eilen vähän hauskemmatkin varpajaiset. Eräs tuttu metsästäjä oli lähipelloilla kyyhkysjahdissa, niin Emäntä vei Ronin kokeilemaan noutamista aidossa tilanteessa. Ei se kauhean hyvin ollut toiminut, koska kyyhkysistä irtoaa kamalasti höyheniä, joten Roni oli kakonut niitä suu täynnä aina, kun oli yrittänyt kantaa lintua. Lisäksi se suu oli varmasti kipeä eilenkin märkivien hampaiden takia, oli todella kuuma ja no lähtökohtaisesti linnun tuominen Emännälle ei ole ihan se paras juttu. Varsinkin vastaanräpistelevät haavakot Roni olisi mieluiten kantanut omaan jemmaan, eikä metsästäjän saaliskasaan. Tunnin jälkeen Emäntä ajatteli, että olisi parempi lähteä kotiin viilentymään, mutta Roni oli sen verran päässyt jutun juuresta kiinni, että olisi vain halunnut partioida ympäriinsä etsimässä kuolleita lintuja. Ehkä joskus voisi ottaa uusiksi sorsametsällä, kun niistä ei irtoa niin paljon höyheniä ja ovat kätevämpiä kantaa.

Tupakoirina pitkin kesää

 Lucy: Tämän kesän voi oikeastaan kiteyttää yhteen kuvaan:

Olen tänä kesänä viettänyt enemmän aikaa sisällä paikallani maaten kuin koskaan ennen mukaan lukien sen kesän, jolloin koin mäyräkoirahalvauksen ja olin kolme viikkoa häkkilevossa. Ulkona ei kerta kaikkiaan pysty olemaan tai tekemään mitään. Joskus Emäntä on antanut minun olla ulkona, kun on puuhaillut itse jotain, mutta silloin olen maannut varjossa eli aktiivisuuttani ulkoilu ei ole juuri lisännyt. Ei ole oikein sydänvaivaisia mäyräkoiria varten nämä ajat. Se on kuitenkin mainittava, etten ole erityisesti osoittanut kärsimisen merkkejä jatkuvasta sisällä köllöttelystä. Emäntä lähinnä on huolissaan fyysisen kuntoni romahtamisesta. Pieniä aktivointipuuhia on tehty sisällä viileässä, kuten herkkupalojen etsimistä, maitopurkkien repimistä ja nose work -harjoituksia.

Ronilla ei sinänsä olisi mitään terveydellistä estettä ulkoillakin, mutta ei hänkään suostu juuri pihasta liikkumaan. Postilaatikon jälkeen hänkin käy viimeistään maahan istumaan, eikä suostu jatkamaan lenkkiä. 

Jos Roni on ollut mukana ulkona Emännän puuhatessa omiaan, niin kohta on ovelta kuulunut haukku, kun Roni on pyrkinyt takaisin sisälle ilmalämpöpumpun alle viilentelemään. Emäntä on saanut siis ihan rauhassa itsekseen hikoilla pihalla sen, mitä on jaksanut puuhastella.

Viimeisin lenkki tapahtui viime viikon torstaina kello yhdentoista aikaan illalla. Lämpömittari laski vihdoin kahteenkymmeneen asteeseen, joten Emäntä pakkasi vesipullon mukaan ja kävimme kävelemässä kokonaiset kaksi kilometriä. Minäkin pystyin sen matkan kävelemään, joskin kieli pitkällä roikkuen ja kolmella juomatauolla. Viileämpi ilta- tai aamuaika olisi muuten sopiva lenkkeilylle, mutta hyttysiä ja paarmoja on ainakin miljoona! Emäntä pystyy suojautumaan vaatteilla ja myrkyillä, mutta me olemme kaikkien saalistajien armoilla. Roni varsinkin kärsii paarmoista jo niin pahasti, ettei meinaa sisälläkään uskaltaa olla edes kärpäsen kanssa enää samassa huoneessa.

Roni: Kasvaisikohan täällä pellolla lisää herkullisia sorkkia? Täältä jostain se edellinenkin löytyi...

Lucy: Eilen aamulla kävimme parin tutun koiran (ja yhden ihmisen) kanssa treenaamassa rally-tokoa. Jo aamusta oli tosi kuuma, mutta pääsin minäkin silti pienen treenipätkän tekemään mielen virkistykseksi. Toinen tuttavakoirista treenasi tokoa ja siinä minä olin apukoirana paikkaistumisessa. Tokossa on avoimessa luokassa sellainen liike, jossa koirien täytyy istua vierekkäin paikallaan ohjaajan poistuessa kauemmas. Vaikken toko-koira olekaan, niin osaan minäkin sentään istua paikallani.

Varjossa oli ihan ok lämpötila odotella vuoroaan.

Treenien jälkeen kävimme vielä uimassa. Minäkin uin, vaikkei siitä nyt kuvatodistetta ollutkaan. Tässä kuvassa olen jo kuivattelupuuhissa. Sellainen heikkous tässä uudessa kodissa on, ettei aivan läheltä ole löytynyt uimapaikkaa. Kaikki rannat ovat yksityisiä mökkirantoja, eikä niihin voi noin vain mennä uiskentelemaan. Niinpä täytyisi autolla ajaa etemmäs uimaan, ja koska se vaatisi sitten jo suurempaa lähtemisen vaivaa, niin ei olla viitsitty lähteä. Liikuntaahan se olisi uiminenkin, mutta viilentymisen kannalta sisällä viilentyy ehkä jopa paremmin kuin uimassa. Joka tapauksessa eilinen oli siis yksi aktiivisimmista päivistä vähään aikaan.

Sunnuntaina meillä kävi mukava vieras (tai vieraita, mutta jos koirablogissa vain koiravieraat lasketaan, niin sitten yksikössä...)

Aki-herra kävi meillä pitkästä aikaa kylässä. Hän saavutti heinäkuun alussa kunnioitettavan 14 vuoden iän.

Vaikka vuodet ovatkin hänestä hioneet jo terävintä särmää ja mm. kuulo on jo lähtenyt, niin varmuuden vuoksi Ronia ei päästetty Akin kanssa samaan tilaan. Aki ei aiemmin oikein sulattanut toista urosta lähellään, vaikka Roni olikin oikein nöyrä omasta puolestaan. Pihalla urokset olivat hihnoissa hetken samaan aikaan, ja Aki käänsi tällä kertaa kohteliaasti päätään pois päin eikä ollut Ronia näkevinäänkään, mutta ettei mitään ikävää välikohtausta pääsisi syntymäänkään, niin Roni oli vierailun ajan makuuhuoneessa portin takana. Näin Aki-herra sai turvallisin mielin tallustella ympäri taloa.

Minulla on sen sijaan ollut Akiin aina mutkattoman välinpitämättömät välit. Kunnioitamme toinen toistemme yksityisyyttä, emmekä tuppaa iholle tai muutenkaan turhaan huomaa toisiamme.

Näin hyvin me mahduimme jopa yhtä aikaa kahvipöydän alle. Pöydän alunenhan on minun itseoikeutettu paikkani ruokailuiden aikana, mutta niin on myös Akin paikka hänen omassa kodissaan. Minä varasin pöytäpaikan ensin ja Aki kierteli hetken vaivautuneena pöydän ympärillä. Hän halusi tietenkin kunnioittaa minua talon emäntänä, mutta toisaalta pöydän alus kiinnosti. Niinpä hän lopulta ryömi pöydän alle aivan varovasti seinän vierestä huolehtien tarkasti siitä, ettei luonut minuun suoraa katsekontaktia tai tehnyt muutakaan edes puoliksi uhkaavaksi tulkittavaa elettä. Pääsimme siis molemmat tavoitteeseemme, eikä keskinäinen rauhamme häiriintynyt.