Sivut

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Mejä-mestari 2021

Roni osallistui viikonloppuna paikallisen mäykkykerhomme kerhonmestaruusmejä-kokeeseen. Harmillisten sattumusten kautta aivan kaikki kerhon parhaat voittajaluokan koirat eivät päässeet osallistumaan, joten kilpailu mestaruudesta käytiin lopulta kahden mustan pojan kesken. Samalla kisattiin myös avoimenluokan parhaan koiran kiertopalkinnosta.

Roni oli hallitseva mestari viime vuodelta ja haastajana oli viime vuonna avoimenluokan voittanut Kasperi. Kasperille koe oli ensimmäinen voittajaluokassa ja Ronille yhdestoista. Kokemuksen tuoma etu oli siis Ronin puolella. 

Roni lähti alkumakaukselta jälkeä pitkin ja jäljellä tai sen välittömässä läheisyydessä hän kulki koko matkan. Pieni mejä-veturi puksutti yli varvikoiden ja risukoiden kuljettaen perässään ohjaajan, tuomarin ja jäljen oppaan letkaa. Katkokulman Roni ratkaisi rengastamalla (varmuuden vuoksi molemmin puolin, että saattoi olla varma suunnasta) ja tavalliset kulmat pienillä taustatarkistuksilla. Makauksilla Emäntä kuuli tuomarin huokaisevan pienesti. Lopussa hän sanoikin, että oli harmillista, ettei Roni malta merkata makauksia, kun jälkityöskentely olisi muuten lähes täysien 50 pisteen arvoista. Harmillista todella. (Tuomaria nauratti Ronin yhden makauksen "merkkaaminen", kun Roni käveli aivan makauksen vierestä ja vilkaisi sitä ohimennen: "Tuossa se on, mutta en todellakaan aio siihen pysähtyä kupeksimaan.") Lopussa kaadolla paras palkka oli saada kupillinen vettä Emännän taskussa matkanneesta vesipullosta.

Tällä kertaa kokemus ratkaisi kilvan. Kasperin jäätyä nollille tuli Ronista kerhonmestari tuloksella VOI1 40/50p.


keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Väläyksiä viime päivistä


Lucy: Viikonloppuna meillä kävi kylässä rokkibändi. Luitte oikein. Mukavia rokkareita, jotka ovat käyneet meillä joka kesä jo monta vuotta, mutta kyllähän se rokkarielämä ryydyttää ihan vain vierestä seuratenkin... Piti olla koko ajan läsnä joka paikassa ja ottaa valtavasti rapsutuksia vastaan kaikilta, kun minä nyt satuin olemaan kaikkien lempparikoira numero uno.


Lucy: Bändiläisten mukana meille tuli kylään pitkäkarvainen collie Hippu. Hän oli mukana viime kesänäkin. En tiedä, siitäkö Ronilla oli jäänyt niin lämpimät muistot Hipusta, mutta hän oli aivan mahdoton Hipun perään. Ja nimenomaan Hipun perään kohdistui Ronin suurin mielenkiinto. Hippu sai läiskiä Ronia itselleen epätyypillisesti käsilaukulla oikein olan takaa (eli näykkiä hampaillaan). Toisaalta hän lähetti vähän ristiriitaisia signaaleja, kun sitten niinä hetkinä, kun Roni ei ollut hänestä kiinnostunut, hän meni Ronin luokse niiskuttamaan ja kerjäämään huomiota. Minä en tästä leikkaamattomien nuorisolaisten elekielestä niin ota selvää, mutta minusta se oli vähän epäreilua käytöstä.

Lucy: Lauantai-iltana meidän Emäntämme ei enää lähtenyt bändiläisten rokkikeikalle, vaan jäi meidän kanssamme kot'mieheksi. Kävimme vähän jaloittelemassa omalla tiellä. Hippu oli varmuuden vuoksi hihnassa, vaikka onkin tosi kiltti ja totteli meidänkin Emäntää tosi hyvin.

Roni: Sunnuntaiaamuna minä ja Emäntä hipsimme aikaisin pois kotoa, kun rokkarit vielä kuorsasivat. Pääsin vesiriistakokeisiin! Niistä ei nyt tällä kertaa ole edes kuvaa, kun niitä on ollut jo niin paljon. Sattui vain niin hassusti, että tällä kertaa minä en löytänytkään lintua metsästä! En kerta kaikkiaan, vaikka Emäntä lähetti minut monta kertaa. Tai siis löysin minä sen yhden niljaisen tavin, mutten halunnut ottaa sitä suuhuni. Niinpä yritin etsiä jotain TOISTA lintua. Se harhailu tiputti sitten koko kokeen tuloksen nollille. Emännästä oli kai vähän kirvelevää, että tein sitten lähes täydellisen tyhjän haun ja melkein puhtaan linnun noudon vedestä! No joskus onnistuu ja yleensä ei... (Tulos VERI0/18p)

Minusta sen sijaan oli aika kurjaa, että kun palasimme kotiin, niin Hippu olikin lähtenyt sillä aikaa! Makasin pitkään haikeana olohuoneessa sillä matolla, jolla Hippukin oli tassutellut...

Lucy: Maanantaina tapahtui se autuas asia, että ilma viileni ja pääsimme oikealle lenkille! Täytyy sanoa, että jopa minä olin vähän jo kaivannut metsässä kävelyä.



Metsäojassa oli kiva puljata ja mustikoitakin löytyi syötäväksi. (Pahoittelemme, että videot ovat vähän nykyihmisen makuun pitkiä, kun ei ollut editointi-intoa tällä kertaa, mutta alun perusteella tietää, mitä lopussa tapahtuu.)




Minulle maistuvat myös vadelmat!

Kuivuudesta huolimatta metsävadelmaa on aika paljon. Emäntä on kerännyt sitä nyt reilut 4 kiloa.


Lucy: Tiistaina ihana viileys jatkui ja kävimme treenaamassa taas rally-tokoa Lätsän ja Väinön kanssa (ja heidän ihmisensä). 

Lucy: Minä olin taas "paikkiksessa" eli paikkaistumisessa aputassuna Lätsälle.

Tai no siihen asti, kun minun mielenkiintoni riitti. Sitten jonkun pökäleen tuoksu vei voiton.
(Lätsä: "Hei ihmiset, apua! Mihin tuo matala mummeli nyt menee? Hän tekee ihan väärin!!"

Lucy: Treenien jälkeen meidät oli kutsuttu kylään paikkaan, jota paremman käsitteen puutteessa olemme tottuneet kutsumaan "Paratiisiksi".

Roni: Hei! Kukas se sinä olet?
Lammas: Ai määä vai?

Lucy: Jos löydät kuvasta kissan, olet tarkkasilmäisempi kuin Roni!

Nuori Konsta-poika

Roni: Totta kai minä olen kiltisti, mutta kun minä vain haluaisin tietää, mikä tämä tämmöinen "Konsta-kissa" on!

Lucy: Paratiisin hallitsija Ukko-kissa poistui valitettavasti keskuudestamme kissojentaivaaseen jokin aika sitten, mutta aukkoa ovat paikkaamassa sisarukset Konsta ja Kerttu. He olivat valtavan uteliaita ja pyörivät koko ajan lähettyvillä, vaikka meidän läsnäolomme ehkä hieman hirvittikin heitä. Tai minä kävin kyllä hyvin pian kyljelleni makaamaan ja lupsautin luomet umpeen, niin etten enää tiennyt tuon taivaallista kissoista, kanoista, kukoista tai lampaista, mutta Roni jaksoi tarkkailla ympäristöään koko ajan.


Lucy: Vierailumme Paratiisissa päättyi minun osaltani vaahtokylpyyn. Tähtäsin tarkasti ja onnistuin sijoittamaan ja ajoittamaan kierintäni pihalla napakymppiin eli tälläsin kunnon kanankakan keskelle hartioitani. Jälleen kerran kävi ilmi, että koiran ja ihmisen mielipide hyvästä tuoksusta ei ole yksi yhteen.

Lucy: Loppuun vielä taas terveisiä puutarhasta. Emäntä on ylpeä tomaattisadostaan, joka alkaa kypsyä pikkuhiljaa syömäkuntoon. Lehdet ovat helteissä palaneet, mutta kovasti ne silti jaksavat tomaatteja työntää.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Tupakoirina pitkin kesää

 Lucy: Tämän kesän voi oikeastaan kiteyttää yhteen kuvaan:



Olen tänä kesänä viettänyt enemmän aikaa sisällä paikallani maaten kuin koskaan ennen mukaan lukien sen kesän, jolloin koin mäyräkoirahalvauksen ja olin kolme viikkoa häkkilevossa. Ulkona ei kerta kaikkiaan pysty olemaan tai tekemään mitään. Joskus Emäntä on antanut minun olla ulkona, kun on puuhaillut itse jotain, mutta silloin olen maannut varjossa eli aktiivisuuttani ulkoilu ei ole juuri lisännyt. Ei ole oikein sydänvaivaisia mäyräkoiria varten nämä ajat. Se on kuitenkin mainittava, etten ole erityisesti osoittanut kärsimisen merkkejä jatkuvasta sisällä köllöttelystä. Emäntä lähinnä on huolissaan fyysisen kuntoni romahtamisesta. Pieniä aktivointipuuhia on tehty sisällä viileässä, kuten herkkupalojen etsimistä, maitopurkkien repimistä ja nose work -harjoituksia.


Ronilla ei sinänsä olisi mitään terveydellistä estettä ulkoillakin, mutta ei hänkään suostu juuri pihasta liikkumaan. Postilaatikon jälkeen hänkin käy viimeistään maahan istumaan, eikä suostu jatkamaan lenkkiä. 

Jos Roni on ollut mukana ulkona Emännän puuhatessa omiaan, niin kohta on ovelta kuulunut haukku, kun Roni on pyrkinyt takaisin sisälle ilmalämpöpumpun alle viilentelemään. Emäntä on saanut siis ihan rauhassa itsekseen hikoilla pihalla sen, mitä on jaksanut puuhastella.

Viimeisin lenkki tapahtui viime viikon torstaina kello yhdentoista aikaan illalla. Lämpömittari laski vihdoin kahteenkymmeneen asteeseen, joten Emäntä pakkasi vesipullon mukaan ja kävimme kävelemässä kokonaiset kaksi kilometriä. Minäkin pystyin sen matkan kävelemään, joskin kieli pitkällä roikkuen ja kolmella juomatauolla. Viileämpi ilta- tai aamuaika olisi muuten sopiva lenkkeilylle, mutta hyttysiä ja paarmoja on ainakin miljoona! Emäntä pystyy suojautumaan vaatteilla ja myrkyillä, mutta me olemme kaikkien saalistajien armoilla. Roni varsinkin kärsii paarmoista jo niin pahasti, ettei meinaa sisälläkään uskaltaa olla edes kärpäsen kanssa enää samassa huoneessa.

Roni: Kasvaisikohan täällä pellolla lisää herkullisia sorkkia? Täältä jostain se edellinenkin löytyi...


Lucy: Eilen aamulla kävimme parin tutun koiran (ja yhden ihmisen) kanssa treenaamassa rally-tokoa. Jo aamusta oli tosi kuuma, mutta pääsin minäkin silti pienen treenipätkän tekemään mielen virkistykseksi. Toinen tuttavakoirista treenasi tokoa ja siinä minä olin apukoirana paikkaistumisessa. Tokossa on avoimessa luokassa sellainen liike, jossa koirien täytyy istua vierekkäin paikallaan ohjaajan poistuessa kauemmas. Vaikken toko-koira olekaan, niin osaan minäkin sentään istua paikallani.

Varjossa oli ihan ok lämpötila odotella vuoroaan.


Treenien jälkeen kävimme vielä uimassa. Minäkin uin, vaikkei siitä nyt kuvatodistetta ollutkaan. Tässä kuvassa olen jo kuivattelupuuhissa. Sellainen heikkous tässä uudessa kodissa on, ettei aivan läheltä ole löytynyt uimapaikkaa. Kaikki rannat ovat yksityisiä mökkirantoja, eikä niihin voi noin vain mennä uiskentelemaan. Niinpä täytyisi autolla ajaa etemmäs uimaan, ja koska se vaatisi sitten jo suurempaa lähtemisen vaivaa, niin ei olla viitsitty lähteä. Liikuntaahan se olisi uiminenkin, mutta viilentymisen kannalta sisällä viilentyy ehkä jopa paremmin kuin uimassa. Joka tapauksessa eilinen oli siis yksi aktiivisimmista päivistä vähään aikaan.

Sunnuntaina meillä kävi mukava vieras (tai vieraita, mutta jos koirablogissa vain koiravieraat lasketaan, niin sitten yksikössä...)

Aki-herra kävi meillä pitkästä aikaa kylässä. Hän saavutti heinäkuun alussa kunnioitettavan 14 vuoden iän.

Vaikka vuodet ovatkin hänestä hioneet jo terävintä särmää ja mm. kuulo on jo lähtenyt, niin varmuuden vuoksi Ronia ei päästetty Akin kanssa samaan tilaan. Aki ei aiemmin oikein sulattanut toista urosta lähellään, vaikka Roni olikin oikein nöyrä omasta puolestaan. Pihalla urokset olivat hihnoissa hetken samaan aikaan, ja Aki käänsi tällä kertaa kohteliaasti päätään pois päin eikä ollut Ronia näkevinäänkään, mutta ettei mitään ikävää välikohtausta pääsisi syntymäänkään, niin Roni oli vierailun ajan makuuhuoneessa portin takana. Näin Aki-herra sai turvallisin mielin tallustella ympäri taloa.

Minulla on sen sijaan ollut Akiin aina mutkattoman välinpitämättömät välit. Kunnioitamme toinen toistemme yksityisyyttä, emmekä tuppaa iholle tai muutenkaan turhaan huomaa toisiamme.

Näin hyvin me mahduimme jopa yhtä aikaa kahvipöydän alle. Pöydän alunenhan on minun itseoikeutettu paikkani ruokailuiden aikana, mutta niin on myös Akin paikka hänen omassa kodissaan. Minä varasin pöytäpaikan ensin ja Aki kierteli hetken vaivautuneena pöydän ympärillä. Hän halusi tietenkin kunnioittaa minua talon emäntänä, mutta toisaalta pöydän alus kiinnosti. Niinpä hän lopulta ryömi pöydän alle aivan varovasti seinän vierestä huolehtien tarkasti siitä, ettei luonut minuun suoraa katsekontaktia tai tehnyt muutakaan edes puoliksi uhkaavaksi tulkittavaa elettä. Pääsimme siis molemmat tavoitteeseemme, eikä keskinäinen rauhamme häiriintynyt.

maanantai 5. heinäkuuta 2021

Mäyräkoirien vesiriistarotumestaruuskoe

Roni: Sunnuntaiaamuna oli jonkin verran tavanomaista aikaisempi aamuherätys. En tarkkaan tiedä, monelta siat aamulla alkavat piereksiä, mutta ennen sitä oltiin varmasti jo liikkeellä. Lucy-neiti tuskin avasi edes silmiään, kun livahdimme Emännän kanssa ulos. Minä olin kuitenkin heti valmis seikkailuun.

Ajomatkaa meille kertyi neljä tuntia yhteen suuntaan. Perillä ilahduin, kun huomasin, että jonkinlaisen metsästysmajan pihaan me päädyimme. Se tarkoittaa aina mejä-koetta tai vesiriistakoetta. Olimme ensimmäisiä paikalla ja pienen odottelun jälkeen alkoi muutakin porukkaa valua paikalle. Majalta ajoimme järven rantaan ja siellä päivän tehtävä varmistui mielessäni: vesiriistakoe!


Perillä kohteessa

Suoritusjärjestystä arvottaessa Emäntä oli vetänyt pakasta minulle pataässän eli pääsin starttaamaan paalupaikalta. Välillä ensimmäisenä oleminen tuottaa vähän suorituspaineita (lähinnä ehkä ohjaajalle), mutta tällä kertaa Emäntä oli oikeastaan tyytyväinen ensimmäisenä olemiseen, koska näin hän ei voinut vertailla suoritustani muiden suoritukseen, vaan pystyi keskittymään vain omaan parhaaseen suoritukseen. Yleensä muiden suorituksilla ei ole merkitystä, mutta nyt oli kyseessä rotumestaruuskisa ja paikalla siis mäyräkoirien kerma vesiriistataitajista.

Päivä alkoi laahausjäljellä. Viime vuonna rotumestaruuskisoissa Emäntä kävi varmistelemaan ja menimme laahausjäljen jälkiliinassa, vaikka minä osaan kyllä noutaa vapaanakin. Tänä vuonna pelattiinkin sitten upporikasta ja rutiköyhää ja Emäntä päätti vain luottaa minuun ja päästää minut noutamaan vapaana. Joko tulisin linnun kanssa tai sitten en. Tällä kertaa tulin. (Tuomarin kommentti: "Lähtee reippaasti noutaman lintua ja tuo sen ohjaajan luo." 9/10p) En vieläkään viitsi juosta suoraan Emännän luo lintu suussani, vaikka sitä on tammikuusta lähtien harjoiteltu tänä vuonna. Tiputan sen ensin kymmenen metrin päähän. Siirrän sitten ehkä kahden kolmen metrin päähän ja sitten siihen jalan juureen, mutten edelleenkään käteen. Tämä oli kuitenkin minulta päivän paras suoritus. Muista osioista ei näin paljoa pisteitä herunut...

Toisena tehtävänä oli tyhjän veden haku eli piti käydä tarkistamassa tuomarin määräämä vesialue uimalla riistan varalta. Tein hyvin tyypillisen suorituksen itselleni. Menin heti käskystä veteen ja uin pitkälle vasemmalle kiertäen lähetyspaikan viereiseen pikkulahdukkaan. Nousin ylös kuivattelemaan. Menin uudestaan veteen käskystä, mutta tulin taas rannalle kuivattelemaan ja pissalle. Kolmannella kerralla lähdin sitten vähän pidemmälle lenkille oikealle ja siitä takaisin rantaan. Uin hyvin tyylipuhtaasti juuri sillä etäisyydellä, johon Emäntä jaksaa heittää dummyn. Syyttäköön vain itseään, ettei jaksa heittää dummya haulikon kantamalle, kuten säännöissä uimisen pituudesta sanotaan. Tuomarin kommentti: "Luvan saatuaan lähtee hakemaan ja hakee molemmat sivut hyvin. Haku jää hieman vajaaksi suoraan edestä ja koira käy välillä rannalla." 7/9p. 

Kolmantena osiona oli aina yhtä kiihdyttävä linnun nouto vedestä. Olin ehkä hieman tavallista rauhallisempi, koska olin ensimmäinen eikä näin ollen ollut ammuttu vielä yhtään adrenaliinia nostattavaa haulikon laukausta, mutta varmuuden vuoksi Emäntä piteli vähän kättään edessäni, etten karannut noutoon liian aikaisin. Tuomarin annettua luvan ampaisin käskystä raketin lailla liikkeelle. Uin linnulle minkä tassustani pääsin ja Emännän yllätykseksi palasin suoraan samalle rannalle, enkä kiertänyt mihinkään pusikkoon kuten yleensä. Siitä kannoin linnun kuitenkin vähän syrjään, että saatoin ravistella rauhassa ja kieriä hiukan linnun päällä. Emäntä ei sitä hyvällä katsonut, vaan aloitti käskyttämisen. Lähdin loukkaantuneena kantamaan lintua etemmäs mokomasta komentelijasta, mutta siitä seurasi sellainen ärähdys, että lintu putosi suustani. Toin sitä vähän takaisin päin ja ilvehtiäkseni kierin näytösluontoisesti linnun päällä uudestaan. Tiedän, ettei Emäntä saa kokeessa liikkua paikaltaan. Katselin vähän epäluuloisesti tuomariakin, joka seisoi lähellä. Epäilin, että yrittäisikö sekin ehkä napata lintuni, jos tulisin lähemmäs. Lopulta kiikutin linnun Emännän käden ulottuville, mutten edelleenkään ihan suoraan käteen. En tajua sitä käteen luovuttamisen hienoutta. Voi kai ihminen sen linnun siitä maasta itsekin nostaa? Tuomarin kommentti: "Luvan saatuaan lähtee noutamaan lintua, tuo sen rannalle, josta kehoituksin ohjaajan luo." 7/10p.


Pikku jaloittelu uimisen jälkeen

Kun kaikki olivat suorittaneet kaikki osa-alueet, palasimme takaisin koepaikalle. Tuloksia odoteltiin tovi ja minä lepuuttelin autossa talon varjossa. Vaikka oli helteinen päivä, niin rannassa oli onneksi varjoisaa ja vähän tuulikin, joten auton perässä oli siedettävä olla ja koepaikallakin hyvässä varjossa oli ihan miellyttävää olla. Ajon aikana olikin sitten ilmastointi päällä ja auton sisällä melkein viileä. Hellepäivänä vesiriista on kyllä mejää parempi harrastus.


Hunnutettu harrastuskoira

Lopulta koitti tulosten julkistamisen hetki. Meitä rotumestaruuskisaan osallistuneita mäyräkoiria oli yhteensä neljä: kaksi karkkariurosta, yksi pitkäkarvainen narttu (minun viimekesäisen kesäheilani sisko) ja minä. Lyhytkarvaisia mäyräkoiria ei ollut tällä kertaa ilmoittautunut mukaan. Rotumestaruuskisaan mukaan päästäkseen täytyy saada kuluvalla tai edelliskaudella vähintään yksi ykköstulos ja se on ilmeisesti aika tiukka vaatimus. Toki kaikki osallistumisehdot täyttävät koirat eivät olleet ilmoittautuneet mukaan rotumestaruuskisoihin. (Jalostustietojärjestelmän mukaan kaikkiaan ykköstuloksen tänä ja viime vuonna saaneita koiria on kahdeksan.)

Neljänneksi ja kolmanneksi sijoittuivat karkkariurokset (poika neljänneksi ja isä kolmanneksi). Jännitys tiivistyi. Kumpi pitkäkarvaisista on ykkönen ja kumpi kakkonen? Kolmantena tuomari luki minun arvostelukorttini. Olin siis sijoittunut rotumestaruuskisassa toiseksi eli sain hopeaa. Vuoden 2021 rotumestari oli ylivoimaisesti pitkisnarttu Käpälämäki Pikku-Sera. Me kaikki rotumestaruuskisan koirat saimme ykköstuloksen (viime vuonna kukaan ei saanut kakkosta parempaa!), mutta Seran pisteet olivat aivan omaa luokkaansa. Hän sai 28/30p, kun taas me äijät saimme minä 23, Sulo 22 ja Cee 21 pistettä. Kisa oli tiukka, mutta rehti. Oltiin oikein tyytyväisiä Emännän kanssa saavutukseen. Viime vuoden neljäs tila parani roimasti.


Tammela (Liesjärvi) 4.7.2021
RM2 Veri1/23p

Mukavan koepäivän jälkeen oli leppoisaa ajella taas neljä tuntia kotiin...

torstai 1. heinäkuuta 2021

Seuraava potilas

Lucy: Tuskin oli Roni saatu kuntoon, kun viikko sitten maanantaina katsoimme Emännän kanssa toisiamme syvälle silmiin, kuten meillä usein on tapana, ja Emäntä huomasi, että minun silmissäni on jotain outoa. Oikea silmä oli normaalin, tumman lammenpinnan näköinen, mutta vasen näytti jotenkin kierolta ja väärältä. 

Tarkempi analyysi osoitti, että vasemmasta silmästä näkyy silmänvalkuainen poikkeavalla tavalla sisänurkasta ja se johtuu siitä, että vilkkuluomi on kiertyneenä rullalle silmän päällä. Ensimmäinen toimenpide oli tietenkin, että Emäntä pesi kätensä huolella ja yritti saada vilkkuluomen sorminensa käännettyä oikein päin. Ei onnistunut.

Tämän jälkeen oli taas Emännän kammoama tuumaustauko eli soittaako eläinlääkärille vai jäädäkö seuraamaan tilannetta. Omaa eläinlääkäriämme on kesätuuraamassa nuori vasta valmistumassa oleva eläinlääkäri ja hänellä ei vielä ollut ehtinyt kertyä kokemusta vilkkuluomen kiertymistä, joten hän kehotti seuraamaan tilannetta, josko luomi palaisi paikalleen. Ei palannut.

Sovimme seuraavana päivänä eli tiistaina tapaamisen eläinlääkärin kanssa keskiviikoksi. Kuten Roninkin ensimmäisen eläinlääkärikäynnin kanssa, niin jostain syystä jälleen auto teki tenän. Tällä kertaa ei mennyt rengas, mutta moottorin merkkivalo syttyi palamaan, eikä moottori käynyt oikein kunnolla, joten Emäntä ei uskaltanut ajaa autolla. Niin karvasta kuin se olikin tajuta, niin täältä uudesta kodista ei enää niin vain kävellä paikkoihin. Ei auttanut kuin perua lääkäriaika, koska mitään keinoa päästä ajoissa paikalle ei ollut.

Torstaina juhannus alkoi jo painaa päälle. Silmä ei erityisemmin vaivannut minua eli en kaivellut sitä, eikä se erittänyt juurikaan mitään. Se vain lähinnä näytti Emännästä oudolta. Niinpä hän oli jo vähän siirtämässä koko hoitoa seuraavalle viikolle, mutta Mestari piti puoliani ja sanoi, että pitäähän silmä saada kuntoon. Olimme lähdössä juhannukseksi Moonan ja Ninnin luo, joten Mestari ehdotti, että etsisimme eläinlääkärin sieltä päin. Sieltä vastasi kokenut eläinlääkäri, jonka vaihtoehdot olivat heti tunnin päästä tai seuraavan viikon maanantaina. Hän myös sanoi, että vilkkuluomi täytyisi poistaa kirurgisesti, koska se oli ollut rullalla jo niin kauan, ettei todennäköisesti kestäisi enää paikallaan. Emäntä oli hieman järkyttynyt, kun ei tajunnut, että kyseessä on näin vakava asia, johon olisikin pitänyt heti saada apua. Tunnissa emme olisi mitenkään ehtineet, joten vähän nieleksien hän varasi leikkausajan maanantaiksi. Kirurgian karmivuutta lisäsi hänen mielessään se, että minut pitäisi taas rauhoittaa sydänvikoineni ja tämä lääkäri ei edes tuntenut minua ennestään.

Emäntä ja Mestari keskustelivat asiasta ja Mestari kehotti vielä soittamaan paikalliselle eläinlääkärille, vaikka sinne vähän ajamista toiseen suuntaan kertyikin. Sieltä saimmekin iltapäiväksi vielä ajan torstaille. Mestarin työauto palveli meitä taas eläintenkuljetusautona ja pääsimme perille asti.


Juhannus painoi päälle ja joku vielä huono-onnisempi oli joutunut tulemaan päivystyspotilaana eläinlääkäriin kesken päivän, joten meidänkin aikamme oli puolisen tuntia myöhässä. Kuitenkin tämän kesätuuraajaeläinlääkärin kunniaksi on sanottava, että hän jaksoi hienosti vielä paneutua minunkin silmäni tilanteeseen, ja vaikka kaikki muut lähtivät jo juhannuksen viettoon, hän teki huolellisesti kaikki testit ja hoitotoimenpiteet loppuun asti ja seurasi vielä vähän aikaa luomen takaisin kääntämisen jälkeenkin, että jäähän se paikalleen.


Kiitos, kiitos. Kyllä se vilkkuluomi nyt jo välttää. Eikös mekin joudeta tästä lähtemään juhannuksen viettoon?

Emäntä pelkäsi koko kotimatkan hiekkatietä ajaessaan, että jos kuoppainen tie saa luomen taas lurpsahtamaan rullalle, mutta kyllä se pysyi paikallaan kotiin asti. Ja on kestänyt siitä lähtien! Emäntä perui maanantain leikkausajan ja tänään hän laittoi kiitosviestin minua hoitaneelle eläinlääkärille. Hän ajatteli, että koska kyseessä oli lääkärin ensimmäinen vilkkuluomitapaus, niin hänen olisi kokemuksen vuoksi hyvä kuulla, että hänen antamansa hoito oli oikeaa ja luomi on pysynyt kunnossa.

Juhannusta oli mukava viettää, kun silmää ei kaihertanut, vaan kaikki osat olivat paikallaan. Silmätippoja tosin täytyi tiputella tuon tuostakin, mutta siitä sain aina jotain herkkupalkkaa, niin menihän se nyt siinä sitten.

Pertti-kukko kanarouvineen on saapunut taas kesämökilleen Moonan ja Ninnin pihapiiriin.


Ihan mahdotonta paahdetta ei onneksi enää juhannuksena ollut, mutta ihan tarpeeksi lämmin kuitenkin!

Roni oli koko juhannuksen innokkain uimari mökillä. Kotiin palattuamme Emäntä ihmetteli, onko Roni jotenkin taas kipeä, kun se istui vähän apaattisena pihalla eikä oikein totellut käskyjä, mutta ilmeisesti Roni olikin vain niin lopen uupunut, etteivät sen aivot oikein enää käsitelleet käskyjä. Minä sentään ymmärsin välillä huilata, mutta Roni hääräsi aina laiturilla, vedessä tai SUP-laudalla, kun joku ihminenkin oli siellä ja kyllähän joku melkein koko ajan oli tulossa tai menossa uimaan. Kunnon yöunet kotona omassa sängyssä auttoivat, ja seuraavana päivänä Roni oli taas latautunut täyteen.

Lucy ja Moona

Minun ja Moonan väleihin on hiipinyt viime aikoina vähän jäykkyyttä. Moonakin on nyt 3-vuotiaana aikuinen koira ja hänellä on melko vahva johtajuusvietti. Ninni on jääräpäinen diplomaatti, joka rauhan säilymiseksi antaa Moonan luulla olevansa johtaja omassa laumassa, vaikkei Ninnikään ihan kaikessa anna Moonalle periksi. Roni taas antaa Moonalle kaikessa periksi. (Roni siis antaa kaikessa meille kaikille nartuille periksi... hän on sillä tavalla nössö. Tai siis herrasmies.) Minä sen sijaan en voi sietää nenilleni hyppimistä, koska olen Queen Lucy, Suuri Johtaja, laumanvanhin ja muutenkin maailman tärkein koira. En nyt erityisesti toivo kahinaa ja yhteenottoja (osittain siksi, etten ole aivan varma, pärjäisinkö sittenkään nuorelle, ketterälle Moonalle fyysisesti, kun on tätä koko eroa, selkävaivaa, sydävaivaa... tiedättehän...), mutta senttiäkään en anna periksi. Yleensä Moona kyllä väistää, kun murahdan hänelle tai jäykistyn häntä tuijottamaan, mutta joskus hän on vähän urahtanut takaisin ja on siinä välillä jo täytynyt vähän hampaitakin näyttää. Mokomakin nousukas. Ihmiset ovat kuitenkin aina pitäneet minun puoliani. Hekin ovat sitä mieltä, että laumamme voi paremmin, kun minä olen johdossa tyynen rauhallisella olemuksellani. 

Lucy, Ninni ja Roni

Juhannuspäivänä eli lauantaina oli sen verran maltillisempi lämpötila, että pääsimme pitkästä aikaa lenkille. Ninni väitti, että tämä tie oli tehty metsään heitä varten, mutta vähän epäilen...

Lopuksi vähän terveisiä puutarhasta:

Yllätykseksi tämä aluksi tuntematon pensas röyhähti kukkimaan juhannuksena.
Kyseessä on ilmeisesti loistojasmike eli tähtisilmä. Kukat tuoksuvat todella makeille.

Emäntä on jättänyt "Pelasta pörriäinen" -hengessä keto- ja niittyalueita tontillemme (ei siis tokikaan laiskuudesta johtuen, niin kuin äkkiä voisi luulla...) ja ilmeisesti pihamme on jonkinlainen kukkiva keidas metsien ja viljelysalueiden keskellä, koska pihallamme lentelee valtavasti perhosia. Osa on sellaisia, ettei Emäntä ole koskaan ennen edes nähnyt sellaisia.

Tämä on ilmeisesti tummapapurikko.

Häiveperhonen 
(Tämä oli niin valtavan kokoinen, että minunkin piti ihan nousta ikkunalautaa vasten katsomaan, mikä ihme siinä aukoo siipiään.)