Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muut eläimet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. toukokuuta 2025

Pari juttua viikon varrelta

 Demo: Tällä viikolla on ollut joitakin mainitsemisen arvoisia asioita, niin laitan tässä ylös pari juttua.

Ekaksi minä ja Emäntä nähtiin tänään karhu! Tai ehkä Emäntä enemmän näki ja minä haistoin, mutta voi vinde oli jännää! Oltiin tulossa päiväkävelyltä kotiin ja siinä se oli meidän tien varressa pellolla haahuilemassa. Tuuli kävi karhusta meihin päin, joten minä haistoin sen, mutta se ei haistanut meitä eikä varmaan kuullutkaan. Meillä oli pennut mukana, niin Emäntä pakitti heti, kun huomasi karhun. Hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että karhullakin olisi kaksoset mukana ja tulisi jotain kärhämää monikkoäitien välille. Saattoi se olla joku poikamieskin. Ainakaan ei nähty yhtään pienokaista.

Sellainen pieni ongelma meillä oli, että ei päästy kotiin, kun karhu oli meidän ja kodin välissä. Mestari oli kylällä rassailemassa autoa, joten Parempi Mestari joutui soittamaan hänelle, että tulisiko saattamaan meidät kotiin. Pienen odottelun jälkeen Mestari tulikin kaverinsa kanssa ja hän saattoi meitä jalan ja kaveri ajoi autolla perässämme. Karhua ei toki enää näkynyt, mikä oli tietysti ihan toivottavakin asia. Ainoastaan sen tassunjäljet olivat painuneet yhteen kohtaan hiekkatiehen n. 200 metrin päähän meidän tontista.




Emäntä pohti, että yksin koiran kanssa hän olisi saattanut yrittää pitää ääntä ja oletettavasti 99% varmuudella karhu olisi väistänyt, mutta omien pentujensa kanssa hän ei uskaltanut ottaa mitään riskiä. Tämä oli varmaan karhulta tällainen olosuhteiden aiheuttama työtapaturma ja toivottavasti hän jatkossa osaa mennä piiloon ajoissa. Emäntä arveli, että hän on luultavasti karhulle vanha tuttu, jos näissä samoissa metsissä on samoiltu jo vuosia, mutta hän vain ei ollut koskaan ennen eläissään nähnyt karhua luonnossa.

Tokaksi olen aloittanut Kaverikoira-urani ensimmäisellä tutustumiskäynnillä. Tällaiselle peräkylän peräkammarin pojalle oli kaikkein iso juttu tavata toisia koiria. Ja vieläpä tyttöjä! Toinen tyttö oli tosi iso ja siksi ensin vähän pelottava ja toinen tosi oudon näköinen (sen silmiäkään tuskin näkyi sieltä karvapöheikön läpi!), mutta se melkein lämpeni leikkimään poislähtiessä. Vieraat ihmiset, liukkaat lattiat, omituiset silitykset, Emännän sylissä roikottaminen tai vieraaseen sänkyyn nostaminen eivät olleet mitään sen rinnalla, ETTÄ MUKANA OLI TOISIA KOIRIA! Maltoin minä niitä ihmisiäkin huomioida, mutta koko ajan piti vahtia, että missä ne muut ovat ja kun ne vaihtoivat huonetta, niin minullekin tuli kiire mennä mukana. Tytöt tulevat kuulemma olemaan kollegojani jatkossakin, että Emäntä arvelee minun tottuvan ja tutustuvan heihin jatkossa, jotta ehkä varsinaisesta työskentelystäkin tulee vähän tärkeämpää.



Kolmas asia on se, että isi on edelleen kipeä. Ja oikeastaan taas. Hän oli jo aika reipas tässä välillä. Ulkoilimme jo yhdessä tarhassa ja kävimme pienillä kävelyilläkin, mutta viime viikonloppuna isi oli taas niin kipeä, että kulki aivan kyyryssä ja Emäntä laittoi hänet häkkiin. Tämä on kai aika vakava paikka jo. Alkuviikosta Emäntä itki ja huokaili paljon. Mestari yritti lohduttaa, että katsotaan nyt vielä, jos Roni tästä vielä paranisi. Varmuutta asiasta ei ole, eikä isi ole yhtä nopeasti toipunut kuin ensimmäisellä kerralla maaliskuussa, mutta jotain pieniä toipumisen merkkejä on. Esim. isi ravistelee taas turkkia, mitä hän ei pystynyt alkuviikosta tekemään. Sitten hän on myös onnistunut salaa kierimään vähän ulkona ja toisinaan hän yrittää vähän ryntäillä hihnassa. Ruoka ja vesi ovat maistuneet koko ajan. Nyt isiä pidetään paljon visummin häkissä, kun Emäntä arvelee heidän antaneen isin viimeeksi lähteä liian nopeasti liikkumaan liian vapaasti.


Pikku ravistelut heinikossa kierimisen jälkeen 10.5.2025


Toivottavasti isi paranee, koska on tosi tylsää, että hän on vain häkissä ja täysin käsittämättömältä tuntuisi, jos häntä ei olisi enää edes siellä häkissä...


Lopuksi toivotetaan hyvää äitienpäivää meidän äideille isin kanssa! 

Hänen äitinsä eli minun Venni-mummoni täytti juuri 15 vuotta!

keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Lomalla viimeinkin

 Roni: Toukokuupa vilahti huomaamatta. Alkukuusta käytiin virallisessa koiranäyttelyssä. Meikäläinen pääsi oikein veteraaniluokkaan ja olin laatuarvostelultani erinomainen. Jälkeläinen osallistui pentuluokkaan ja oli luokan viimeinen eli toinen, mutta sai KP:n eli kunniapalkinnon kuitenkin. Ruusuke, jota en itse aikanani koskaan saanut, vaikka kävin kolmessa pentunäyttelyssä. Lucy-neiti kävi yhdessä ja sai KP:n ja näköjään Demo toisti tämän tempun, koska ei hänkään ehtinyt käydä kuin tässä yhdessä pentunäyttelyssä. Pianhan Demo on jo junnuikäinen.


Näyttelykehän laitamilla


Demon uroteot osa 2

Tämä asioiden suussa pitäminen on ihan hänen oma juttunsa. Häntä ei ole koulutettu pitelemään esineitä suussa valokuvauksen ajan!

Näyttelystä seuraavana viikonloppuna oli oman kerhon rally-tokokisat. Minä jäin pisteen päähän hyväksytystä tuloksesta, vaikka monta iloista ja hyvää hetkeä radalla olikin. Moona sen sijaan sai jälleen tuloksen, muttei vieläkään sellaista muhkeiden pisteiden tulosta, jota hänen kanssaan jahdataan.

Koska rally-tokokisoista ei ollut kuvia, niin esitellään tässä välissä (taas?) meidän tulppaanipenkkiä.

Flower-boy

Kolmantena viikonloppuna oli mäykkykerhomme mejä-koe, jossa jaettiin myös kerhonmestaruus. Niissä skaboissa sijoituin tänä vuonna toiseksi tuloksella VOI1/45p. Emäntä koki pientä harmitusta siitä, että voittajakoiran ja minun maastoni olivat aivan eri tasoiset. Hän teki jäljen, jolla ollut koira siis voitti ja maasto oli tasaista puistoa, jossa oli helppo ja mukava liikkua. Minun jälkeni sitä vastoin kulki maastossa, joka oli karsittua nuorta männikköä ja jonkinlaista kuoppaista mätästä lähes koko matkalta, joten jouduin tekemään hartiavoimin töitä jo pelkästään päästäkseni etenemään maastossa ylä- ja alamäkeen ja lisäksi vielä suorittamaan haastavaa jäljestystyötä siinä samalla. Muut kisan koirat olivat (yhtä toista veteraania lukuunottamatta) melko nuoria ja oletettavasti kokemattomampia kuin minä, joten Emäntä arveli minun olleen ehkä kisan ainoa koira, jolla siinä maastossa oli ylipäätään mahdollista saavuttaa ykköstulos. Niinpä hän oli samalla valtavan ylpeä luottokoirastaan, vaikka voittoa kova työ ei tällä kertaa tuonutkaan.

Koska tämä oli minun kahdeskymmenesjotain laukauksensietotestini, niin Emäntä halusi vähän pelleillä puuvalinnan kanssa. Laukausvarma koira kestää kapeammassakin näreessä.

Urakan jälkeen vettä ja lihaa.

Ja tietysti kunnon vilvoittelu!

Näiden viikonloppumenojen lisäksi Emännällä oli toukokuussa kuusi koulutuspäivää, jolloin yövyimme Ninnin ja Moonan luona. Tämä ehkä selittää, miksei blogiin asti ole ehditty, kun ei olla oltu juuri kotonakaan.

Moonalla ja Ninnillä on taas kesäkanoja ja -kukko. Aluksi Demo suhtautui melko varautuneesti outoihin eläimiin, mutta tässä hän on jo omaksunut kanapaimenen roolinsa.

Sitten näiden aiempien tapahtumien lisäksi minä kävin muuten myös koirahierojalla ensimmäistä kertaa elämässäni! Sellainen helläsorminen nainen hiveli minua tunnin ajan, mutten osaa ihan sanoa, että pidinkö siitä vai en. Minä olen aina ollut pikaisen hellyyden mies, jota voi kyllä rapsuttaa hetken, mutta ylenpalttisesta lähmimisestä en ole koskaan perustanut. Lucy hoiti ne halailu ja rutistelu hommat aiemmin, jos ihmisillä oli koiran läheisyyden kaipuuta ja Demo on nyttemmin se tissinvälikoira, jota paijataan hellyyspäissään. Joten siinä minä sitten yhtäkkiä olin kokonaisen tunnin läheisyyden ja huomion keskipisteenä! Emäntä syötti minulle välillä höyrykypsennettyjä ankanlihapaloja, niin se auttoi minua kestämään. Hierojan mukaan olen hyvässä kunnossa ja lihaksista ei löytynyt mitään huolestuttavia jäykkyyksiä tai kiristyksiä ym. Ainoastaan lonkankoukistajat olivat vähän jäykkinä, mutta nekin venyteltiin auki.

Iskukykyinen veteraani

Emäntä tulkitsi tämän tarkoittavan sitä, että minulla on ihan oikein toimiva mäyräkoiran rakenne, koska 8,5 vuotta ei ole saanut paikkoja jäykistymään tai arastamaan. Viimeisen puoli vuottahan minun fysiikkani on ollut vielä aivan poikkeuksellisella rasituksella, kun on tuon Demonsterin kanssa täytynyt painia päivittäin ja juosta hirveitä hepuliralleja.


Video 7.6.2023 iltaralleista:














Saas nähdä, mitä seikkailuja kesäkuu meille tarjoaa!


tiistai 13. syyskuuta 2022

Luolakoiran luolatreeni

 Roni: Paikka on jokin vanha varasto. Lattialla on pitkiä laatikkomaisia rakenteita. Kaiken yllä leijuu haju. Kiukun, adrenaliinin ja jännityksen haju. Jossain täällä on pienpeto ja sen minä aion etsiä hampaisiini!

Paikallistan eläimen yhteen huoneen keskellä olevaan laatikkoon. Menen haistelemaan laatikkoa ja eläin murisee minulle takaisin. Kettu! Päästelen ensin muutaman kokeilevan haukahduksen. Tutkin vähän lisää ympäristöä ja palaan aina laatikolle. Laatikossa on kettu! Alan lämmetä tilanteessa ja haukun yhä voimakkaammin.

Emäntä houkuttelee minut hyppäämään yhteen pitkänomaiseen laatikkoon. Kun lopulta maltan tutkia tilannetta, huomaan, että tosiaan täällä putkessa pääsen aivan kasvotusten ketun kanssa reikäisen välilevyn toiselle puolelle. Ryömin hieman ahtaaseen putken osaan ja aloitan raivoisan haukun. Putken yläpuolelta kuulen Emännän tyytyväiset, innostavat kehut.

Seuraavaksi minua houkutellaan ryömimään putkeen kauempana ketusta. Emäntä huomaa, että eräs tärkeä asia painaa mieltäni tällä hetkellä. Hän pyytää, että saa käyttää minut pikaisesti ulkona ja tuoda takaisin. Laiminlyöty aamukakkani on aktivoitunut metsästystilanteesta.

Pikaisen tortun väännön jälkeen olen valmis ryömimään takaisin putkeen haukkumaan ketulle. Nyt kuljen jo useamman metrin pimeässä putkistossa ketun luokse haukkumaan. Yhtäkkiä kettu kuitenkin häviää välilevyn takaa! Se ryömii syvemmälle putkistoon. Pian kuitenkin välilevy nousee ja ryntään pakenevan ketun perään.

Oijoijoijoi! Kettu tekeekin hyökkäyksen minua kohti! Säikähdän ulahtaen yllättävää kontaktia pimeydessä. Olen kuitenkin jo ottanut mittaa supista ja mäyrästä maan päällä, joten tiedän, että näillä eläimillä on hampaat, joista on parempi pysyä kauempana. Nopean iskunsa jälkeen kettu pakittaa pesälaatikkoonsa ja minä palaan haukkuasemiin sopivalle etäisyydelle, ettei se enää yllä minuun. Pieni vastarinta ei saa minua luovuttamaan!

Kettu kömpii vielä kauemmas putkistoon. Tässä kohtaa putki on turkasen ahdas ja tulen pois putkesta. Ehkä pääsisin ketun luo paremmin jostain tilavammasta paikasta? Putkea avataan ja minua houkutellaan etenemään ahtaammissa kohdissa, mutta siihen ei sisuni vielä riitä. Kun pääsyä ketulle helpotetaan, menen taas pellin viereen haukkumaan.

Tässä kohtaa olen jo teutaroinut aikamoisen pätkän itselleni aivan uudessa tilanteessa ja alkaa olla jo melkoisen kuuma. Kun putki avataan katosta, että minut otettaisiin pois, menen ensin putkeen piiloon, ettei hauskuus loppuisi vielä, mutta tulen sitten pois, kun Emäntä käskee. Alkoihan tässä jo olla tarpeeksi puuhaa yhdeksi päiväksi.

Ulos päästyäni käyn nopeasti pissalla ja suuntaan takaisin varastoa kohti. Ehkä voisin vielä yhden erän ottaa ketun kanssa... Mutta Emäntä vie minut autoon. Vesi maistuu hyvin seikkailun jälkeen. Kylläpä tämmöinen luolakoiran homma on sitten mukavaa!



perjantai 19. elokuuta 2022

Festarirannekkeet ja päiväkänni

Lucy: Eriskummallinen viikko. Ensin Emäntä sai kansainvälisen kulkutaudin viime viikon lopulla ja töihin paluu katkesi kahteen ensimmäiseen päivään ja sitä seurasi viiden päivän karanteeni. Hän on ollut viimeeksi sairaana, kun minun sydänvikani ei vaatinut vielä mitään lääkitystä eli 2,5 vuotta sitten. Olihan outoa, että hän makasi yhtäkkiä vuoteessa monta päivää telkkaria katsellen. En saanut edes nuolla hänen nenääsä, kun on kai joku teoreettinen mahdollisuus, että koirakin voi viruksen saada. Outoa oli myös se, että Mestari sitä vastoin ei saanut tautia. Ilmeisesti meillä on niin iso talo, että kun he eristäytyivät välittömästi talon eri päihin ja kävivät eri aikaan keittiössä, niin virukselle ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja.

Karanteenikaverit

Tiistaina karanteenit oli lusittu ja minut vietiin vaihteeksi taas eläinlääkäriin verikokeeseen. Testissä on uusi nesteenpoistolääkitys ja siitä suurennettiin annosta ja nyt kontrolloitiin veriarvot. Hyvät oli, joten tällä lääkkeellä jatketaan. Olen päässyt melkein normaalille hengitystiheysalueelle eli uutinen on sinänsä kai hyvä. Eläinlääkäri ehdotti myös kipulääkkeen antamista, koska hänen mielestään aristin selkää. Pilleri sinne tai tänne ei enää tunnu missään, joten nykyisin minut doupataan aamuisin 6 pillerillä ja iltaisin kahdella. (Aamulääkkeissä on kyllä mukana myös vatsahappoa vähentävä lääke närästykseen, vitamiini ja maitohappobakteeri, joita ilmankin varmaan pärjäisin.)

Jaahas, taasko tutkitaan jotain...

Festariranneke

Tänään oli Ronin vuoro vierailla eläinlääkärissä. Siinä on oikeastaan syy, miksi minä tätä kirjailen, koska voitteko uskoa, että minä Neiti Sydänvika olen tällä hetkellä talon vilkkain koira! Jos en minäkään paljoa muuta tee, kuin nukun, syön ja käyn ulkona, niin Roni ei tee tällä hetkellä muuta kuin nukkuu. Roni kävi hammashoidossa. Hänellä kertyy hammaskiveä uskomattomalla tahdilla. Hän kävi viimeeksi vuosi sitten hammasputsauksessa ja nyt oli mentävä taas. Eläinlääkäri oli tarkastuskerralla painanut mätää ulos Ronin ikenistä. Siitä huolimatta, että meiltä pestään hampaita sähköhammasharjalla ja syömme puruluita! Minä olen käynyt elämäni aikana hammaslääkärissä kaksi kertaa, jotka olivat oikeastaan yksi ja sama kerta: ensimmäisen ja viimeisen kerran. Jouduin sillä kertaa luopumaan yhdestä hampaastani. Roni on jo viisi hammasta kevyempi...

Minähän yritin sanoa, ettei mennä sinne paikkaan, kun siellä tulee aina suu kipeäksi ja outo känni päähän...

Tällä rannekkeella sitä tuntuu pääsevän kaikkiin laitteisiin...

Eläinlääkäri oli pitänyt Emäntää julmana naisena, kun hän oli todennut tämän päiväpöhnän olevan samalla Ronin varpajaiset. Hänestä tuli kuulemma eilen neljän pojan isäukko! Vähän haistoinkin aiemmin kesällä, että jotain syntiä täällä oli tehty, kun minut muka laitettiin vähän saunalle huilailemaan. Mutta että Ronista isukki... Kaikkea sitä saavat vanhat korvani kuulla.

Oli Ronilla eilen vähän hauskemmatkin varpajaiset. Eräs tuttu metsästäjä oli lähipelloilla kyyhkysjahdissa, niin Emäntä vei Ronin kokeilemaan noutamista aidossa tilanteessa. Ei se kauhean hyvin ollut toiminut, koska kyyhkysistä irtoaa kamalasti höyheniä, joten Roni oli kakonut niitä suu täynnä aina, kun oli yrittänyt kantaa lintua. Lisäksi se suu oli varmasti kipeä eilenkin märkivien hampaiden takia, oli todella kuuma ja no lähtökohtaisesti linnun tuominen Emännälle ei ole ihan se paras juttu. Varsinkin vastaanräpistelevät haavakot Roni olisi mieluiten kantanut omaan jemmaan, eikä metsästäjän saaliskasaan. Tunnin jälkeen Emäntä ajatteli, että olisi parempi lähteä kotiin viilentymään, mutta Roni oli sen verran päässyt jutun juuresta kiinni, että olisi vain halunnut partioida ympäriinsä etsimässä kuolleita lintuja. Ehkä joskus voisi ottaa uusiksi sorsametsällä, kun niistä ei irtoa niin paljon höyheniä ja ovat kätevämpiä kantaa.




maanantai 16. toukokuuta 2022

Kun mäyräkoira mäyrän kohtasi

 Roni: Tavallinen iltakävely on päättymässä. Kävelemme tietä kotipihaa kohti. Olemme jo melkein omassa pihassa, kun Emäntä tuttuun tapaan päästää minut irti juostakseni omalle pihalle ja siitä sisään. Lucy-neiti on jäänyt huilivuoroon edellispäivän pitkän lenkin ja pihalla puutarhahommissa viileässä maassa istuskelun aiheuttaman pienen ontuman vuoksi.

Kipaisen Emännän edelle ja tajuan, että nyt on joku muukin kävelyllä tonttimme yläpuolella. Ampaisen metsän puolelle ja aloitan riemukkaan haukun otuksen ympärillä. Emäntä kiroaa ja juoksee perääni. "Pitikin päästää koira irti ennen pihaa..."

Oletan ensin, että kyseessä on supi kesävärityksessä. Tämä matala möyriäinen osoittautuukin vain tuplasti häijymmäksi! Kun Emäntä ennättää luokseni, hyökkääkin mäyrä yhtäkkiä minun kimppuuni. Huudan kurkku suorana ja niin huutaa Emäntäkin. Mäyrä luopuu hyökkäyksestään ja asemoi itsensä uudestaan puolustusasemiin. Huomaan, ettei minua koskenutkaan ja kierrän takaisin haukkumaan mäyrän ympärille. Emäntä yrittää turhaan kehottaa minua luovuttamaan.


Mäyrä pinkaisee äkkiä pakoon ja lähden ajamaan sitä takaa. Emäntä ajaa takaa minua. Hän pelkää, että mäyrä johdattelee minut luolaansa ja raatelee minut palasiksi. Minä olen adrenaliinipöllyissä ja tunnen olevani kuolematon. Kaikki muu hämärtyy. Olen olemassa vain tätä hetkeä varten. Tätä tarkoitusta varten. Pidä mäyrä haukkumalla paikallaan tai seuraa sitä, kunnes se ei enää pakene!


Toisinaan mäyrä hyökkää taas kimppuuni ja huudan. Tuskasta tai kauhusta, Emäntä ei osaa erottaa. Hän maanittelee minua. Hän käskee minua. Kiroaa ja raivoaa. Hänellä ei ole hanskoja, ei mitään kepin karahkaa, jolla pitää tai vetää meidät erillemme. Kun hän lähestyy minua, saan uutta puhtia ja hyökkään mäyrää kohti, joka taas sisuuntuu ja puolustautuu raivoisasti kuin vain villieläin voi.


Takaa-ajomme jatkuu ojan vartta alaspäin tiheämpään risukkoon. Emäntä ei pääse enää perään. Hän alkaa menettää toivonsa, että saisi minut vielä ehjänä takaisin. Hän ei tunnu uskovan hetkeäkään, että minä voisin selvitä tästä taistelusta voittajana.

Välimatkan Emäntään kasvaessa huomaan, että itseluottamukseni alkaa laskea. Lisäksi mäyrä on todella aggressiivinen ja alkaa jo tuntua, ettei tämä olekaan ihan niin kivaa kuin supin listiminen. Olen saanut jo melko monta hyökkäystä osakseni, enkä ole itse saanut mäyrästä otetta vielä kertaakaan. Lopulta palaan Emännän luo hakemaan tukijoukkoa kannustuksekseni. Emäntä napsauttaa minut hihnaan ja vetää väkisin kotipihaan.

Tarkastuksen jälkeen käy selväksi, että taisteluvammani ovat tällä kertaa onneksi vain henkisiä ja silmäni ja ihoni on ehjä. Oletettavasti myös mäyrä selvisi kohtaamisesta vain henkisillä vammoilla. Ehkä se jatkossa ymmärtää kiertää meidän pihamme vähän kauempaa...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Maaliskuun kootut

 Lucy: Maaliskuu on livahtanut vauhdilla. Jos jotain pääkohtia tähän yrittäisi tiivistää.

Emäntä sai vihdoin aikaiseksi järjesteltyä työhuoneeseen lukunurkkauksen. Minä hyväksyin sen ensimmäisenä ja sittemmin Roni on ottanut sen omaksi päiväuni-, iltauni- ja todennäköisesti yöunipaikakseen. Emäntä ei ole mahtunut lepotuoliinsa istumaan.



Eräänä päivänä valoisan aikaan pihallemme harhaili sairas ja kapinen supi. Pahaksi onnekseen supi sattui pihalle samaan aikaan Ronin kanssa. Hyväntahtoiseksi nössöksi tuomittu Roni-boy paljastikin todellisen luolakoiran luonteensa ja supi pääsi hengestään. Sen jälkeen olemme välillä joutuneet ulkoilemaan omallakin pihalla kytkettyinä, koska viime yönäkin kolmen supin porukka ruokaili lintulaudan alla. Yhtenä iltana pihassa kävi myös jalkapuoli kettu. Talviruokinta ei ole siis sujunut aivan toivotulla tavalla. Meidän ei kuitenkaan toivota ilmeisesti lopettavan enempää haittaeläimiä. Sen sijaan Emäntä infosi alueen metsästäjiä. 

Kapit pois desinfioivalla shampoolla (ja häätölääkityksellä).

Ronikaan ei selvinnyt aivan vahingoittumattomana ensimmäisestä supinkaadostaan. Seuraavana päivänä Ronin silmät olivat ikävännäköisesti tulehtuneet. Niitä piti käydä näyttämässä eläinlääkärille, mutta onneksi hoidoksi määrätyt tipat auttoivat nopeasti.

Antibiootista tullut karenssiaika ei vain ehtinyt täyttyä ennen rally-tokokisoja, joten Emäntä joutui perumaan yhdet kisat Ronilta silmävamman takia. Ninni ja Moona pääsivät kuitenkin kisamatkalle ja he olivat yhden viikonlopun meillä kylässä. Moona sai tuloksen 87/100p heti ensimmäisessä mestariluokan kisassaan! Moonasta on tullut muutenkin järkevämpi. Hän ymmärtää nykyisin osoittaa minulle alamaisuuttaan nuolemalla suupieliäni ohimennen. Olen välillä sallinut hänelle suurimman kunnianosoitukseni eli leikkiin kutsun. Emme me toki ole LEIKKINEET, mutta kutsuele on jo suurinta, mitä voin hänen hyväkseen tehdä.

Aamulenkki kimpassa

Ninni ja Lucy

Moona

Kisarata

Kisareissun jälkeen palautettiin lappalaiset kotiinsa ja käytiin mökillä saunomassa.


Moona valvomassa avantouintipaikkaa.

Ninni ja Lucy pitämässä vahtia saunapolulla.

Ninni

Välillä on tavattu lappalaisia tavallisissa viikottaisissa rally-tokotreeneissä.

Ninni ja Moona suorittamassa rauhoittumistreeniä. Suurin osa treenistä on tätä.

Meiltäkin rauhassa odottaminen onnistuu yleensä ihan hyvin.


Välillä satoi vielä uutta lunta! Emäntä ihmetteli, vieläkö sitä puuttui jostakin, kun täytyi tulla vielä lisää.

Valo on ollut ilahduttava asia. Välillä ehdimme Emännän töiden jälkeen jo niin aikaisin lenkille, että ei ole vielä pimeää! Lenkkireittien varrella voi välillä tehdä löytöjä. Tällaisille kokeneille mejä-koirille ei ole temppu eikä mikään löytää metsästyskaudelta hankeen jäänyttä jäniksen verta!



Roni on välillä päässyt mukaan lumikenkäilemäänkin. Minua ei ole otettu mukaan upottavaan umpihankeen kahlaamaan...

Emäntä kävi Mäyräkoirakerhomme vuosikokouksessa. Hän vei Ronin viime vuonna voittamat kiertopalkinnot kokoukseen uudelleen jaettavaksi ja toi ne sitten mukanaan takaisin kotiin. 


Vuoden 2021 paras Metsästyskoira, Vesiriistakoira, Mejä-nenä ja Tottelevaisuuskoira

Vesiriistakauteen valmistautuminen on aloitettu linnun noudoilla. Sitä ei kai koskaan voi harjoitella liikaa. Minäkin olen saanut harjoitella, vaikken eläissäni ole käynyt tai tule käymään vesiriistakokeissa.




sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Rally-tokojuttuja ja muita päivittämisen arvoisia asioita

 Lucy: Hörökorvat kävivät kylässä. Melko pikainen vierailu kylläkin. Perjantai-iltana tulivat, lauantaina meidän Emäntä vei heidät Ronin kanssa rally-tokokisoihin ja samana iltana hän kävi palauttamassa lappalaiset omaan kotiinsa. Emäntä ei tullut sanoneeksi Mestarille, että minä jään kotiin, ja hän ei huomannut minun olevan kotona. Olipahan kerrankin rauhallista nukkua päiväunet! Nukuttikin hyvin, kun yö oli vähän rauhaton. Emäntää kai jännitti kisareissu ja hän kieriskeli sängyssä ja kävi välillä jalkeilla ja koko musta tiimi pomppasi aina pystyyn ja oli toimintavalmiudessa jokaisesta kyljen käännöstä.


Lucy: Rally-tokokisoista voi sanoa, että se tavallinen tarina. Moona kisasin voittaja-luokassa ja hän sai tuloksen 91/100 p, sijoittui kolmanneksi (jo neljännen kerran koko kisaurallaan!) ja sai RTK3-koulutustunnuksen. Hänkin siirtyi siis mestariluokkaan. 

Ninni sai tuloksen 89/100p ja tämä oli Ninnin 14. hyväksytty tulos peräkkäin. Ninni on saanut tähän asti tuloksen kaikista rally-tokokisoistaan! Moonalla oli hyvä suora, kunnes viime vuoden viimeisistä kisoista hän sai nollan eli hänellä on 9/10 onnistumista kisoissa. Vertailun vuoksi oma kisaurani käsitti 27 kisaa, joista tulos tuli 15 kerralla ja Ronin vastaava luku on 16/32. Ninnillä onnistumisprosentti on siis 100, Moonalla 90, minulla 55 ja Ronilla 50. Siinä ehkä on tiivistetysti paimenkoiran ja mäyräkoiran ero tottelevaisuuslajeissa.



Roni: Tällä kertaa minun kohdallani oli siis sen nollan vuoro. Mutta hirveän kivaa meillä oli ja tällä kertaa edes Emäntä ei ollut isosti pettynyt, koska suurimman osan ajasta tehtiin ihan oikeasti yhdessä töitä! Eikä siinä mitään isoja juttuja sinänsä ollut. Ensimmäinen tehtävä oli edetä pieni matka juosten, no en ollut ihan hereillä ja lähtenyt heti juoksemaan, joten siitä -10. Muutama maan nuuhkaisukin siinä alussa oli ja nämä ovat nämä nykytuomarit niin tarkkoja kaikesta sellaista. Niistä tuli sellainen -4 pistettä. 
        Meidän kaikkien suurin kompastuskivi oli se radalla ollut hyppy. Siitä aiheutui epätarkkuutta Ninnillekin ja Moonalle jopa yksi uusiminenkin. Se kun se hyppyeste huumaa pään, niin siinä on vähän vaikea sitten ajatella muuta. Hyppy sinänsä meni siis kaikilla hienosti, mutta sitä ennen ja sen jälkeen ajatus saattaa harhailla. Minulla enemmän jälkeen kuin ennen. Hypyn jälkeinen tehtävä ei onnistunut ja kun palattiin uusimaan sitä, niin minussahan heräsi heti toivo, että saan tehdä hypyn uudestaan! Väärään suuntaan hyppäämisestä olisi kuitenkin tullut hylkäys, joten Emäntä ohjeisti minua melko voimakkaasti, ja näin ollen uusimisen lisäksi saatiin miinuksia kovasta komentamisesta. (Sellainenkin mahdollisuus on siis rally-tokossa. Sitä vain ei ole otettu huomioon, että tällainen karski metsästyskoira kestää kyllä vähän kovempaakin käskemistä. Oikein iloisesti jatkoimme rataa sen jälkeen hyvässä yhteistyössä, kun olin ymmärtänyt, ettei minun toivota hyppäävän estettä uudestaan.) Ei se ohjaajan kiertämistehtävä onnistunut uusintayritykselläkään, joten jatkettiin siitä sitten vain matkaa. Ja sitten menikin loppurata eli 7 tehtävää täysin oikein ja puhtaasti! 
        Emäntä oli tyytyväinen, koska pysyin koko matkan hyvässä vireessä. En nuuskinut aivan tolkuttomasti tai unohtunut omiin puuhiini, mutta en myöskään jännittänyt niin paljoa, etten olisi kyennyt suorittamaan. Olemme treenanneet paljon suorituksen aluksi rauhoittumista, katsekontaktia ja kaiken ulkopuolisen huomioimatta jättämistä, ja palkaksi on vaihdettu herkkupallo, jossa yhdistyvät lelun jahtaamisen riemu ja syömisen rauhoittava vaikutus. Treeneissä olen saanut pallon palkaksi vähän tiheämmin, kun olen pysynyt hyvässä vireessä tehtävän tai pari. Suunta on siis oikea!

Lucy: Jos Ninni on tasaisen varma diesel-veturi ja Roni pirskahteleva ilopilleri, niin Moona on sitten epävakaa ydinreaktori. Oikein viilennettynä ja hallittuna iloista energiaa pulputtava työmyyrä, mutta huolimattomasti käsiteltynä räjädysvaara on ilmeinen. Emäntä mietti kuviaan katsoessaan, etteipä tullutkaan Moonasta kuvaa kisapaikalla. Sitten hän muisti, ettei voinut irrottaa käsiään ja katsettaan Moonasta sillä aikaa, kun se oli poissa häkistä, joten ei ollut tullut mieleen koiran kuvaaminen siinä häseltämisen keskellä. Hallikuvissa siis vain Roni ja Ninni.


Lucy: Mikähän niitä supikoiria niin kiehtoo näissä auringonkukan siemenissä?

Roni: En tiedä, mutta mitäs jos me mentäisiin sisälle syömään pullaa? Jos vaikka kermalla ja hillolla laskiaisen kunniaksi...


Roni: Lukukoirahuivi tuli postissa, niin otettiin vähän poseerauskuvia.

Roni: Kuvauspalkka houkutteli paikalle eläköityneenkin lukukoiran.


Roni: John Deere on poistunut nurkiltamme. Tällaista satoa se jätti jälkeensä.

Lucy: Lopuksi vielä Emännän Viikon luontokuva: töyhtötiainen.
Emäntä näki kerralla jopa kaksi töyhtötiaista eli jos ne ovat selvinneet talvesta, niin punkkarisuku on turvattu kylällämme.

Lucy: Kaikki tiaiset eivät ole selvinneet talvesta. Kahtena päivänä peräkkäin Emäntä näki omin silmin, kun pikkuruinen varpuspöllö kuristi talitiaisen hengiltä. Toisella kertaa hän sai osan tapahtumasta videollekin. 

Video on vähän värisevä, mutta ehkä siitä erottuu pikkuinen pöllö saalis kynsissään: