Sivut

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Selostus vesiriistakokeesta

 Tervetuloa seuraamaan suoraa lähetystä tämän kertaisista vesiriistakokeista! Sää on hieman sadetta enteilevä, katsotaan, miten se päivän aikana muuttuu.

Numerolla 5 suoritusvuorossa on Roni. Ensimmäisenä osiona on tänään laahausjälki. 

Roni saapuu suorituspaikalle sora pöllyten. Voimaa ja intoa on. Ohjaaja kyyristyy koiransa viereen. Hän nostaa maasta höyheniä paikalleen istumaan käsketyn koiran eteen. Hihna irroitetaan ja noin! Lähtökäsky "Hae!" kajahtaa viimein ja Roni lähtee täysillä matkaan. Musta ohjus risteilee pitkin heinikkoista rinnettä ja katoaa rinteeseen. Mutta mitä nyt?! Roni palaa takaisin päin ilman lintua! Toistuuko viimekesäinen murhenäytelmä, jossa heinäsorsa jäi metsään nollaten tuloksen jo kokeen ensimmäisten minuuttien aikana? Ei sentään. Roni ottaa vainun uudestaan. Taisi vain olla pojalla vauhtia niin paljon, että jälki hukkui hieman ensimmäisellä yrittämällä. Nyt Roni katoaa taas rinteeseen tarkemmalla vainulla. 

Odottavan aika on pitkä. Ohjaaja on kääntänyt selkänsä metsään päin.

Nyt heinikossa alkaa näkyä taas liikettä. Koira sieltä on tulossa, mutta onko lintu mukana... on se! Pienen pieni tavinrääpäle roikkuu suupielistä, mutta mitäs sitten tapahtuu? Roni pysähtyy puun taakse piiloon ja pudottaa linnun maahan. Nyt hän... kyllä... hän kierii tavin päällä noin viiden metrin päässä ohjaajasta, joka ei vieläkään tohdi katsoa koiraa päin! On tämä erikoista. Roni nostaa linnun maasta ja kantaa sitä vähän eteenpäin. Pudottaa taas ja jää katsomaan. Eikö ohjaaja sano vieläkään mitään? Treeneissä heillä on ollut tapana, että ohjaaja käskee kerta toisensa jälkeen ja Roni lällättelee vähän matkan päässä, mutta nyt koiranohjaaja ei huomaa koiraansa lainkaan. Roni hämmentyy ja tulee tavi suussaan ohjaajan taakse. Pudottaa tavin maahan ja nyt vihdoin ohjaaja kääntyy, ottaa linnun ja kehuu koiraansa! Ensimmäinen osio on saatu päätökseen!

Tuomarin pisteet 8/10.


Seuraavaksi jatkamme täältä uimastadionilta ja vuorossa on tyhjän veden haku. Roni saapuu jälleen suorituspaikalle neliveto päällä ja innosta vingahdellen. Koira käsketään jälleen istumaan paikalleen siksi aikaa, kun hihna ja panta poistetaan ja käskyn saatuaan Roni singahtaa rantaan ja kyllä hän aivan veteen asti menee. Ui hetken, mutta ei vielä riittävän syvällä. Roni päättää tulla rantaan.

Ohjaaja ottaa uuden startin. Roni taas istumaan ja uusi käsky: "Veteen!" Roni tarkastaa vähän rantaviivaa ja nyt hän hyppää yleisön riemuksi rannalla olevaan soutuveneeseen! Tässäpä vasta huumoriveikko! "Mennään veneellä!" tuntuu Ronin katse sanovan. No hän tulee kuitenkin pois veneestä ja astuu taas uimasilleen. Aivan ei vieläkään ohjaajan mielestä matka riitä. Kolmas aloitus.

Ja kyllä vain! Kolmas kerta toden sanoo tälläkin kertaa! Nythän Roni-poika lähtee oikein urakalla kauhomaan! Ohjaajakin vaikenee jatkuvasta "Mene, mene, mene, etsi, menemene" -mantrastaan. Vasen puoli alkaa olla aika hyvä, vielä jos vähän oikealle... ihan kelvollinen. Vieläkö koira koukkaisi syvemmälle? Ei taida enää into riittää. Koira kutsutaan pois vedestä. Harmillisen monta veteen menoa ennen kuin uiminen kunnolla alkaa, mutta kyllähän tuota jo kelpasi katsella!

Tuomarin pisteet 7/10.


Mukana reissussa oli mentaalivalmentaja-elämäntapa-coach neiti Lucy


Tämä viimeinen osio eli linnun nouto vedestä taitaa olla Ronille kaikkein mieluisin, eikä edes vähitellen yltynyt vesisade näytä haittaavan! Sieltä tullaan taas hihna kireänä ja nyt Roni jopa haukahtelee muutaman kerran, kun tuomaria joudutaan vähän odottamaan. Vähän on ollut huonoa tuuria tässä aiemmin suorittaneilla koirilla, kun he eivät ole nähneet linnun heittoa ja tuuli puhaltaa väärään suuntaan eli rannalta pois päin, niin linnun hajukaan ei ohjaa koiraa perille, mutta katsotaan, kuinka Roni selvittää tämän yllättävän haastavaksi osoittautuneen osion tänään.

Hihna irrotetaan ja koiraa käsketään napakoilla, toistuvilla "Paikka"-käskyillä. Hieman ohjaaja pitää siinä kättä koiran edessä, kun laukaus kajahtaa ja tavi loiskahtaa veteen. Tuomari antaa luvan ja reipas "Hae!" -käsky saa koiran irtoamaan jälleen räjähtävällä voimalla ja nopeudella veteen. Roni näyttää tietävän tasan tarkkaan, missä lintu on ja hän ui suoraan linnulle ja ottaa sen napakasti suuhunsa. Ohjaaja on jälleen kääntänyt selkänsä koiralle. Roni ui rantaa kohti, mutta ei palaa aivan samaa reittiä takaisin, vaan kaartaa vängän väkisin kaislikon kautta rantaan. Pienet ravistelut rannalla ja lintu uudestaan suuhun. Roni hiipii vähän lähemmäs ohjaajaa, mutta ohjaaja ei tee taaskaan elettäkään. Roni pujahtaa aivan ohjaajan takaa ohi hänen etupuolelleen. Nyt napakka käsky saa linnun putoamaan maahan. Ronia käsketään antamaan lintu käteen. Koira empii. Ei viitsi. Ohjaaja luopuu käskyttämisyrityksistään ja nojautuu sen sijaan käsiensä varaan eteenpäin ja kurottaa linnun maasta käteensä juuri ja juuri jalkojaan liikuttamatta. Suoritus on päättynyt. Koira palkitaan ja kytketään.

Tuomarin pisteet 7/10.


Lopputulos on siis 22/30 pistettä ja tällähän irtoaa VERI1-tulos ja näin ollen tämä on Ronin kolmas ykköstulos ja tämähän tarkoittaa sitä, että hän on uusi käyttövalio vesiriistasta! Olipahan hieno päätös tälle päivälle ja tämän kesäiselle koekaudelle!

FI JVA SE JVA FI KVA-VERI* Salamantelin Jäljen Jättiläinen
*anottu

Kiitos kaikille mukana olleille! Kuulemiin!

tiistai 4. elokuuta 2020

Mökkilomalla oli yhtä jos toista puuhaa

Roni: Viime viikolla oltiin Ninnin ja Moonan kanssa mökillä lomailemassa. Paikalla oli myös vaihtuva määrä ihmisiä ja tutustuttiin uuteen koirakaveriin. Minulla oli kokeet kummassakin päässä viikkoa. Ensimmäisenä viikonloppuna vesiriista ja toisena mejä.


Voisin aloittaa siitä vesiriistakokeesta, koska se meni TO-DEL-LA hyvin. Emäntä oli paisua ylpeydestä. Edellisessä kokeessahan Emäntä jänisti laahausjäljen kohdalla ja etsittiin lintu yhdessä niin, että minä olin liinassa. Tällä kertaa tuttu koetoimitsija oli varmistanut, että metsästä noudettava lintu on tarpeeksi pieni tavi. Niinpä Emäntä jäi kyykkyyn metsän reunaan, kun minä porhalsin metsään. Tietenkin kierin linnun päällä ensin, mutta toin sen sitten Emännän lähettyville. Tavallisesti pudotan linnun parin kymmenen metrin päähän Emännästä, mutta nyt tuntui, ettei hän ehkä huomannut lähestymistäni, koska hän oli selkä minuun päin. Niinpä tulin jopa viiden metrin päähän ennen kuin pudotin linnun. Kun Emäntä sitten kääntyi ja käski minua tuomaan linnun hänelle, olin jo niin lähellä hänen vaikutuspiirissään, että hän pystyi taivuttamaan minut tahtoonsa ja luovutin linnun pienellä vitkastelulla hänelle käteen. Tästä 9/10p.

Onnistuneen ensimmäisen osion innostamana positiivinen vire jatkui vedessä tapahtuneeseen tyhjän hakuun. Tänä kesänä on myös treenattu pidemmän matkan uimista, kun Emäntä on talven aikana kehittänyt heittokättään siten, että jaksaa heittää nyt patukan pidemmälle veteen. Harjoiteltiin myös etukäteen kuivalla maalla "mene"-käskyn merkitystä eli Emännästä pois päin etenemistä ja niinpä uin nyt riittävän pitkälle syvyys- ja leveyssuunnassa Emännän ohjeiden mukaan ja tästä osiosta saimme häkellyttävät 10/10 pistettä!

Viimeiseen osioon oli siis kiva mennä hyvillä mielin, kun tiesimme, että tavallinen perussuoritus riittäisi. Pysyin laukauksen ajan käskystä paikallani ja ampaisin matkaan käskyn saatuani. Uin linnulle ja toin sen rannalle. Emäntä oli taas selkä minuun päin, joten ei ollut kiire jemmailla lintua häneltä piiloon. Kuivattelin hetken ja kun hän taas kääntyi olin jälleen hänen käskyvaltansa ulottuvissa ja jouduin, ehkä hieman pitkin hampain, mutta kuitenkin, luovuttamaan linnun hänelle käteen. Tästäkin osiosta 9/10 pistettä.


Tulos oli siis VERI1 ja pisteet 28/30. Tämä oli toinen ykköstulokseni. Jos jonakin päivänä vielä tulee kolmas onnistuminen, niin sitten minua voi tituleerata käyttövalioksi.


Lucy: Maanantaina tapasimme ensimmäistä kertaa uuden sukulaiskoiran. Häntä kutsutaan nimellä Felix Onnellinen ja hän on suloinen sekoitus corgia, jackrusselinterrieriä ja tiibetinspanielia. Hän oli todella kiltti ja kohtelias 10-viikkoiseksi pennuksi! Hän ei riehunut yhtään eikä härnännyt meitä. Minä toki kävin osoittamassa ylemmyyteni pennulle, mutta ei hän sitä ehkä olisi kyseenalaistanut muutenkaan. Hyvä olla kuitenkin varma.

Hei ipana! Minne matka?

Minua puhutellaan Lucy-neidiksi ja minä olen sinua ylempiarvoinen, ymmärrätkö?

"Kyllä, Lucy-neiti. Ymmärrän, Lucy-neiti!"

Felix Onnellisen tarinassa on sellainen surullinen sivujuonne, että hänen edeltäjänsä oli chihuahuauros Remu, joka oli syntynyt samana vuonna Ronin kanssa, vain kuukautta myöhemmin. Hän oli oikein topakka seuramies ja Ronin kanssa heillä synkkasi hyvin. Hänellä vain oli syntymästään asti vaikea purentavika ja kun hän keväällä 5-vuotiaana kävi hammashoidossa, niin hänen sydämensä pysähtyi nukutuksessa eikä hän herännyt enää. Menetys ja suru oli suunnaton. 

Roni ja Remu jouluna 2019

Vaikeaa on kuitenkin olla koiraperhe ilman koiraa, joten uudelle perheenjäsenelle oli tarvetta. Toivotaan Felix Onnelliselle pitkää ikää ja onnellista elämää! Ainakin hänellä on vahvat hampaat, joilla voi kuulemma pureskella monenlaista.

Kerjäämisharjoitukset ovat hyvässä vauhdissa!

Roni: Koiraharrastusten lisäksi viikkoon kuului marjastusta. Emännän tavoitteena oli kerätä kaikki tulevan talven marjat yhdellä kertaa. Melko onnistuneesti hän näytti tavoitettaan täyttävän. Lakkoja, vadelmia ja mustikoita tuntui löytyvän. 

Mustikoita on valtavasti!

Meillekin maistui.

Jos kerran ollaan mustikassa, niin sitten myös kerätään mustikoita! Kukin tavallaan...

Ninni piti huolta ämpäristä.

Mökkeilyyn kuuluu myös kalastaminen. Emäntä ei kalastellut, mutta hänen veljensä kylläkin. Ensimmäisen ahvenen kanssa meillä tuli pieni väärinkäsitys, kun saalis oli houkuttelevasti pesuvadissa, niin minä ajattelin vähän maistaa sitä. Hyppäsin penkille ja nappasin kalan tukevasti suuhuni. Olin juuri kuljettamassa sitä omaan piilooni, kun ihmiset kiljaisivat, ettei kalaa saanut ottaa. Olisivat heti sanoneet!


Tuon suurimman minä melkein sain saaliikseni!

Lucy: Moonasta on aikuistuttuaan tullut entistä lämpimämpi huolenpitäjä. Hänen uusin roolinsa on etsiä punkkeja meistä muista laumatovereista. Jo aiemmin hän on ilmeisesti nuollut Ninnin silmärähmät, mutta nyt hän otti asiakseen etsiä kaikki Ronin turkissa olevat punkit. Roni istui paikallaan kärsivällisesti, kun Moona tutki hänet sentti kerrallaan ja punkin kohdalle hän pysähtyi kirputtamaan. Emäntä tuli poistamaan punkin ja sitten tutkimus jatkui taas. Ainakin neljä punkkia poistettiin Ronista tällä tavalla Moonan avustamana. Hyvästä palautteesta innostuneena hän laajensi punkkitutkimuksia myös Ninnin turkkiin.

Kerran hän myös ohjasi minut muun lauman luo. Ninnin ja Moonan emäntä oli lähdössä meidän kolmen kanssa lenkille. (Roni oli mejäilemässä meidän Emäntämme kanssa.) Hän houkutteli minua mukaan, mutta en oikein innostunut lenkkitouhusta. Niinpä hän lähti vain lappalaisten kanssa ja minä jäin talon isännän kanssa mökille.
    Hetken päästä kuitenkin muutin mieltäni ja säntäsinkin lenkkeilijöiden perään. Oikaisin hieman eri reittiä, jota arvelin heidän menneen. Sillä välin Moona kuuli minun olevan tulossa hieman sivussa heidän reitistään ja hän juoksi minua kohti ja haukahti. Hänen emäntänsä ihmetteli, mihin Moona yhtäkkiä säntää haukahtamaan ja kutsui häntä takaisin. Samalla hän näki minut kiiruhtamassa kovalla vauhdilla heitä kohti sivupolulta. Moona ilmaisi minulle, missä päin metsää he ovat menossa. Toisinaan ei ole yhtään huono asia, että laumassa on yksi paimenkoira, joka pitää koko ajan kaikki aistit avoinna!

Minä ja Ninni pääsimme yhtenä iltana vähän isommille kylille lenkkeilemään! Moona ei ollut mukana, koska hän pääsi mukaan agilityn jatkokurssille ja Lucy-neiti... no hän nyt vain ei ollut mukana...

Roni: Kivan mökkiviikon päätteeksi minulla oli siis vielä mejä-koekin. Sää oli oikein sopiva jäljestämiseen (puolipilvistä ja pientä sadetta), jälki kulki hyvässä maastossa ja muutenkin kaikki edellytykset hyvälle suoritukselle olivat kasassa. 

Oman vuoron odottelu on mejä-kokeiden ainoa tylsä puoli.

Liikkeelle lähdin omaan tapaani raivokkaalla innolla. Emäntä jarrutti minua rystyset valkeina ja kiskoin jälkeä pitkin kieli poskella viileästä ilmasta huolimatta. Sitten tapahtui katala työtapaturma. Verijäljen yli kulki aivan tuore, kiihottava riistajälki. Olin vielä täysin alkuhurmoksessa, enkä vielä aivan kunnolla kiinni veren hajussa. Ponkaisin liina soiden riistajäljelle. Onhan tässä jäljestetty muutenkin kaikenlaista, verta, lintuja, saapasuria... viime syksynä hirveäkin! En voinut vastustaa kiusausta. Ajohaukku kutitteli kurkkuani ja sen ensi sävelet purkautuivat intokiljahteluna suustani. Tämä tuore riista oli aivan nenäni edessä!

Tuomari ei kuitenkaan halunnut arvostella tällä kertaa elävän riistan jäljestämistä vaan halusi palauttaa minut verijäljelle. En ollut moksiskaan, vaan kiisin samalla palavalla innolla takaisin verijäljen pariin. Katkokulmalle tultaessa Emäntää nauratti, kun hänestä näytti kuin minä olisin sinkoillut edes takaisin kieli suusta roikkuen vailla aivoja. Ei hän voinut alun hukastakaan olla kovin pahoillaan, kun näki, kuinka hauskaa minulla oli. Ja tietenkin jäljestämiseen tarvitaan mitä suurimmassa määrin aivoja! Minä tein koko ajan töitä täysillä, mutta minä en vain jaksa kupeksia katkoillakaan. Suunta tarkistetaan muutamalla loikalla ja sitten matka jatkuu taas.

Loppumatka meni sitten jo rauhallisemmalla rutiinilla. Merkkailin muutaman makauksenkin sivumennen ja muuten puksutin jälkiuraa pitkin kuin juna raiteilla. Kulmilla käännyin suoraan ilman mitään tarkastelulenkkejä. Kun saavuimme kaadolle, näytti Emännän mielestä kuin mikron ajastin olisi kilahtanut loppuun. Pysähdyin niille sijoilleni, nuuskin sorkkaa hetken, nostin pääni ja katsoin Emäntää: *bing* olemme saapuneet päämäärään.

Tuomari totesi tämän olleen kokeneen jälkikoiran muutoin tasainen suoritus alun hairahdusta lukuunottamatta. Tulos VOI2 ja 36 pistettä. Ei nyt aivan se, mitä lähdettiin hakemaan, kun ykkösiähän pitäisi saada, jos mielisi vielä arvokisoihin päästä mukaan tänä syksynä, mutta muuten oikein mukava hyvänmielen mejä-koe.


Siihen päättyi myös hyvänmielen mökkilomamme ja palasimme sunnuntai-iltana kotiin.


Moona, Lucy, Ninni ja Roni