sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Pitääkö olla huolissaan?

Kun on vain pienen pieni mäyräkoira suuressa maailmassa, joutuu usein pohtimaan tunnetun viihdeohjelman tavoin mitä erilaisimmista asioista, että pitääkö olla huolissaan. Esimerkiksi aamulenkin aikana herkistyneet aistini tuovat tietoisuuteeni monenlaisia ärsykkeitä, jotka kaikki on huolellisesti analysoitava, jotta saadaan selvyys, pitääkö olla huolissaan.

Lenkin ensimmäinen huolestuttava vaihe on jo ulko-oven avaaminen. Millainen säätila vallitsee? Onko vaaraa kastumisesta tai palelemisesta? Haju-, näkö-, kuulo- ja tuntoaisti antavat kaikki vihjeitä siitä, kuinka kiireellä ovesta kannattaa pihalle singahtaa. Yleensä ei kannata kiirehtiä.

Minulla on tunne, että jotain on pian tapahtuva...

Aamulenkki kulkee useimmiten kirjaston ohi, ja tässä kohtaa on luotettava hajuaistiin. Haju paljastaa heti, jos arkkiviholliseni Punatakkinen mies on kulkenut paikan ohi tai jos hän lymyilee suosikkipaikassaan kirjaston lukusalissa. Jos hänen ominaishajuaan leijailee kohteessa, on syytä huoleen ja aloitan välittömästi ulvahtelevan karkoitushaukun. Yleensä haukkuni rohkaisee minua niin paljon, että haluaisin lähteä seuraamaan hajuvanaa, mutta harvoin Emäntä antaa minun lähteä perään. Toisinaan Punatakkinen mies ei ole käynyt yli vuorokauteen kirjastossa, jolloin hänen hajujälkensä on siinä määrin haalistunut, ettei syytä hälytykseen ole.

Onko se lintu? Onko se lentokone?

Välillä huolen puntaroinnin voi käynnistää myös äänihavainto. Läheisen talon avautuva ja sulkeutuva ovi tai perässä rahiseva askelten ääni naulitsee mäyräkoiran paikalleen seuraamaan tilanteen kehittymistä. Onko ihminen liikkeellä hyvissä vai pahoissa aikeissa? Ihmisistä on aina otettava selko ja viisaampi on kulkea vieraan perässä kuin edellä. Toiset koirat on myös aina tarkistettava, että ovatko oman kylän koirii vai vieraita hurttia.

Hyökkäys on paras puolustus!

Näköaisti tuo myös viestejä huolestuttavista asioista jatkuvasti. Äkkinäinen liike, vaikkapa tuulessa pullistuva veneen suojapressu tai puhurin mukana pyörivä muovikassi, jäykistää jalat saman tien huolestumisanalyysin laatimisen ajaksi. Useimmiten tällaiset liikeärsykkeet eivät vaadi suurempia toimenpiteitä, mutta paikka on mieluiten käytävä tarkistamassa lähemmin, ettei mikään vaara vain jää huomaamatta piileskelemään.

Se olikin vain ojassa rypenyt Roni-kuoma

Kosteuden ja kylmyyden lisäksi tuntoaisti voi varoittaa terävästä alustasta, jolla voi olla kielteinen vaikutus mäyräkoiran tassurakenteeseen tai anturapinnoitteeseen. Kun on näin lyhyet jalat, ei kannata ottaa mitään riskejä, että jaloille saattaisi sattua jotain. Järkevä mäyräkoira liikkuu siis hiekoitushiekalla kyllästetyllä kävelytiellä äärettömän hitaasti siis varovaisesti tai toisinaan kieltäytyy kävelemästä kokonaan välttääkseen ikävät hiertymäonnettomuudet.

Kaiken kaikkiaan maailma on uhkaava paikka ja huolenaiheita pullollaan. Silloin vain tarkka, huolellisesti laadittu ja parhaan laskentatehon takaamiseksi paikallaan suoritettu huolianalyysi paljastaa, pitääkö olla huolissaan.

Mistä minä arvasin, että juuri siinä ojarummussa on vettä ja jää ei vielä kannakaan?



Ps. Moonalla oli lauantaina oikeastikin hetken syytä huoleen, kun tällainen susikoiran roikale lähti seuraamaan häntä ja meidän Emäntäämme juoksulenkillä!




Emäntä oli karjunut koiralle kuin leijona ja yrittänyt pitää Moonaa takanaan suojassa, mutta utelias uros halusi tutkia nuoren näpsäkän narttukoiran siitä huolimatta, että Moona hieman irvisteli tunkeilijalle. Onneksi uros oli nartuille lauhkea (ja onneksi Roni ei ollut mukana lenkillä!), joten se vain liittyi seuraan ja lähti mukaan juoksemaan. Emäntä ajatteli vieraan palaavan omille kulmilleen pienen matkan jälkeen, mutta kun se vielä puolen kilometrinkin jälkeen ravasi tyytyväisenä mukana, kääntyi Emäntä takaisin päin palauttamaan karkulaista omalle isännälleen. Yksi autoilija joutui hidastamaan keskellä tietä toikkaroivan sakemannin takia ja Emäntä arveli autoilijan olevan käärmeissään hänelle, kun autoilija varmaan luuli hänen juoksuttavan koiraansa irrallaan... Onneksi koiran isäntä olikin jo tontin reunassa harkitsemassa, kumpaan suuntaan lähtisi koiraansa etsimään. Tällä kertaa loppu oli onnellinen, mutta edelleenkään ei oikein tykätä irrallaan harhailevista isoista koirista...

lauantai 16. marraskuuta 2019

Never give up, never surrender!

Kolmisen vuotta sitten aloitettiin kisaaminen rally-tokossa mäyräkoirien kanssa. Tänään oli Lucyn 25. rally-tokostartti kisoissa ja Ronin 22. startti. Ronilla hyväksyttyjä tuloksia on 12 ja Lucylla 13. Melkolailla fifty-sixty ovat siis mahdollisuudet saada tulos näiden rallattelijoiden kanssa. Tänään oli sen sixtyn vuoro eli ei tulosta kummallekaan.

Pyysin tänään treenikaveria kuvaamaan radat, koska yhtään mestariluokan rataa meiltä ei ole vielä kuvattuna. Tänään sattui muutama sinänsä pieni, mutta tässä lajissa kuitenkin iso moka, joten Lucylle miinuksia -32 pistettä ja Ronille -42 pistettä. (Hyväksytyn tuloksen raja on 70/100 pistettä eli -30 on suurin miinusmäärä, jolla vielä saa hyväksytyn tuloksen.) Kaikki koulutustunnuksethan meillä on jo ansaittuna, eli sen puoleen melko stressittä saa kisata, koska kaikki alle 95 pisteen tulokset ovat tässä vaiheessa yhdentekeviä. (95 pistettä on maaginen valioitumistulosten pisteraja.) Vaikka ensin harmittikin, ettei tuloksia tullut, niin videoita katsoessa ei voi kuin hymyillä kuitenkin, koska näiden koirien kanssa on vain niin kiva treenata ja kisata ja videolta näkee, että tunne taitaa olla molemminpuolinen. Suurin haaste on tällä hetkellä se, että kummallakin koiralla lähtee vähän mopo keulimaan radan edetessä ja sitten helpotkin tehtävät muuttuvat vaikeiksi, mutta jospa joku lääke siihenkin löytyisi. (Ja lisäksi Lucy on ottanut asiakseen nykyisin parkeerata merkin sijaan edessä olevalle kyltille, mutta eiköhän se ole treenillä korjattavissa. Toivottavasti...)

Huvikseni kaivelin esiin myös ensimmäisen videotallenteen rally-tokotreeneistämme elokuulta 2016. Olimme siinä vaiheessa siis treenanneet tammikuusta lähtien eli kokonaista 8 kuukautta treeniä takana. Ensimmäinen kisastartti tapahtui tuona syksynä lokakuussa ja Roni yllätti saamalla hyväksytyn tuloksen ALO75/100. Vaikka joskus tuntuu, että asiat junnaavat paikaallaan ja taidot eivät kehity, niin on sitä edistystä kuitenkin tapahtunut 3 vuodessa ja 3 kuukaudessa!

Rally-tokotreeni Lucyn kanssa 25.8.2016


Mestariluokan kisarata Lucyn kanssa 16.11.2019

Rally-tokotreeni Ronin kanssa 25.8.2019

Mestariluokan kisarata Ronin kanssa 16.11.2019

lauantai 9. marraskuuta 2019

Tavallinen marraskuinen päiväkävely

Kävin tänään lenkillä aivan kuin oikea koira! Koska oli plus asteita, niin kävelin vieläpä ilman pinkkiä takkiani ja lenkin jälkeen olin aivan märkä ja likainen kuin mikäkin rakkikoira! Se oli huumaavaa. Tunsin olevani ikään kuin enemmän elossa!


Märkä marraskuu ja muutaman päivän pakkasten aikana hiekoitushiekkaa kylvetyt kävelytiet ovat vapauttaneet minut useammaksi päiväksi lenkkeilystä. Emäntä on muutamana päivänä käynyt pidemmän lenkin vain Ronin kanssa ja joinakin päivinä ei ole ehditty tehdä kuin pieni kävely kolmestaan.


En minä tänäänkään aivan suosiolla lähtenyt. Yritin pihalla venkoilla vastaan ja kääntyä takaisin sisälle mennäkseni, mutta Emäntä nappasi minut syliinsä ja kantoi alkumatkasta. "Nyt sinäkin lähdet lenkille!" hän sanoi minulle napakasti, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kulkea mukana.


Pururadalle päästyämme luonnon hajut houkuttelivat jo minua tutkimuksiin ja unohdin kokonaan liikunnan vastustamisen. Matkalla tapasimme erään tutun Lasse-koiran ja yllättävä kohtaaminenkin ilahdutti minua. Lasse tosin näytti olevan eniten ilahtunut Emäntämme taskusta tulevasta lampaanlihan tuoksusta.

Eräässä kohtaa pururataa sinkoilimme Ronin kanssa väylän reunasta reunaan, koska selvästi siitä kulki kauriiden polku. Joitakin viikkoja sitten tapasimme samoilla kohdilla kolme kaurista, jotka eivät meinanneet millään antaa meille tietä. Tuijotimme kaikki kuusi toinen toisiamme ja lopulta Emäntä pyysi kauriita siirtymään ja ne hyppäsivät metsän puolelle. Luultavasti samat kauriit asustelevat niillä seuduilla edelleen.


Matkan edetessä innostuimme Ronin kanssa jopa vähän juoksentelemaan keskenämme. Sen verran olen oppinut Ronin kanssa leikkimisestä, että en yritä enää hypätä häntä vastaan, vaan väistän, kun hän juoksee minua kohti, mutta hänen perässään saatan välillä juosta.

Loppumatkasta kävimme vielä kurkistelemassa muutamiin ojarumpuihin ja kotiin päästyämme jouduimme suihkuun, koska olimme niin märkiä ja rapaisia. Lopun päivää vietinkin sitten vaakatasossa välillä sohvalla, välillä sängyllä ja jonkun aikaa jopa koiranpetissä, kun Emäntä touhuili keittiössä ja minä tykkään olla hänen kanssaan samassa huoneessa.



maanantai 4. marraskuuta 2019

Supersunnuntai

Eilen liityimme siihen eksklusiiviseen ryhmään, jonka muodostavat ne mäyräkoirat, jotka ovat rally-tokourallaan saavuttaneet koulutustunnuksen RTK4 eli korkeimman mahdollisen koulutustunnuksen tässä verrattomassa lajissa. Minä, Queen Lucy I, olen nyt RTK4-koulutustunnuksen (Suomessa) ansainnut mäyräkoira nro 5 ja Roni nro 6. On vain kohtuullista, että ansaitsin koulutustunnukseni kolme tuntia ennen Ronia, koska olen harrastanut lajia kauemmin. Kävin aikanaan kaksissa treeneissä yksin Emännän kanssa ennen kuin Roni onnettoman (vai onnellisen?) sattuman kautta päätyi mukaan treeneihin. Mäyräkoiranartuista minä olen toinen tämän koularin ansainnut ja pitkäkarvaisista mäyräkoirista ensimmäinen. (Kennelliiton jalostustietojärjestelmä on mainio paikka kerätä informaatiota!) Olen myös toinen mäyräkoira Suomessa, joka on saavuttanut mestariluokassa tuloksen 95/100 pistettä. Tämä pistemäärä on siitä merkittävä, että valioitumisrajaksi on asetettu kolme kertaa pistemäärä 95 tai enemmän. Minulla olisi siis teoreettinen mahdollisuus valioitua rally-tokosta, jos saavuttaisin yhtä hyvät pisteet vielä kahdessa muussa kisassa. Tilastot eivät ole tässä asiassa puolellani. Yksikään mäyräkoira ei ole vielä valioitunut rally-tokovalioksi (RTVA).

Taxmania Ingenious "Lucy" ja Salamantelin Jäljen Jättiläinen "Roni" RTK4

Kuinka kaikki sitten tapahtui? Antakaahan, kun kerron.

Tarina lähtee liikkeelle lauantaista, koska sillä tavalla saadaan rakennettua vaadittava draaman kaari. Tarkalleen ottaen lauantaiaamusta, jolloin Emäntä kutsui minut tapansa mukaan aamuruualle. Tulin makuuhuoneesta iloisesti, kuten aina, kun ruuasta on kyse, söin ja lähdin ulos aamutarpeilleni. Olimme Moonan ja Ninnin luona, joten Emäntä laski meidät koirat vain ovesta ulos tarhaan, eikä ollut ulkona kanssamme. Niinpä tarinaan jää hienoinen aukko, jota en suostu täydentämään, vaan jätän arvailujen varaan, mitä ulkona mahtoi tapahtua. Sisälle tullessani näet onnuin toista takajalkaani. Kenties liukastuin hypätessäni jäiseltä alarappuselta maahan? Ehkä kylmä kävi kankkuuni, kun jouduin istumaan ulkona kylmässä hetken aikaa odottamassa hidasta ovenavauspalvelua?

Emäntä räpelsi tassukarvani läpi mahdollisten tikkujen ja haavojen varalta. Hän taivutteli ja venytteli, tunnusteli ja muljutteli jalkaani. Paineli selkää ja pyysi minua kävelemään matolla. Vasenta takajalkaa ei oikein sietänyt laittaa maahan. Emäntä hieroi jalkaani ja sitten lepäsin monta tuntia sängyssä, kun hän oli kylillä huitelemassa. Takaisin tultua hän totesi, että ontuminen vain jatkuu. Hän etsi jo puhelimeensa koevastaavan numeron peruuttaakseen kisat minun osaltani, mutta päätti sitten vielä odottaa hetken. Kävimme yhden kyläreissun iltapäivästä ja sinne lähtiessä hyppelehdinkin taas normaalin näköisesti. Kyläreissun aikana tai sen jälkeen en enää ontunut. Kisoja ei peruttu. Katsottaisiin aamulla, mikä tilanne on. Illalla Emäntä hieroi minut läpikotaisin ja illalla kävin ulkona takki päällä, vaikkei kovin kylmä ilma ollutkaan.

Kisapaikalla oli lunta maassa toisin kuin meillä kotona! Voi sitä kierimisen riemua!

Sunnuntaina olin ihan normaali oma itseni, eikä ontumisesta ollut enää tietoakaan. Olimme saaneet tuplakisoihin peruutuspaikat siten, että minä kilpailin sekä aamun kisassa että iltapäiväkisassa ja Roni vain iltapäiväkisassa. (Siksi olisi ollut niin karvasta, jos juuri minun osallistumiseni olisi jouduttu perumaan, koska kovan pähkäilyn jälkeen Emäntä oli päättänyt ilmoittaa juuri minut kahteen kisaan eikä Ronia.) Emäntä toivoi, ettei radalla olisi hyppyä tällä kertaa, koska hän ei olisi halunnut minun hyppelehtivän näin pian oudon ontumistapauksen jälkeen ja onneksemme kummallakaan radalla ei ollut yhtään hyppyä.

Siniset neliöt tarkoittavat kisakentällä olleita hallin tolppia.

Minä olen usein parhaimmillani vasta tuplakisojen toisella radalla. Niin tälläkin kertaa. Odotellessamme Emännän jännitys tarttui minuun uudessa, oudossa hallissa, ja varsinkin, kun lämmittelimme niin, että Emäntä kuiskaili minulle, koska ei halunnut häiritä suoritusvuorossa olevaa koiraa. Olin siis hyvin valpas ja varuillani, kun starttasimme ja tuomarin ja koesihteerin edessä en uskaltanut mennä ollenkaan maahan, vaikka uusimme tehtävän. En myöskään löytänyt merkkiä, vaan menin yhden kylttitelineen taakse seisomaan ja olin mielestäni vakuuttunut, että olin jo merkillä. Vasta maalikyltin jälkeen, kun Emäntä kaivoi hihnan taskustaan ja kävelimme ulos kehästä, päästin riemu ulvahduksen ja muistin, että tämähän on sitä kivaa rally-tokoa!

Tämä Emännän mielestä onneton räpellys oli kuitenkin tuomarin silmissä 71 pisteen arvoinen suoritus ja näin ollen saavutin jo edellä mainitun RTK4:n. Jälkeen päin Emäntää vähän hävetti, että hän ei tullut edes palkanneeksi minua kunnolla radalta, jolta ansaitsin viimeisen koulutustunnukseni. Yleensä radan jälkeen saa herkkupurkin, mutta koska herkkupurkkeja oli mukana vain kaksi, niin hän antoi tältä radalta vain makkara- ja jauhelihapihvipaloja taskustaan. En siis ihan ilman palkkaa jäänyt sentään.

Lucyn pisteet

Päivän toista starttia ei enää tarvinnut jännittää, koska nyt meillä ei ollut enää mitään menetettävää, pelkästään voitettavaa. Nyt jo tuttuun halliin oli kiva mennä sisälle ja ennen lähtöä Emäntä muisti vilauttaa herkkupurkkiakin taskusta. Tällä kertaa hän ei  myöskään kuiskutellut ennen lähtöä. Sen sijaan hän laittoi hihnan maahan, tallasi sen päälle ja katseli edellisen koirakon suoritusta. Emäntä on vasta viime aikoina herännyt huomaamaan, että hänhän toimii aivan eri tavalla treeneissä ja kisoissa. Treeneissä emme koskaan lämmittele ennen radalle menemistä eli kokeile jotain yksittäisiä liikkeitä vaan meidät napataan suoraan odotusvuorosta radalle ja homma toimii. Kisoissa sen sijaan hinkataan ja hinkataan liikkeitä viimeiseen asti, koska on nähty muidenkin toimivan niin, mutta meitä se ei välttämättä auta. Toiseen suoritukseen tehtiin siis tällainen enemmän treeneistä tuttu lähtö. Olin saman tien skarppina mukana ja tulos oli sen mukainen: 95/100 pistettä! Kaksi miinuspistettä tuli puuttuvasta yhteistyöstä eli kaksi kertaa haistelin maata tai katselin jotain muuta hetken aikaa ja kolme miinuspistettä tuli ohjaajavirheestä, kun Emäntä todennäköisesti kumartui liikaa yhdessä liikkeessä varmistellessaan, että se onnistuu. Tällä kertaa sain lopuksi sen herkkupurkin!

Toisella radalla pyörittiin urakalla!

Minulla oli siis vain yksi startti päivän kisoissa. Jouduin odottamaan koko päivän autossa. Kerran kävimme sisällä tutustumassa halliin luokkien välillä. Minä tosin olen kerran aiemmin käynyt samaisessa  hallissa, nimittäin vuosi sitten ansaitsemassa RTK3-koulutustunnuksen. 

Tähän kisaan minäkin sain treeneistä tutun startin. Pari liikettä kokeiltiin odotusalueella ja sitten Emäntä laittoi minunkin hihnani maahan sopivan koukun puuttuessa ja tallasi hihnan päälle, eikä kiinnittänyt minuun enää huomiota. Vasta kun oli meidän vuoromme, hän kysyi, että mentäiskö yhdessä tekemään, ja minä olin saman tien valmis mihin vain. Tai no siihen  en ollut valmis, että heti kohta lähdön jälkeen olisi pitänyt kiertää Emännän ympäri oikealta puolelta kohti tuntematonta ajanottajaa tuomarin ja koesihteerin seistessä takaviistossa selän takana, mutta tehtiin yksi (sallittu) harjoituskierros ja sitten uusittiin tehtävä. Uusi yritys onnistui. Seuraavaksi takkusi -3 pisteen verran Emännän oikealla puolella pyörähtäminen ja -1 pisteen edestä tupla täyskäännös oikealle, mutta sen jälkeen sain koneen käyntiin ja sitten mentiinkin vauhdilla monta kylttiä. Ohjaajan edessä peruuttaminen piti uusia, kun siinä kuumenin jo vähän liikaakin, mutta uusi yritys onnistui. Viimeisellä kyltillä Emäntä ei kumarellut ihan niin paljon kuin Lucy-neidin kanssa, mutta -1 pisteen verran kuitenkin. Minulle lopulta siis 89/100 pistettä ja myös RTK4. (Niin ja minäkin sain herkkupurkin!)

Ronin pisteet


Ollaan yhtä hyviä, eikös vaan?


Tilanne vaati kakkua!




Valiojuhliin Emäntä lupasi leipoa sitten itse kakun! Sitä odotellessa...