Ihkaoikea lukukoira

 Roni: Nyt se lukukoiran homma on sitten virallisesti alkanut. Iltapäivällä Emäntä tuli hakemaan kotoa vain minut eikä Lucy-neitiä ollenkaan. Paikka oli sikäli tuttu, että olen käynyt samassa paikassa kaverikoiravierailuilla, koirakerhossa ja koulukoirana. Jotenkin siinä aulassa jännitys ja uuden asian into purkautui kuitenkin joinakin haukahduksina. Sillä seurauksella, että kaikista ovista (ja melkein ikkunoistakin) alkoi tulvia käytävälle lapsia tervehtimään minua. Sanoivat lukukoirakurssilla, että haukkumista pitäisi karsia, mutta oliko se nyt niin huonosti toimittu, että ilmoitin tulostani ja sain heti palkinnoksi lukuisia erihajuisia pieniä faneja ympärilleni.

Lukuhetkien aikana olin tietenkin hiljaa. Vähän siinä täytyi aluksi hakea hyvää asentoa ja etsiä huoneen parasta akustiikkaa kuuntelun kannalta, mutta lukijat olivat ymmärtäväisiä. Olivathan hekin ensikertalaisia lukukoiralle lukemisessa, joten uuden edessä siinä oltiin kaikki. Sattui vielä niin somasti, että tällä kertaa paikalla oli vain poikaporukka minulle lukemassa, että hyvinhän me aapista tavattiin poikain kesken! Sain jopa suurimman osan houkuteltua lukemaan vähän enemmän, kuin he olivat alunperin ajatelleet...

Roni: Alku oli siis oikein lupaava, joten eiköhän näitä lukukoirakeikkoja ole tiedossa jatkossa lisää.

Tänään tehtiinkin jo aamulla vähän pidempi lenkki, koska Lucy-neiti ei muuten olisi oikein ehtinyt lenkille. Aamulla seitsemältä oli pellolla hankikanto ja kävimme nuuskimassa jäniksenjälkiä. Emännällä oli lumikengät ja niillä hän on polkenut pienen polun peltoaukean ympäri. Tänä aamuna hanki kantoi kyllä muuallakin kuin vain polulla.

Vähän meinasi tulla välillä siimasoppaa flexi-hihnoista, mutta yllättävän hyvin pärjättiin lopulta kaikista pajukoistakin läpi.

Roni: Lukukoirakeikan jälkeen minä pääsin Emännän ja hänen työkavereidensa kanssa kävelylle vanhoihin lenkkimaastoihin. Oli aika polleaa kävellä viiden naisen kanssa! Heistä oli hurmaavaa, että aluksi kävin tervehtimässä kaikki ja lopuksi en suostunut menemään autoon ennen kuin olin taas käynyt hyvästelemässä kaikki yksitellen. Se on sellainen minun oma juttuni tarkistaa, että porukka on pysynyt kasassa ja kaikki ovat turvassa.

Kaiken tämän jälkeen voi todeta, että tässä lepää aika sippi jätkä. Oli melkein viikon aktiviteetit yhdessä päivässä!

Rally-tokojuttuja ja muita päivittämisen arvoisia asioita

 Lucy: Hörökorvat kävivät kylässä. Melko pikainen vierailu kylläkin. Perjantai-iltana tulivat, lauantaina meidän Emäntä vei heidät Ronin kanssa rally-tokokisoihin ja samana iltana hän kävi palauttamassa lappalaiset omaan kotiinsa. Emäntä ei tullut sanoneeksi Mestarille, että minä jään kotiin, ja hän ei huomannut minun olevan kotona. Olipahan kerrankin rauhallista nukkua päiväunet! Nukuttikin hyvin, kun yö oli vähän rauhaton. Emäntää kai jännitti kisareissu ja hän kieriskeli sängyssä ja kävi välillä jalkeilla ja koko musta tiimi pomppasi aina pystyyn ja oli toimintavalmiudessa jokaisesta kyljen käännöstä.

Lucy: Rally-tokokisoista voi sanoa, että se tavallinen tarina. Moona kisasin voittaja-luokassa ja hän sai tuloksen 91/100 p, sijoittui kolmanneksi (jo neljännen kerran koko kisaurallaan!) ja sai RTK3-koulutustunnuksen. Hänkin siirtyi siis mestariluokkaan. 

Ninni sai tuloksen 89/100p ja tämä oli Ninnin 14. hyväksytty tulos peräkkäin. Ninni on saanut tähän asti tuloksen kaikista rally-tokokisoistaan! Moonalla oli hyvä suora, kunnes viime vuoden viimeisistä kisoista hän sai nollan eli hänellä on 9/10 onnistumista kisoissa. Vertailun vuoksi oma kisaurani käsitti 27 kisaa, joista tulos tuli 15 kerralla ja Ronin vastaava luku on 16/32. Ninnillä onnistumisprosentti on siis 100, Moonalla 90, minulla 55 ja Ronilla 50. Siinä ehkä on tiivistetysti paimenkoiran ja mäyräkoiran ero tottelevaisuuslajeissa.

Roni: Tällä kertaa minun kohdallani oli siis sen nollan vuoro. Mutta hirveän kivaa meillä oli ja tällä kertaa edes Emäntä ei ollut isosti pettynyt, koska suurimman osan ajasta tehtiin ihan oikeasti yhdessä töitä! Eikä siinä mitään isoja juttuja sinänsä ollut. Ensimmäinen tehtävä oli edetä pieni matka juosten, no en ollut ihan hereillä ja lähtenyt heti juoksemaan, joten siitä -10. Muutama maan nuuhkaisukin siinä alussa oli ja nämä ovat nämä nykytuomarit niin tarkkoja kaikesta sellaista. Niistä tuli sellainen -4 pistettä. 

        Meidän kaikkien suurin kompastuskivi oli se radalla ollut hyppy. Siitä aiheutui epätarkkuutta Ninnillekin ja Moonalle jopa yksi uusiminenkin. Se kun se hyppyeste huumaa pään, niin siinä on vähän vaikea sitten ajatella muuta. Hyppy sinänsä meni siis kaikilla hienosti, mutta sitä ennen ja sen jälkeen ajatus saattaa harhailla. Minulla enemmän jälkeen kuin ennen. Hypyn jälkeinen tehtävä ei onnistunut ja kun palattiin uusimaan sitä, niin minussahan heräsi heti toivo, että saan tehdä hypyn uudestaan! Väärään suuntaan hyppäämisestä olisi kuitenkin tullut hylkäys, joten Emäntä ohjeisti minua melko voimakkaasti, ja näin ollen uusimisen lisäksi saatiin miinuksia kovasta komentamisesta. (Sellainenkin mahdollisuus on siis rally-tokossa. Sitä vain ei ole otettu huomioon, että tällainen karski metsästyskoira kestää kyllä vähän kovempaakin käskemistä. Oikein iloisesti jatkoimme rataa sen jälkeen hyvässä yhteistyössä, kun olin ymmärtänyt, ettei minun toivota hyppäävän estettä uudestaan.) Ei se ohjaajan kiertämistehtävä onnistunut uusintayritykselläkään, joten jatkettiin siitä sitten vain matkaa. Ja sitten menikin loppurata eli 7 tehtävää täysin oikein ja puhtaasti! 

        Emäntä oli tyytyväinen, koska pysyin koko matkan hyvässä vireessä. En nuuskinut aivan tolkuttomasti tai unohtunut omiin puuhiini, mutta en myöskään jännittänyt niin paljoa, etten olisi kyennyt suorittamaan. Olemme treenanneet paljon suorituksen aluksi rauhoittumista, katsekontaktia ja kaiken ulkopuolisen huomioimatta jättämistä, ja palkaksi on vaihdettu herkkupallo, jossa yhdistyvät lelun jahtaamisen riemu ja syömisen rauhoittava vaikutus. Treeneissä olen saanut pallon palkaksi vähän tiheämmin, kun olen pysynyt hyvässä vireessä tehtävän tai pari. Suunta on siis oikea!

Lucy: Jos Ninni on tasaisen varma diesel-veturi ja Roni pirskahteleva ilopilleri, niin Moona on sitten epävakaa ydinreaktori. Oikein viilennettynä ja hallittuna iloista energiaa pulputtava työmyyrä, mutta huolimattomasti käsiteltynä räjädysvaara on ilmeinen. Emäntä mietti kuviaan katsoessaan, etteipä tullutkaan Moonasta kuvaa kisapaikalla. Sitten hän muisti, ettei voinut irrottaa käsiään ja katsettaan Moonasta sillä aikaa, kun se oli poissa häkistä, joten ei ollut tullut mieleen koiran kuvaaminen siinä häseltämisen keskellä. Hallikuvissa siis vain Roni ja Ninni.

Lucy: Mikähän niitä supikoiria niin kiehtoo näissä auringonkukan siemenissä?

Roni: En tiedä, mutta mitäs jos me mentäisiin sisälle syömään pullaa? Jos vaikka kermalla ja hillolla laskiaisen kunniaksi...

Roni: Lukukoirahuivi tuli postissa, niin otettiin vähän poseerauskuvia.

Roni: Kuvauspalkka houkutteli paikalle eläköityneenkin lukukoiran.

Roni: John Deere on poistunut nurkiltamme. Tällaista satoa se jätti jälkeensä.

Lucy: Lopuksi vielä Emännän Viikon luontokuva: töyhtötiainen.

Emäntä näki kerralla jopa kaksi töyhtötiaista eli jos ne ovat selvinneet talvesta, niin punkkarisuku on turvattu kylällämme.

Lucy: Kaikki tiaiset eivät ole selvinneet talvesta. Kahtena päivänä peräkkäin Emäntä näki omin silmin, kun pikkuruinen varpuspöllö kuristi talitiaisen hengiltä. Toisella kertaa hän sai osan tapahtumasta videollekin. 

Video on vähän värisevä, mutta ehkä siitä erottuu pikkuinen pöllö saalis kynsissään:

Supikoiria, koulukoiria ja yksi uusi lukukoira

Kerrankin katuvalo päällä iltalenkillä!

 Lucy: Sattuipa niin, että pihapiiriimme etsiytyi supi. Se löysi itselleen piilopaikan pihamme reunalla olevasta rötisköstä. 

Roni: Sattuipa myös niin, että luolakoirien vietti heräsi.

Lucy: Emäntä luuli ensin, että jänikset ovat yöjalassa loikkineet pitkin poikin ja ehkä kulkeneet rötiskönkin viertä, mutta epäilys heräsi, kun minä lopulta karkasin pihasta pinkki pomppa päälläni ja löydyin rötiskön alustaa nuohoamasta.

Roni: Ja senhän arvaa, että kun villieläin etsiytyy ihmisasutuksen lähelle ruokaa kärkkymään, niin ei se ihan terve mahda olla.

Lucy: Niin että saatiin siinä kylkiäiseksi sitten jokavuotinen kapimme. (Uusi perinne, josta ei ehkä olisi niin väliksi...)

Roni: Minä voin kyllä tassu sydämellä vakuuttaa, etten kömpinyt sinne piilopaikkaan sisälle asti, paitsi sitten myöhemmin, mutta Lucy-neiti sen kapin toi meille sisälle ja siitä minäkin sitten taisin saada vähän osani. Ainakin jonkin verran alkoi kutittelemaan, kunnes melko pian Emäntä osti meille pillerit ja homma on nyt taas kondiksessa. 

Lucy: Tai no supi on jossakin edelleen sairaana. Mestari tilasi sille hitmanin, mutta ovela supi oli vaihtanut päiväpiiloa, joten metsästäjä koirineen jäi tyhjin käsin/tassuin.

Roni: Yhtenä iltana meidät laskettiin supin perään, kun se taas luurasi lintulaudan alla siemeniä syömässä ja pihalle kakkimassa. Mestari ajatteli, että saisimme sen kiinni ja sitten ihmiset voisivat lopettaa sen. Ei se ihan niin mennyt. Supi varmasti säikähti pahanpäiväisesti, mutta se ryntäsi metsään ja me sukellettiin sinne sen vanhaan piilopaikkaan, jota se ei enää käytä. Mutta sainpahan minäkin kerrankin kokeilla luolakoiran ominaisuuksiani! Sukkelasti etenimme hiekkaesteen yli syvemmälle luolaan ja pääsimme omin voimin uloskin.

Lucy: Luolavierailusta oli se seuraus, että meidät pestiin uudestaan desinfioivalla shampoolla.

Roni: Minun laskujeni mukaan siinä oli kaksi pesua liikaa yhdessä viikossa...

Lucy: Siksikö sinä uikutit niin miehekkäästi koko jälkimmäisen pesutoimituksen ajan?

Yritätkö mennä lopettamaan supikoiraa? Et sinä taida siitä yksin selvitä. Minä voisin tulla avuksi. Kyllä siinä hyvää luolakoiraa tarvitaan, että supin saa päiviltään.

Myös tällainen punkkari käy nykyisin lintulaudalla, mutta se ei ole ihan niin haitallinen kuin supikoira.

---------------

Lucy: Mutta on meille tapahtunut muutakin mukavaa! Esimerkiksi tänään (kun kapit on jo taakse jäänyttä elämää) pääsimme Emännän työpaikalle. Hän oli sopinut rehtorin, oppilaiden ja oppilaiden huoltajien kanssa, että me saamme käydä hänen luokassaan välillä perjantaisin. Tänään oli ensimmäinen koulukoirapäivämme. Roni ilmoitti kumealla haukulla alakäytävällä Emännän hyssyttelyistä piittamatta, että olemme saapuneet ja siitähän niitä ihailijoita alkoi sitten virrata ympärillemme.

Roni: Varsinaisesti olimme paikalla yhtä tiettyä luokkaa varten, mutta eihän tuo turkki siitä kulu, vaikka kaikki ohikulkijat silittelivätkin meitä välitunnin aikana. Enkä minä ainakaan koskaan kyllästy kuulemaan, kuinka söpö ja ihana minä olen!

Lucy: Oppitunnit sujuivat sen meidän luokkamme kanssa hienosti. Me kävimme tarkistamassa, että kaikki pysyivät työn touhussa ja meidän mielestä hyväksi työskentelyksi katsottiin myös se, jos silitti meitä. Välillä rentouduttiin meidän omalla viltillä ja lopuksi näytettiin muutamia temppuja. Uskoisin, että kaikki me lähdimme aika hyvillä mielin viikonlopun viettoon!

Huomio huomio lapset! Mäyräkoirat ovat saapuneet!

Viikonloppu!

-----------------

Roni: Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut myös sellaista, että minä olen läpäissyt lukukoirasoveltuvuustestin ja olen nyt huivia vaille valmis lukukoira!

Lucy: Kukapa olisi uskonut... Äänenkäytöstä taisi olla siellä testissäkin vähän puhetta...?

Roni: No niin... Ei saisi muka haukkua, kun saapuu paikalle, mutta nähtiinhän se tänäänkin, ettei siitä mitään haittaa ollut! Osasivatpahan lapset suunnata meidän luoksemme, kun tajusivat, että kouluun on tullut ihka oikea koira! Lukuhetken ajan minä olin ihan hissukseni ja keskityin tarinaan niin, etten kommentoinut paikalla häiriköineitä ihmisiä lainkaan. Lopuksi annoin vielä lukijan taputtaa minua päähän, että omasta mielestäni minä olen oikein pätevä lukutaidon ammattilainen. Kunhan Kennelliitolta tulee asiaan virallinen vahvistus, niin sitten minulla on license to read.

Yökylässä Ninni

-Vau! Saatteko te ihan oikeasti kulkea lenkillä ihan mitä reunaa vain ja itse päättää milloin vaihdatte puolta?

-Totta kai. Täytyykö teidän Moonan kanssa kulkea aina samaa reunaa?

-Joo meidän pitää aina mennä tien vasenta reunaa.

Ninni tuli meille yökylään torstaina. Perjantaina meillä oli Ronin kanssa vähän hommia, kun minä kävin aamupäivällä lukukoirakeikalla ja Roni teki kaverikoiravierailun, mutta ehdittiin me perjantai-illasta vähän olemaan Ninninkin kanssa.

-Psst. Ninni!

-Hmmh?

-Uskotko, että voin järjestää meidät ulos lenkille ja saada vielä ruokatarjoiluakin?

-Kellohan on puoli kolme yöllä. Ei tähän aikaan voi saada muuta kuin karkotuksen pihatarhaan loppuyöksi...

-Katso ja hämmästy! Sviiks Sviiks.

-Mitä nyt Roni?

-Sviiks sviiks.

-Mikä hätänä? Onko nälkä.

Ruokatarjoilu.

-Sviiks sviiks.

-Eikö käytäisi Roni nukkumaan? Mitä nyt... pitääkö sinun päästä ulos?

-Sviiks.

-Voih... no hyvä on. Mennään mennään. Lähteekö Ninni mukaan?

Ulkona.

-Uskomatonta! Meidän ihmiset eivät koskaan veisi meitä keskellä yötä lenkille! Kierretäänkö vielä tuon korttelin ympäri nyt, kun ollaan täällä?

-Joo mennään vain. Minä näytän tietä.

Yölenkin lisäksi käytiin toki aamulenkillä ja iltalenkillä. Perjantaina iltalenkki tehtiin pururadalle ilman Lucy-neitiä, että päästiin irrottelemaan vähän reippaammin.

Emäntä ei uskaltanut päästää meitä koirapuistoon leikkimään, kun sinne on kaivettu niin paljon kuoppia, että olisimme voineet loukata itsemme, ja lauantaina meillä oli tärkeä päivä edessä. Niinpä saatiin vähän aikaa olla pururadalla irrallaan, että saatiin leikkijuoksut juostua. Ei meitä ihan kauheasti leikityttänyt, kun Ninnikin nykyisin päätyönään vain leikkii Moonan kanssa. Hänestäkin oli ihan mukavaa olla lomalla ipanasta vähän aikaa.

Täällä ollessaan Ninni on myös rohkaistunut kulkemaan portaita. Kun hän kävi meillä ensimmäisen kerran, Emäntä joutui auttamaan häntä portaissa askel kerrallaan. Torstai-iltanakin hän tarvitsi hieman herkkupalojen vahvistusta, uskaltaakseen nousta ylös asti, mutta katsokaapa nyt:

Tärkein syy Ninnin vierailulle oli ilmeisesti lauantaiset rally-tokokisat. Menimme kisapaikalle yhden treenikaverin autolla. Treenikaverimme Väinö sai istua takapenkillä turvavyövaljaissa ja meidät lukittiin takakontin koirahäkkeihin kuin mitkäkin... koirat.

 Vastustan.

Emäntä oli innoissaan isoista takakonttihäkeistä, joihin oli niin helppoa laittaa koirat, mutta me olimme hieman eri mieltä. Nämä häkit oli tehty kultaisillenoutajille, joten mäyräkoira pystyi etsimään pakoreittejä, mutta Emäntä kielsi tunkeutumasta penkkien rakoihin. Ninni ja Roni näyttivät välillä melkein siltä, kuin olisivat tehneet olonsa mukavaksi, mutta minä kärkyin jokaista mahdollisuutta paeta.

Kisat menivät samalla kaavalla kuin edellisenäkin viikonloppuna, kun osallistuimme piirinmestaruuskisohin: pyöreä nolla sekä minulle että Ronille ja Ninnille hyväksytty tulos.

No olihan se erilaista, että minä sain tällä kertaa tuomaripalkinnon iloisesta radastani! Ja jäin enää yhden pisteen päähän hyväksytystä tuloksesta!

No niin... Ja viime viikonloppuna Ninni sai 97p ja sijoittui kolmanneksi, kun hän tällä kertaa sai 94p ja ei sijoittunut.

Jotenkin rally-tokotuomarit ilmeisesti vaistoavat, milloin joku on antamassa periksi. Minun epäonnistuneen suoritukseni jälkeen Emäntä oli hetken aikaa valmis lopettamaan koko lajin, mutta kummasti tuomaripalkinto ja kehut hyvästä ohjaamisesta saivat hänet kuitenkin vielä kokoamaan taistelutahtoa ja onhan meillä jo seuraava kisareissukin plakkarissa.

Ninni ja Väinö, molemmille AVO-luokasta 94p. Lucy ja Roni, molemmille VOI-luokasta 0p.

Mäyräkoiran valjastaminen

Koska minä olen tällainen vetokoira, niin minulle shoppailtiin eilen uudet valjaat.

Vetokoira? Sinäkö?

Totta kai! Minä olen koira ja minua vedetään usein hihnassa. Päivänselvä vetokoira siis!

Miten minä kuvittelin, että vetokoira tarkoittaa ennemminkin koiraa, joka vetää, eikä koiraa, jota vedetään... Olen kai mennyt jotenkin termeistä sekaisin.

Joka tapauksessa kävin siis shoppailureissulla Emännän kanssa. Hurjan mukava myyjätäti auttoi meitä sovittelemaan useampia valjaita, joista sitten lopulta viimeiset valikoituivat mukaan.

Nämäkö? Enpä tiedä...

Ongelmahan on siinä, että Emäntä epäili pannasta nykimisen aiheuttavan minulle niskajäykkyyttä ja näin ollen lyhentynyttä etujalkojen askellusta ja haluttomuutta liikkua.

Tänään testattiin uusia valjaita ja ne toimivat täydellisesti! Ei rasitu niska enää! Eikä juuri jalatkaan, koska en suostunut testiaamulenkillä ottamaan askeltakaan, vaan Emäntä kantoi minua.

No kotiin päin jouduin muutaman laahustavan askeleen ottamaan, että pääsin taas valjaista eroon. Että jeppistä vaan. Taas on parannettu mäyräkoiran elämänlaatua kolmellakymmenellä eurolla. Seuraava hankinta lienevät koirien rattaat.

 Jee! Minäkin haluan olla vetokoira! Yritäpä saada meidät liikkeelle nyt!

Lucy ja Roni! Nyt mennään!! 

Sanoikohan Emäntä jotain? Kuulitko sinä?

En sitten yhtikäs mitään...

Hankittaisiinko sinulle Emäntä vedonestovaljaat, ettet pystyisi enää kiskomaan minua?

Katsotaan nyt, oliko tämä ostos hitti vai huti...

Ps. Lukukoirailu jatkui tänään! Se oli ehdoton hitti! Oli todella kivaa nuolla tuttuja neniä tai siis tavata tuttuja lukijoita ja tervehtiä ohimennen uusia, tulevia lukijoita. Menin sisälle juosten ja hyppelehdin vielä lähtiessäkin. Lukemisen ajan olin tietenkin kohteliaasti paikallani ja keskityin kuuntelemiseen.

Satuja ja vaikutusvaltaa

Käytiin maanantaina mäyräkoirakerhon hallituksen kokouksessa. Melkein. Autoon noustessa oltiin Ronin kanssa hyvällä fiiliksellä ja innoissamme, että vihdoin päästään arvoiseemme puuhaan ja vaikuttamaan. Suunniteltiin asioita, joita nostaisimme ensimmäisenä esityslistalle: rajaton käyttöoikeus herkkupurkille, lauantailuu pakolliseksi kaikille mäyräkoirille, mahdollisuus vapaana jaloitteluun aina, kun mieli tekee ja toisaalta veto-oikeus lenkkeilyyn, jos joskus ei huvitakaan lähteä esim. huonoissa sääoloissa. Monenlaista virkistystoimintaa pohdimme matkan aikana myös.

Kokouspaikalle saavuttuamme tervehdimme muita hallituksen jäseniä, jotka, hassua kyllä, näyttivät olevan ihmisiä. Ja juuri silloin Emäntä pudotti pommin: me joutuisimme jäämään autoon kokouksen ajaksi ja HÄN menisi sisälle muiden ihmisten kanssa kokoustamaan. Vastustimme asioiden saamaa käännettä viimeiseen mäyräkoiraan, mutta niin vain Emäntä nosteli meidät takapenkille yksi toisen jälkeen.

Ja senhän saattoi arvata, että herkkupurkit, lauantailuut ja irtolenkkeilyt jäivät käsittelemättä. Virkistystoiminta sentään oli esillä ja ainakin lut-harjoittelua, mejä-harjoittelua ja vesiriistaharjoittelua on luvassa kerholaisille. Kyllähän se sapettaa ja luonnolle käy, ettei edes omassa kerhossa saa hallitusvastuuta, mutta kai se on toiseksi paras vaihtoehto, että oman lauman jäsen sitä vallankahvaa kuitenkin käyttelee.

Meistä olisi tullut oikein hyvä puheenjohtaja ja sihteeri kerhon hallitukseen!

Minä kävin tänään hoitamassa taas lukukoiran tointani. Sain kuulla jälleen monia hauskoja tarinoita. Kertomus Kaunottaresta ja Kulkurista kuulosti aivan minulta ja Ronilta. Urpo ja Turpo sen sijaan luulivat mäyräkoiraa laivaksi ja seilasivat sillä palikkakasaan. Kyllä jos minun selkääni yrittäisi pieniä karhuja kiipeillä niin... Sitten oli vielä jonkinlainen tarina ajometsästyksestä, missä muuan rehti ja suoraselkäinen koira vietti päivää kaikessa rauhassa omalla pihallaan, kun joku mokoman Pupu Tupuna tunkeutui hänen reviirilleen ilman lupaa ja loikki sinne tänne. Koira ajoi häntä takaa, kunnes Pupu Tupuna kiipesi talon katolle ja putosi savupiipusta sisään! Valitettavasti metsästystarina jäi kesken, kun lukijan aika tuli täyteen, mutta toivottavasti saan kuulla jatkon seuraavalla kerralla.

Roni sen sijaan kävi metsässä katsastamassa lumitilannetta. Hän on menossa kuun lopussa mejä-kokeeseen, mutta täällä päin on vielä lunta niin paljon metsässä, että minkäänlaisesta harjoituksesta on varmaan turha haaveilla ennen koetta. Täytyy kai mennä vain  kylmiltään ja toivoa, että hajuaisti on tallella.

No mutta ei nyt heti käännytä takaisin! Ehkä tuolla syvemmällä metsässä on vähemmän lunta. Minä en halua vielä pois metsästä, kun kerrankin pääsin tänne!

Reading Inspector Lucy

Tänään oli tärkeä ja merkityksellinen päivä, koska tänään oli vuoden ensimmäinen työpäiväni. Minut oli kutsuttu tarkastamaan paikallisten lasten lukutaidon taso ja suoritan tehtävääni mielelläni ja suurella intohimolla. Kun huomasin työasuani (lukukoirahuivi) pakattavan laukkuun työalustani kera, nousi tassuni kepeästi heti aamusta, vaikka muuten aamut eivät ole mielestäni mikään järkevä aika viedä mäyräkoiraa ulos.

Reippaasti Emäntä hyvä! Lukijat odottavat. Saatan jo haistaa kirjojen tuoksun ja kuulla kääntyvien sivujen kahinaa!

En joutunut pettymään tälläkään kertaa! Kaikki lukijat olivat hyvin tehtäviensä tasalla. Jokaisella oli mukanaan kirja ja jokainen luki minulle toinen toistaan hauskempia ja mielenkiintoisempia tarinoita! Sattumaako, mutta melko monessa kirjassa seikkaili koirahahmoja... 

Tähän koirien kansalliseepokseen kannattaa ehdottomasti tutustua, jos se vielä yleissivistyksestä puuttuu!

 Työpäivän jälkeen oli mukava vaihtaa vapaalle ja pistäytyä paikalliseen
koirapuistoon ja vaihtaa kyläjuoruja pissamerkein.

Pistin myös hieman tassulla koreasti ja kirmailin uudessa lumessa juoksemisen ilosta.

Kuule Emäntä, et arvaa, kuinka monta muuta koiraa täällä on käynyt!

Odotahan... tuota telinettä en käynytkään vielä tarkastamassa.

Täältä tähystyslaiturilta näkeekin paremmin tuonne vieressä kulkevalle tielle.

Musta alamainen on ihan hauskaa puistoilu ym. seuraa, vaikkei hänen kirjaviisautensa olekaan aivan samalla korkeakulttuurisella tasolla kuin minulla.
No älähän höpötä! Minä olen kuitenkin ensimmäisenä päivän lehden ja aikakauslehtimedian kimpussa, kun se vain postiluukustamme kolahtaa! Olen aivan yhtä hyvin perillä asioista kuin sinäkin!

Vatsavaivoja ja sijaistoimintoja

 Sunnuntaina täällä oli talvi. Lucy-neidillä oli jotain pientä vatsaongelmaa, mutta käytiin kuitenkin lenkillä, kun tassu nousi. Sopivalla lumikelillä hänkin on hyvin yhteistyökykyinen lenkkeilijä.

Maanantaina maha vaivasi jonkun verran ja tiistaina Lucy-neiti oli mukana enää koirapuistossa pyörähtämässä.

Sinne on muuten joku hauska ihminen tuonut tällaisia vempaimia! Minä olen jo kokeillut kaikkia. Lucy-neiti joitakin.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä vatsaongelma eskaloitui. Lucy-neiti ja Emäntä viettivät suurimman osan yöstä ulkona kuljeskellen. Syytettyjen listalla ovat mm. puruluu, uudet herkkupalat, vanha ruoka, kinkkutikku, satunnaiset ulkoa löydetyt ja syödyt köntit. Erikoisinta tilanteessa on, että minun herkkä vellivatsani toimii säntillisesti ja mallikkaasti tasaista, tiivistä tuotosta ulos tuutaten, vaikka olen syönyt kaikkea samaa kuin Lucy-neiti. Pääepäiltynä onkin siis puruluusta mahdollisesti irronnut, pinta-alaltaan kohtuuton pala, joka ei sitten ole lähtenyt sulamaan odotuksenmukaisesti. 

Keskiviikkoaamuna oltiin siis siinä pisteessä, että Emäntä oli luvannut tehdä syksyn ensimmäisen lukukoiravierailun, mutta kipeän koiran vierailulle vieminen tuntui eettisesti arveluttavalta. Peruako siis koko odotettu vierailu vai olisiko joku ratkaisu tilanteeseen löydettävissä?

Niin siinä sitten kävi, että minä, Roni-boy, koiramaailman etevin kirjallisuustieteilijä ja lyyrikko, lähdin tuuraamaan Lucy-neitiä ja tein elämäni ensimmäisen lukukoiravierailun.

Huivia en tietenkään saanut, koska en ole valtuutettu lukukoira, mutta koska olen koira ja minullakin on korvat, niin Emäntä arveli, ettei lukijoille ole niin nöpönuukaa, olenko virallisella vai epävirallisella vierailulla. Emäntä esittelikin minut lukukoiran sijaisena, mutta kyllä minä kuulin, että lapset käytävällä käyttivät minusta ihan vain nimitystä "lukukoira". Ja ihan vain ohimennen mainiten, niin minun charmini tuntui tehoavan ja vierailulta poistuessani ympärillä oli jo melkoinen fanilauma kiljahtelevia, vaaleanpunaisiin puettuja henkilöitä. (En tiedä, kuinka miehekästä on, että minuun lähinnä yhdistettiin adjektiivi "söpö", mutta pääasia, että huomio oli positiivista.)

En arvannut, kuinka vaativaa tuollainen lukukoiran homma on! Keikkani kesti 1,5 h ja melkein koko aika olisi pitänyt istua tai maata  paikallaan viltillä lapsen lähellä. Lasta ei kuitenkaan saanut jatkuvasti töniä kuonolla, ei saanut vinkua eikä ilmeisesti varsinkaan saanut haukkua. Yhdelle ensimmäisistä lukijoista haukahdin vähän päin naamaa, mutta Emäntä käski olla häiritsemättä lukijaa. Lukukoira ei kuulemma saisi puuttua virheisiin. Yritin sitten olla hissuksiin loppuvierailun. Välillä olisin halunnut kuunnella lukemista penkin alta, mutta sekään ei sopinut. Arvostukseni kaikkia lukukoiria kohtaan nousi kyllä potenssiin sata!

Tänään Lucy-neitikin on ollut jo ihan kunnossa.

Vaikka vatsavaivaisena on kurja olla, niin on tässä ollut jotain hyvääkin: minä saan nyt aivan älyttömän hyvää ruokaa! Keitettyä riisiä ja kanaa. Siis oikeaa kanaa!
Harmittaa kyllä, että tuo lukukoiravierailu jäi välistä, mutta onneksi niitä tulee taas uusia ja sitten minä olen omalla paikallani, eikä mikään tuuraaja-Roni!