Sivut

perjantai 28. lokakuuta 2022

Ensimmäinen viikko

Sunnuntaina tapahtui Suuri Muutos Demon elämässä. Tuttu lauma ja lieden lämpö vaihtui loputtomaan automatkaan vieraiden ihmisten kanssa halki Suomen. Lähdön hetki omasta pihasta oli raastava, kun pikkuinen tajusi tulleensa kaapatuksi aivan vieraaseen autoon, eikä mitään tuttua ollut enää ympärillä. Huuto oli pienen loukkuun jääneen, laumastaan erotetun raasun huutoa. Vähitellen itku vaimeni kuitenkin ja oli tyydyttävä siihen lohtuun, mitä ympäriltä sai. Uusi syli lohdutti, uusi käsi rapsutteli rintaa ja tarjosi herkullisen tuoksuista puruluuta. Aluksi matka taittui siis sylissä, mutta pysähdyksen ajaksi Demo laitettiin kuljetusboksiin, eikä se sieltä enää loppumatkasta pois halunnutkaan.

Pysähdys jossain tuntemattomassa inhottava naru kaulassa

Uudessa kodissa oli tilaa jonkin verran enemmän, eikä lainkaan muita koiria. Syli-ihminen leikitti ja tarjosi ruokaa. Leikki maistui, ruoka ei. Nukkumaan käyminen järjestyi helposti, kun syli-ihminen otti patjan lattialle ja tarjosi turvallisen nukkumapaikan vierestään. Kerran käytiin yöllä omalla pihalla yöpissalla ja sitten nukuttiin makeasti aamuun asti.


Maanantaina alkoi uuteen elämään totuttelu. Demo ei halunnut päästää uusia ihmisiään näköpiiristään hetkeksikään, koska vaisto sanoi, että käy huonosti, jos täällä vieraassa paikassa hukkaa nämä ainoat ystävälliset ihmishahmot. Mikä takaa, ettei kaikki taas katoa ja muutu oudoksi, kun niin kävi yhtäkkiä eilenkin?

Mullistukset vain tuntuivat silti seuraavan toinen toistaan. Oli päästy hädin tuskin iltapäivään, kun Syli kantoi Demon ulos, jossa vastaan asteli ryntäsi kaksi aikuista mäyräkoiraa. Nämä olivat etäisesti samannäköisiä kuin Myy-äiti ja Didi-täti, mutta aikalailla suurempia. Pieni hässäkkähän siinä syntyi, kun ensin päälle ryntäsi Roni (jota isiksikin kutsutaan) ja kohta Demo luuli loppunsa koittavan Lucy-neidin hampaissa. Koskaan ei ollut Demo nähnyt ja kuullut niin vihaisen koiran käyvän kimppuunsa. Kuin ihmeen kaupalla Demo kuitenkin huomasi jääneensä eloon ja itseasiassa säilyneensä täysin vahingoittumattomana. Hän oppi kerrasta, että Lucy-neidin kanssa ei pelleillä. Hän voi viedä pieneltä koiralta hengen, jos suuttuu todenteolla, joten hänen sanaansa on kunnioitettava. 

Pian kauhu kuitenkin muuttui riemuksi, kuten pienen koiran elämässä usein käy, koska uudet tunteet jonottavat jo pääsyään esiin. Mukana tuli näet kaksi hauskaa ihmistäkin, eivätkä nämä mäyräkoiratkaan oikeastaan hullumpia olleet, kun alkutohinasta päästiin. Toisen ihmisen sylissä oli mukava ottaa pienet päiväunet kaiken uuden ja yllättävän jälkeen.


Tiistaina tutustuttiin lisää aikuisten koirien kanssa ja käytiin pienellä kävelyllä. Välillä Demo matkasi Sylissä, jota muut koirat ilmeisesti nimittävät Paremmaksi Mestariksi (erotuksena tavallisesta Mestarista) tai lyhyemmin Emännäksi. Kävelyn jälkeen Demo nukahti keittiönmatolle ja huomasi herätessään, että onkin kahden Lucy-neidin kanssa. Toisaalta koska Lucy-neiti näytti tilanteessa kovin levolliselta, toisaalta kunnioituksesta häntä kohtaan Demokin odotteli hissukseen Ronin ja Paremman Mestarin paluuta. Ja kohta he tulivatkin takaisin tehtyään pienen nopeampitempoisen lenkin. 

Pikkuinen koiralauma


Roni-isi oli ilmeisesti bongannut matkalla jonkun herkullisen tuoksun ja pyörähtänyt siinä antaumuksella. Emäntä yritti viedä vain isin pesulle, mutta jotenkin siinä samalla oven avauksella pyörähtivät saunalle myös Demo ja Lucy. Heidät yritettiin laittaa oven toiselle puolelle, mutta alhaalta auki olevat saunan ovet antoivat Demolle tilaisuuden tulla tutustumaan lähemmin suihkuun ja vaahtopesuun. Kun on vain hyvin pieni koira, voi sujahtaa läpi kaikenlaisista isojen koirien esteistä.

Keskiviikkona Demo heräsi jälleen turvallisesti Emännän kanssa samasta sängystä. Pieni päiväkävely tehtiin eri suuntaan ja sunnuntainakin kaulassa pidetty ikävä Silmukka pujotettiin taas pään yli. Välillä Silmukka oikeastaan unohtui, kun oli mukava rynnätä aikuisten perään, mutta välillä se taas kiristyi kaulan ympärille ja vaikka kuinka yritti leikkiä rodeo-koiraa, ei narua saanut pois kaulasta. Demo huomasi heti pitävänsä enemmän vapaana lenkkeilystä kuin hihnalenkkeilystä! 

Keskiviikkona poikkesi kylään taas uusi ihminen, joka tuoksui vierailta koirilta. Ainakin tässä vaiheessa Demo on sitä mieltä, että uudet ihmiset ovat mukava asia! Sen sijaan kuljetusboksi ei ollut enää mukava asia. Demo joutui odottamaan siellä vähän aikaa, kun Emäntä teki vieressä ruokaa ja toisen kerran, kun aikuiskoirien kanssa treenattiin jotain temppuja. Demokin sai tehdä pieniä temppuja. Eli juosta makkarapalaa pitävän käden luo. Se oli sentään mukavaa. Välillä kuului myös naksahtava ääni ja sen jälkeen maahan ilmestyi herkkuja!


Isä ja poika

Hullunkuriset perheet?

Jämäkkä johtaja luo turvallisen ilmapiirin. 

Illalla nukkumajärjestelyt muuttuivat siten, että patjan päälle laitettiin koiranpeti ja Emäntä kipusikin viereen sänkyyn nukkumaan. Demo kiukutteli ensin inhottavaa muutosta vastaan, mutta käpertyi lopulta Emännän käden päälle, kun se lepäsi sängyn reunan yli koiranpedissä. Yö sujui rauhallisesti, vaikka Emäntä jossain vaiheessa evakuoikin kätensä ylös sänkyyn.

Torstaina Demo alkoi jo tuntea olonsa aika kivaksi ja jopa riehakkaaksi. Uusi koti alkoi jo tuntua kodilta, eivätkä Elsa ja äiti tai Didi- ja Vieno-tädit tai Silva- ja Nemo-labbikset enää tulleet juuri uniinkaan. Isot mäykyt halusivat tehdä jo oikean kävelylenkin, joten Demo kulki mukana välillä sylissä, välillä omin jaloin. Maantiellä Demon ei annettu montaa askelta kulkea, koska piti käyttää hihnaa ja hihnakäytöksen puute lisää vaaratilanteita. Metsäkoneen ajouralla Demo sai tutustua uudenlaiseen maastoon. Alusta ei ollutkaan tasaista hiekkaa tai nurmikkoa vaan kaikenlaisia pitkiä märkiä kasvinosia tarttui kiinni ja risut estivät kulkemisen. Lopulta mentiin sammalmattoa pitkin.

Ympäristöoppitunti: Kuinka edetä hankalassa maastossa?

Vaikka retken jälkeen Demo olikin aika väsynyt, ei hän kuitenkaan ollut niin väsynyt, etteikö olisi huomannut, että Emäntä hävisi talon ovesta. Vaikka Lucy ja Roni jäivät sisälle seuraksi, ei Demo pitänyt asioiden saamasta muutoksesta ja hän kapinoi äänekkäästi yksin jättämistä vastaan. Lucy-neiti väitti, ettei Emäntä ollut poissa kuin pienen hetken, mutta Demo-koiran maailmassa se oli pieni ikuisuus. Välillä Emäntä tuli takaisin ja katosi taas. Vähitellen Demo ei jaksanut enää itkeä jokaisen ovesta poistumisen perään. Emännällä oli kuulemma "pihahommia".

Demo 10 viikkoa

Perjantai-aamuna Demo heräsi jälleen yksin omasta koiranpedistään, mutta se oli jo ihan ok. Heräämisen syy oli pakottava pissahädän tunne. Demo vinkui surkeasti keittiötä päin kulkiessaan. Emäntä heräsi unestaan ja riensi avuksi: hän avasi takaoven ja Demo ehti juuri oven ulkopuolelle, kun aamupissa tuli. Tällä kertaa pissa päätyi suoraan oven ulkopuolelle terassille, mutta Emännän mielestä se oli kuitenkin jo oikeansuuntainen hyvä yritys! (Jotenkin myös aamukakka päätyi lopulta terassille, vaikka Demo oli nostettu kertaalleen pihalle asti, mutta näitähän sattuu.)

Kävely tehtiin lopulta siten, että Demo ja Roni olivat tällä kertaa lenkillä mukana. Ensin yritettiin lähteä kaikki yhdessä, mutta Lucy-neidillä olikin vatsavaivoja. (Ehkä eilinen mutalätäkkö ei ollutkaan hyvä juomakuppi. Kieli vain sattui ehtimään sinne, kun nesteenpoistolääkitys saa aika ikävän jatkuvan janontunteen aikaiseksi.) Lucy-neiti jäi siis kotiin huilaamaan ja Demo matkasi osittain sylikyydillä, osittain omilla jaloilla pienen metsälenkin. Välillä oikein kiukutti, kun ylhäältä sylistä näki, että isillä oli todella kivaa juostessaan metsässä, mutta omissa jaloissa ei vielä riittänyt mittaa, että olisi päässyt varvikossa eteenpäin. (Vähän matkaa Demo sai kulkea umpimetsässä omin tassuin, mutta sinä aikana Emäntä jo hukkasi näköyhteyden vauvakoiraan, ja hän ei halunnut ottaa pienintäkään riskiä, että vauva katoaisi yksin korkeaan varvikkoon.) Lenkin jälkeen Emännällä oli taas pihahommia, joten ei auttanut kuin koirien jäädä keskenään sisälle. 

Illan tullen Emäntä otti kuljetusboksin mukaansa ja sanoi, että Demo pääsisi autoilemaan. Alunperin tarkoitus ei ollut ottaa isukkia mukaan, mutta kun Roni määrätietoisesti pakkautui ovelle lähtövalmiiksi, ei Emäntä estellyt häntä. Lopulta olikin myös ihan käytännöllistä, että isä oli mukana. Kuljetusboksi ei ollut erityisen hauska vieläkään, joten Demo päästi karmaisevimman "Apua pentu pulassa" -haukkunsa ensin kimeänä ja korvia vihlovana ja siirtyen siitä sitten oktaavia alemmas käskeväksi louskutukseksi ja lopulta syvän aggressiiviseksi murinaksi. Tämä ääniskaala oli käyty läpi kolmen kilometrin matkalla ja sen jälkeen Demo tyytyi kohtaloonsa pieniä iukahduksia lukuunottamatta. Isän tyynnyttävä rauha välittyi kai kaltereiden läpi, kun isä istui valjaissa takapenkillä vieressä. (Sivuhuomautuksena todettakoon, että aikanaan isä jaksoi samaisessa boksissa ulista ja riehua ihan koko tunnin matkan lähimpään kaupunkiin.)

Kotiin päästyä boksi nostettiin taas keittiöön. Sattui hauskasti, että vesikuppiin oli joutunut elävä kärpänen ja se räpisteli veden pinnassa. Demo suoritti ensimmäisen vedestä noutonsa noukkimalla kärpäsen kupista. Se oli lopulta niin hauska leikki, että yksi asia johti toiseen ja lopulta pentu kahlasi etujaloillaan vesikupissa. Tämän vesileikin jälkeen Demo hupsahtikin ihan huomaamatta leposille kuljetusboksiin! Ei se niin paha paikka sitten lopulta ollutkaan.



Ronista oli kivaa, kun kuljetusboksi oli taas kaivettu esille. Lopulta myös Demo hyväksyi sen lepopaikaksi.


Illalla Lucykin voi jo onneksi paremmin. Huomenna taas kohti uusia seikkailuja!

tiistai 25. lokakuuta 2022

Kuka ihmeen Demo?!

Tuhkatuulen Rafael "Demo"

 Lucy: Vietimme Ronin kanssa aivan tavallisen viikonlopun Ninnin ja Moonan luona hoidossa, kun mestareilla oli viikonloppumenoja. Ulkoilimme aivan tavallisesti. Nukuimme päiväunia ihmisten sängyssä aivan tavallisesti. Maanantaina palasimme Ninnin ja Moonan ihmisten kyydissä kotiin aivan tavallisesti.

Ovella Emäntä tuli meitä vastaan pieni musta pötkylä kainalossaan ja kaikki tavallinen kaikkosi elämästämme ikiajoiksi.


Lucy: Roni, mikä tämä on?!
Roni: En minä ymmärrä. Haisee joltain ällöttävältä pennulta.
Lucy: Miksi se ällöttävä pentu näyttää aivan sinulta?!
Roni: En käsitä... ellei sitten...
Lucy: Niin?!

Roni: Kuules kaveri... mistäs sinä oikeastaan olet tulossa?

Roni: Kieltämättä sinusta saa vähän sen vaikutelman kuin katsoisi oman menneisyytensä peiliin. Mikäs sinun äitisi nimi on?

Demo: Myy.

Roni: Tuota Lucy-neiti tässä on voinut käydä sellainen hassu sattumus...
Lucy: Ei kai...
Roni: Muistatkos sen pienen kesäromanssin, joka minulla oli?
Lucy: Et ole tosissasi!!
Roni: Sen kesäheilan nimi taisi olla Myy...
Lucy: Jaaha... no minä taidankin sitten arvata lopun.

Onko Roni kutistunut pesussa?

Lucy: Niinhän siinä oli käynyt, että mestarit olivat käyneet hakemassa pojan kotiin. Minä osoitin hyvin nopeasti pennulle, kuinka minun kanssani ollaan: katsoa saa muttei koskea. Minä en miksikään neulatyynyksi enää rupea...



Lucy: Tänään käytiin ensimmäisellä yhteisellä pikkulenkillä. Kuva on otettu ilmeisesti juuri osittaisen auringonpimennyksen aikaan, mutta eipä sitä paljaalla silmällä juuri huomannut.

Tästä kai se uuden, yhteisen elämän opettelu alkaa...


Lucy: Koska me emme olleet mukana Demoa hakemassa emmekä paikalla siis vielä sunnuntai-iltana, niin ensimmäisen illan ja aamun hän sai kuvitella olevansa talon ainoa koira.


Lucy: Koska meillä ei ole mitään erityisiä sääntöjä koirien nukkumapaikoista, niin ensimmäisen yönsä Demo oli nukkunut Emännän kanssa patjalla lattialla. Hyvin oli nukuttanut.

Lucy: Sattumalta Demolle oli löytynyt isin ensimmäinen oma lelu vielä jokseenkin ehjänä. Se hampaissa oli leikitty ensimmäiset leikit uudessa kodissa.

Lucy: Kotimatkan Demo oli taittanut isin pentuviltillä ja osan matkaa hän oli nukkunut samassa kuljetusboksissa, jossa meitäkin pieninä kuljetettiin.

Demo 9 viikkoa ja 3 päivää

Jäähyväiset äitin kanssa.

Demo ja Elsa

Veljet olivat lähteneet jo aiemmin, joten kuukauden vanhempi Elsa oli toimittanut isosiskon virkaa.

Ihana Elsa... Häntä on ikävä nukkumaan käydessä. Ja herätessä...

lauantai 15. lokakuuta 2022

Kaikenlaista jännää voi tulla päiväkävelyllä vastaan

Lucy: Tänään tuli sellainen ihme lenkillä vastaan, ettei koskaan ennen!

Roni: Oltiin lähdetty aamupäivällä kolmisin kävelylle. Emäntä pohti vähän reittivalintaa, mutta päädyimme sitten pellolle, kun Lucy-neiti oli mukana. Hän oli vähän vastentahtoinen lähtemään mukaan.

Tätä varten jotkut käyttävät koirillaan lenkillä oransseja liivejä...

Lucy: Olisi saattanut ihan hyvin käydä satamaan!

Roni: Pieni lenkki tasamaalla oli siis agendassa. Yhtäkkiä takaviistosta kaikui laukauksen ääni!

Sinä taisit Lucy-neiti säikähtää sitä jopa pienesti?

Lucy: No säikähtää ja säikähtää... Jos nyt vähän häpsähdin ja jähmetyin paikoilleni pupillit laajentuneina. Minä en ehkä enää nykyisin kuule ihan niin tarkasti kuin nuoruuden päivinä, niin erilaiset yllättävät, kovat äänet ovat saaneet minut vähän epäluuloiseksi, vaikka lukuisia kertoja olenkin laukaksensietotestin läpäissyt.

Roni: Ensimmäisen laukauksen jälkeen kuului vielä yksi tai kaksi laukausta lisää. Emäntä arveli tietävänsä, mistä laukaukset johtuivat. Hän arveli paikallisen metsästysseuran harjoittavan hirven metsästystä lähistöllä. Siihen voisi kuulua ensin laukaus, jolla eläin on saatu kaadettua, ja sitten varmuuden vuoksi toinen laukaus eläimeen läheltä. Hänen arvelunsa sai vahvistusta, kun kohta tietä pitkin matkasi letka henkilöautoja laukauksen suuntaan.

Sen verran meidät valtasi uteliaisuus, että lähdimme kävelemään samaan suuntaan. Oman tiemme risteyksessä näkyi, että Emännän olettaman metsätien päässä oli autoja parkissa. Kävelimme sinne. Emäntä jututti yhtä autossa ollutta metsästäjää ja kyseli, uskaltaisiko lähemmäs mennä, kun aika kovasti kiinnostaisi päästä näkemään kaadettu hirvi livenä. Nuorehko kaveri arveli, ettei siitä mitään haittaa olisi. Niinpä lähdimme kipuamaan mäelle kohti kaatoa, jonka metsästäjä oli näyttänyt kartasta. Paikka oli ihan tavallisen lenkkireittimme vieressä, joten mihinkään tuntemattomaan ei tarvinnut sukeltaa.

Lucy: Minua vähän arvelutti kävellä suoraan metsästystapahtuman keskelle. Myös pitkä nousu oli vähän muuta, kuin mihin olin varautunut, joten Emäntä kantoi minua välillä ylämäkeen, ettei reitti kävisi minulle liian raskaaksi.

Roni: Mäen päällä minä otin jo vainua metsään päin. Siellä oli vielä yhden metsästäjän auto parkissa ja kiskoin matalana kaikin voimin Emäntää metsän puolelle. Hän antoi minun vähän jäljestellä paikalla. 

Kun hän kävi kiskomaan meitä takaisin metsätielle päin, peruutti paikalle taas yksi metsästäjä autollaan ja sen perässä tuli vielä toinen auto ja kaikkien aikojen jymy yllätys: aito, oikea hirvi pulkkaan sidottuna! Myös joukko metsästäjiä kulki tyytyväisenä hirvivainaan perässä kuin riemullisena surusaattona. Minä olin aivan täpinöissäni ja toisaalta kiskoin hirveä kohti, mutta vähän myös kavahdin taakse päin aina, kun hirvi liikahti auton nykäistessä sitä eteenpäin. Ihana veren ja riistan tuoksu valtasi sieraimeni.


Lucy: Minä kummastelin näkyä vähän turvallisemman välimatkan päästä.

Roni: Samalla kun hirveä nostettiin lava-auton lavalle, jutteli Emäntä metsästäjien kanssa. Kävi ilmi, että maineeni oli jo kiirinyt edelleni ja osa metsästäjistä tiesikin, että olen jäljestävä koira. Emäntä siinä tarjoutui avuksi, jos haavakkoja sattuisi tulemaan. Niinpä eräällä metsästäjällä kävi erityisen hyvä tuuri, kun hän sai samana päivänä hirvisaaliin lisäksi vielä puhelinnumeron naiselta!


Lucy: Kun metsästäjät hirvineen olivat jatkaneet matkaansa, jatkoimme me matkaamme toiseen suuntaan. Hirven näkeminen oli nostanut minunkin adrenaliinitasojani sen verran, että jaksoin taas oikein hyvin kävellä eteenpäin. Matkaa oli kuitenkin vielä aikamoisesti, joten välillä matkasin taas sylissä.

Omalle tielle päästyämme alkoi askeleeni olla jo melko verkkainen, vaikka osan matkasta olinkin saanut sylikyytiä. Emäntää vähän harmitti, että oli tullut raahanneeksi minut niin pitkälle lenkille, mutta ihan tässä olen voimissani ollut vielä senkin jälkeen. Ja ruoka maistui kerrankin hyvin! (Eilen illalla en oikein syönyt ruokaa, mutta sen sijaan etsin ja söin olohuoneen lattialta kärpäsenraatoja, että sellaisenkin pikku kujeen olen tässä keksinyt viime aikoina...)

Roni: Kun Lucy-neiti oli palautettu kotiin, minä pääsin vielä haistelemaan treenimielessä hirven jälkeä ja etsimään paikkaa, jonne se oli kaadettu. Hieman takaperoisesti mentiin kaadolle sitä jälkeä pitkin, mitä hirvi oli raahattu pois metsästä ja siitä etsittiin jälki, jota hirvi oli juossut paikalle, mutta jälki löytyi ja Emäntäkin sen erotti, kun sorkat olivat jättäneet painumia sammaleeseen ennen kuin kohtalon koura oli määrännyt hirven päivät päättyviksi. Nenäni on nyt siis kalibroitu tulevia haavakkojäljestyksiä varten. Vaikkei kukaan niitä toivokaan, niin vahinkoja voi sattua ja silloin luotettava verikoira on aiheellista kutsua paikalle.

lauantai 8. lokakuuta 2022

Musta trio rally-tököttelemässä

 Roni: Ninni ja Moona matkasivat meille torstaina rally-tokotreenien jälkeen.

Moona ja Roni 
(Moonan Boss Lady -asenteesta kertoo, että hihna kulkee Ronin selän yli eli sieltä on surutta harpattu mäykyn yli ja käyty melkein päälle makaamaan...)

Ninni
(Ninni ei ole Boss Lady, mutta nöyrän lempeän olemuksen sisällä asuu toisinaan melkoinen jäärä, joka osaa tarvittaessa jurrittaa vastaan viimeiseen asti, jos asia ei miellytä Ninniä.)


Roni: Perjantaina hääräiltiin vähän pihalla Emännän tultua töistä. Moona ehtii kaikkialle ja joka paikkaan. Mikään ei jää tältä paimenelta huomaamatta.


Lucy: Aikuistuessaan Moona yritti vähän kokeilla kepillä jäätä, että olisiko lauman johtajuus otettavissa. Minä laitoin hänelle luun kurkkuun ja ehkä siinä ihmisetkin vähän avustivat minua puolieni pitämisessä. Kaikkien mielestä laumadynamiikka pysyy parempana, kun minä johdan rauhallisen määrätietoisella ja oikeudenmukaisella otteellani, eikä tuollaista hälläpyörää päästetä keulille härväämään ja häiriköimään. Nyttemmin Moonakin on omaksunut roolinsa alempiarvoisena tiedustelu-upseerina, eikä meillä ole enää ollut sittemmin sanaharkkaa keskenämme. Oikeastaan Moona on nykyisin hyvinkin alistuvainen ja jopa huolehtivainen minua kohtaan.


Roni: Päiväkahviaikaan on purutikkuhetki. Sanomattakin on selvää, että keittiön matto on yksinkertaisesti paras paikka nakertaa kuivalihalla päällystettyä tikkua. Moona on syönyt omansa aina ensimmäisenä, sitten Lucy-neiti, Ninni ja minä viimeisenä. Puolustuksekseni voin sanoa, että minulla on vähiten hampaita jäljellä, joten joudun vähän asettelemaan tikkua suuhuni, että saan sen palasiksi. Emäntä on onneksi pitänyt puoliani ja estänyt tikkuvarkaudet, joita varsinkin Lucy-neiti harrastaisi mielellään, jos vain ehtisi.

Roni: Perjantaina kävimme myös mustan trion kesken lenkillä. Esiteltiin Emännän kanssa vähän lappalaisille lenkkimaastoja. Seuraavalla videolla Emäntä yritti tuoda vähän esiin näiden kahden lapinkoiran luonne-eroa. Moona ja minä myyrästämme pitkin peltoa, kun taas Ninni tassuttelee tasaisen varmasti ihmisen jalanjäljissä. Tähän lenkkireittiin kuuluu myös tosi pitkä nousu. Moona sai reippaasti nousumetrejä, kun hän juoksi mäkeä ylös, palasi Emännän luo ja juoksi taas. Joskus tuntuu, ettei maan vetovoima toimi Moonan kohdalla samalla tavalla kuin meidän muiden, kun hän pystyi sillä tavalla kevyesti juoksemaan mäkeä edestakaisin!


Roni: Loukkaantumisvaaran vuoksi minun ei annettu juosta perjantaina Moonan kanssa kilpaa, mutta Ninnin kanssa saatiin vähän kisailla. Välillä on nimittäin käynyt niin, että Moonan kanssa riehuessa olemme juosseet täysillä toisiamme päin ja minuahan siinä pienempänä aina sattuu. (Moona on myös sen verran röyhkeä, että saattaa vähän tahallaankin törmätä ja nujuttaa minua aika kovastikin.)


Roni: Tänään lauantaiaamuna lähdimme sitten pitkästä aikaa yhdessä rally-tokokisoihin. Tämä oli itseasiassa ensimmäinen kerta, kun me kaikki kolme kisasimme samassa mestariluokassa. Moonalle tämä oli toinen kerta MES-luokassa. Hän nousi viime keväänä ylimpään luokkaan ja hänellä oli sieltä yksi hyväksytty tulos alla. Tälle kerralle ei siis ollut muita tavoitteita, kuin että Moona saisi toisen hyväksytyn tuloksensa, jotta matka kohti koulutustunnusta etenisi.


Moona valmistautumassa suoritukseensa. Monet hinkkaavat liikkeitä odotusalueella aivan viimeiseen asti, mutta meidän lauman jäsenille on sopinut paremmin rauhallinen odottaminen. Sitten katsellaan vähän radalle ja kun tuntuu sopivalta, niin ylitetään kehänauha.

Ninni kisapaikan pihalla. Halli oli meille kaikille ennennäkemätön, mutta yllättävän hyvin klaarattiin tilanne siihen nähden!

Ninni: Ei sattus mitään kuvauspalkkaa olemaan?

Roni: Lainalappalaiset olivat tänään aika tasaväkisiä. Kummallekin 77/100 pistettä! Kumpikin kompuroi edessä peruuttamisen kanssa, vaikka rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että tuli siitä miinus kymppi itsellenikin. Ihan ei peruutusmatkani tänään riittänyt. Moona ei peruuttanut ollenkaan ja pieni rauhallinen Ninni sai -3p HAU eli haukkumisesta miinus kolme pistettä. Hän sai myös miinus kympin siitä, että haukkumisen lisäksi pysähteli peruuttaessaan. Sitten heillä oli joitain muitakin pieniä epätarkkuuksia, mutta päivän tavoite täyttyi eli Moona sai hyväksytyn tuloksen. Ninnistä on myös mainittava, että tämä oli hänen 16. starttinsa rally-tokossa 5 vuoden aikana ja samalla myös 16. hyväksytty tuloksensa! Moonalla on kisakirjassaan yksi pummi voittajaluokasta, mutta Ninni on tehnyt tasaisen varmaa tulosta koko uransa ajan. Hänen rauhallisella tyylillään ei ehkä valiopisteitä hätyytellä, mutta onhan hauska kisata luottokaverin kanssa.

Minulle sattui itselleni sellainen harmillinen insidenssi tänään, että pahaksi onneksi korvaani alkoi aivan tuskaisesti kutittaa juuri startin jälkeen. Aluksi minulla on tapana rapsutella itseni lähtökuntoon pienenä sijaistoimintona, mutta ehkä sateinen päivä teki tepposensa tai joku korvakarva jäi kaulapannan väliin kiristyksiin. Lopputulema oli kuitenkin se, että roikotin ja ravistelin päätäni melkein koko matkan. Sanomattakin on selvää, että eihän silloin kuule kunnolla, jos korvaa kutittaa!

Lucy: Selittelyn makua... Sinä taisit saada siis taas nollan?

Roni: Niinhän siinä nyt sitten kävi. Pahuksen korva.

Lucy: Sinä et siis ole saanut koko vuonna yhtään hyväksyttyä tulosta?

Roni: No... en. 

Lucy: Ja sinulla on nyt neljän nollan putki meneillään?

Roni: Mutta voittajaluokassa minulla oli jopa viisi nollaa peräkkäin! Ettei tämä nyt vielä mikään ennätys ole. Ja sieltäkin noustiin. Tämän päivän suorituksen perusteella on siis vähän hankala nyt mennä sanomaan, että ollaanko menty eteenpäin vai taaksepäin urallani. Mielestäni meillä oli ihan hyvä meininki tänään. Muutamalta ensimmäiseltä kyltiltä tuli niitä miinus ykkösiä nuuskuttelusta ja sitten se korva häiritsi sen verran, että tuli neljä kympin virhettä. Yksi käännös piti uusia kahdesti, kun oli vaikea tulkita Emännän käskyä. En minä nyt kuitenkaan vielä olisi heittämässä kirvestä kaivoon!


Roni: Tänään käytiin kisan jälkeen lenkillä. Lucy-neiti kai aavisti sateen olevan tulossa, kun hän ei suostunut lähtemään lenkille. Emäntä oli kai meinannut tehdä pidemmänkin lenkin, kun kävi ilmi, ettei Lucy-neiti ole mukana, mutta tien varteen päästyämme minä kurvasin suoraan kotiin päin, eikä Emäntääkään sitten huvittanut houkutella minua enää pidemmälle vesisateessa.

Kivaa, että Moona ja Ninni ovat meillä vielä huomiseen asti!

tiistai 4. lokakuuta 2022

Voi pojat!

 


Lucy: Ihan omin jaloin kävelin mökille ja takaisin tänään! Olimme pitkän viikonlopun Moonan ja Ninnin luona. Maanantaina vihdoin Emäntä tuli paikalle myös ja oli siellä yön yli. Eilen ja tänään leikittiin vähän rally-tokoa ja käytiin kävelyllä.


Lucy: Marssijärjestys on yleensä tämä. Minä pidän perää, Ninni tassuttelee ihmisten takana, mutta minun edelläni, Roni on ihmisten välittömässä läheisyydessä muutaman metrin edessä tai takana ja Moona kirmaa etummaisena.

Roni: Kotimatkalla minä kävin uusimassa silmätarkastuslausuntoni eläinlääkärillä. Tai ehkä en itse olisi sitä pitänyt niin tärkeänä, mutta Emäntä halusi tämmöisen tarkistuksen tehdä. Minulla on edelleen terveet silmät yhtä luomen sisäpuolella kasvavaa ripseä lukuunottamatta. Siitä ei kuulemma ole haittaa, kun se ei kasva suoraan silmää kohti.

Mestarit olivat viikonlopun poissa, koska he kävivät katsomassa minun poikiani. Pojat olivat 6-viikkoisia, nyt jo kohta 7-viikkoisia. Olivat ilmeisesti oikein potria poikia, joista ei juuri tarkkaa valokuvaa ehtinyt saada niin kauan kuin olivat hereillä. Eilen pojat saivat nimetkin.

Tuhkatuulen Rafael

Tuhkatuulen Donatello (Leonardo ei suostunut pönöttämään)


Roni: Pojat olivat tosi reippaita ja ottivat vieraat riehakkaasti vastaan. Nopeasti kuitenkin vielä uni ottaa vallan tuollaisista pikkujannuista.







Roni: Neljäs pentu on kasvattajan oma uusi pentu, joka oli jo jonkun viikon vanhempi, mutta mylläsi ihan yhtä tyytyväisenä menossa mukana.


Roni: Mitä kaikkea jännää elämä tuoneekaa näidenkin pikkuisten eteen. Toivottavasti saavat hyvän, turvallisen ja terveen elämän kaikki.