Demo: Tällä viikolla on ollut joitakin mainitsemisen arvoisia asioita, niin laitan tässä ylös pari juttua.
Ekaksi minä ja Emäntä nähtiin tänään karhu! Tai ehkä Emäntä enemmän näki ja minä haistoin, mutta voi vinde oli jännää! Oltiin tulossa päiväkävelyltä kotiin ja siinä se oli meidän tien varressa pellolla haahuilemassa. Tuuli kävi karhusta meihin päin, joten minä haistoin sen, mutta se ei haistanut meitä eikä varmaan kuullutkaan. Meillä oli pennut mukana, niin Emäntä pakitti heti, kun huomasi karhun. Hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että karhullakin olisi kaksoset mukana ja tulisi jotain kärhämää monikkoäitien välille. Saattoi se olla joku poikamieskin. Ainakaan ei nähty yhtään pienokaista.
Sellainen pieni ongelma meillä oli, että ei päästy kotiin, kun karhu oli meidän ja kodin välissä. Mestari oli kylällä rassailemassa autoa, joten Parempi Mestari joutui soittamaan hänelle, että tulisiko saattamaan meidät kotiin. Pienen odottelun jälkeen Mestari tulikin kaverinsa kanssa ja hän saattoi meitä jalan ja kaveri ajoi autolla perässämme. Karhua ei toki enää näkynyt, mikä oli tietysti ihan toivottavakin asia. Ainoastaan sen tassunjäljet olivat painuneet yhteen kohtaan hiekkatiehen n. 200 metrin päähän meidän tontista.
Emäntä pohti, että yksin koiran kanssa hän olisi saattanut yrittää pitää ääntä ja oletettavasti 99% varmuudella karhu olisi väistänyt, mutta omien pentujensa kanssa hän ei uskaltanut ottaa mitään riskiä. Tämä oli varmaan karhulta tällainen olosuhteiden aiheuttama työtapaturma ja toivottavasti hän jatkossa osaa mennä piiloon ajoissa. Emäntä arveli, että hän on luultavasti karhulle vanha tuttu, jos näissä samoissa metsissä on samoiltu jo vuosia, mutta hän vain ei ollut koskaan ennen eläissään nähnyt karhua luonnossa.
Tokaksi olen aloittanut Kaverikoira-urani ensimmäisellä tutustumiskäynnillä. Tällaiselle peräkylän peräkammarin pojalle oli kaikkein iso juttu tavata toisia koiria. Ja vieläpä tyttöjä! Toinen tyttö oli tosi iso ja siksi ensin vähän pelottava ja toinen tosi oudon näköinen (sen silmiäkään tuskin näkyi sieltä karvapöheikön läpi!), mutta se melkein lämpeni leikkimään poislähtiessä. Vieraat ihmiset, liukkaat lattiat, omituiset silitykset, Emännän sylissä roikottaminen tai vieraaseen sänkyyn nostaminen eivät olleet mitään sen rinnalla, ETTÄ MUKANA OLI TOISIA KOIRIA! Maltoin minä niitä ihmisiäkin huomioida, mutta koko ajan piti vahtia, että missä ne muut ovat ja kun ne vaihtoivat huonetta, niin minullekin tuli kiire mennä mukana. Tytöt tulevat kuulemma olemaan kollegojani jatkossakin, että Emäntä arvelee minun tottuvan ja tutustuvan heihin jatkossa, jotta ehkä varsinaisesta työskentelystäkin tulee vähän tärkeämpää.
Kolmas asia on se, että isi on edelleen kipeä. Ja oikeastaan taas. Hän oli jo aika reipas tässä välillä. Ulkoilimme jo yhdessä tarhassa ja kävimme pienillä kävelyilläkin, mutta viime viikonloppuna isi oli taas niin kipeä, että kulki aivan kyyryssä ja Emäntä laittoi hänet häkkiin. Tämä on kai aika vakava paikka jo. Alkuviikosta Emäntä itki ja huokaili paljon. Mestari yritti lohduttaa, että katsotaan nyt vielä, jos Roni tästä vielä paranisi. Varmuutta asiasta ei ole, eikä isi ole yhtä nopeasti toipunut kuin ensimmäisellä kerralla maaliskuussa, mutta jotain pieniä toipumisen merkkejä on. Esim. isi ravistelee taas turkkia, mitä hän ei pystynyt alkuviikosta tekemään. Sitten hän on myös onnistunut salaa kierimään vähän ulkona ja toisinaan hän yrittää vähän ryntäillä hihnassa. Ruoka ja vesi ovat maistuneet koko ajan. Nyt isiä pidetään paljon visummin häkissä, kun Emäntä arvelee heidän antaneen isin viimeeksi lähteä liian nopeasti liikkumaan liian vapaasti.
Toivottavasti isi paranee, koska on tosi tylsää, että hän on vain häkissä ja täysin käsittämättömältä tuntuisi, jos häntä ei olisi enää edes siellä häkissä...
Lopuksi toivotetaan hyvää äitienpäivää meidän äideille isin kanssa!
Hänen äitinsä eli minun Venni-mummoni täytti juuri 15 vuotta!
