sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Nukkumisjärjestelyt

Kun uusi pentu saapuu kotiin, on tärkeää jo etukäteen päättää yhteiset säännöt, joista kaikki perheenjäsenet pitävät poikkeuksetta kiinni. Yksi näistä on päätös siitä, missä uusi pentu nukkuu yönsä.
    Näin myös tässä taloudessa neljä vuotta sitten päätettiin, että koira nukkuu keittiössä omassa sängyssään kaikki yönsä koko elämänsä. Piste. Ensimmäinen pentua varten ostettu tarvike oli koiransänky.


Kirjasta oli luettu ohjeet pennun kotiutumisesta ja niinpä ensimmäisenä yönä Mestari nukkui patjalla Lucyn sängyn vieressä. Seuraavana yönä patja oli vähän kauempana ja näin jatkettiin viikon ajan eli joka yö ihmispatja laitettiin koiransängystä kauemmas. Lukuisia kertoja yössä pennun viereen työntyminen torjuttiin hellästi mutta määrätietoisesti ja kerta toisensa jälkeen surkeana uikuttava pikkupentu palasi petiinsä vollottaen. Välillä se koetti hepulilähestymistä eli juoksi ympäriinsä ja yritti näykkiä kaikkea suuhun sattuvaa, mutta mikään ei auttanut. Patjalle ei päässyt.


Lopulta Mestarit nukkuivat omassa huoneessaan suljetun oven takana ja Lucy keittiössä omassa sängyssä. Joskus Lucy jäi oven taakse uikuttamaan, jolloin Paremman Mestarin oli turvauduttava korvatulppiin hillitäkseen halunsa mennä lohduttamaan pentua. Muutaman viikon ajan Parempi Mestari "nukutti" pennun eli istui pimeässä keittiössä huomioimatta pentua niin kauan, että Lucy rauhoittui ja kömpi omaan sänkyynsä. Sitten Parempi Mestari hiipi keittiöstä niin hitaasti, ettei Lucyn tehnyt mieli rynnätä perään. Tällä tavalla nukkumaan käyminen ja yöt sujuivat jo aika rauhallisesti.


Aamupissojen jälkeen pennun kanssa saattoi jatkaa aamu-unia varsinkin viikonloppuisin sohvalla.

Joitakin kuukausia järjestely sujui hyvin, kunnes siihen tuli särö. Heikko hetki, jolloin koira pääsi aamu-unille sänkyyn!

Sääntöä muutettiin niin, että koira nukkuu YÖT omassa sängyssään, mutta voi viikonloppuaamuisin tulla sänkyyn.

Seuraavassa vaiheessa sääntö kuului, että koira nukkuu ARKIyöt omassa sängyssään, vaikka viikonloppuisin voikin olla vieressä myös yöllä. Tästä seurasi useampi pissatahra olohuoneen matossa sunnuntain ja maanantain välisinä öinä. Ratkaisuna olohuoneen ovi suljettiin öisin.


Jokainen joskus koiran kanssa nukkunut tietää, kuinka rauhoittavalta ja pehmeältä tuntuu kylkeä vasten nukkuva koira. Niinpä noin vuodessa Lucy siirtyi lähes yksinomaan nukkumaan ihmissänkyyn.

Kun toinen koira tuli ajankohtaiseksi, täytyi sääntöjä tarkistaa. Oli selvää, että KAHTA koiraa ei sänkyyn oteta nukkumaan ja niin julmaa, kuin se olikin, niin myös Lucy palautettiin taas keittiöön nukkumaan. 

Ensimmäisinä öinä patja oli taas lattialla ja pennun sänky patjan vieressä. Lucy nukkui patjalla peiton alla, mutta Ronin piti nukkua omassa sängyssään.


Sen verran rankka oli pennunhakureissu, josta kotiuduttiin vasta kahden aikaan yöllä ja kun ensimmäinen yö kului mm. Ronin raivotessa omalle sängylleen vielä neljän aikaan yöllä, että tällä kertaa ensimmäisen vuoron ottanut Parempi Mestari oli aamupissalenkin jälkeen sen verran pehmennyt, että otti pennun samalle patjalle saadakseen nukkua edes muutaman tunnin vielä aamulla.


Viikon jälkeen koirat kuitenkin nukkuivat yhdessä keittiössä. Lucy saattoi joskus käydä oven takana muistelemassa vanhoja hyviä aikoja, mutta Roni nukkui tyytyväisenä omassa tai Lucyn sängyssä.


Pari kuukautta Mestarit pystyivät pitämään tiukkaa linjaa. Sitten taas hitaat viikonloppuaamut alkoivat murtaa sopimusta. Kun koirat oli käytetty ulkona sunnuntaiaamuna seitsemältä, ei tehnyt vielä mieli nousta ylös, vaan palata takaisin sänkyyn. Ja karvaiset kaverit oli niiiiiin mukava ottaa viereen köllöttelemään...


Eli uusi sääntö: Koirat saavat tulla viereen, kun makuuhuoneen ovi on auki. Sen äänen koirat oppivat nopeasti ja kiireiset tassunäänet kuuluivat heti, kun ovea raotettiin. Tämä oli kuitenkin viimeinen epätoivoinen yritys Mestareilta pitää kiinni alunperin laaditusta säännöstä "ei koiria sänkyyn". Pian tämän jälkeen ovi oli aina auki. 


Nykyisin Lucy nukkuu siis joka yö sängyssä peiton alla Mestarin tai Paremman Mestarin kyljessä kiinni. Roni tulee sänkyyn iltaisin, mutta poistuu yleensä, kun ihmiset ovat nukahtaneet. Liikuttavinta on, että Roni nukkuu usein edelleen ainakin osan yöstä yksin keittiössä omassa sängyssään. Lisäksi se nukkuu välillä sohvalla tai makuuhuoneessa lattialla. Aamulla Ronikin tulee sänkyyn köllöttelemään ja usein, kun kaikki muut viettävät iltaa olohuoneessa yhdessä sohvalla, käyttää Roni tilaisuuden hyväkseen ja torkkuu silloin tunteja yksin koko isossa sängyssä.


Mikä sitten on tarinan opetus?
-Älä ole liian ankara itsellesi! ;) On täysin ymmärrettävää, että haluat nukkua lämpöisen, pehmeän, rauhallisesti tuhisevan rakkaan ystäväsi vieressä. Toisaalta et ole paha ihminen, vaikka koirasi nukkuisi aina eri huoneessa omassa sängyssään tai jopa ulkona tarhassaan. Tärkeintä, että kaikki saavat hyvät yöunet.



perjantai 24. helmikuuta 2017

Viettien viemää eli anti-informaatiota mäyräkoirien vieteistä

Tässä viikolla röyhähti eräällä some-sivuston mäyräkoirapalstalla keskustelu mäyräkoirien kasvatuksesta, jossa eräänä näkökulmana oli huoli siitä, että suuntana kasvatustyössä on joillain tahoilla vietitön "tissinvälikoira". Ottamatta mitenkään kantaa riistavietin olemassa oloon tai olemattomuuteen aloimme miettiä kaikkia muita tärkeitä mäyräkoiran viettejä, jotka ainakin meissä vielä palavat kuumalla roihulla.


Tärkeimpänä mäyräkoiran olemassa olon kannalta tulee ensimmäisenä mieleen ruuankerjäysvietti. Tämä vuosituhansia vanha esi-isiltä peritty selviytymismekanismi on mäyräkoirissa erityisen vahvana. Tähän viettiperheeseen oleellisesti kuuluvat myös jääkaapinovenavauksentunnistamisvietti, juustokuvunavausrapsahduksenkuulemisvietti ja erilaista koostumusta olevien ruoka-aineiden lattialleputoamisäänelle herkistyminen. Voit tarkistaa kahdella tavalla, hengittääkö mäyräkoira: laita peili sen kirsun eteen ja seuraa, huurustuuko peili tai pudota kinkkusiivu lattialle asunnon toisessa päässä.


Ruuanhankkimiseen liittyy myös nakinmetsästysvietti. Mäyräkoirat ovat taitavia metsästämään nakkia erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Ne metsästävät nakkia ympäri vuoden yhtä ketterästi taskusta, lattiapinnoilta tai luonnonmateriaalien keskeltä. Toisinaan ihmiset yrittävät hyötyä mäyräkoiran vahvasta nakinmetsästystaipumuksesta ja opettaa mäyräkoiralle temppuja nakinmetsästyksen varjolla. On jopa huhuttu jonkun joskus onnistuneen tässä, mutta toisaalta on saattanut olla myös sattumaa, että mäyräkoiraa on juuri sinä päivänä huvittanut ensin istua, sitten seurata, mennä maahan ja niin edelleen.



Mäyräkoirista ei voi puhua mainitsematta vahvaa lepäilyviettiä! Mäyräkoira hakeutuu mieluiten pehmeisiin ja lämpimiin paikkoihin nukkumaan. Jos synnynnäistä kyljessäkiehnäystaipumusta vahvistaa määrätietoisesti pentuajoista lähtien, saa mäyräkoirasta takuuvarman kainaloisen. Esimerkiksi Lucy-neiti voi helposti nukkua ihmisen vatsaa, kylkeä, selkää tai jalkaa vasten 8-10 tuntia ja epävirallisesti jopa 12 tunnin huikosia on joskus otettu. Näillä irtoaisi jo ykköspalkinto Metsästyskoirien kylkeenkäpertymiskokeessa eli Mekässä. Ronin kestävyys ei ole vielä aivan samalla tasolla, mutta kyllä senkin pisteet jo alempiin palkintosijoihin riittäisivät.



Vartiointivietti toimii mäyräkoirissa pääsääntöisesti hyvin, vaikka sitä yritettäisiin jalostusvalinnoilla karsia tai tukahduttaa pentuajasta lähtien. Todennäköisesti vartiointigeeni on kytkeytynyt niin tiukasti samaan jaksoon luppakorvaisuusgeenin, lyhytjalkaisuusgeenin ja itsepäisyysgeenin kanssa, ettei näistä voi karsia yhtä joutumatta luopumaan myös muista jakson ominaisuuksista. Ja kuka nyt haluaisi pystykorvaista mäyräkoiraa!



Joissain mäyräkoirasuvuissa tavataan suihkunvälttelyviettiä. Se on dominoivasti periytyvä ominaisuus, joka voi myös esiintyä kaikenlaisenkosteudenvälttelyviettinä. Eläinmaailmassa on joitakin vielä ratkaisemattomia mysteerejä kuten, kuinka muuttolinnut löytävät reittinsä, miten kirjekyyhky löytää kotilakkansa ja mistä mäyräkoira tietää peittovuoren alle, sataako ulkona. Maallikko ei voi kuin ihmetellä, kuinka luonto on tämänkin asian järjestänyt.



Otoksemme pienestä koosta johtuen emme uskalla tehdä kovin pitkälle vietyjä analyysejä erinäisistä muista vieteistä, mutta näyttäisi siltä, että esimerkiksi pallonajoviettiä esiintyy jonkin verran joissakin suvuissa eri karvanlaaduissa ja kokoluokissa ja tähän rinnastettavissa on varmaankin frisbeennoutovietti. Ja kun nyt leluista tuli puhetta, niin lelujensuolistusvaisto toimii hyvin useimmilla tuntemillamme mäyräkoirilla.



Kuten tästä epätieteellisestä ja täysin epäluotettavasta selonteosta käy ilmi, on mäyräkoirissa vielä tallella ja toiminnassa lukuisia mäyräkoirille ominaisia ja tärkeitä viettejä, joten ei ole pelkoa, että mäyräkoira ajautuisi pois käyttötarkoituksestaan eli ihmisrotuisten täydellisestä manipuloimisesta. Mäyräkoira on ajava koira: se ajaa jatkuvasti omaa etuaan.

Miksi sinä kierit niin paljon, Lucy-neiti?
Minun täytyy kalibroida mäyräkoira-aistini.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Kyläilyä ja kisailua




Perjantaina huomasimme nousevamme autosta Emännän kanssa pitkästä aikaa Ninnin ja Roosa-tädin luona! Perjantai-ilta kului Ninniltä ja Ronilta aika pitkälti videolla näkyvissä tunnelmissa. Sisällä ja ulkona.


Lauantaina minä jäin huolehtimaan uuninlämmityksestä, kun muut kävivät hiihtämässä. Olivat kuulemma juosseet seitsemisen kilometriä irti pelloilla ja metsissä auringon paisteessa. Se oli varmaan tosi tylsää.


Pistäydyttiin matkalla sellaisessa talossa, joka on vanhempi kuin Suomi!


Joo meillä oli tosi tylsää, Lucy-neiti, kuten voit kuvista huomata.



Minä kävin sen sijaan syömässä nakkeja eräällä kentällä. Seurasin Emäntää ja söin nakkeja, istuin paikallani ja söin nakkeja, makasin paikallani ja söin nakkeja ja lopulta myös istuin paikallani, vaikka Emäntä katosi näkyvistäni seinän taakse ja söin nakkeja.

"Heippa! Minä olen Aapeli! Kukas sinä olet?"
"Minä olen Vie Se Iso Musta Kuonosi Heti Kauemmas Tai Saat Hammasta."

Emännän unilelut oikealta: Rekku 1986-2004, Lucy 2013-
Sunnuntaina oli ohjelmassa rally-toko-kokeet. Torstain treenit menivät vähän nihkeästi haistelun merkeissä, joten perjantaina harjoiteltiin Ninnin ja Roosa-tädin pihalla (ja hekin pääsivät harjoittelemaan). Se meni osaltani hyvin samoin lauantain koirakouluharjoitukset. Niinpä Emännällä oli hyvä fiilis lähteä radalle kanssamme.



Se hyvä fiilis karisi sitten hyvin nopeasti, kun minun suoritukseni alkoi. Olin luokan ensimmäinen koira, joten Emäntä hyppäsi heti rataan tutustumisesta minun kanssani kehään. Minä pölähdin siis suoraan autosta uniltani uuteen treenihalliin. Emäntä yritti muutamalla hassulla nakkimurulla saada minut kiinnostumaan itsestään ennen radan alkua, mutta se oli vähän yhtä tyhjän kanssa. Lähtö-kyltillä maltoin sentään istua paikallaan, mutta siinä positiiviset asiat sitten olivatkin. Tarkempiin yksityiskohtiin pureutumatta Emäntä kutsui suoritustani Kärsimysnäytelmäksi. Keräsin erilaisin toilailuin 43 virhepistettä eli tulos ALO 0.

Lucy-neidin nuuskittua itsensä nollille Emäntä oli palautettu taas maan pinnalle, kun oli minun vuoroni. Minua Emäntä ehti viritellä nakein hieman paremmin hallissa ja ehdin vähän tottua ympäristööni ennen kuin aloitettiin. Ennen lähtöä minua alkoi vain niin vimmatusti kutittaa kaulapannan alta! Emäntä tuumasi kuitenkin, että parempi ennen suoritusta kuin suorituksen aikana ja antoi minun kirputtaa huolella kummaltakin puolelta. Tuomarihan oli aluksi sanonut, että hänellä on koko päivä aikaa, ettei tarvinnut kenenkään kiirehtiä. Niinpä ei kiirehditty ja se kannatti! 
    Parin ensimmäisen kyltin ajan tuomari varmaan arveli näkevänsä Kärsimysnäytelmä Part II:n, kun minulla oli pieniä käynnistymisvaikeuksia, mutta sitten muistin, että rally-toko on kivaa ja tämmöinen paljon seuraamista sisältävä rata sopi minulle, kun mennään vauhdilla ja lopussa odottaa frisbee.
   Loppusuoralla Emäntä koki pieniä kauhun hetkiä, kun ajanottaja oli reunalla ja hänen sekuntikellonsa ALKOI PIIPPAAMAAN! Minä tietenkin kiinnostuin äänestä ja ihmisestä, mutta sain pidettyä kuitenkin itseni kurissa niin, että siitä tuli vain -1 kontrollivirhe. Lopulta sain pisteitä 96/100, tuomaripalkinnon hienosta työskentelystä ja tärkeimmän eli ensimmäisen koulutustunnukseni RTK1! Tämä oli siis kolmas hyväksytty tulos alokasluokassa ja tästä eteenpäin kilpailen avoimessaluokassa!



Harmi, ettei Lucy-neiti saanut tulosta (taaskaan), mutta minun tulokseni kruunasi ainakin Emännän viikonlopun. Ja onhan minustakin hauskaa, kun Emäntä on iloinen!

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Ronin reipas päivä

Tiedättekö sen ihanan tunteen, kun on kerrankin saanut virikkeitä liikunnan, aivotyöskentelyn ja sosiaalisten suhteiden kautta ja on mieleltään ja ruumiiltaan hyvällä tavalla väsynyt ja saa vain lopulta köllöttää omalla sohvalla kaikessa rauhassa? Jep, meikä poika on juuri tuossa autuaassa tilassa!


Aamulenkkinä heitettiin taas iloinen kiekka jäätä pitkin. Aluksi pistelin vain menemään riemukierroksia vapauden huumassa. Sitten painittiin Lucy-neidin kanssa ja lopulta vain tutkimusretkeiltiin. 



Aika jännä hetki oli se, kun jää katkesi meidän alla! Kuului, kun sellainen jännä vonkuva rutina lähestyi meitä ja kulki meidän alta. Lucy-neiti pysähtyi oikein kuuntelemaan ja katsomaan jäätä allaan. Siirryttiin vähän rannemmas kulkemaan, vaikka järki sanoikin, että tuskin se jää tuosta noin vain aukeaa ja nielee meitä syvyyksiin.


Lenkin jälkeen ajelin Emännän kanssa koirakouluun. Mehän ollaan aika paljon viime aikoina vain keskitytty rally-toko-juttuihin, niin oli aivoja aktivoivaa välillä tehdä muitakin juttuja. Ja haastavaa oli se, että paikalla oli monta muutakin koiraa, jotka tekivät juttuja samalla. 
    Vähän aikaa Emäntä yritti pitää minua irrallaan käskyn alla, mutta se oli vielä vähän liian haastavaa. Paikallaan oleminen onnistui irti, mutta vuoron odottaminen irrallaan ei onnistunut. Olin muutenkin välillä vähän omissa ajatuksissani ja seuraaminen maata haistelematta ei yhtäkkiä toiminutkaan ollenkaan. Että vielä on vähän työmaata saada minusta tottelevainen nakki.
    Koska kouluttaja sattuu olemaan myös mäyräkoira-asiantuntija, niin Emäntä pyysi häntä näyttämään, mikä olisi minulle oikea näyttelyasento. Välillä harjoitellaan näyttelyasennossa seisomista, mutta Emäntää tuskastuttaa, kun hän ei tiedä, mikä se oikea asento olisi. No tässä se nyt suurinpiirtein olisi: 


En minä ehkä ihan niin sulavan virtaviivainen ole kuin suuret näyttelytähdet, mutta hyvin tämä kroppa minulle kelpaa.
    Myös Ninni oli koirakoulussa, niin että hengenravinnon jälkeen päästiin seurustelemaan jälleen järven jäälle. Siitäpä ei Emäntä hoksannut ottaa kuvaa, mutta vauhdikasta oli se meno!

Illalla vielä Emäntä tekaisi yhden rally-toko-radan meille pihalle, kun meillä on kerran omat kyltit, että Lucy-neitikin saisi vähän aivojumppaa ja siinä pyörähdin pari kertaa radan ympäri sitten vielä minäkin. Tällä kertaa harjoiteltiin ilman välipalkkoja eli kokeenomaisesti. Rata oli aika lyhyt ja helppo. Ei ollut yleisöä eikä häiriöitä eikä jännittänyt yhtään, niin harjoitus sujui oikein mallikkaasti. Mitä nyt Lucy-neiti innostui lopuksi niin paljon, että näykkäisi Emäntää nilkasta leikillään, mutta se on jo kokonaan toinen tarina.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Mahtava ulkoilusää!



Tänään oli mahtisupea keli! Emäntä päätti priorisoida ja se oli meistä loistava idea. Priorisointi tarkoittaa siis ilmeisesti sitä, että jättää työt tekemättä ja lähtee sen sijaan mäyräkoiriensa kanssa jäälle kävelylle. Meidän puolesta Emäntä voisi priorisoida useammin!



Koska ollaan tottelevaisia kultanuppumäykkyjä, niin saatiin myös pelmuta irrallaan.


Minä varsinkin olin kuuliainen mäyriäinen ja seurasin tarkalla silmällä Emännän liikkeitä ja heti, kun hän kyykistyi, otin hirmu spurtin hänen luokseen ja sain herkkuja. Mustan alamaisen perään joutui sen sijaan vähän jopa huutelemaan, kun häntä olisi houkuttanut jänisjahti mantereen puolella.

Tulin minäkin heti kutsusta! Enkä minä nyt vielä missään jahdissa ollut. Jos nyt vähän rantakivillä nuuskin rusakon ja ketun jälkiä...


Kotimatkalla sattui yksi vähän outo juttu. Meitä vastaan tuli yksi tiibetinspanielikaveri. Hän on vähän minua nuorempi uros ja tervehdin ensin hänen isäntäänsä ja sitten menin iloisesti tervehtimään häntä, kun hän yhtäkkiä kävikin kiinni minuun! Minulla oli onneksi toppatakkini päällä, joten hän tarrasi vain takinkaulukseeni. Peräännyin kiireesti ja olin niin hämmentynyt, etten osannut sanoa mitään! En olisi osannut kuvitellakaan, että joku tuttu koira tarttuisi minuun kiinni ja vielä nuorempi uros! Hän päästi kyllä nopeasti irti, mutta loukkaannuin sen verran, että menin Emännän taakse istumaan. Mustalla alamaisella kiehahti tietenkin veri saman tien, ja jos ei Emäntä olisi pitänyt hänen hihnaansa tiukalla, olisi saattanut tulla mylläkkä. Kaverin isäntä kertoi, että kaverin kimppuun oli joku aika sitten käynyt toinen koira ja se oli siitä lähtien ollut ärhäkkä muille koirille. Erikoista kuitenkin, ettei hän muistanut meitä ja varsinkin, että hän valitsi kohteekseen minut! Olisin ymmärtänyt, jos hän vähän Mustan alamaisen kanssa olisikin halunnut mitellä voimiaan, mutta minun nenilleni ei kukaan poika ole vielä hyppinyt. No siitäkin selvittiin ja ikävää, että kaverilla oli niin huono kokemus. Minun maailmaani tuo välikohtaus ei juuri heilauttanut.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Iltalenkillä

Miksi meidän pitää lenkkeillä, kun täällä on niin kylmä?

Pitäähän nyt tarpeilla käydä. Ja muutenkin. Kuulumisia haistelemassa.

Joku seuraa meitä! Pysähtykää!

Ai sieltä tulee tuo kiva kaupantäti. Odotetaan häntä tässä. No nyt voidaan jatkaa.

Mikä pamahti?! Kaikki seis!

Se on vain pakkanen, joka paukkuu puissa. Tule nyt.

Entäs tuo! Pelottavaa meteliä ja huutoja!

Lapset hiihtävät tuossa ladulla. Ei ole mitään hätää. Mennään nyt vain.

Tätä tietä ei ole usein kuljettu. Minä en pidä tästä. Minä kävelen tässä keskellä, ettei kukaan hyökkää kimppuuni ojasta.

Hetkinen... Tästä on tainnut mennä juuri jänis!

Jänis?! Missä? Minulle se heti! Mennään nopeammin! Tule nyt Emäntä! Hop hop!

......

Odota nyt Roni. Minä haluan kävellä tässä sinun vieressäsi.

Miksi?

Ettei sinua pelottaisi!

Niinpä tietysti.

Hei sinä kiilaat minua!

Enkä kiilaa. Se on vain minun peppuni. Se tekee joskus omiaAAAN AUTS! Sinä purit minua niskasta! Miksi sinä niin teit?! Nyt saat maistaa omaa lääkettäsi!!

Lucy ja Roni nyt kunnolla! Ei uskoisi ulkoiluttavansa aikuisia koiria...

Iltalenkillä oli jo pimeää ja niin paljon pakkasta, ettei tarennut ottaa kättä rukkasesta kuvatakseen, mutta päivällä koirapuistossa onnistui vielä kuvaaminen.


Lucy-neiti kuutamolla keskellä päivää!

Tervehdittiin ohikulkijoita äänekkääseen mäyräkoiratyyliin.

Kappas! Täältä maasta löytyikin tämmöinen rukkanen! Joo joo en revi...

Emäntä Emäntä!! Lucy-neiti repii sitä rukkasta, jota ei saanut repiä!
No ei se siitä rikki mennyt. Varmaan. Sinä olet joskus ihme vasikka.



lauantai 4. helmikuuta 2017

Oikean suuntainen lauantai

 Tänään oli kerrankin päivä minun mieleeni! Oltiin kaikki kotona koko päivä. Ei ollut kiire mihinkään, oli liikuntaa ja touhua ja kuitenkin myös paljon lepoa.

Minäkin pidän viikonlopuista ja vapaapäivistä, mutta en vain ymmärrä, miksi silloin pitää aina nukkua niin pitkään? Eikö siitä vapaasta voisi kuitenkin herätä nauttimaan samaan aikaan kuin muinakin päivinä, ettei tarvitsisi nälissään odotella jalat ristissä oven raossa?

Mikä kiire sinne pihallekaan aina on! Onhan sentään ihana köllötellä peiton alla rauhassa ja heräillä itsekseen.

Minä en koskaan ryntää aamulla suinpäin pihalle, kuten Musta alamainen. Minä haluan totutella aistejani vähitellen aamuilmaan.

Kun sitten olen siirtynyt sisätilasta ulkotilaan (useimmiten Emännän hoputtamana ja narusta kiskottuna, kun Emäntä on samanlainen hätähousu kuin Musta alamainen), otan pihamaan haltuun sentti sentiltä haistellen.

Ulkona suoritan oman "Huomenta maailma" -asanani, jota saatan toistaa pitkin matkaa.
Sitten olen valmis aloittamaan aamukävelyn.

Tässä yritettiin näyttää vähän mallia siitä, kuinka häntä on ehkä hieman vapautuneempi nykyisin eikä enää niin tiukasti jalkojen välissä.
Oli niin leppoisa aamukävely, että kuvattiin muutama videopätkäkin.


Löytyi mukavantuoksuinen kohta, jossa oli kiva suorittaa lisää aamukierintää. Suosittelemme pikku piehtarointia silloin tällöin ihan kaikille!


Sitten löytyi myös mielenkiintoinen tikku ja pallukka. Ja tuosta talon kivijalassa olevasta aukosta me kurkistetaan joka aamu, koska kävellään melkein joka aamu tämä sama lenkki. Se on aina yhtä kiehtova aukko.


Jaahas. Kaikki näyttää olevan samalla tavalla kuin eilisaamuna. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä. Ja vuosi sitten. Ja kaksi vuotta sitten... Mutta ehkä HUOMENNA täällä näkyy jotain jännittävää ja poikkeavaa?
Tämä leikki on jäänyt meille tavaksi pentuajoista:


Aina yhtä hauskaa repiä vessapaperirulla silpuksi ja löytää sisältä herkkupala!



Päivällä saatiin myös aivojumppaa, kun harjoiteltiin rally-tokoa keskenämme. Meillähän on nyt omat kyltit, kun Emäntä sai ne joululahjaksi (lahjanantajalla on kova luotto meihin, kun antoi meille samalla kertaa kyltit jo voittajaluokkaan asti, vaikkei kumpikaan ole vielä avoimessakaan!), joten tehtiin rata ja harjoiteltiin sitä.
    Radan alustaksi ei vain löytynyt kunnollista paikkaa. Jostain syystä suuria, tasaisia alueita aurataan lumesta vain autoja varten. Tyhjillä, avoimilla alueilla ei ole talvikunnossapitoa, jos niitä ei tarvita juuri parkkipaikoiksi. Lumessa kahlaaminen häiritsi tämmöisillä töppöjaloilla vähän liikeiden suorittamista, mutta hauskuutta se ei vähentänyt. Minä tulin suorastaan niin kujeilevaksi, että haastoin Emännänkin painimaan kanssani. Taisinpa jopa esittää näykkääväni häntä housunlahkeesta! Sitä en ollutkaan tehnyt vuosiin! Emäntäkin vähän hämmästyi, mitä hänen kiltille, pienelle mäykkytytölleen yhtäkkiä tapahtui.

Minä sain vielä omaa laatuaikaa Emännän kanssa, kun me käytiin tekemässä yhdessä pidempi ja reippaampi kävelylenkki. Minä nautin eniten juuri siitä, kun saa laittaa kunnolla tassua toisen eteen! Minä olen myös löytänyt sisäisen luolakoirani. Ehdin sukeltaa muutamaan ojarumpuun oikein kunnolla.

Jos ei pidä varaansa, niin mäyräkoiran kanssa lenkkeillessä voi käydä näin.

Emäntä käski tulemaan ulos, minä kiukkusin ja halusin syvemmälle.

Lopulta hetken peuhaamisen jälkeen ilmestyi luolasta taas luolakoira.
Yritin ottaa vielä vauhtia ja sukeltaa uudestaan tuonne, mutta Emäntä ei enää laskenut. Lupasi hän kuitenkin, että ehkä joskus voi vielä viedä minut tutustumaan keinoluolaan. Viisaammat vain ovat neuvoneet, että kannattaa suorittaa mejä-tulokset ensin, jos haluaa siinä menestyä, koska muuten mejä-kokeet vaihtuvat helposti lennossa luolakokeiksi, jos mieli palaa kovasti luoliin.

Illalla Emäntä yritti hipsiä mitään sanomatta saunaan, mutta onneksi oltiin Lucy-neidin kanssa sen verran skarppeina, että ehdittiin rynnätä mukaan. Löylyt kruunasivat mukavan päivän. Tällä kertaa Lucy-neiti saunoi meidät muut ulos. Hän jäi saunaan, kun kaikki muut lähtivät jäähylle!