Viikonloppureissu

Olipa kiva viikonloppu! Tapahtui uusia ja jännittäviä asioita.
Ensinnäkin minä aloitin perjantaina uuden harrastuksen: rally-tokon! Vähän ensin jännitti, että millaistahan rallia se on ja saanko oman auton, jossa on tarroja, mutta ilmeisesti minusta ei tulekaan koiramaailman Jari-Matti Latvalaa, vaan rally-tokoa tehdäänkin jalan. No ehkä parempi niin.
    Ensimmäisiksi harjoituksiksi meni todella hyvin. Kouluttajakin kehui ja Emäntä oli tyytyväinen. No minä nyt olen luonnonlahjakkuus, mitä tulee kävellessä juustopalojen syömiseen. Jotain makaamisjuttuja ja paikallaan istumisia en ihan tehnyt ohjekirjan mukaan, mutta muuten hyvin. Toivottavasti pääsen taas ensi viikolla sinne halliin syömään jotain pikkuherkkuja!

Toinen uusi, jännä asia oli talviverkoilla käyminen. Ninni ja Roosa-täti olivat kuulemma käyneet siellä jo ennenkin, mutta meille Emännän kanssa tämä kalastusmuoto oli uusi.

Tästä avannon viereltä me otettiin vähän kaikki kalan tuoksua turkkeihimme.

Tuolta avannosta Roosan ja Ninnin isäntä veti verkot esille. Tällä kertaa ei valitettavasti tullut saalista.

Me Ninnin kanssa keskityttiin lähinnä painimaan. Koko viikonloppu.

Niin sinulla oli tainnut jäädä Ninnistä aika lämpimät muistot joululta. Kesti kaksi päivää tolkuttaa sinulle, että Ninnin juoksuaika oli ohi.

Jäällä oleilun lisäksi lauantaina tehtiin vielä kävelylenkkikin. Muuten lenkillä oli mukavaa, mutta alkumatkasta tykytti sydän emännilläkin, kun täytyi ohittaa yksi talo, jossa kolme vihaista koiraa oli ulkona tarhassa. Harmittaa, että kaikki ihmiset eivät osaa tehdä koirilleen tarhoja, joissa koirat pysyisivät oman ja muiden turvallisuuden vuoksi. Nuo koirat ovat karanneet pihastaan monta kertaa ja viime syksynä ne repivät Roosa-tätiä kaksi kertaa niin pahasti, että Roosa-täti joutui kummallakin kerralla eläinlääkäriin tikattavaksi. Tällä kertaa tarha piti ja pääsimme kaikki ehjin nahoin ohi.

Metsässä nähtiin mm. hirven jäljet ja sitten oli tällainen tuoksuva kohta, jossa kierimme Roosa-tädin kanssa vuorotellen:

Mitä sinä kannat Roni suussasi?

Odottakaa minua! Minä sain siitä hirvestä palasen irti!

 Vauhdikkaan päivän jälkeen oli mukava käydä saunassa ja huilata loppuilta. Niin kuin talossa ei neljää koiraa olisi ollutkaan!

Sunnuntaina käytiin myös kaikki yhdessä päiväkävelyllä. Ennen sitä Emäntä heitteli minulle vähän frisbeetä. Ninnin pahalainen innostui siitä myös. Sain rämpiä pettävässä hangessa tosissani, että ehdin frisbeelle ensin ja sitten vielä jouduin vetämään lelua kilvan Ninnin kanssa ja lopulta pakenemaan hänen karvaisen peffansa alta, että pääsin takaisin Emännän luo. "Pikku" Ninni kun painaa jo enemmän kuin minä!

Ja sitten me päästiin Ninnin kanssa sunnuntaina koirakouluun emäntien kanssa. Minä olin ehkä vähän pyörällä päästäni, kun yhtäkkiä hyppäsin autosta ulos keskelle ainakin kahdeksaa koiraa, joista suurin osa oli minulle outoja ja uusia. Aluksi meni aika kauan, että suostuin ylipäätään olemaan rauhallisesti aloillani, mutta kyllä se sitten joten kuten meni. Lopulta huomasin, että oli siellä oikeastaan monta tuttuakin.

Ennen kotiin lähtöä Emäntä innostui leikkimään Roosan ja Ninnin emännän järjestelmäkameralla.

Lucy 3 v.

Roni 1 v. ja 5 kk

Ninni 8 kk

Roosa-tädistä tämmöiset kuvaussessiot ovat vähän turhaa liirumlaarumia ja hän ei suostunut istumaan paikallaan niin kauaa, että hänestä olisi saanut kuvan. Ainakaan edestä päin. Tässä paras osuma jäältä (kännykällä):

Roosa 7 v.

Kamera näytti tulleen meille lainaan, että meillä näitä kuvaussessioita lienee edessä vielä useampia...

Tapaus: Puruluu

Puruluun antaminen. "Helppo homma!" saattaa nyt joku ajatella mielessään, "Otat luun kätköstään, ojennat sen koiralle ja mission complete." Kahden koiran kanssa sama toiston kanssa.

Mutta älähän hätäile! Annas, kun kerron, kuinka tapahtuu puruluiden antaminen eräässä kaukaisessa valtakunnassa, jossa hallitsevat mäyräkoirat Lucy ja Roni.

Kaikki alkaa siitä, kun jompikumpi Mestari saa ajatuksen palkita koiria puruluilla. Herkkukaapin ovi narahtaa ja iso ja pieni kuono ovat salamana paikalla. Puruluut otetaan pussistaan ja molemmat koirat ovat asemissaan. Lucy ei ota luuta. Puruluu ojennetaan Ronille. Se ottaa luun suuhunsa, mutta jää seisomaan paikalleen vilkuillen Lucy-neidin suuntaan. Toinen puruluu ojennetaan Lucylle ja se saattaa avata leukojaan juuri sen verran, että saat pujotettua nahkarullan sen hampaiden väliin. Lucy pudottaa puruluun suustaan.

Roni ottaa aran askeleen luu suussaan. Sen ilme kertoo, että se odottaa koko ajan. Ja sitten isku tulee. Lucy-neiti hyökkää Mustaa alamaistaan kohti ja murahtaen tai ilman murahdusta nappaa kiinni Ronin suusta tököttävästä luusta. Roni luovuttaa luunsa Lucylle, joka kiirehtii sänkyyn tai johonkin muuhun yhtä mukavaan lokaatioon ja aloittaa puruluun työstämisen.

Roni jää seisomaan paikalleen. Lattialle jäänyt puruluu nostetaan Ronin suuhun. Luu ei kelpaa. Puruluu heitetään toiseen huoneeseen. "Ole hyvä, Roni! Mene tuonne syömään luutasi!" Roni katsoo luuta lattialla ja palaa Lucy-neidin luo tuijottamaan, kuinka Lucy-neiti ahnaasti järsii luun päätä. Toinen puruluu haetaan ja nyt Ronia jo käsketään tarttumaan luuhun. Kun luu koskettaa Ronin hampaiden kärkiä, Lucy-neiti singahtaa yliluonnollisella nopeudella ja kaarella kiinni luun toiseen päähän. Roni irrottaa otteensa ja tyytyväinen Lucy-neiti kantaa toisenkin luun pesäänsä. Lucy aloittaa uuden luun päästä kaluamisen.

Tässä vaiheessa ihminen hermostuu epäreiluuteen ja Lucylta otetaan ensimmäinen luu pois. Se ojennetaan Ronille, joka ihme kyllä nappaakin nyt päästä aloitetun, limaisen luun halukkaasti, juoksee toiseen huoneeseen ja alkaa onnellisena kaltata Lucy-neidin pehmittämää puruluuta.

Toisinaan vaihtoja tehdään useampiakin, mutta lopulta kumpikin koira syö tyytyväisenä puruluurullansa loppuun asti. Ihmetystä aiheuttaa se, onko Roni liian arka ja kohtelias, liian tyhmä pitääkseen puolensa oman luunsa kanssa vai niin älykäs, että se antaa Lucyn ensin pehmittä luun häntäkin varten, jolloin valmiiksi imeskellystä luusta saa makua ja paloja paremmin!

Lucy-neiti vai lohikäärme Smaug?

Lumisadepäivä

Aamu alkoi hienosti aamulenkillä koirapuistoon! Oltiin siellä ainakin 40 minuuttia heittelemässä frisbeetä ja painimassa. Pahuksen Lucy-neiti innostui myös minun frisbeestäni, joten en saanut leikkiä sillä yksin Emännän kanssa.

Ei se ole SINUN frisbeesi! Kyllä sillä saavat muutkin leikkiä!

Minä yritän kuitenkin aina ehtiä frisbeelle ensin, koska jos Lucy-neiti ehtii napata sen, en välttämättä saa sitä itselleni ollenkaan. Sitten joudun pyörimään Lucy-neidin ympärillä vaikka kuinka kauan ja yritän hämätä häntä irrottamaan siitä otteensa ja silti saatan saada nenilleni tai joutua painimaan ennen kuin saan frisbeen itselleni.

Ja sitten Lucy-neidillä on vielä ärsyttävä tapa jäädä SEISOMAAN frisbeen päälle, kun hän on saanut sen haltuunsa!

Mitäää... minä kuulin jotain ja jäin kuuntelemaan. Frisbee oli ihan vahingossa minun allani samalla.

Päiväkävelyllä käytiin metsässä. Jouduimme tallustelemaan umpihangessa.

Minä luulen, että tässä Emännällä oli jokin salainen tavoite uuvuttaa mäyräkoirat kerrankin kunnolla. Se oli melkoista tarpomista.

No helppohan teidän oli tulla perässä, kun minä avasin latua!

Näytti minusta, että ensimmäisten satojen metrien jälkeen sinäkin hyppelit aika mielelläsi Emännän jalan jäljissä. Emäntä voisi joskus itse koittaa, kuinka ketterästi jalka nousee, kun lunta on kaulaan asti!

(Varoitus: Video on kuvattu liikkeessä käsivaralta ja saattaa aiheuttaa matkapahoinvointia!:)

Näenkö oikein? Juoksitko sinäkin Lucy-neiti?

No sinusta ei saanut kunnon kuvaa kuin silloin, kun olit jumissa hangessa.

Jaksettiin kuitenkin hyvin koko lenkki ja nyt on aika raukea ilta.

Minulla olisi ollut vielä koirakoulu tänä iltana, mutta se olikin peruttu. Eihän tuo haittaa. Enemmän olisin nyt kiinnostunut aikataulusta, jolla iltaruoka tarjoillaan.

Mennään keittiöön odottamaan. Pakkohan sen aika on jo kohta olla.

Mäyräkoirien talvehtiminen

Ei täällä ole yhtään osumaa mäyräkoirien talviunelle. Suomessa ainoastaan karhu, mäyrä ja supikoira nukkuvat talviunta.

Mutta ei mäyräkoira?

No ei internetin mukaan.

Entäs hakusanoilla 'mäyräkoiran talvihorros'.

Katso itse. En minä jaksa enää. Mestarit saattavat tulla kotiin ja minä haluaisin mennä ovelle odottamaan.

Ei kun katso sinä, kun olet nuoremmuuttasi näppärämpi näiden koneiden kanssa!

En minä usko, että meidän olisi tarkoituskaan talvehtia mitenkään erityisesti. Ei minun emäni ainakaan koskaan opettanut minulle mitään sellaista.

Hmm.. No entäs jos katsoisit tietoa, kuinka koira voi matkustaa lentokoneessa. Eikös siellä Espanjassa ole niitä koiratarhoja, jonne koirat voivat mennä lomailemaan?

Näinköhän ne toimivat niin? Minä olen ymmärtänyt, että sieltä lähetetään ennemminkin koiria tänne...

Tänne?! Voi raukkoja! Mutta jos kuitenkin katsoisit?

Ei, minä menen nyt eteiseen makoilemaan ja odottamaan.

HEI! Miksi täällä hakuhistoriassa on haku 'Onko Lucy-neiti mäyräkoira'?! Odotahan, kun saan sinut kiinni!

Hahaha... Osasithan sinä käyttää tietokonetta!

Ruokaseikkailu

Ronin suolesta on kirjoitettu jo aiemminkin tässä blogissa (Terveysjuttuja), mutta näin tärkeä asia kestänee vielä uudemmankin aihetta käsittelevän päivityksen.

Jo Ronin ollessa nuorempi, kiinnitin huomiota siihen, että se tuntui kakkaavan huomattavasti enemmän ja löysempää kuin Lucy. Aina tuntui kuitenkin olevan jokin syy, mistä se saattoi johtua (pureskelee keppejä, sai rustoluuta/raakaa jauhelihaa/possunkorvaa, ehkä matoja, stressaa herkästi oudoista asioista jne.), joten en osannut tehdä asian eteen mitään. (En haluaisi olla niitä hysteerisiä koiranomistajia, jotka vievät koiransa eläinlääkäriin jokaisesta pieraisusta. Tosin kun Lucy-neiti pieraisi litran verta keittiön lattialle, niin sitten mentiin ja kiireellä, mutta se on jo toinen tarina.)

Aikanaan siis siirryttiin penturuuasta A aikuisten ruokaan B ja jossain vaiheessa vielä halvempaan aikuisten ruokaan C, joka mainosti halvemmasta hinnastaan huolimatta olevansa "laadukasta lihaa, helposti sulavaa, herkälle vatsalle, parhaita proteiineja" (mainos, jonka myöhemmin olen huomannut kuvaavan jokaista koiranruokamerkkiä).

Tässä vaiheessa Roni söi tuplasti enemmän kuin Lucy, mutta oli aina vain luisevantuntuinen. Otin yhteyttä eläinlääkäriin. Verikokeella tutkittiin haiman kunto ja yhden synkän viikonlopun ajan kuvittelin kyseessä olevan haimatulehduksen. Päätin olla etsimättä netistä lisätietoa, koska googlediagnoosit aiheuttavat vain lisää tuskaa... ja löysin itseni yömyöhällä selaamassa läpi kaikkea mahdollista eteeni sattuvaa tietoa haiman vajaatoiminnasta, tarinoita koirista, jotka olivat selvinneet haimaongelmien kanssa ja toisista, jotka eivät olleet selvinneet. Sain jostain silmiini rivin, jossa kerrottiin pastan olevan helposti sulavia ruoka-aineita ja istuin keittiön lattialla syöttämässä yöllä kädestä keitettyä makaroonia koiralle. (Todella harkittua ja järkevää toimintaa siis...)

Maanantaiaamuna eläinlääkäri sitten tulkitsi minunkin sähköpostitse saamiani labratuloksia minulle ja selitti, että kyseessä ei ole mikään haimaan liittyvä vaiva. Kakkanäytteestä tuli sentään hieman helpommin ymmärrettävä tulos: ei giardiaa. Koiralla on siis vain muuten herkkä vatsa. (Tämän olin toki huomannut jo itsekin, mutta jotenkin se on uskottavampaa, kun saa maksaa tiedosta sata euroa...)

Seuraavaksi oli vuorossa eläinlääkäriltä ostettava allergiaruoka D. Kaikki muut herkkupalat oli jätettävä pois ja Roni söi vain tuota ruokaa ja toden totta: kakka alkoi kovettua ja määrä vähentyä. Tällä oli tietenkin ensin myös se seuraus, että Roni uikutti vajaan viikon verran vatsaansa öisin. Kun eräänäkin yönä olin kolmannen kerran käyttämässä sitä ulkona, tuntui, että annan sen syödä mitä tahansa tämän jälkeen, kunhan tämä piina päättyy. Mutta sitkeys palkittiin ja vatsa tuli normaaliksi. Ilmeisesti Ronin suoli tunnistaa, milloin ruuasta on maksettu 10-12 e/kilo ja milloin vähemmän. Yhden allergiaruokapussin jälkeen kokeilin myös keitettyä riisiä ja sateenkaarimerkkistä koiranmakkaraa ja onneksi tämä hieman halvempi ruoka kuitenkin sopi myös.

Koska olen peruslaiska ihminen, enkä mielelläni näe kovin paljoa vaivaa ihmistenkään ruuan eteen, niin ruuan valmistaminen koiralle tuntui hyvin hyvin vieraalta ajatukselta. Ronin vatsalle ja omalle kukkarolle sopivan koiranruuan etsintä jatkuu siis. Nyt olemme kokeilleet jo eläinkaupasta löytyvää herkkävatsaisten "allergiaruokaa" E, joka sai taas aluksi vatsan ripulille, mutta ehkä ennen loppumistaan oli saanut ulosteen taas kiinteytymään ja luonnollista/alkukantaista koirien ruokavaliota matkivaa ruokaa F (koska koirathan ovat vuosituhansien ajan metsästäneet pieniä ruskeita nappuloita ruuakseen?), joka toisinaan tuottaa melko kiinteää ulostetta, mutta myös ripulia on jouduttu housukarvoista huuhtelemaan. Toivottavasti jonakin päivänä löytyy vielä täydellinen koiranruoka! Sitä odotellessa Suuri ruokaseikkailu 2016 jatkuu.

Hassulta tuntuu, että samaan aikaan Lucy porskuttaa menemään yhtä tasaisen tanakkana millä hyvänsä pipanalla tai papanalla ja sen suoli tuottaa joka päivä lähes samaan aikaan luultavasti grammalleen samankokoisen, kiinteän, ruskean, miedontuoksuisen tuotoksen. (Ehkä täsmällisyys on seurausta saksalaisista sukujuurista...?)

Onko jo ruoka-aika?

Samikset

Jihuu! Toinenkin takki saapui vihdoin tänään! Kävi tuuri, että saatiin vielä, kun ovat kai loppuneet maailmasta tänä talvena ja seuraavat ommellaan ensi talveksi. En tiedä kyllästyttikö enemmän minua vai Emäntää pukea sitä toista takkia ja villapaitaa sen alle, joita jouduin käyttämään tässä omaa takkiani odotellessa, mutta tuo on meistä kummastakin mukavan helppo vaate. Pää eikä panta jää kiinni pääaukkoon ja pois sen saa yhdellä kädellä nykäisten.

Testiryhmämme otti heti haasteen vastaan kokeillakseen, kuinka kovaa käyttöä takit kestävät. Kieriminen, painiminen ja umpihankijuoksu onnistuvat oikein hyvin ja takki palaa takaisin paikalleen, vaikka sitä toinen mäykky retuuttaisikin niskasta tai takaa takinliepeestä. Etuosa tosin täyttyy lumesta ja sitä saa sisälle mennessä sitten puistella ja ripustaa kuivumaan, mutta täytyisi kai olla jonkin sortin sukelluspuku, ettei vaatteen sisälle menisi lunta, kun esim. syöksyy pää edeltä lumihankeen frisbeen perässä.

Samalla kun aurinko laski, alkoi toisella puolella koirapuistoa jo kuu kumottaa.

Minulla on uusi vastuullinen tehtävä. Minä olen nykyisin virallinen frisbeenkotiinkantaja. Emäntä olisi ottanut siitäkin teille kuvan, mutta ensin oli hihnat sotkussa ja autoja ajoi ohi, sitten tuli kakka, joka täytyi poimia ja viedä roskiin ja sitten loppui puhelimesta akku. Joudutte nyt kuvittelemaan, kuinka häntä heiluen kannan frisbeetä suussani tien vartta ja välillä pysähdyn kierimään sen päällä.

Välipalaksi saatiin yks kaks possunkorvat! Niitä oli hauska rouskutella.

Minä vahingossa murisin Lucy-neidille ensimmäistä kertaa elämässäni.

Murisitko? En minä edes huomannut...

No niin kun sinä olit jo syönyt omasi ja tulit siihen viereen, niin nappasin äkkiä korvanlopun ja juoksin sänkyyn ja sitten, kun vielä tulit lähemmäs, minä käänsin sinulle selkäni ja päästin vähän murinaa. Se oli oikeastaan ehkä ihan eka kerta koskaan eläissäni, että olen murissut mistään kenellekään.

Jaa... No Emäntä taisi juuri kutsua minua, niin en huomannut. Ehkä se oli hyvä juttu. Muuten olisit kyllä saanut tuta paikkasi tässä laumassa.

(Ehkä Emäntä sen takia kutsuikin sinut muualle...?)

Hyvä keppi

Minua on vähän alkanut vaivata tylsyys. Kun aina on vain kylmä, eivätkä liikuntamääräni ole enää lainkaan entisellä tasollaan, saatan kuljeskella sisällä levottomana ja uikuttaa, vaikka on leikitty, harjoiteltu temppuja ja pelattu pelejä. Tänään pääsin sitten käymään yhdellä ekstralenkillä ilman Lucy-neitiä, koska hän on yleensä se viluinen, jonka takia täytyy kääntyä takaisin. (No okei... tänä aamuna olisin saanut vielä oman spesiaalilenkin, mutta en halunnut lähteä pihasta. Kylmä se on minunkin varpaillani...)

Lenkillä löysin hyvän kepin!

Niin hyvän kepin, että otin sen mukaani, kun Emäntä käski jättämään kepin.

Keppien järsiminen on hauskaa, vähän niin kuin pahvilaatikoidenkin repiminen: saa rikkoa jotain luvan kanssa. Tosin Emäntä seuraa koko ajan, ettei jää tikkuja ikeniin ja muistuttaa, ettei saa nielaista. (Kun sanotaan, että me koiratkin ollaan alun perin oltu susia, niin haluaisin kyllä nähdä sen susiemon, joka vahtii pentujen leikkejä ja kieltää keppien kaluamisen.)

Koska pihalle ei saanut jäädä kepin kanssa leikkimään, päätin ottaa sen mukaan sisälle. Eteisestä se oli sitten taas yhtäkkiä kadonnut.

Hetken aikaa ei ollut ihan niin tylsää!

Lumisia leikkejä

Koirakoulu jatkui tänään. Tai se toinen, lähellä oleva koirakoulu alkoi myös tällä viikolla, mutta tämä oli se, jonne ajetaan autolla. Vihdoinkin jotain äksöniä tähän pakkasen hyytämään tammikuuhun! Arvasin heti, että jotain hauskaa tapahtuu, kun Parempi Mestari otti vain minut mukaansa. 

Jouduin esiintymään Lucy-neidin pinkissä takissa, kun minun takkini oli jäänyt jälkitoimitukseen. Lieköhän edes ehtii täksi talveksi... No minun miehisyyteni ei yhdestä pinkistä takista saa kolaustakaan.

Aluksi en ihan ehkä muistanut, että tuttujahan tässä ollaan ja haukuin vähän. Ihmisille ja koirille. Paikalle tuli myös muutamia mäyräkoirarouvia ja Paremman Mestarin mieltä huojensi hiukan havainto, että myös nämä rouvat pistelivät menemään vouvotuksen jos toisenkin. 
    Koulussa kierrettiin taas ympyrää, pujoteltiin toisten koirien välistä ja ohitettiin toisia. Pöppyrälunta oli kentällä jonkin verran, joten seuraaminen ei ollut kovin tarkkaa tällä kertaa. Paremmalla Mestarilla oli pipokin silmillä aina, kun hän palkitsi minua, joten vähän sinne päin kouhotettiin näin joululoman jäljiltä. Ohitukset tosin menivät jo ihan hyvin, kun aloin olla sen verran kylmissäni, etten jaksanut kauheasti toisista enää kiinnostua. Niin ja jos vähän voi kehaista, niin luokse tulo on minulla aika vahva. Parempi Mestari meni jonkin seinämän taakse piiloon ja kun pääsin kouluohjaajan käsistä, niin ryntäsin suoraan hänen syliinsä.

Kylmä karisi hyvin nopeasti, kun päästiin jäälle temmeltämään koulun jälkeen. Leikkimisestä ei ihan voi puhua, kun pelkkä eteenpäin hyppely kävi aika kovasta työstä, koska kuten voitte huomata, hanki oli minun näkökulmastani melko syvä.

Höh... Se kiva pörröinen tyttö ei jäänyt kuviin ollenkaan. Laitteesta loppui virta tämän kuvan jälkeen, joten jäällä kuvailu jäi lyhyeksi. Tässä kuitenkin minä ja kaksi bordercollie-poikaa.

Niin ja ettei nyt jää epäselväksi, niin tämä uusi kaunis takki on siis oikeasti MINUN.

Minäkin jouduin jo iltaruuan jälkeen myöntymään, että ehkä Emäntä ja Cesar Millan ovat sittenkin oikeassa: jopa niinkin herkkäsieluinen mäyräkoira kuin minä tarvitsee kuitenkin liikuntaa pakkasesta huolimatta. Kolmen päivän sisällä makailun jälkeen lähdin mielelläni pienelle iltakävelylle, vaikka pakkasta olikin -23 astetta. Ehkä tassutkin olivat vähän tottuneet kylmään, koska aristelin vain kerran toista takajalkaa. Loppumatkasta laitettiin Mustan alamaisen kanssa jopa vähän leikiksi.

Toinen sänky on parempi

Mene pois, Roni!

Minä olin tässä ensin.

Tämä on minun sänkyni. Mene omaan sänkyysi.

En minä halua.

Mikset?

Se on rikki.

No kenenhän vika se on...

Uudella frisbeellä leikkimistä

Frisbeen riemu välittynee parhaiten elävän kuvan myötä:

Tuulesta ja tuiskusta huolimatta frisbeellä leikkiminen oli hauskaa.

Näiden leikkien jälkeen naapurin Lalli-koira tuli vähäksi aikaa meidän kanssa koirapuistoon. Vähän yritettiin juoksennella hänen kanssaan, mutta aika kylmä alkoi jo olla. Lucy-neidin Emäntä kantoi taas osan matkaa kotiin päin.

Mutta ajatelkaa, miten mukavaa on, kun punkkeja ja hirvikärpäsiä ei ole kiipeillyt turkissa pitkään aikaan!

Tunge jo tuo positiivisuus hanuriisi ja tule sulattamaan minun jalkojani!

Lelulaatikon uumenissa

Tänään voitaisiin esitellä meidän leluja! Vaikka "juuri koskaan" ei osteta uusia leluja, eivätkä Mestarit varsinkaan osta niitä, niin jotenkin vain on kertynyt jo melko suuri omenalaatikollinen erilaisia koiranleluja tähänkin talouteen.

Niin ja eihän kaikki edes ole koko ajan esillä leikeissä. Voisi sanoa, että parhaat lelut on aina piilossa.

Tässä ensin peruslelustoa:

Takarivi: Raivo, Rapu, Ankka, Vinku ja Possu II
Edessä: Pallo, Pinkki x2 ja Donitsi

Joutsen, Rotta, Näätä, Hanhi, Röhröh, Kirahvi, Apina, Kana ja Reino

 Arkipäiväisiin leikkihetkiin on tarjolla erilaisia kumisia ja pehmeitä vinkuvia (ja vähemmän vinkuvia) leluja. Kaikilla leluilla on nimi, koska kun olin pentu, Emäntä luki jutun amerikkalaisesta bordercollie Chaserista, joka osasi nimeltä 1022 esinettä. Harjoittelu on vähän lopahtanut, mutta parhaimmillaan muistin miten kuten noin kymmenen lelun nimet. Tein kyllä aika paljon virheitä, kun en ihan jaksanut keskittyä, mutta nykyisinkin muutamalla toistolla osaan kyllä erottaa lempileluni muiden joukosta.

Kyllä minäkin ainakin Ravun tunnistan! Se oli ensimmäinen Mestareilta saamani lelu. Säikähdin tosin sitä ensin ja pelkäsin jonkun aikaa, mutta nyt kantelen sitä mielelläni suussa ja käyn hakemassa, kun sitä heitetään tai piilotetaan minulle. Hanhi ja Possu II ovat myös kivoja leluja. Niissä on varmaan uutuuden viehätystä, koska ne on saatu vasta joululahjaksi.

Minä pidän Kirahvista. Olen saanut sen palkinnoksi yksistä mätsäreistä (joissa jäin luokkani viimeiseksi, mutta osallistujia oli niin vähän, että kaikki palkittiin) ja se on arvokkain aarteeni. Yleensä kun leikitään lelujen piilotusta, Parempi Mestari piilottaa minulle Kirahvin ja Mustalle alamaiselle Ravun.

Ja sitten on tietenkin...
...DONITSI!
Joululahjalelu, josta en vieläkään ole päässyt selvyyteen, onko se oikeasti syötävää vai ei! Yritän aina tarmokkaasti saada siitä palan irti.
Minustakin se on kaikkein herkullisin lelu! Sillä vain saa leikkiä niin harvoin. Sen täytyy kuulemma pysyä kiinnostavana, koska sillä on tarkoitus piipauttaa ryhtini kuntoon koiranäyttelyissä, mutta nähtäväksi jää. Kun on vaikka hallillinen haukkua ja tuhat koiraa ympärillä, niin siinä voi Donitsin (kuten Emännänkin) piipitys jäädä toiselle sijalle.

 Näillä leluilla harjoitellaan kuljettamista, ottamista, antamista ja hakemista. Naru ja Köysi ovat aina tarjolla, mutta Patukka kaivetaan esille harvemmin. Yleensä silloin kun lähdetään rannalle, koska Patukka on myös vesilelu.

Minä käyn hakemassa sitä vedestä. Tai melkein aina käyn hakemassa... Siinä on yleensä naru kiinni, koska joskus myös en hae. Patukassa oli joskus kiinni lokin siipi, että se olisi kiinnostavampi ja olihan se. Niin kiinnostava, että yhdellä rantareissulla revin sen palasiksi sulka kerrallaan. Paremman Mestarin mielestä en olisi muka kovinkaan hyödyllinen noutaja. Jos hän ampuisi vesilinnun kahden metrin päähän rantaveteen, niin hän osaisi kuulemma noutaa sen itsekin. Kauempaa minä en suostu mitään hakemaan. Väite on kuitenkin täysin hypoteettinen, koska en usko, että hän alunperinkään osaisi ampua lintua!

Sitten siirrytään leluihin, jotka todella saavat kierrokset nousemaan!

Aktivointilelut ja älypelit! Voi ihanuudet! Näiden kanssa sadepäivä muuttuu auringonpaisteeksi ja pakkanen helteeksi!

Ylemmästä kuvasta Pullo on ehdoton suosikkini! Varmaan arvaattekin... Siihen mahtuu eniten herkkuja!

Parempi Mestari hankki tuon oranssin Kongin, koska oli kuullut niitä mainostettavan kestäviksi leluiksi. Sitten hän kerran käänsi selkänsä, kun olin leikkimässä sen kanssa ja epähuomiossa purin sen reunasta muutaman palasen irti. Jos jotain lelua kutsutaan kestäväksi, olen aina valmis ottamaan haasteen vastaan!

Älypelejä pelataankin aina Paremman Mestarin kanssa, ettei innostus ja turhautumus purkautuisi viattomiin pelinappuloihin. (Ehkä joitain on silti ehditty hiukan kaluta...) Näistä kaikki muut ovat helppoja paitsi takana vasemmalla oleva peli. Sen oikea ratkaisutapa on edelleen mysteeri jopa minulle.

Sitten vielä joitain muita leluja:

Bulldoggi on meidän lauman kolmas koira. Kuinka monta kertaa Mestarit ovatkaan tallanneet sen päälle yöllä pimeässä ja pelästyneet talloneensa jomman kumman meistä hengiltä! Bulldoggi ei vastustele eikä älähdä. Se on täydellinen painikaveri! (Ja ennen Mustaa alamaista hänellä oli myös kasvot ja oikea pää...)

Maaliskuu 2013: Bulldoggi ja Lucy

Minä rakastan Bulldoggia!

Minä sain Roosa-tädin emännältä pienenä lahjaksi Possun. Se helisi ja oli hauska hampaissa.
Kaksi vuotta ja yksi Roni myöhemmin Possu oli tullut tiensä päähän.

Mutta katsokaapa tätä! Ihkaoma frisbee saapui tänään postissa!! Tästä tulee hauskaa!

Ja sitten frisbee meni kaapin päälle. Eli taas yksi lelu, jolla leikkimistä pitää odottaa. Mutta se on sen arvoista!