Käytiin näytillä

 Roni: Lähikaupungissa järjestettiin mätsärit eli Match Show eli leikkimielinen harjoitusnäyttely. Keväällä käytiin yhdessä ja nyt sitten vuorostaan toisessa. Lähinnä kai siksi, että tuota pipanaa pitäisi kuljettaa välillä koirien ilmoilla, että oppisi olemaan. Siitä on useampi vuosi aikaa nimittäin, kun viimeeksi joskus Lucy-neidin kanssa mätsäreitä kierrettiin. Joku taika on kai myös siinä, että on täyttänyt kahdeksan vuotta ja on joku veteraani. Silloin kaikki alkaa näköjään alusta ja aletaan taas käydä mätsäreissä ja näyttelyissä, kun ei olekaan enää käyttöluokan koira vaan veteraaniluokan koira...

Roni: Täytyy myöntää, että häkissä on nykyisin hieman väljempää kuin Lucy-neidin kanssa, kun vieressä on kolme kiloa vähemmän mäyräkoiraa!

Roni: En tiedä, millä lihaksilla, mutta jotenkin Demo punnersi itselleen taas punaisen nauhan kehässä! Vaikka hän osallistui pienten aikuisten kehään, koska ehti täyttää vuoden ennen tätä tapahtumaa. Kehässä koiraparille jaetaan siis punainen ja sininen nauha sen mukaan, kumman tuomari arvelee esiintyvän kauniimmin ja olevan paremmin yhteistyössä esittäjänsä kanssa. Varmaan tuurilla oli aika iso osuus, koska Demon pariksi sattui pikkuinen mäykkytyttö, jonka kanssa ehdittiin kuonotella siinä ennen tapahtuman alkua. Lopuksi tuomari nimittäin sijoittaa kokoomakehässä punaisen nauhan saaneista neljä parasta (tänään punaisen saaneita oli tosin vain kolme, koska koko luokkaan osallistui vain seitsemän koiraa), ja siinä vaiheessa Demolla levisi pakka (samoin kuin keväällä), koska kehään tuli vieraita koiria ja se ei malttanut keskittyä Emäntään ja herkkupaloihin enää ollenkaan. Pirpana oli siis kolmas eli viimeinen.

Roni veteraanien 4.

Roni: Meitä veteraaneja oli koko mätsärissä vain viisi ja meidät otettiin kaikki kehään kerralla. Minun mielenkiintoni ei juuri herkuista herpaantunut. Ainoastaan niitä olisi voinut tarjoilla nopeammalla tahdilla. Sellainen puutos oli vetskukehässä, että pöytää ei ollut arvostelua varten eli tuomari kumartui tutkimaan minua maassa ja se on vähän epämukavaa, kun vieras ihminen ryömii melkein päälleni. Väistin. Sen jälkeen nuuskin maata yksittäisliikkeessä ja siinä se kova peli sitten varmaan oli pelattu. Minä olin viidestä osallistujasta neljäs eli toiseksi viimeinen, mutta muuten Emäntä oli todella tyytyväinen kehäkäytökseeni ja siihen, miten hyvin maltoin seistä paikallani. Kokemus tuo varmuutta!

Demo pienten aikuisten punaisten 3.

Roni: Sattui siis aika kivasti, että käytiin tänä kesänä kaksissa mätsäreissä ja kummallakin kerralla kaikki meidän luokkiemme osallistujat palkittiin! Lucy-neidin kanssa jäätiin monet kerrat ilman palkintoja, vaikka joskus toki jotain saatiinkin, niin nyt on ollut hauskaa, että on jotain pientä palkintoa saatu kummallakin kerralla vaivannäöstä.

Kuoleman jälkeinen elämä

 Roni: Mistähän lähtisi liikkeelle... Yleisin kysymys on ehkä, olemmeko me etsineet Lucy-neitiä.

Ei ole etsitty. Ei ole ollut tarvetta etsiä. Ei hän kadonnut tai hävinnyt meiltä yllättäen. Me näimme hänen lähtevän ovesta mestarien kanssa samalla, kun meidän käskettiin jäädä kotiin. Sitten mestarit tulivat kotiin ilman Lucy-neitiä, eikä hänen hajunsa ole enää lisääntynyt vaan haihtunut hiljalleen. Toki kotoa poissa oltuamme teemme aina iloisen huonetarkastuksen, mutta olemme useimmiten poissa Paremman Mestarin kanssa, joten huonetarkastus on yhtä lailla Mestarin olinpaikan kartoittamiseksi.

Emäntä: Uskomattoman ihana työkaveri tiesi, missä ja milloin Lucyn aika oli ja hän oli käynyt etukäteen viemässä klinikalle kukkasen, jonka sain menetyksen hetkellä. En tiedä, lukeeko hän blogia, mutta kiitos vielä valtavasti! <3

Sitten tietysti ainakin Parempaa Mestaria eli Emäntää on askarruttanut kysymys, että suremmeko me.

No te tiedätte suomalaiset miehet... Jos jotain surua on sydämellä ollutkin, niin ei siitä kauheasti ole ulospäin huudeltu. Ja me koirat elämme niin hetkessä muutenkin. Emäntä on vielä tarkoituksella järjestänyt meille mukavia hetkiä päivittäin, niin mielihyvä hoitaa surua tehokkaasti.

Emäntä on surrut senkin edestä. Lucyn kuppi on edelleen keittiön työpöydällä meidän kuppiemme kanssa ja Muumi-purkki, jossa hänen nappuloitaan säilytettiin on paikallaan myös. Tosin minä syön sen sisältöä nykyisin. Lucy-neidin itse petaama matto on rutussa makuuhuoneen nurkassa. Demo lainasi Lucy-neidin pantaa vielä hänen kuolemansa jälkeenkin, mutta nyt Demolla on jo oma panta. Emäntä halusikin säilyttää Lucy-neidin pannan niillä asetuksilla, joille se jäi, jotta siinä näkyisi aina Lucy-neidin kaulan koko. (Toisaalta hän haluaa myös, että Demostakin jäisi aikanaan myös omia muistoesineitä, eikä vain toisten koirien jämiä.) Lenkillä käymme pääasiassa edelleen samoilla hihnoilla, joilla minä ja Lucy-neiti lenkkeilimme koko ikämme. On meillä se kolmaskin Demolle hankittu hihna, mutta koska se on vähän eripituinen, on helpompi ulkoiluttaa kahta vierekkäin kulkevaa koiraa samanmittaisissa hihnoissa. (Itseasiassa Demolle hankittua hihnaa käytti pääasiassa Lucy-neiti, koska silloin kun hän oli mukana lenkeillä, hän kulki tapansa mukaan takana ja siinä ei ollut väliä, minkä pituinen hihna on.)

Demon uusi panta. Demo lainasi Lucyn pantaa niin usein, että Emäntä ehti tykästyä turkoosiin väriin tämän mustan koiran kaulalla.

Ulkona metsäreitit ovat auenneet vähitellen lumien sulettua. Jokainen ensimmäinen kerta tutulla lenkkireitillä ilman Lucy-neitiä saa Emännän kyynelehtimään. Samoin ensimmäiset mejä-treenijäljet hän teki metsään huutoitkien. (Täällä maalla ei kukaan kuule tai häiriinny, vaikka metsässä vähän huutaisikin...) Olemme kuitenkin tehneet kaikkea samaa kuin ennenkin. Mejää harjoiteltiin itseasiassa jo ensimmäisenä viikonloppuna. Emäntä ajatteli, että on parasta jatkaa tavallista elämää mahdollisimman nopeasti, ettei esimerkiksi jäljestämistreeneihin tulisi isompaa kynnystä. Me elävät koirat ansaitsemme kuitenkin jokakeväiset treenimme ja Demo etenkin ansaitsee juuri niin hyvän pohjakoulutuksen kuin me muutkin koirat. 

Viime viikonloppuna kävimme vuosien tauon jälkeen myös mätsäreissä. Sekin oli lähinnä Demon koulutus- ja sosiaalistamistarkoituksessa, mutta kävinhän tuolla kehässä itsekin. Joku väärinkäsitys oli varmaan käynyt, kun minut, nuori vetreä urho, oli ilmoitettu VETERAANIluokkaan, mutta hyvinhän tuota saattoi patsastella ja laahustella veteraaninakin. (Minä olen päättänyt, etten anna Emännälle sitä riemua, että näyttäisin kehässä hyvää liikettäni. Voin seistä veistoksellisesti, mutta liikkuessa löntystän vastentahtoisesti. Tämä taktiikka on tehonnut hyvin, kun ei ole Emäntää huvittanut minua paljoa näyttelyissä käyttää vuosiin!) Demo oli jotenkin vilunkipelillä onnistunut kehveltämään itselleen punaisen nauhan, mutta sitten hän tapasi loppukehässä elämänsä ensimmäisen ranskanbulldogin ja häneltä meni kuppi niin pahasti nurin, että hän räksytti itsensä luokkansa viimeiseksi. 

Demo: Isi sillä koiralla ei ollut kuonoa! Sen naama vain halkesi keskeltä kahtia ja sieltä näkyi kieli ja hampaita! Ei se ole luonnollista!

Roni: Oli silti vähän epähienoa haukkua toista niin perinpohjaisesti ja vielä julkisesti... Meidän kummankin onneksi luokissamme oli vain 8 osallistujaa eli kaikki luokkien koirakot palkittiin.

Demo pienten pentujen pun4

Roni veteraanien sin3

Tänään olimme toista kertaa tänä keväänä Emännän mukana töissä koulukoirina. Se on ihan kivaa varsinkin noiden yläkoululaisten kanssa, kun he ovat aika rauhallisia ja ennalta-arvattavia. Välitunneilla näimme myös alakoululaisia ja hekin ovat ihan ok, mutta ei heitä koko päivää jaksaisi. Tänään oli sattumalta vielä naamiaiset, joten Demo oli melkoisessa tulikokeessa, kun kaikenlaiset keijut ja kummitukset halusivat silittää häntä. Minä tietysti tiesin, että ihmisiähän ne vain olivat, mutta Demo mieluummin katsoi hetken vähän kauempaa joitakin isoimpia peruukkipäitä. 

Demo: Koulukoira? Enkö minä olekaan enää mäyräkoira?

Tällä kertaa Demo tuhmaili onneksi vähemmän kuin edellisellä kerralla, niin ei tarvinnut ihan koko ajan hävetä silmiään päästä. Eikä jakaa häkkiä hänen kanssaan. Edellisellä kerralla Demo oli juuri saavuttanut sukukypsyyden ja kun joidenkin lasten kotona oli juoksuisia narttuja, niin Demo yritti astua lasten käsiä ja jalkoja. Voitteko kuvitella, mikä ääliö... Kyllä minäkin haistoin tietysti samat hajut, mutta tajuan sentään, että ei se haju ihmislapsesta lähde! Viimeeksi Demo joutui siis lopulta häkkiin karanteeniin hillittömän käytöksensä vuoksi. Tällä kertaa riitti, kun Emäntä komensi häntä napakasti. No hyvää harjoitusta tämä on pirpanalle. Ja parempi minulle, että hän on mukana, koska sitten minä saan kaikessa rauhassa köllötellä häkissäni alkutervehdysten jälkeen, kun pirpana kerää huomion.

Työpäivän jälkeen on onneksi edessä pitkät vapaat!

Turvallisuuspäällikkö turvaa keskitetysti kodin ihmisen välittömässä läheisyydessä, kun taas turvallisuusasiantuntija tiedustelee ja raportoi reviirin rajoilta.

Hyvää ja iloista vappua kaikille, missä tahansa elämäntilanteessa olettekin!

Valon värit

 Lucy: Iivari-kamu esitteli blogissaan keskiviikkona mustavalkoista maailmaa (Mustoo ja valakosta), niin tässä vastaavasti meidän viikon värejä maailmasta.

Lucy: Torstaiaamuna äijäkaksikko kävi aamulenkillä purppuranvärisessä satumaailmassa.

Lucy: Demo väitti saaneensa vainun yksisarvisesta, mutta minä epäilen, että se oli vain sama alkuviikosta ilmestynyt hirvenjälki, jota on ihmetelty mennen tullen pitkin viikkoa.

Lucy: Tänään mestareiden kotiinpaluun aikaan oli sen sijaan seepianvärinen hetki. Kaikki näytti vanhalta valokuvalta.

Lucy: Maanantaina lähdin mukaan iltalenkille. Kävimme tallustelemassa tuon kahden kilometrin pikkulenkin, jonka muodostavat meidän tiemme ja kylänraitti. Maanantaina auringonlasku toi esiin sinisen ja keltaisen sävyjä.

Lucy: Kuonot osoittavat sinne, tänne ja tonne... Tätä varten mäyräkoiria kai käytetään niin harvoin valjakkokoirina!

Roni: Torstai-ilta oli sitten taas vihreänmusta. Kävin pitkästä aikaa rally-tokotreeneissä ja Moona ja Ninnikin olivat paikalla. Demo oli mukana harjoittelemassa harrastuskoiran tärkeintä ominaisuutta eli autossa istumista ja odottamista. Hän sai näin ensimmäisellä kerralla vasta kävellä hallin ympäri pyörätietä pitkin. Emäntä ei halua ottaa vielä sitä riskiä, että joutuisi maksamaan pissasakkoa ipanan rakon hallinnan tai hallitsemattomuuden vuoksi. Demon kunniaksi on kyllä sanottava, että se on ollut yökuiva heti alusta asti ja nykyisin pissalänttejä tulee päivisinkin sisälle aniharvoin. Siitä on ollut paljon hyötyä, että Mestari on useimmiten ainakin jossain vaiheessa päivää kotona, joten hän on voinut päästää meitä ulkoilemaan kesken päivänkin.

Pikku eskarilaisen päivä

 Demo: Isi isi isi!! Arvaa missä minä olin!

Roni: No?

Demo: Koirakoulussa!

Roni: Vai niin... Oliko siellä kivaa?

Demo: Oli! Siellä oli taas monta erinäköistä koiraa! Muutama muukin saattoi olla pentu niin kuin minäkin, mutta siellä oli tällä kertaa myös aikuisia. Eniten olisin halunnut tutustua niihin lapinkoiriin! Mutta en taaskaan päässyt kuonotusten kenenkään kanssa. Kun koulussa ei kuulemma tehdä niin.

Roni: Eihän siellä tehdä. Eikä treeneissä muutenkaan. Tiedätkös, isi on treenannut mm. yhden Hurma-nimisen pyrrin kanssa rally-tokoa jo ainakin 5 vuotta lähes viikoittain samassa treeniryhmässä, emmekä me ole koskaan nuuskineet toisiamme kuonotusten.

Mitäs sinä siellä koirakoulussa sitten teit tänään?

Demo: No istuin. Ja välillä kävelin. Söin paljon. Melkein aina kun katsoin Emäntää silmiin, niin sain karkin, niin aika paljon sitten katseltiin toisiamme silmiin sen 45 minuutin aikana. Sitten muut koirat ohitti meitä ja me ohitettiin niitä. Yhden spanielin kanssa pääsin melkein nenäkkäin, kun se oli yhtä kiinnostunut minusta kuin minä siitä, mutta sitten kummankin kuonon eteen ilmestyi karkki omistajan kädessä ja meidän nenät kääntyivät karkkien perässä toisaalle.

Ai niin ja sitten tehtiin sellainen juttu kuin luoksetulo. Eihän se nyt temppuna ole ihmeellinen, kun sitähän me tehdään joka päivä, kun juostaan Emännän mukana omaa tietä pitkin irrallaan ja sitten välillä käydään hakemassa karkkia häneltä, mutta nyt koko muu rivi oli takana tuijottamassa. Ensin olin vähän, että jos kuitenkin juoksisin sen yhden lapinkoirauroksen luo, kun sen kanssa vähän viriteltiin siinä rivissä leikkihommia, mutta Emäntä kimitti niin hassusti, että menin sitten kuitenkin sen luo.

Roni: Viisas valinta.

Demo: Koirakoulun jälkeen ajettiin ison hurisevan rakennuksen pihalle, jossa sain vähän haistella ja tapasin kaksi ihmistä ja sitten käytiin sisällä siellä humisevassa rakennuksessa. Sisällä oli vaaka, jossa Emäntä halusi punnita minut ja siellä haisi ruualle ja miljoonalle muulle asialle, mutta sitten minua alkoi jo väsyttää niin, että aloin kiukutella ja Emäntä veikin minut autoon.

Roni: Ohhoh... No siinä on ollut varmasti ihan tarpeeksi tapahtumia yhdelle päivälle!

Demo: Joo... Nyt voisin vain nukkua koko illan... Vai isi, mihin sinä olet menossa?

Roni: Menen Emännän kanssa lenkille.

Demo: Minäkin haluan!!!

Roni: No tule nyt sitten, jos kerran jaksat vielä.

Demo: Isi?

Roni: No?

Demo: Painitaanko?

Kaverikoira on kiva koirakaveri

 Roni: Käytiin kollegani Snoopyn kanssa Kaverikoiravierailulla perjantaina tapaamassa lapsia. Rutiinillahan nämä vierailut jo menevät. Emäntä on huvikseen kirjannut kaikki vierailut ylös ja tämä oli 20. vierailuni, samalla kun käyntiin pyörähti 7. vuosi toiminnassa. Osa perjantaisista lapsista ei siis vielä ollut edes syntynyt, kun minä olen jo nuuhkinut neniä ja ottanut rapsutuksia vastaan. Kaiken muun harrastamisen lisäksi tätä kaverikoirailua on tullut tehtyä vähän harvakseltaan, mutta joka vuosi joitakin vierailuja kuitenkin. Nythän minulla olisi lupa toimia lukukoiranakin, mutta sille ei taida löytyä Emännältä aikaa ennen kuin myöhemmin keväällä.

Sellainen pahe minulla on, että edelleen saatan haukahtaa vierailuilla, kun olen oikein innoissani. Tällä kertaa haukahdin pari kertaa ja aikuiset ihmiset toppuuttelivat, ettei saa haukkua. Ei siellä mitään ole. Kunnes hoitajat huomasivat, että yhden lapsen huoltaja itse asiassa tulikin hakemaan lastaan. Vai ei muka mitään! Kyllä he sitten pahoittelivat minulle, etteivät huomanneet, että ulko-ovelle tuli joku. Kyllä koiran kuulo aina ihmisen kuulon voittaa!

Snoopy ei ole samalla tavalla haukkuvaa tyyppiä kuin minä, vaan hän kokosi lapset ympärilleen kuin hunaja mehiläiset. Vajaan tunnin otimme vastaan rapsutuksia ja kuuntelimme lasten koirakuulumisia. Monella tuntui olevan koira kotona tai muuten lähipiirissä.

Virallisen vierailun jälkeen emännät hakivat juniorit autoista ja Nasu ja Demo saivat tehdä tuttavuutta ulkona lasten kanssa. Saa nähdä, tuleeko heistä seuraava sukupolvi Kaverikoiratoimintaan. Nasu täytti juuri vuoden ja Demo on vielä alle puolivuotias, että siihen on vielä aikaa, että heistä tulisi Kaverikoiria. Testiä varten täytyy olla vähintään 2-vuotias.

Vierailun jälkeen lähdettiin porukalla lenkille kirkonkylällä. Nasu ja Snoopy asuvat syrjäkylällä, kuten mekin, joten heillekin oli mielen virkistystä käydä kävelyllä keskustassa. Aloitettiin koirapuistosta, jossa Nasu ja Demo vierailivat molemmat ensimmäistä kertaa elämässään. Muita koiria siellä ei ollut, mutta junnut olivat aivan tolaltaan pelkästään kaikista hajuista. Kukaan meistä ei vaivautunut leikkimään hetkeäkään, kun haistelimme vain puistoa läpi muiden koirien hajuista. Tai Snoopylla taisi olla oma agendansa, joka palkittiin lopulta ruhtinaallisesti, kun juuri ennen lähtöä hän vainusi kinoksesta pallon ja kaivoi sen esille. Snoopy on vähän pallohullu. Ja kun sanon "vähän" niin tarkoitan "täysin".

Puistoilun jälkeen kävelimme pikku lenkin ja täytyy sanoa, että yhteislenkit toimivat meillä yllättävän hyvin. Nasu ja Snoopy ovat tottuneet kulkemaan rinnatusten ja me muodostamme oman parivaljakon Demon kanssa ja toista porukkaa ei häiritä välillä.

Roni: Kotona on ollut pieniä koulutustuokioita. Ilmeisesti näitä pidetään ensisijaisesti Demon takia, mutta me emme Lucy-neidin kanssa jättäisi käyttämättä yhtään tilaisuutta kouluttautua lisää! En kyllä tiedä, kun Lucy-neitikin on kohta 10 vuotta noutanut palloa, että kuinka paljon paremmaksi hän siinä vielä voi tulla, mutta kannattaahan sitä taitoa pitää yllä varmuuden vuoksi!

Roni: Mitä temppuja sinä olitkaan nyt oppinut, Demo?

Demo: Nooo... istu. Seiso. Maahan. Ööö... Sitten jätä. Vähän paikka-käskyä. Ei tosin tänään. Tänään oli uutena juttuna sellainen maton pala, jonka päälle piti joko hypätä tai sitä piti kaivaa etutassuilla.

Roni: Se on targetti. Sen päälle on tarkoitus vain laittaa etutassut.

Demo: Niinkö? Minulle ihan varmasti naksautettiin aina, kun hyppäsin tai kaivoin.

Roni: Sinä olit varmaan vain liian nopea Emännän hitaalle naksuttimenkäyttökädelle.

Demo: Ai niin ja sitten on harjoiteltu vähän hae-käskyä! Tai se on kai sitä, kun pudotan vinkulelun Emännän käteen. Mutta isi, mikä se "haju" on? Minä olen nuollut purkkeja, ottanut niitä suuhuni, tyrkkinyt tassuilla, kuonolla... Miten välillä saa herkkupalan ja välillä ei?

Roni: Siinä olisi tarkoitus haistelemalla löytää tietty haju...

Demo: Mutta se hajuhan on ihan tylsä? Kyllä minä löydän jäniksen papanan hangesta tai veripisaran tai myyrän raadon, mutta miksi sellaista pistävää hajua pitäisi etsiä, mikä ei ole edes mitään syötävää?

Roni: Siitä saa sitä syötävää, kun löytää sen oikean hajun! Kuule, ihminen tulee pyytämään sinulta mitä kummallisempia juttuja tämän elämän aikana ja suurimmassa osassa niistä pyynnöistä ei tunnu olevan mitään järkeä, mutta hän antaa niiden suorittamisesta ruokaa tai lelun tai parhaassa tapauksessa molempia, joten ei kannata aina niin miettiä kaiken järjellisyyttä...

Roni: Emäntä hoi! Voisitko poistaa puruluuhuni takertuneen ipanan?

Melkein otti ohraleipä

Varoitus: Sisältää yksityiskohtaista kuvailua koiran sairas(?)kohtauksesta

Roni: Viime yönä koettiin kauhun hetkiä Lucy-neidin puolesta. Olimme käyneet kaikki rauhallisesti nukkumaan, kun puolen yön jälkeen heräsimme siihen, että koira oksentaa. Emäntä laittoi valon päälle tarkastaakseen, kuka on tällä kertaa pahoinvoiva. Valossa näimme, kuinka Lucy-neiti toisen kerran yökättyään yhtäkkiä jäykistyi koko kropaltaan ikään kuin venytykseen, kaatui kyljelleen, taivutti niskojaan niin takakenoon kuin sai ja päästi kurkustaan valittavaa ulinaa. Emäntä oli viivana ylhäällä ja Lucy-neidin luona. Ensimmäinen ajatus oli "Nytkö se kuolee? Onko sydän pettänyt?". Toisena mieleen juolahti, saako koira henkeä.

Söimme illalla pienet puruluut ja Emäntä ajatteli, että oksentaessa sulamaton puruluu olisi saattanut tarttua kurkkuun. Hän työnsi sormensa niin syvälle Lucy-neidin kurkkuun kuin suinkin sai. Ensin hän luuli tuntevansa jotain, mutta lopulta totesi, ettei kurkussa ollut mitään ylimääräistä. Sen jälkeen hän jäi typertyneenä istumaan Lucy-neidin viereen käsi koiran rintakehällä. Hengittääkö? Lyökö sydän? Hengitys ja pulssi löytyivät. Molemmat taisivat olla hetken niin säikähtäneitä, etteivät osanneet kuin tuijottaa eteensä.

Lopulta Emäntä nousi ja houkutteli Lucy-neitiä jaloilleen. Hän pystyi kävelemään ja juomaan. Demo ja Emäntä kävivät yhdessä Lucy-neidin kanssa ulkona ja ilmeisesti hänen vatsansa on taas löysällä. Luultavasti kyseessä oli jokin vatsakramppi. Emäntä ei meinannut uskaltaa nukkua enää, mutta loppuyö meni rauhallisesti. 

Tänään Lucy-neiti ei ole oikein syönyt, mutta halusi kuitenkin väkisin lähteä mukaan pikku lenkille kamalaan räntätuiskuun ja myös kotona pidettyihin Nose Work -treeneihin hänen oli aivan välttämätöntä saada osallistua. Karmean näköisestä välikohtauksesta huolimatta Lucy-neiti näyttää siis olevan vielä ennallaan. Emännän käyttäessä Demoa ensimmäistä kertaa koirakoulussa, Lucy-neiti murtautui koiraportin läpi olohuoneeseen.

Demo: Arvaa mitä isi?!

Roni: No mitä?

Demo: Maailmassa on enemmän koiria kuin vain me, Ninni, Moona, Snoopy ja Nasu!

Roni: Niinkö?

Demo: Joo-o! Siellä koirakoulussa oli ainakin 6 muuta koiraa! Yritin ensin haukkua ne pois, mutta koska ne eivät kadonneet haukkumalla, enkä keksinyt muuta tapaa päästä niistä eroon, niin sitten vain katselin niitä ja välillä käveltiin Emännän kanssa ja sain syödä ainakin kilon karkkia! Ihan kaikkia tehtäviä en jaksanut tehdä ja Emäntä sanoi, ettei tämmöisen eskarilaisen vielä tarvitse. Siellä oli tosi märkää ja liukasta, mutta ihan kivaa ja se ope oli kiva ja Emäntä sanoi, että varmaan mennään joskus uudestaankin!

Roni: Sehän on kiva. Jos on vähän parempi sää, niin voisinhan tuota lähteä itsekin mukaan siihen pentukoulun jälkeiseen aikuisten treeniin.

Auringon paistetta ja kivoja vieraita

 Lucy: Uudestavuodesta ei ole paljon muuta kerrottavaa kuin tämä:

 Lucy: Täällä syrjäkylillä ei ole aiempien kokemusten perusteella juuri raketein juhlittu, emmekä me Ronin kanssa ole niistä olleet moksiskaan keskustassa asuessakaan, joten mestarit lähtivät juhlimaan uuttavuotta ystäviensä luo ja saimme vaihtaa vuotta ihan kolmisin. Tarina ei siis kerro, kuinka Demo suhtautui  ensimmäiseen vuodenvaihteeseensa, mutta kyllähän se siltä näyttää, että jotain täällä on räjähtänyt...

Uudenvuodenpäivä oli ihanan aurinkoinen ja minäkin töppästelin pikkuisen pihamaalla. Vähän sellainen luiruvatsa ynnä ripulointi on haitannut viime aikoina. Ensin vähän vähemmän ja sitten pikku hiljaa jo enemmän, kun ruokahalu alkoi mennä kokonaan. Konsultoitiin elliä, kun ajallisesti tämä olisi sopinut uuden maksalääkkeen aloitukseen, mutta elli oli sitä mieltä, että kyseinen lääke harvoin aiheuttaa vatsaärsytystä. Sitten hän kehotti kokeilemaan tuotetta, jonka pitäisi auttaa suolistohäiriöissä, mutta eihän sitä meidän lähiapteekkiin saanut edes tilaamalla... Mentiin sitten perinteisellä Canikur Pro -tahna ja keitetty broilerinjauheliha & riisi -reseptillä. Tänään on jo ollut oikein lupaava nälkä!

Uudenvuodenpäivän ulkoilua 1.1.2023

Riiviö on kova roikkumaan Ronin persauksissa.

Demo on kasvanutkin niin, ettei niitä kohta enää erota toisistaan isänsä kanssa.

Ollaan onnellisia, että ollaan saatu aloittaa uusi vuosi tällä porukalla!

Lucy: Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, kun vatsa ei vielä niin paljoa haitannut, kävin uudestaan lenkillä. Tällä kertaa keli sattui olemaan aika hankala, kun lumimyrsky pyyhkäisi samalla kylämme yli. Menomatka taittui ihan hauskasti, mutta paluumatkalla meinasi hymy hyytyä, kun lumi alkoikin tarttua karvoihini ja kävelemisestä meinasikin tulla liian raskasta minulle. Emäntä nyhti lumipaakkuja irti tuon tuostakin ja yritti välillä kantaakin minua, etten rasittuisi liikaa. 

Lopulta selvittiin kuitenkin kotiin ja tässä olen edelleen kertomassa tarinaa, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Demo: Enkä minä ihan koko aikaa roiku isin hännässä! Välillä lähestyn isiä ihan hellän rakastavastikin ja jos olen oikein kiltti poika, niin vaivihkaa saatan päästä jo näin lähelle iskää. Mieluiten tietysti nukkuisin pää hänen kaulallaan aivan liki turkki turkissa, mutta jostain syystä täällä ei ole ollut tapana, että koirat makoilisivat keskenään lusikassa. Isin kesyttäminen jatkuu!

Lucy: Tammikuun 2. päivänäkin oli vielä näin komea aurinkoinen ilma! Emäntä oli käynyt testaamassa lumikenkiä ja pakastunut keli oli jäädyttänyt askelmat niin, että ne kantoivat häntä ilman lumikenkiäkin. Pienen matkaa tallusteltiin pellolla ja sitten vielä omalla tiellä. Tässä vaiheessa Emäntä alkoi jo olla huolissaan minusta, kun en suostunut enää syömään juuri mitään, mutta lenkille vain työnnyin edelleen mukaan.

Demo: Ja sitten meillä kävi kylässä tyttöjä! Snoopy on isin kollega kaverikoirista ja enemmän hänen ikäisensäkin, mutta Nasu on vielä alle vuoden ja näin ollen enemmän minun ikäluokkaani. Yhteislenkki sujui aika hyvin, kun tytöt kulkivat vierekkäin ja me kuljettiin isin kanssa parina.

Demo: Minulla oli niin hauskaa Nasun kanssa! Lucy-neiti kävi tervehtimässä tyttöjä, mutta hänet laitettiin portin taa makuuhuoneeseen, ettei hän rasittunut. Hän olisi myös mieluiten murjottanut keskellä keittiötä ja kieltänyt kaiken leikkimisen. Isi ei jaksanut enää sisällä leikkiä ja Snoopy-täti keskittyi meidän leluihin. Hän itseasiassa meni lopulta meidän lelulaatikkoon kahlaamaan, kun hänestä oli niin kivaa, kun oli paljon uusi leluja tutkittavana.

Snoopy

Demo: Vierailun jälkeen jo vähän nukutti. Minä olen ominut kokonaan tämän luolapedin. Olen myös ilmeisesti perheen koirista ainoa, joka osaa kaivautua tänne oikeaoppisesti vällyjen väliin. Muut ovat aina makoilleet vain tämän päällä.

Demo: Emäntä väittää, että olisin muka kalunnut meidän keittiönpöydän jalkaa. Ei pidä paikkaansa! Kyllähän kuvastakin näkyy, että puruluutahan minä kaluan, enkä huonekaluja!

Demo 4,5 kk

Lucy: Joulukuusikin on kestänyt pystyssä! Vain kerran Demo veti yhden tuollaisen hopeanauhan alas oksilta ja lyhensi sitä kymmenisen senttiä, mutta siitä saadun palautteen jälkeen koristeet ovat saaneet olla rauhassa. Tänä viikonloppuna sitten joulu pakataan laatikkoihin meilläkin odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

Hyvää loppiaista lukijoillemme!

Päivitys, jossa Demonsteri kerskailee tyttöystävillään

Demo: cagwitkj' owehföweh äihfowehi

Roni: Demo ei! Älä kävele näppäimistön päältä!

Demo: Mikä tämä on?

Roni: Tämä on tämmöinen aikuisten juttu...

Demo: Oh... mitä täällä tehdään?

Roni: Sinä olet liian pieni tähän vielä.

Demo: Enkä ole! Minä olen jo 13 viikkoa!

Lucy: Tämä on tämmöinen blogi, jota me pidämme.

Demo: Vautsi! Blogi! Lucy-neiti, mikä on blogi?

Lucy: Tänne kirjoitetaan, mitä on tehty tai mitä on tapahtunut... Kaikenlaisia kuulumisia ja tarinoita.

Demo: Saanko minäkin?

Roni: Äh... ei hän osaa vielä.

Lucy: Kai hänen täytyy tätäkin harjoitella. No mitä sinä olet tehnyt tänään?

Demo: Nooo... Minä olen tehnyt sikareita!

Roni: Pyh... sinä teet joka päivä pikkusikareita. Emäntä kutsuu sinua sikarikoneeksi. Tajuatko, että koiran pitäisi kakkia ulos eikä työhuoneen matolle?!

Demo: No sitten minä tapasin kaksi blondia tyttöä ja vietin päivän heidän kanssaan.

Roni: Nyt kuulostaa jo enemmän oikealta tarinalta. Miten tämä tapahtui?

Demo: Muistatko, kun aamulla Emäntä sanoi, että sinä jäät kotiin ja minä lähden mukaan? Niin me ajoimme Emännän kanssa pitkän matkan. Ainakin puoli tuntia. Ja sitten olimme jonkun talon pihalla. Siellä oli vähän samanlainen tarha kuin meillä ja menimme sinne Emännän kanssa.

Olin juuri Emännän sylissä, kun ovi aukesi ja sieltä tuli nainen ja kaksi valkoista syöjätärtä. Tai niin minä ensin luulin. Möngersin Emännän sylissä ja hän tulkitsi liikkeeni niin, että haluan alas toisten koirien kanssa. Aloin välittömästi kiljua ja kirkua kuin vain kaltaiseni rohkea seikkailija voi ja ryntäsin karkuun. Luulin hetkeni tulleen. Terassin reunalta Emäntä saalisti minut takaisin syliinsä. Siitä sitten nuuskin vähän uudestaan vastustajiani ja huomasin, että he ovatkin ihan kivoja tyttökoiria ja varsinkin nuorempi heistä oli aivan ihana. Hänen nimensä on Nasu ja hän on 7 kk minua vanhempi.

Snoopy, Demo ja Nasu

Demo ja Nasu

Demo ja Nasu

Demo ja Nasu

Roni: Ai sinä pääsit Snoopyn ja Nasun luo! Olipa harmi, etten minä päässyt mukaan.

Demo: Tunnetteko te heidät?

Lucy: Kyllähän me heidät tunnemme! Snoopy on meidän kaverikoirakollega. Olemme käyneet monilla työkeikoilla yhdessä. Nasun olemme nähneet ehkä vain kerran... Roni traumatisoi hänet.

Roni: Enkä traumatisoinut! Minä olin vain todella... innoissani hänen kanssaan leikkimisestä.

Lucy: Sinä yritit leikkiä häneLLÄ, etkä hänen kanssaan...

Roni: Se oli kaikki pelkkää väärinkäsitystä! Teittekö te muuta kuin leikitte?

Demo: No me leikimme ensin ulkona ja sitten sisällä. Sitten tytöt söivät vähän aikaa puruluita. (Minäkin sain luun, mutten sitten oikein jaksanut käydä sitä syömään.) Lopuksi minä nukahdin Emännän syliin sohvalle ja Nasu taisi nukahtaa sohvalle meidän viereemme.

Lucy: Ei ihme, että sinä olet nukkunut koko loppupäivän.

Roni: Sinut voisi viedä useamminkin leikkimään Nasun kanssa...

Lapinkoiralaumaan tutustuminen ja muita sattumuksia

Ensimmäinen ison pojan kaulapanta ja talutushihna.

Kun lauman ensimmäinen koira on ollut tyttö, niin se näkyy vielä jälkipolvillakin varusteissa...

Demo 12 viikkoa

Suloinen nukkuessaan

 Lucy: Tämän kuluneen viikon teemana on ollut Demon inkluusio myös laumamme lapinkoiraosaston kanssa. Lauantaina kävimme Moonan ja Ninnin luona päiväseltään tutustelemassa. Ulkona aidan läpi Moona murisi uhkaavasti ja Demolla nousivat niskakarvat pystyyn. Varmuuden vuoksi se puolustautui haukkumalla Emännän sylissä.

Sisällä hän pääsi kuonotusten Ninnin kanssa minun rauhoittavassa seurassani. Sekään ei suoranaisesti ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Moonan pentuaikojen jälkeen Ninni ei ole enää voinut sietää pentuja. Mistä lie johtunee... Ei Ninni sinänsä mitään tee, mutta ilmoittaa kyllä lähestyvälle pennulle syvällä murinalla ja korkealle kohoavilla suupielillä, ettei läheisyys ole toivottua. Demo puhuu onneksi koiraa äidinkielenään, joten pienen testailun jälkeen hän ymmärsi, että Ninni todella tarkoittaa sitä, mitä eleillään sanoo. 

Yhteiskävely lauantaina. Moonan perässä oli mukava kulkea silloin, kun hänen kuononsa osoitti Demosta itsestään pois päin.

Ninnin jälkeen oli vuorossa Moonan ja Demon kohtaaminen. Ninni laitettiin kodinhoitohuoneeseen, ettei pentu joutuisi vahingossa kahden tulen väliin. Minut siirrettiin makuuhuoneeseen, ettei minun ja Moonankaan välille tulisi mitään ristiriitaa. Roni sai toimia tässä tapaamisessa tukijoukkona ja adjutanttina.

Roni: No minä en kyllä paljoa piitannut, mitä Moona ipanalle tekisi. Hyppäsin sohvalle ja seurailin kiinnostuneena, kun Moona laittoi ipanapan kuriin.

Aluksi Moonan Emäntä piteli häntä vähän kaulapannasta, ettei hän ryntää aivan suin päin sisälle, mutta koska kiinni pitely on usein meistä koirista ahdistavaa, oli hänet vain päästettävä irti ja toivottava parasta. Pienen silmänräpäyksen Demo ja minä luulimme, että loppu koitti, mutta Moonan hampaat pysähtyivät kuitenkin Demon kaulalle aiheuttamatta fyysisiä naarmuja. Seuraavien tuntien aikana Demo oppi heittäytymään selälleen monilla eri tavoilla, monien eri hyökkäysten johdosta.

Jos luulette, että kohtaaminen oli Demosta kamala, niin voin kertoa, että olette väärässä. Tämä pirpana leikkisi varmaan lohikäärmeenkin kanssa, jos se ei ensin söisi Demoa! Kun kävi ilmi, ettei Moona aio napostella Demoa välipalaksi, alkoivat nämä kaksi höhlää leikkiä keskenään. Leikki oli melko äänekästä ja väkivaltaisen kuuloista ja Demo syöksyi täysillä milloin sohvan, milloin jalkarahin alle irvistellen sieltä, mutta hauskaa heillä oli yhtä kaikki.

Lucy: Kun siis illalla lähdimme kotiin, olimme jo viettäneet aikaa myös yhdessä kaikki viisi sisällä samaan aikaan. Pientä kahnausta meinaa syntyä lapinkoirien kesken, kun Ninnin murina saa Moonan toisaalta puolustamaan Ninniä ja toisaalta palauttamaan Ninnin kuriin, joten toisinaan lapinkoirat meinasivat ottaa mittaa toisistaan. Moona ja Ninni olivat siis aika paljon eri aikaan samassa tilassa meidän mäyräkoirien kanssa, mutta kyllä he pystyivät rauhallisesti olemaan myös yhtä aikaa paikalla.

Ensimmäinen yhteiskuva: Demo 11 vkoa, Ninni 7 v 6 kk, Roni 8 v 2 kk, Lucy 9 v 10 kk, Moona 4 v 6 kk

Tämä tutustumiskäynti tehtiin, koska maanantai-iltana menimme uudestaan Emännän kanssa Ninnin ja Moonan luo ja sitten olimmekin siellä torstaihin asti. Emäntä oli yötä meidän kanssamme, mutta päivisin hänellä oli koulutusta. 

Muuten tämä vierailu olisi sujunut mukavasti, mutta maanantaiaamuna Roni makasikin häkissä kivulloisena. Ulkona hän suostui kävelemään, mutta oli hyvin kipeän oloinen. Vaihtoehdot olivat selkäkipu tai vatsakipu. Roni oli käynyt sunnuntaina lenkillä todella kylmässä ja märässä räntäkelissä, joten hän olisi saattanut saada lihasjumin ja toisaalta hän oli hieman jättäytynyt jälkeen, jolloin hän olisi ehtinyt syödä jotain ulosteita. Kolmas vaihtoehto oli sitten tämä peljätty mäyräkoirahalvaus. Koska oli jatkuvasti pimeää, Emäntä näki vain hieman kosteaa ripulia housukarvoissa, joka saattoi kieliä vatsakivusta, muttei bongannut varsinaista tuotosta. Varmuuden vuoksi Ronia pidettiin kuitenkin eri huoneessa aidan takana muutama päivä kipulääkityksellä, eikä häntä viety lenkille, jos kyseessä olisikin kamalampi mäyräkoirahalvaus.

Roni: Tuskallinen ripuli se sitten lopulta vain oli. Oli kuitenkin ihan mukavaa saada muutama päivä huilia pennusta. Se kun meinaa olla vähän turhan kärkkäästi minun turkissani kiinni.

Lucy: Sinun pitäisi sanoa sille pennulle suorat sanat! Sinä olet aivan liian pehmo.

Roni, Moona ja Demo

Tänään kävimme vielä viettämässä isänpäivää Moonan ja Ninnin luona. Nyt laumassa oleminen sujui jo aika vaivattomasti. Kävi jopa niin, että kun heidän emäntänsä antoi meille kaikille puruluutikut, niin jo ennen kuin Demon vuoro tuli, oli hän ehtinyt jotenkin varastaa puolet Moonan tikusta! Pirpana imee oppia kuin pesusieni.

Demo: En se minä ollut! Eikä oikeastaan Pirkkakaan... Se oli Lucy-neiti!

Roni: Sehän oli myös kivasti tehty, että sinä näytit hänelle mallia, miten meidän uudesta koiratarhasta karataan!

Lucy: Se nyt oli aivan sattumaa. Mitäs Emäntä jätti hänet ulos minun seuraani. Minulla oli silloin meneillään se oma vatsatautini, eikä ruoka oikein maistunut ja hiukoi niin pirusti, että mieleen juolahti, että olin haistanut jotain märäntynyttä kukkapenkin tienoilla. Niinpä työnnyin portin alta pienestä raosta ulos, kaivoin kukkapenkistä metsäneläinten sinne piilottaman porsaan jalan ja aloin syödä sitä. Siinähän pirpanakin oppi vähän oikeaa koiran elämää.

Lucy: Hmm... Emäntä on tukkinut pakoreittini. On kai etsittävä uusi kohta.

Pre-isänpäivälenkki marraskuun helteessä

Roni: Eilen nappula pääsi myös testaamaan mejää. Emäntä oli tehnyt pienet verijäljet meidän pihallemme. Ensimmäinen meni ihan hyvin, vaikka olikin aavistuksen liian pitkä. Toisella ei ihan keskittymiskyky riittänyt enää. Oli vähän haastava kelikin, kun tuuli niin, että meinasi lähteä korvat päästä. Lopuksi meidätkin päästettiin pihalle nuuskimaan ja sittenhän sinä näytit Lucy-neiti taas mallia, miten pihalta poistutaan omineen nuuskutellen.

Demo 12 viikkoa, tuleva jälkikoira

Lucy: En voinut uskoa, että jälki oli todella niin lyhyt, niin kävin tarkistamassa, josko se jatkuisi metsän puolella. Ei jatkunut. Mutta toinhan minä sitten pirpanan kuitenkin perässäni takaisinkin pihalle, etten minä sitä nyt mihinkään hukannut.

Että sillä tavalla täällä harjoitellaan vähän kerrassaan koirana olemista ja laumaelämää.

Huom. Demon poikahihna on saapunut