Sivut

tiistai 23. helmikuuta 2021

Mäyräkoirien tyhjennys

***Varoitus. Seuraava teksti sisältä lennokasta kehon eritteiden kuvailua. Ei herkkähermoisille!*** 


Lucy: Viikonloppuna laumaamme iski varsinainen shit storm. Sunnuntaina olo oli kuin tyhjäksi rullatulla hammastahnatuubilla, joka vuotaa kummastakin päästä.

Keskiviikkona olin siis kauan pelätyssä ja kauhulla odotetussa hammashoidossa. Selvisin siitä ja illalla jo vetelin veteliä herkkuja kitusiini herkuista onnellisena. Torstaina pidin huilipäivää ja ruoka oli edelleen hyvää. Emäntä tarkkaili kakan laatua ja oli sitä mieltä, ettei se nyt kauhean löysää ollut, joten hän antoi minulle kipulääkkeen mahdollisia suukipuja varten perjantainakin. (Kotiutusohjeessa luki, ettei lääkettä saa antaa, jos on ripulia tai oksentelua.) Perjantai-iltapäivänä lähdimme jo lenkille ja minäkin hyppelin alkumatkasta iloisesti mukana. 

Pian kuitenkin aloin jarrutella, mikä ei ole mitenkään epätyypillistä minulle. Emäntä kantoi minua välillä, kun ajatteli, että olenko sittenkin vielä hammashoidosta nuutunut. (Kotiutusohjeessa sanottiin, että koiran pitäisi olla normaali itsensä jo seuraavana päivänä ja nyt oli jo sitä seuraava...) Lopulta kävi selväksi, etten pystynyt kävelemään juuri lainkaan, joten Emäntä sai pyytämättä ilmaisen punttitreenin, kun kantoi minua koko matkan takaisin kotiin. Iltaruoka maistui vielä erittäin hyvin. Uloste oli hieman löysähkö ja Emäntä ajatteli, ettei äkillinen hyppäys märkäruokaan ole ennenkään ollut hyväksi vatsalleni, joten illaksi hän liotti omia nappuloitani pehmeiksi.

Lauantaiyönä 00.41 vatsa alkoi rullata. Pyrin ulos ja kävin töräytämässä ruskeat roiskeet pihakinokseen. 02.16 vatsalaukku aloitti evakuoinnin yläkautta. 05.03 pyrin taas ulos. Samoin 6.00. Ja jälleen 8.05. Emäntä seurasi uskollisesti kaikille ripulireissuilleni, koska juuri viime viikolla tonttimme rajalla hän oli taas ollut näkevinään ilveksen jäljet. (Ainakin siinä oli jonkun jäniksen kimppuun menty taas suurilla loikilla, jotka eivät näyttäneet ketun jäljiltä...) Emännän mieleen tuli Kill Bill -elokuvasta kohtaus, jossa Beatrix tappaa O'Ren Ishiin talvisessa puutarhassa, kun lumihiutaleiden hiljaa leijaillessa ympärillämme valkoiseen hankeen roiskahti yhtäkkiä punainen viiva.

Kello 10.00 Emäntä oli vihdoin vaipunut uneen, kun yökkivä ja kakova Mestari tuli herättämään hänet. Ilmeisesti koiran oksennus on Mestarin kryptoniitti. Hän ei päässyt olohuoneeseen, koska olin oksentanut kynnykselle. Niinpä Emäntä joutui nousemaan siivoamaan lammikon, ennen kuin siihen tulisi lisäksi ihmisoksennusta.

Lauantaipäivä meni miten kuten petillä pyöriskellessä. Jotain ehkä huonosta olostani kertoi, että halusin olla koko ajan samassa huoneessa Emännän kanssa. Join oma-aloitteisesti vettä, mutta ruoka ei maistunut. Ronillekaan ei ruoka maistunut, eikä Ronikaan halunnut lähteä lenkille, vaikka pihalla leikkikin lelulla ja Emäntä ajatteli, että Roni oli minusta huolissaan ja oli myötätunnosta lenkkeilemättä ja syömättä. Kunnes Roninkin maha alkoi lorista ja kurlata ja hänkin kävi pihalla tekemässä märkiä länttejä. Ronin ripuli oli kuitenkin vaarattoman oloista, koska hän pysyi koko ajan iloisena ja puuhakkaana, vaikka maha menikin löysäksi.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Emäntää alkoi jo vähän kylmätä minun tilani. Valvoin jo toista yötä peräkkäin ja pyrin edelleen parin tunnin välein ulos. Etsin epätoivoisesti heinänkorsia räystäiden alta syötäväksi tai vain kuljeskelin vähän aikaa edes takaisin saamatta enää mitään ulos. Emäntä yritti antaa vatsan toimintaa parantavaa lääkettä, mutta oksensin sen pois. Hän antoi iltasydänlääkkeen ja oksensin sen pois. Kuinka kauan sydämeni kestäisi valvomista ja oksentelua? Missä asti on päivystys lauantain ja sunnuntain välisenä yönä? Välillä Emäntä kantoi minut sänkyyn viereensä ja niin kauan kuin hän jaksoi silittää minua, olin rauhassa, mutta heti jos hän yritti itse nukahtaa, nousin ja lähdin taas kuljeskelemaan ympäri taloa. (Minulla oli jo kaikki kotiutusohjeessa mainitut oireet, joiden tähden olisi pitänyt soittaa eläinlääkärille...)

Sunnuntaiaamuun mennessä tilani oli sillä tavalla rauhoittunut, etten ollut enää koko yönä oksennellut, enkä ripuloinutkaan. Ruoka ei edelleenkään tullut kysymykseenkään, mutta voihin jauhetun sydänlääkkeen ja maitohappobakteeripillerin Emäntä sai huijattua minut syömään, kun hän kaapi tätä "maustevoita" suoraan kielelleni, enkä pystynyt sitä sylkemään pois. Pystyin välillä jo nukkumaan ja toivoa herätti sekin, että ulkona käydessäni heilutin häntää ja kierin hangessa ihan vain hangessa kierimisen nautinnosta. Käännekohta oli se, kun kaikista tarjotuista elintarvikkeista hyväksyin raa'an jauhelihan. Siitä tietää, että elämä on palaamassa minuun, kun jokin ruoka-aine herättää taas kiinnostukseni. Emäntä sekoitti pienen nokareen raakaa jauhelihaa A-jugurttiin ja niin olin saanut ensimmäisen "ateriani" kahteen päivään. (Joskus on kokeiltu sitäkin riisi-raejuusto-keitetty kana -reseptiä, mutta en suostu syömään sitäkään komboa toipilaana.)

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä heräsin nälkään ja suostuin syömään Ronin nappuloita. Maanantaina söin muutenkin Ronin nappuloita, koska omani eivät vielä maistuneet miltään. (Roni taas ei toipuessaan suostunut syömään omia nappuloitaan, mutta minun nappulani kelpasivat hänelle...) Tänään menin ja söin omiakin nappuloitani eli erikoistarjoilut ovat varmaankin ohi. Roni saavutti paranemisen korkeimman tason jo eilen eli loihti ulos terveenruskean, oikean kosteusprosentin omaavan, aidon oikean kakkapökäleen. Minulta tämä saavutus vielä puuttu, mutta voi mennä hetki ennen kuin näin tyhjästä mäyräkoirasta on mitään tulossa uudelleen ulos!

Syitä tälle veriripuli-oksennustaudille on spekuloitu. Todennäköisin syyllinen on rauhoituslääkitys yhdistettynä kipulääkitykseen. Minut on kerran aiemmin rauhoitettu ja sekin päättyi veriripuliin ja sillä kertaa myös päivystykseen ja nesteytykseen. Toinen vaihtoehto on koirien märkäruuat, joita emme normaalisti syö. Tämä on Ronin ripulin todennäköisin syy. Kolmas vaihtoehto on se, että sain eläinlääkärireissultani jonkun ikävän vatsapöpön ja jaoin sen sitten Ronin kanssa.

Onneksi tauti on nyt takana päin ja olen taas oma leikkisä itseni. Meissä mäyräkoirissa on ehkä jotain yhtäläistä kissojen kanssa, kun sen verran monta elämää tuntuu meilläkin olevan. Ja onneksi onkin henki näin sitkeässä.

Loppukevennyksenä Ronin treenivideo
Tissiposki vai tiukkahermoinen palveluskoira...?


perjantai 19. helmikuuta 2021

Tassuista, tossuista ja tassutossuista


"Mitä yhdestä kadonneesta tossusta? Mitä sen on väliä?"


 Lucy: Tänä talvena vihdoin, vaikka ei tuo meidän koirien mielestä olisi ollut niin väliksi, Emäntä sai tilattua meille tossut. Monenlaisia kenkiä ja töppösiä on vuosien varrella ollut sovituksessa, mutta kauppoja ei ole koskaan tullut. Jos asia ei ole lukijallemme tuttu, niin mäyräkoiran jalassa on (Emännän mielestä) se perustavanlaatuinen ongelma, että se on aina liian lyhyt tai liian paksu. (Meidän mielestä jalka on toki parhaimmillaan juuri lyhyenä ja paksuna, koska silloin mahtuu monenlaisiin ahtaisiin koloihin, mutta jaloissa on silti tarvittaessa voimaa, jos täytyy kaivaa itsensä jonkin esteen läpi.) Pienille koirille tarkoitetut kengät ja tossut ovat siis liian kapeita, että mahtavat etukäpälät mahtuisivat niihin, mutta isommille koirille tarkoitetuissa töppösissä on aivan liian pitkä varsi, joten jalka humpsahtaa sinne kainaloita myöten.


Artun emännän vihjeestä lähdettiin kokeilemaan fleecetossuja. Juuri hänen suosittelemastaan kaupasta kyseiset tossut olivat loppu ja niin ne olivat lähes kaikista muistakin netin eläinkaupoista, mutta sattumalta yhdestä puljusta löytyikin vielä S- ja M-kokoisia tossuja. Ja kyllä vain. Ainoastaan PINKKEINÄ. Mutta Roni kyllähän tosimies voi pukeutua pinkkiin! Sehän vain korostaa sitä, kuinka sinut olet itsesi kanssa!

Roni: Juupa joo... niin kai...

Tästä hyvästä kusen rappuharjaan koko lopputalven...


Lucy: Artun emäntäkin oli ilmeisesti tutustunut tarkemmin mäyräkoiran jalan anatomiaan, koska hän oli hoksannut, että tossuja täytyy tilata kahta eri kokoa. Meidän tapauksessamme kävi vielä kätevästi, kun tossuja tuli neljän kappaleen sarjoina, että yhtään ylimääräistä tossua ei jäänyt, kun toisesta paketista saatiin takajalan tossut (S-koko) ja toisesta paketista etujalan tossut (M-koko).

"Unohdapa seuraavan kerran leipä pöydän reunalle, niin katsotaan, kuinka sille käy..."


TOSSUJEN KÄYTTÖÖNOTTO (ihmisnäkökulma)

Jokainen joskus lapselle rukkasta pukenut tietää, kuinka hankalaa niskoittelevan lapsen käteen on työntää rukkasta ja peukalo... mihin alle viisivuotias edes tarvitsee peukaloa?! Onko se pakko saada paikalleen??

Ainakin yhtä helppoa on pukea tossu vaikka vain passiivista vastarintaa tekevälle mäyräkoiralle. Mitä syvemmälle yrittää tassua työntää tossuun, sitä kippurampaan se vetäytyy vatsan alle. Yhdessä tossussa on yhteensä kolme tarraa (varren suussa + kaksi tarranauhaa) ja kahdelle koiralle se tarkoittaa 24 tarraa, joiden väliin jää karvaa ja jotka tarttuvat toisiinsa fysiikan lakeja taivuttavilla tavoilla.

Pakkasaamu (-20 astetta tai enemmän) etenee siis näin: Ihmiselle toppahousut jalkaan. Kengät, takki ja muut tykötarpeet käden ulottuville äkkilähtöä varten. Ronille tossut ja takki. (Roni välttelee ensin, mutta tulee käskystä paikalle. Lamaantuu eteisen lattialle makaamaan tossujen ahdistamana.) Lucylle tossut ja takki. Kiireesti oma takki, kengät, ym. päälle, ennen kuin neiti Näpsä on ehtinyt kiskoa kaikki vaivalla jalan ympäri kieputetut tarranauhat auki. (Lucy EI tule luokse käskystä, vaan koira vaihtoehtoisesti kannetaan eteiseen puettavaksi tai puetaan keittiössä ja kannetaan odottamaan eteiseen.) Operaatioon kuluu reilu viisi minuuttia.


"Käy pissalla ja käy pissalla... Enhän minä pysty liikkumaan kahden takin ja tossujen kanssa!"


Kun ovi avataan, Roni sinkoaa pihalle kuin heittoistuimesta. Alkaa noin minuutin kestävä linkous, jonka aikana koira juoksee, kierii, heittäytyy hankeen ja saa karistettua kaikki tossunsa. Lucy-neiti jähmettyy paikalleen. Toisen minuutin aikana Lucy-neiti tekee tarpeensa ja pyrkii sisälle. Seuraavan 60 sekuntin aikana Roni on myös tehnyt tarpeensa ja jähmettynyt jonnekin pihan perälle istumaan paikalleen, kun tassuja paleltaa. Ihminen käy pelastamassa Ronin kainaloonsa ja takaisin sisällä ollaan n. 3 minuuttia ja 40 sekuntia myöhemmin.

Ja tottahan tossuja on käytetty  yritetty käyttää, myös lenkeillä! Kovalla pakkasella ei toki lenkkeillä, mutta alemmillakin asteilla tassuihin paakkuuntuvasta lumesta on haittaa. Tossut poistaisivat kätevästi senkin ongelman ja toisaalta lisäisivät lenkkeilymukavuutta Lucylla siinä kymmenen asteen tienoilla ja Roni voisi käydä lenkillä vielä kahdenkympinkin tietämillä.

"Palvelijaaa! Tulepas putsaaman taas tassuni!"

Ronin lenkille lähtö tapahtuu samoin kuin aamupissalle lähtö (kuvaus yllä). Jos johonkin tassuun sattuu tossu jäämäänkin, niin pian sekin karisee. Lucy kulkee jatkuvalla namituksella n. 300 metriä. Sen jälkeen etujalkoja häiritsevät objektit saavat kyytiä, kun Lucy iskee hampaansa töihin. Takajalkoihin tossut saattavat huomaamatta jäädä. Alkulenkistä pysähdellään tuon tuostakin, koska tossut häiritsevät. Loppulenkistä pysähdellään tuon tuostakin, koska lumipaakut varpaiden välissä häiritsevät.




 
Mäyräkoira on ensimmäinen tuntemani koirarotu, joka viettää vähintään 15 % lenkkeilyajasta tassut taivasta kohti. (Toim. huom.)

Videopäiväkirja 1: Roni lenkkeilee tossuissa

Sisäinen vinttikoira valloillaan

Onneksi Roni korjaa pudonneet tossut mukaansa

Lopulta tossun saattaa vaikka palauttaa Emännällekin.


Videopäiväkirja 2: Lucy lenkkeilee tossuissa




Videopäiväkirja 3: Se hetki lenkistä, kun ei ole enää tossuja, muttei vielä lumipaakkujakaan ja kummallakin koiralla on jalat maata kohti


Kauan eläköön tassutossujen vastainen vastarinta!

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Pitkään vältelty hammashoitopäivä

Tiistai-iltana: Jugurttitölkkispesialisti työssään

Keskiviikkoaamuna: Nyt on jotain vialla...

Aamuruokaa ei kuulu ei näy... Onko se unohtunut, vai onko tässä joku koira haudattuna...


 Roni: Tänään oli aika jännittävä päivä. Lucy-neiti lähti viimein hammashoitoon. Mestari vei Lucy-neidin, joten hän oli jännityksen ytimessä, koska hän joutui olemaan paikalla, kun Lucy-neiti tainnutettiin hoitotoimenpiteitä varten. Minä jännitin yksin kotona, mikä on jo itsessään hyvin kuumottavaa, koska olen todella harvoin ypöyksin kotona. Parempi Mestari jännitti töissä, missä on ehdottomasti paras jännittää, koska siellä on paljon muuta ajateltavaa.

Jännitystä tai suoranaista kauhua aiheutti etupäässä se, että hyvä ystävämme ja sukulaiskoiramme Remu menehtyi alle vuosi sitten hammashoidon aikana. Hänen sydämensä oli pettänyt kesken operaation. Kaksi viikkoa sitten sydänultrassa eläinlääkäri oli kuitenkin, paitsi todennut Lucy-neidin sydämen olosuhteisiin nähden hyväkuntoiseksi, myös kertonut Paremmalle Mestarille eli Emännälle, kuinka tällainen riskianestesia hoidetaan. Lucy-neiti sai nestettä tipassa koko toimenpiteen ajan, hän oli jatkuvasti lisähapella, myös operaation jälkeen, ja hänen elintoimintojaan ja verenpainettaan tarkkailtiin koko ajan. (Äkkiseltään kuulostaa jopa paremmalta hoidolta kuin mitä monissa maailman maissa ihmiset saavat sairaaloissa...)



Huojennus oli suunnaton, kun Emäntä ajoi hakemaan Lucy-neitiä kotiin ja jo matkalla hänelle soitettiin, että Lucy-neiti on kunnossa, operaatio on onnistunut hyvin ja pieni mäykky leidi on hereillä ja odottaa kotiin pääsyä. Yksi poskihammas oli jouduttu poistamaan, mutta mitäs yhdestä hampaasta, kunhan henkikulta säilyi!


Huomaavainen elli oli laittanut tassuun laastarin tiikerikuosia mukana olleen tiikeriviltin mukaan.

Kotiin päästyä minä tutkin Lucy-neidin tietenkin huolestuneena päästä varpaisiin. Hän oli tokkurassa nukutuksen ja opiaattikipulääkkeen jäljiltä, mutta muuten kunnossa ja hän käveli sisälle omin jaloin. Emäntä ihmetteli laskuerittelystä, kuinka näin pienelle koiralle on ehditty antaa niin monenlaisia lääkkeitä yhden hammashoidon aikana!

Emäntä oli osannut varautua hampaanpoistoon jo etukäteen ja hän osti Lucy-neidille pehmeitä märkäruokia. Tosin vasta laatikkoa tarkemmin silmäillessä kävi ilmi, että meidän kokoiselle koiralle vuorokauden annoskoko olisi neljä rasiaa märkäruokaa eli koko laatikollinen yhdessä päivässä, jos muuta ruokaa ei anneta! Meitä ei taideta jatkossakaan ruokkia kovin usein näillä eväillä...


Alkuillasta Lucy-neiti heräsi jo vakuuttavasti kerjäämään ruokaa eli paraneminen lähtee toivottavasti tästä hyvin liikkeelle...



sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Mukavuuden maksimointia



Lucy: Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa kuunnella mäyräkoirien mukavuuden halusta?

Roni: Kyllä joskus voi isoakin poikaa sylityttää, eikä se ole mikään häpeä. Silloin on ihan reilusti hakeuduttava syliin, kun siltä tuntuu!


Lucy: Meillä on nykyisin keittiössä leivinuunin edessä divaani. Sinänsä nerokas ajatus sijoittaa ihmisten ja koirien yhteinen lepostelupaikka lähelle lämmönlähdettä ja ruokakaappia, mutta yksi seikka on käynyt kiusallisen selväksi. Pelkkä divaani ei ole riittävän suuri meille kolmelle!

Lucy: Roni. Minä en mahdu.
Roni: Minä olin tässä ensin.
Lucy: Tee tilaa!
Roni: Enkä!

Roni: Miksi minulle silti jää aina syyllinen olo, vaikka tiedän toimineeni oikein...

Lucy: Liikunnan suhteen peräänkuuluttaisin myös vahvemmin koiran itsensä mahdollisuutta vaikuttaa siihen, onko hänellä kiinnostusta ulkoilua kohtaan juuri kyseisellä hetkellä vai ei.


Roni: Mutta Lucy-neiti, sinähän SAAT päättää lähdetkö lenkille vai et? Useimmiten sinut on tuotu takaisin kotiin, jos olet laittanut hanttiin jo alkumatkasta, eikä sinua ole aina otettu mukaan alunperinkään.



Lucy: Niinpä... Tänään minä OLISIN halunnut lähteä mukaan lenkille, mutta en päässyt...

Roni: Me kävimme ihmisten ja lapinkoirien kanssa 6 kilometrin hiihtolenkillä! Sinä et olisi mitenkään pysynyt mukana, kun minullakin oli työlästä, kun tassuihin tarttui niin paljon lunta.

Lucy: No te olisitte tietenkin kaikki odottaneet minua ja minä olisin määrännyt vauhdin.


Roni: Minä olen tuo pieni musta piste. Edes perää pitävä Ninni ei aina jaksanut odottaa minua. Emäntä onneksi odotti.

Lucy: Mikään ei ole mukavampaa, kuin lämmitellä takkatulen edessä ulkoilun jälkeen!
Roni: Missä sinä siis tarkalleen ottaen ulkoilit?
Lucy: Kävin minä Emännän kanssa portin pielessä pyörähtämässä... Ei sitten vain huvittanut mennä sen kauemmas.

Lucy: Eikö nyt ihan tosi voitaisi ottaa näitä tossuja pois?
Emäntä: Pitää sinun harjoitella niiden pitämistä, että sitten sujuu käveleminen kovilla pakkasilla!
Lucy: Mutta ei nyt ole niin kova pakkanen... En minä näillä osaa kävellä. Mennään takaisin sisälle...

Lucy: Moonan ja Ninnin emäntä innostui ompelutöistä tällä viikolla. Hän ompeli meille fleece-tossut ja luolapedin. Roni kokeili luolapetiä ensimmäisenä, mutta se näytti niin mukavalta, että hänen oli siirryttävä minun tieltäni...

Roni: Onpa mukava!

Lucy: Älä nyt murjota Roni! Onhan minunkin välttämätöntä testata tätä, että tiedämme, sopiiko tämä meille kummallekin!


Lucy: Levon ja liikunnan lisäksi koira tarvitsee myös pieniä älyllisiä haasteita. Tässä odotellaan Ninnin kanssa vuoroamme päästä etsimään hajukätköä. Moonakin vietti koko viikonlopun kanssamme, mutta tässä näkee hänen eläväisen luonteenlaatunsa: Hän ei ole jäänyt yhteenkään kuvaan koko viikonlopulta!

Nose workin osalta Ronin päässä on syttynyt joku lamppu. Viime viikolla kotona treenatessa Emäntä teki ensimmäistä kertaa kätkön huonekalutarraan ja liimasi sen seinään. Roni etsi ja merkkasi ensimmäisenä herkkupalojen sijainnin pöydällä, mutta löysi myös kätköt. Perjantaina Moonan ja Ninnin luona Roni ensin hieman harhaili, mutta löysi sitten kätköt. Tänään hän käveli suoraan kätköille ilman pienintä epäröintiä. Ninni löysi perjantaina ja sunnuntaina ensimmäisen kätkön helposti, mutta harhaili hiukan toisen kanssa kummallakin kerralla. Minäkin löysin kätköt lopulta erinäisten mutkien kautta ja Moona... no Moonakin löysi, mutta hänen on vähän kasvatettava sitkeyttään etsintään. Hän haluaisi kaiken tapahtuvan aina nopeasti, ja jos hän ei heti huoneeseen astuessaan löydä kätköä, hän alkaa helposti kiukutella ja lopettaa etsimisen. Mutta pikku hiljaa... Hauska harrastus tämä on meistä kaikista joka tapauksessa. Ronista jopa niin hauska, että kun hän kerrankin hoksasi, mistä oli kyse, hän ei malttanut odottaa vuoroaan meidän kanssamme portin takana, vaan hän hyppäsi oviaukon esteen yli...

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Sydänkontrolli

 Lucy: Kävin tänään puolivuosittaisessa sydänultrakontrollissani. Eläinlääkäri mittaili huolella sydämen seinämiä joka suunnasta ultralaitteellaan. Emäntä ei jaksanut enää edes yrittää ymmärtää, mikä osa ruudulla milloinkin muljuaa, vaan hän keskittyi keskustelemaan minua toisesta päästä kiinni pitäneen hoitajan kanssa mäyräkoirien erinomaisuudesta, kun hoitaja kertoi heille muuttaneen juuri 9-viikkoisen mäyräkoiran. 

Emäntä ihmettelee joka kerta, kuinka koira, jolle ei syötetä juuri mitään, painaa aina niin paljon! 
Tällä kertaa 10,15 kg. Ehkä minulla on paksut luut? Tai niin suuri sydän?

Tämä huone alkaa tuntua jo tutulta. Aavistan joutuvani pian tuonne pöydälle...

Pöydästä avataan pieni luukku ja sen kohdalta lääkäri ultrailee sydäntä.

Lopulta eläinlääkärillä oli hyviä uutisia, että sydämeni voi jopa paremmin kuin kesäkuussa ennen lääkityksen alkamista. Kun Emäntä ihmetteli, kuinka se on mahdollista etenevässä sairaudessa, jossa suunnan pitäisi olla vain alaspäin, eläinlääkäri myhäili ja totesi, että se on Vetmedin-taikaa. Lääke auttaa sydäntä supistumaan voimakkaammin ja sydän toimii paremmin. 

Pääsin taas kaikkiin laitteisiin rannekkeella...

No tämä ranneke laitettiin kyllä vasta lopuksi verikokeen jälkeen.
Juuri tulleen tiedon mukaan, veriarvoni ovat kunnossa.
Että jos nyt vihdoin täällä tarjoiltaisiin se "aamuruoka", jota ei aamulla tarjoiltu...

Hampaiden ja ienten kuntoon eläinlääkäri ei sen sijaan ollut tyytyväinen ja Emännän oli lopulta pakko ottaa härkää sarvista ja varata minulle hammashoitoaika. Tässä on ollut vuoden mittaan kaikenlaisia esteitä, kuten pandemia, sydänlääkityksen aloitus ja hoidon siirto syksyyn, jolloin tulikin mäykkyhalvaus, sitten kapi ja niin edelleen, mutta todellinen syy on ollut se, että Emäntää pelottaa kamalasti rauhoittamiseen liittyvät riskit. Totta on kuitenkin sekin, että ei se hampaassa oleva tulehduskaan hyväksi ole ja se voi kuulemma levitä sinne sydämeenkin, eikä minun kuntoni odottelemalla ainakaan parane, että olisin joskus myöhemmin paremmin hoidettavissa. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja hammashoidon jälkeen saan elellä terveellä suulla vielä vuosia. Olisi niin paljon kivoja asioita, joita haluaisin vielä elämässäni puuhastella! 

Roni leikitäänkö?
Okei...
Mikä on musta ja liikkuu lumessa?
Minä?
Oikein! Mikä on tumma, kulkee lumessa ja jättää jälkiä?
Minä?
Oikein! Mikä on pitkäkarvainen, valkoisen vastakohta...
Olenko se taas minä??