Demon hatkaretket ja pari muuta kesämuistoa

Demo: Isi arvaa mitä!

Roni: No?

Demo: Minusta tuntuu, että minä olen löytänyt sellaisen oman kutsumukseni maailmassa!

Roni: Niinkö?

Demo: Joo! Aina kun me olemme metsässä ja minä pääsen vapaaksi, niin sinä ja Emäntä ikään kuin katoatte maailmasta ja olen vain minä ja lukemattomat kiinnostavat metsän hajut ja minä haluaisin seurata niistä jokaista!

Roni: No se on kyllä huomattu... Viimeeksi odotimme sinua yhden mäen päällä 20 minuuttia ja Emäntä huusi sinua jo ennestään flunssasta kipeällä kurkullaan koko ajan. Sinua ei vain näkynyt. Lopulta hän päätti hyljätä sinut metsän huomaan ja lähdimme kävelemään kotiin päin.

Demo: Mutta minähän sain teidät sitten kiinni! Kun lopulta huomasin, että olin aika kaukana, niin tulin takaisin ja jäljestin teidät siihen puoleen väliin rinnettä.

Roni: Niin tällä kertaa sait kiinni, mutta muistatkos sen edellisen kerran?

Demo: Silloin te ette edes sanoneet mitään! Mistä minä saatoin tietää, että te KÄÄNNYTTE pois metsätieltä! 

Roni: Me ehdimme kotiin asti, Emäntä söi välipalaa ja lähti yksin etsimään sinua.

Demo: Ja hän löysi minut! Olin tosin juuri tavoittanut teidän jälkenne tien vierestä, joten olin käytännössä jo matkalla kotiin, mutta toki oli mukavaa tavata Emäntä metsässä ja palata kotiin yhdessä.

Roni: Sinä lenkkeilet kuulemma tästä lähin metsässä flexihihnassa...

Demo: Mitäh?! Epäreilua... Kuinka minä sitten toteutan kutsumustani??

Roni: Välillä on pidetty vesiriistatreenejä. Minä kävin heinäkuussa yksissä vesiriistakokeissa.

Uinti osuus meni tosi hyvin ja vedestä linnun noutokin vanhalla rutiinilla, mutta metsästä linnun noutaminen... no voi sanoa, että sekin meni vanhalla rutiinilla, koska viime kesänä kävi sama juttu: en tuonut. Siellä oli ällöttävä telkkä jäljen päässä, eikä ihana sorsa tai tavi, joilla on treenattu, niin päätin, että pelkkiin telkkiin en koske! Tulos siis VERI0, taas.

Ensi kesänä sitten ehkä uusi yritys...

Roni: Yhtenä päivänä seikkailtiin Emännän ja hänen tuttava perheensä kanssa. Käytiin mm. biitsillä.

Roni: Ja kahvilassa! Meillekin tarjoiltiin kupillinen raikasta omenapuun juurelle.

Roni: Apua, leluuni on tarttunut terrieri!

Käytiin heinäkuussa uudestaan uimassa tällä kertaa vain Snoopyn kanssa. Nasulla oli alkanut juoksut, joten hänen kanssaan ei ehkä uimisesta olisi tullut mitään.

Ensimmäistä kertaa meillä meinasikin tulla vähän Snoopyn kanssa sanomista lelusta. Lähinnä emännissä aiheutti hämmennystä se, että minulla ei ole ollut tapana sanoa tytöille vastaan, mutta tällä kertaa en antanutkaan tytön napata tuosta vain vaivalla rantaan uimaani saalista. Pelkillä äänitehosteilla selvittiin ja erottiin ystävinä, ettei se sen vakavampaa ollut.

Roni: Sitten on mökkeilty muutaman kerran Moonan ja Ninnin kanssa. Näihin muutamaan kuvaan oikeastaan kiteytyy mökkilomamme: Minä odotan saunapolun varressa, josko joku menisi uimaan tai suppailemaan/melomaan ja Demo ja Moona painivat loputonta painimatsiaan tai nuolevat toistensa kitarisoja.

Roni: Ja Ninni nukkuu keskellä pihaa. Toisinaan hän osallistuu nuorisolaisten painiin ja välillä haukkuu minun kanssani uimaan menijöitä tai ehkä lähinnä sitä, että minä olen niin innoissani uimaan menijöistä, mutta pääasiassa hän paimentaa laumaansa kaiken hälinän keskellä nukkuen.

Roni: Sopivan lämpöinen heinäkuu on mahdollistanut lenkkeilyn lähes päivittäin.

Roni: Pari kertaa on käyty rally-tokotreeneissä. Tässä minä odottelemassa vuoroani.

Roni: Demonsteri esittelemässä meidän uutta terassilaudoitusta.

Roni: Eräänä kuumahkona päivänä Emäntä istutti viime kesänä kuolleiden omenapuiden tilalle uuden omenapuun ja päärynäpuun. Minä sen sijaan kaivon itselleni viilennysmontun likakaivon kylkeen. Paikalla tietenkin perskärpänen, jota myös pojakseni kutsutaan...

Roni: Emännän loma on kuulemma loppumassa ja loman lopettajaisiksi käytiin vielä kerran Moonan ja Ninnin luona. Kuinkas muuten. Näin sujuvasti menee lenkki meidän neljän kanssa.

Roni: Ryhmäpotrettia ei ollutkaan otettu sitten Lucy-neidin poismenon. Tässä siis nykyinen lauman koostumus. Jos Demo saisi valita, niin me olisimme aina yhdessä, mutta valitettavasti olemme vain tällainen etälauma, kun kummallakin parivaljakolla on oma kotinsa, mutta onneksi tapaamme usein.

Moona 5v, Ninni 8v, Demo 11 kk ja Roni 8v.

Roni: Kävin eräässä ulkoilmatapahtumassa kaverikoirakeikalla viime sunnuntaina. Mäyräkoiran rotuominaisuuteen kuuluu, että se on ilmoittava vahtikoira. Niinpä haukahdin lähes jokaiselle tapahtumaan saapuneelle ihmiselle. Emäntää hävetti, mutta itsepä on rotunsa valinnut.

Ihmiset suhtautuivat kuitenkin hyvin ymmärtäväisesti koiranvirkaani ja monet isot ja pienet pysähtyivät rapsuttelemaan minua haukahduksistani huolimatta.

Maaliskuun kootut

 Lucy: Maaliskuu on livahtanut vauhdilla. Jos jotain pääkohtia tähän yrittäisi tiivistää.

Emäntä sai vihdoin aikaiseksi järjesteltyä työhuoneeseen lukunurkkauksen. Minä hyväksyin sen ensimmäisenä ja sittemmin Roni on ottanut sen omaksi päiväuni-, iltauni- ja todennäköisesti yöunipaikakseen. Emäntä ei ole mahtunut lepotuoliinsa istumaan.

Eräänä päivänä valoisan aikaan pihallemme harhaili sairas ja kapinen supi. Pahaksi onnekseen supi sattui pihalle samaan aikaan Ronin kanssa. Hyväntahtoiseksi nössöksi tuomittu Roni-boy paljastikin todellisen luolakoiran luonteensa ja supi pääsi hengestään. Sen jälkeen olemme välillä joutuneet ulkoilemaan omallakin pihalla kytkettyinä, koska viime yönäkin kolmen supin porukka ruokaili lintulaudan alla. Yhtenä iltana pihassa kävi myös jalkapuoli kettu. Talviruokinta ei ole siis sujunut aivan toivotulla tavalla. Meidän ei kuitenkaan toivota ilmeisesti lopettavan enempää haittaeläimiä. Sen sijaan Emäntä infosi alueen metsästäjiä. 

Kapit pois desinfioivalla shampoolla (ja häätölääkityksellä).

Ronikaan ei selvinnyt aivan vahingoittumattomana ensimmäisestä supinkaadostaan. Seuraavana päivänä Ronin silmät olivat ikävännäköisesti tulehtuneet. Niitä piti käydä näyttämässä eläinlääkärille, mutta onneksi hoidoksi määrätyt tipat auttoivat nopeasti.

Antibiootista tullut karenssiaika ei vain ehtinyt täyttyä ennen rally-tokokisoja, joten Emäntä joutui perumaan yhdet kisat Ronilta silmävamman takia. Ninni ja Moona pääsivät kuitenkin kisamatkalle ja he olivat yhden viikonlopun meillä kylässä. Moona sai tuloksen 87/100p heti ensimmäisessä mestariluokan kisassaan! Moonasta on tullut muutenkin järkevämpi. Hän ymmärtää nykyisin osoittaa minulle alamaisuuttaan nuolemalla suupieliäni ohimennen. Olen välillä sallinut hänelle suurimman kunnianosoitukseni eli leikkiin kutsun. Emme me toki ole LEIKKINEET, mutta kutsuele on jo suurinta, mitä voin hänen hyväkseen tehdä.

Aamulenkki kimpassa

Ninni ja Lucy

Moona

Kisarata

Kisareissun jälkeen palautettiin lappalaiset kotiinsa ja käytiin mökillä saunomassa.

Moona valvomassa avantouintipaikkaa.

Ninni ja Lucy pitämässä vahtia saunapolulla.

Ninni

Välillä on tavattu lappalaisia tavallisissa viikottaisissa rally-tokotreeneissä.

Ninni ja Moona suorittamassa rauhoittumistreeniä. Suurin osa treenistä on tätä.

Meiltäkin rauhassa odottaminen onnistuu yleensä ihan hyvin.

Välillä satoi vielä uutta lunta! Emäntä ihmetteli, vieläkö sitä puuttui jostakin, kun täytyi tulla vielä lisää.

Valo on ollut ilahduttava asia. Välillä ehdimme Emännän töiden jälkeen jo niin aikaisin lenkille, että ei ole vielä pimeää! Lenkkireittien varrella voi välillä tehdä löytöjä. Tällaisille kokeneille mejä-koirille ei ole temppu eikä mikään löytää metsästyskaudelta hankeen jäänyttä jäniksen verta!

Roni on välillä päässyt mukaan lumikenkäilemäänkin. Minua ei ole otettu mukaan upottavaan umpihankeen kahlaamaan...

Emäntä kävi Mäyräkoirakerhomme vuosikokouksessa. Hän vei Ronin viime vuonna voittamat kiertopalkinnot kokoukseen uudelleen jaettavaksi ja toi ne sitten mukanaan takaisin kotiin. 

Vuoden 2021 paras Metsästyskoira, Vesiriistakoira, Mejä-nenä ja Tottelevaisuuskoira

Vesiriistakauteen valmistautuminen on aloitettu linnun noudoilla. Sitä ei kai koskaan voi harjoitella liikaa. Minäkin olen saanut harjoitella, vaikken eläissäni ole käynyt tai tule käymään vesiriistakokeissa.

Kesälajien kauden päätöskoe

Roni: Lauantaina meillä oli, jälleen kerran, aikainen aamu Emännän kanssa. Ajomatkaakin tuntui kertyvän taas ihan kunnioitettavasti.

Neljän tunnin röykkyytys autossa... Tämän olisi parasta olla joku kiva juttu!

Jonkinlainen kämppä metsän keskellä, lammen rannalla meitä siellä perillä odotti, joten ihan hyväähän se lupasi. Autoista näytti purkautuvan kaikenlaisia erinäköisiä metsästysterriereitä ja yksi ihastuttava pitkäkarvainen mäykkyneito. Paljoa enempää ei tarvinnut houkutella. Olin mukana, mitä ikinä tapahtuisikaan!

Tämä olikin vaihteeksi vesiriistakoe! Kivaa!

Kokoontumispaikalta ajeltiin vielä toiselle metsätielle, jonka varrella tehtiin ensin kokeen laahausjäljet. Otettiin Emännän kanssa niin rennosti, että oltiin lopulta vähän myöhässä omalta suoritusvuoroltamme. Sen verran Emäntä ehti kuulla, että muutama koira oli käyttäytynyt oudosti metsässä ja jättänyt linnun palauttamatta ohjaajalleen. Siinä vaiheessa Emännällekin tuli ohimennen mieleen, että entä jos minäkin tekisin saman tempun, mutta hän sammutti huolensa saman tien, koska hän totesi, ettei mahtaisi sille mitään kuitenkaan, jos päättäisin olla lintua kantamatta.

Sattui kuitenkin sellainen tavallisempi päivä minulle ja toin linnun ensin siihen lähettyville ja sitten pienellä lisäohjeistuksella lopulta käteen asti. Kai se on vähän sellainen periaatekysymys, että haluan aina tiputtaa linnun siihen näköetäisyyden päähän, enkä juosta suoraan luovuttamaan sitä käteen asti. Saan pidettyä Emännän sillä tavalla paremmin jännityksessä! Tästä suorituksesta 9/10 pistettä.

Seuraavaksi ajoimme tien päähän, jossa odotti hieman jo epämukavasti viilennyt suolampi. Omalla vuorollani olin niin intoa täynnä, etten toki ihan heti huomannut veden viileyttä. Luvan saatuani kirmasin rantaan, etsin hyvän kohdan ja pulahdin uimaan. Ensimmäinen uimalenkki ei vielä ollut riittävän pitkä. Vaati kaksi uusintalähetystä, että sain uitua melkein koko alueen. Yksi nurkka jäi vähän vajaaksi, mutta tuomari sanoi suorituksen olevan arvokkaampi, jos Emäntä saa minut siinä vaiheessa käskystä kiinni, kuin että menisin vielä uimaan. Luoksetulo ei yleensä tuota minulle ongelmia eli tästä tulokseksi 7/10 pistettä. (Tässäkin minulla on tuo oma tapani mennä veteen aina useamman kerran ja useampi lähetys on aina automaattisesti 7 pistettä...)

Lopuksi tiesin jo, mitä odottaa ja niinpä minut vihdoin ohjattiin odottamaan linnun noutoa vedestä. Hieman meidän vakio aloituskuviomme kärsi, kun en suostunut istumaan märällä sammalikolla. Niinpä sain tehdä paikalla olon seisten, mutta onnistui se niinkin. Käskystä ryntäsin linnulle (ranta oli vähän vaikea, kun veteen ei voinut kävellä, vaan täytyi hypätä sammallautan reunalta, joten haukahdin muutaman turhautuneen haukahduksen rannalla ennen veteen loiskahtamista) ja uin se suussani rantaan. Sammalikkoon oli aika työlästä vetää itsensä vedestä iso vesilintu suussaan, mutta onnistuin siinä kuitenkin. Uimisen jälkeen halusin pienen hetken itsekseni linnun kanssa. Emäntä halusi linnun itselleen nopeammin. Samalla huomasin, että rannalla pienen näreen takana oli joku mies. Vähän siinä meinasi mennä pasmat sekaisin, kun Emäntä käskee tuomaan lintua, ei huvittaisi luopua siitä ja pusikossa piileksii vieras mies (linnunheittäjä ja ampuja, toim. huom.). Pienen edestakaisin juoksentelun ja lukuisien kierimisten jälkeen toimitin linnun Emännälle käteen. Tästä osiosta pisteitä tuli 9/10.

Palkintoja jaettaessa minulle selvisi, ettei tämä ollutkaan mikä tahansa vesiriistakoe vaan epävirallinen SM-kisa vesiriistassa eli rotujen välinen mestaruuskisa. Paikalla olivat siis kaikkien koemuodossa kisaavien rotujen parhaat koirat. Mäyräkoirissa osallistumisoikeus on rotumestaruuskisan kahdella parhaalla ja olin siis mukana, koska sijoituin kesällä toiseksi RM-kisoissa.

Ja niin vain kävi, että minun tulokseni VERI1 25/30 p riitti sijoituksissa toiseen palkintosijaan eli sain SM-hopeaa! Kultaa vei viime vuoden mestari, saksanmetsästysterrieri, joka sai tällä kertaa kokeesta täydet 30 pistettä. Pronssille tuli parsonrusselinterrieri, jonka tulosta emme valitettavasti muista.

SM2 VERI1 25/30 p

Tuntui uskomattomalta sijoittua näin hyvin niin kovassa porukassa, mutta totta se oli. Tein tasaisen, omannäköisen suoritukseni ja tällä kertaa se toi hyvän sijoituksen. 

Kotimatkalla Emännällä oli minulle ylläri.

Oho... mikäs se tämä on?

Emäntä on kuullut monilta koiraharrastajilta, että hyvän kisasuorituksen jälkeen he ovat vieneet koiransa hampurilaiselle. Meillä ei ole sellaista tapaa ollut, mutta nyt Emäntä ajatteli, että olisiko SM-hopea kuitenkin jo hampurilaisen arvoinen suoritus.

Tosin lopulta sain syödä vain pihvin, joten ehkä pitää saada kultaa jossain lajissa, että saan koko hampurilaisen?

Sitten kun seuraavan kerran tarjoat minulle hampparin, niin voisinko saada sen ilman näitä kastikkeita? En haluaisi valittaa, kun kerrankin saan tällaisen herkun, mutta tämä ketsuppi ja majoneesi eivät ole aivan minun makuni mukaisia...

Kokeita ja koiramaisuuksia

Roni: Roni täs terve! Koekausi on nyt vilkkaimmillaan, ettei meinaa ehtiä edes kaikista raportoimaan.

Alotan tästä tuoreimmasta, kun se on parhaiten mielessä. Nimittäin eilisestä mejä-kokeesta. Tuttuun tapaan oltiin taas Ninnin ja Moonan mökillä hoidossa sen aikaa, kun Emäntä kävi lauantaina jälkitalkoissa. Lauantai-iltana pidettiin saunan lauteilla Emännän kanssa tiimipalaveri ja sovittiin seuraavan päivän kuvioista. Suunnitelma oli, että minä menisin edellä haistellen ja Emäntä tulisi perässä liinan mitan päässä. Tavoitteeksi asetettiin ykköstulos.

Niin se mejä-koe... nytkö sinne jo pitää lähteä?

Koeaamut tuntuvat aina niin aikaisilta, mutta jaksoin sitten kuitenkin nousta ja lähteä mukaan. Alussa oli taas ne tavalliset eli laukauksensietotesti ja sirunluku. Minulle se sirunluvunsietotesti on aina vähän pahempi kuin laukauksen, mutta selvisin taas ihan kunnialla siitäkin. Voi jopa sanoa, että alan tottua siihenkin.

Kokeita edeltävänä päivänä oli jälkimaastoihin tehty pikaisia muutoksia, kun alunperin maastoiksi kaavaillussa metsässä olikin nähty viikon aikana useampia karhuja ja sinne oli myös ammuttu juuri villisika. Niinpä tätä maastoa, jossa minulle arvalla osunut jälki kulki, ei ollut ehditty tarkistaa ennen jäljen tekoa. Emäntä arvasi jo siinä vaiheessa, että varmasti sellainen jälki sattuu minulle ja niinhän siinä kävikin. Tosin siis ihan arpatuurin kautta. Jälki kulki siis melko haastavassa maastossa ja haastetta lisäsi se, että monessa kohdassa jälki meni todella läheltä tietä. Kerran jopa niin läheltä, että kallion päältä muutaman kymmenen metrin päässä näkyivät selvästi autojensa luona seuraavaa jälkeä odottelevat ihmiset. Emäntää se kohta tosin kuumotti enemmän kuin minua. Olin uppoutunut syvälle työhöni enkä välittänyt ulkopuolisista häiriöistä. Minun korkein kutsumuksenihan oli vain selvittää, mihin verinen jälki metsässä kulkee, eikä minulla ole ihan hevin tapana jättää tehtävääni kesken.

Muutenkin jäljestys kulki jo hyvin hioutuneella rutiinilla: kun eteen tuli vesilätäkkö, kävin kastautumassa ja juomassa, ja kun alkoi kakattaa, niin tein matkalla miehekkäät läjät. Me metsästyskoirat emme ole mitään hipistelijöitä, vaan luonnolliset tarpeet hoidetaan siinä sivussa, kunhan vain työkin sujuu.

Kun vihdoin saavuimme sorkalle, osoitin sen Emännälle pienesti pysähtyen, mutta ilmeisesti ojavettä tuli hotkittua vähän turhan kiireellä, kun se pyrkikin sitten suorituksen päätteeksi takaisin päin. Niinpä tein suorituksen perään pienet konoset varvikkoon. Emäntä ymmärsi, että siksi kiinnostukseni sorkkaa kohtaan jäi vaatimattomaksi, kun minulla olikin huono olo. Työtäni en silti jättänyt kesken siinäkään vaiheessa!

Autolla sain sitten puhdasta vettä ja vähän herkkuruokaa palkinnoksi. Loppupäivä sujui tyytyväisenä häkissä köllötellen. Päivän päätteeksi julkaistiin tulokset ja ihan suunnitelman mukaanhan se meni: VOI1 44/50 pistettä. Olen käynyt tänä kesänä kolme mejä-koetta ja saanut kolme ykköstulosta. Tämä on ollut hyvä mejä-kesä.

Viikko sitten osallistuin vesiriistakokeeseen. Muuten en ehkä olisi varsinaisesti tarvinnut vesiriistakoesuorituksia enää tälle kesälle (olen jo valio ja tältä kaudelta on yksi ykköstulos, jolla voin hakea rotumestaruuskisoihin ensi kesänä), mutta koska Emäntä järjesti kokeen, niin olihan minun oltava mukana. Edellinen koehan meni nollille, kun en tuonut lintua metsästä, mutta tällä kertaa toin linnun metsästäkin Emännälle käteen, kuten oli sovittu. Tyhjän hakuun en pulahtanut ihan ensikehoituksella enkä ihan toisellakaan vielä, mutta kun menin, niin uin riittävän suuren alueen. Vedestäkin toin linnun sitten lopulta Emännälle käteen eli siitä kokeesta tuloksena oli VERI1 22/30 pistettä.

Tässä kuvassa uimassa on joku muu kuin minä, koska Emäntä oli heittämässä lintua rannalla ja kuvasi jonkun toisen koiran noutosuoritusta, mutta tämmöinen se koeranta siis oli.

Koekausi on siis sujunut oikein hyvin ja joitakin koettelemuksia tässä on kai vielä edessäkin... Lopuksi tähän voisi tehdä joitain muita huomionarvoisia nostoja viime päiviltä.

Joku naapurin possu on vähän huonossa kunnossa, kun sorkan lisäksi lähipelloilta löytyi nyt myös siankorva. Se oli aarteeni useamman päivän ajan, kun kävin aina hautaamassa sen uuteen kohtaan ja sitten seuraavalla lenkillä taas kaivoin ylös ja hautasin uudestaan. Emäntä ihmetteli, ettei tällainen puoliksi märäntynyt siankorva sitten ole liian ällöttävä suussa kannettavaksi, kun toisinaan sitä lintua ei voi metsässä kantaa ällöyden vuoksi. Hän ei vain tajua näitä asioita! Tietenkin possunkorva on eri asia kuin pakasteesta sulatettu lintu.

Oudosti tämä korva sittemmin katosi, kun kannoin sen pihallemme ja yritin niellä sen kokonaisena, ettei Emäntä saisi sitä. Hän varmaan söi sen lopulta itse, koska katoamispaikalla hänen hajunsa oli voimakas.

Tapasimme myös kumpanakin viikonloppuna Felixin. Hän on varttunut vuodessa pennusta tuskastuttavaksi teiniksi. Ensin leikin hänen kanssaan vähän aikaa, mutta enhän minä nyt kauaa jaksa jonkun pikku jäbän kanssa painiskella. Felix ymmärtää vielä todella huonosti koirakieltä! Vaikka kuinka käänsin päätäni hänestä pois päin kohteliaasti, kuljeskelin pois päin maata nuuskien ja osoitin koko kehollani rauhanomaisesti, että leikki on nyt loppu, niin hän vain yritti vielä tulla iholle. Varsinkin tänä viikonloppuna Lucy-neiti ja Ninni olivat välillä jo helisemässä, kun jo hieman epäkohteliaat hampaan näyttämisetkään eivät pitäneet pikku herhiläistä loitolla. Tässä kohtaa Moona nousikin arvoon arvaamattomaan. Hän sai uuden lisänimenkin Moona a.k.a. Rauhankyyhky. Hän jaksoi leikkiä Felixin kanssa jatkuvasti ja aina, jos Felix tuli ärsyttämään meitä muita aikuisia koiria, niin Moona tuli johdattamaan hänet toisaalle. Hän myös opetti Felixille nöyryyttä sisarellisesti painaen pikku riitapukarin toisinaan kenttään. Myös kanojen luona olemisesta Moona opetti Felixille, että niille ei räksytetä. Ihmiset totesivat, että heidän opastamanaan olisi kestänyt kauan saada Felix ymmärtämään, mutta Moona sanoi asian niin napakasti, että Felix ymmärsi kerrasta. No toivottavasti Felix tästä vielä aikuistuu ja oppii koirien kieltä lisää, että tapaamiset tulevaisuudessa ovat vähän rauhallisempia.

Lucy-neiti ja Rauhankyyhky

Yhteinen intressi saada olla Emännän lähellä hänen sängyssään ajaa ohi keskinäisen lähekkäin olon epämukavuuden. Tosin viime aikoina Moona on taas osoittanut enemmän alamaisuutta kuin haasteita Lucy-neitiä kohtaan, että ehkä Moona on ymmärtänyt olevansa onnellisempi omassa tiedustelijan ja rauhanlähettilään roolissaan kuin lauman johdossa.

Toisinaan kunnioitus voi kyllä olla vain varvaskarvan päässä...

Minun kisareissujeni ajan Lucy-neiti on viettänyt aikaa Moonan ja Ninnin ja heidän ihmistensä kanssa. Hän mm. nukkui Moonan ja Ninnin kanssa, kun me lähdimme mökiltä talolle yöksi Emännän kanssa. Lucy-neiti oli varmuuden vuoksi nostettu keittiön sohvalle ensimmäiseksi, ettei hän jää vahingossa lattialle yöksi, jos ei pääsisikään sohvalle. (Toisinaan jos Moona ehtii sohvalle ensin, hän tukkii ainoan reitin pöydän takana olevalle sohvalle ja silloin Ninnikään ei pääse sohvapaikalle.) Hän on viihtynyt siellä niin hyvin, että eilen kun lähdimme kotiin, hyppäsi Lucy-neitikin talon isännän vierestä sohvalta ikään kuin lähteäkseen, mutta kun tajusi, että joutuisi peräkonttiin häkkiin minun seurakseni, hän juoksi Emäntää karkuun takaisin mökkiin ja pyrki takaisin sohvalle isännän viereen. No olihan hänen sitten kuitenkin lähdettävä mukaan, kun ei Emäntä halunnut häntä jättää mökkeilemään pidemmäksi aikaa.

Viileämpinä päivinä on taas lenkkeilty metsässä.

Ja lenkkien jälkeen on lojuttu parkissa omissa koiranpedeissä.

Toisinaan Lucy-neiti on myös parkkeerannut itsensä kuistille, eikä ole halunnut tulla sisälle.

Mäyräkoirien vesiriistarotumestaruuskoe

Roni: Sunnuntaiaamuna oli jonkin verran tavanomaista aikaisempi aamuherätys. En tarkkaan tiedä, monelta siat aamulla alkavat piereksiä, mutta ennen sitä oltiin varmasti jo liikkeellä. Lucy-neiti tuskin avasi edes silmiään, kun livahdimme Emännän kanssa ulos. Minä olin kuitenkin heti valmis seikkailuun.

Ajomatkaa meille kertyi neljä tuntia yhteen suuntaan. Perillä ilahduin, kun huomasin, että jonkinlaisen metsästysmajan pihaan me päädyimme. Se tarkoittaa aina mejä-koetta tai vesiriistakoetta. Olimme ensimmäisiä paikalla ja pienen odottelun jälkeen alkoi muutakin porukkaa valua paikalle. Majalta ajoimme järven rantaan ja siellä päivän tehtävä varmistui mielessäni: vesiriistakoe!

Perillä kohteessa

Suoritusjärjestystä arvottaessa Emäntä oli vetänyt pakasta minulle pataässän eli pääsin starttaamaan paalupaikalta. Välillä ensimmäisenä oleminen tuottaa vähän suorituspaineita (lähinnä ehkä ohjaajalle), mutta tällä kertaa Emäntä oli oikeastaan tyytyväinen ensimmäisenä olemiseen, koska näin hän ei voinut vertailla suoritustani muiden suoritukseen, vaan pystyi keskittymään vain omaan parhaaseen suoritukseen. Yleensä muiden suorituksilla ei ole merkitystä, mutta nyt oli kyseessä rotumestaruuskisa ja paikalla siis mäyräkoirien kerma vesiriistataitajista.

Päivä alkoi laahausjäljellä. Viime vuonna rotumestaruuskisoissa Emäntä kävi varmistelemaan ja menimme laahausjäljen jälkiliinassa, vaikka minä osaan kyllä noutaa vapaanakin. Tänä vuonna pelattiinkin sitten upporikasta ja rutiköyhää ja Emäntä päätti vain luottaa minuun ja päästää minut noutamaan vapaana. Joko tulisin linnun kanssa tai sitten en. Tällä kertaa tulin. (Tuomarin kommentti: "Lähtee reippaasti noutaman lintua ja tuo sen ohjaajan luo." 9/10p) En vieläkään viitsi juosta suoraan Emännän luo lintu suussani, vaikka sitä on tammikuusta lähtien harjoiteltu tänä vuonna. Tiputan sen ensin kymmenen metrin päähän. Siirrän sitten ehkä kahden kolmen metrin päähän ja sitten siihen jalan juureen, mutten edelleenkään käteen. Tämä oli kuitenkin minulta päivän paras suoritus. Muista osioista ei näin paljoa pisteitä herunut...

Toisena tehtävänä oli tyhjän veden haku eli piti käydä tarkistamassa tuomarin määräämä vesialue uimalla riistan varalta. Tein hyvin tyypillisen suorituksen itselleni. Menin heti käskystä veteen ja uin pitkälle vasemmalle kiertäen lähetyspaikan viereiseen pikkulahdukkaan. Nousin ylös kuivattelemaan. Menin uudestaan veteen käskystä, mutta tulin taas rannalle kuivattelemaan ja pissalle. Kolmannella kerralla lähdin sitten vähän pidemmälle lenkille oikealle ja siitä takaisin rantaan. Uin hyvin tyylipuhtaasti juuri sillä etäisyydellä, johon Emäntä jaksaa heittää dummyn. Syyttäköön vain itseään, ettei jaksa heittää dummya haulikon kantamalle, kuten säännöissä uimisen pituudesta sanotaan. Tuomarin kommentti: "Luvan saatuaan lähtee hakemaan ja hakee molemmat sivut hyvin. Haku jää hieman vajaaksi suoraan edestä ja koira käy välillä rannalla." 7/9p. 

Kolmantena osiona oli aina yhtä kiihdyttävä linnun nouto vedestä. Olin ehkä hieman tavallista rauhallisempi, koska olin ensimmäinen eikä näin ollen ollut ammuttu vielä yhtään adrenaliinia nostattavaa haulikon laukausta, mutta varmuuden vuoksi Emäntä piteli vähän kättään edessäni, etten karannut noutoon liian aikaisin. Tuomarin annettua luvan ampaisin käskystä raketin lailla liikkeelle. Uin linnulle minkä tassustani pääsin ja Emännän yllätykseksi palasin suoraan samalle rannalle, enkä kiertänyt mihinkään pusikkoon kuten yleensä. Siitä kannoin linnun kuitenkin vähän syrjään, että saatoin ravistella rauhassa ja kieriä hiukan linnun päällä. Emäntä ei sitä hyvällä katsonut, vaan aloitti käskyttämisen. Lähdin loukkaantuneena kantamaan lintua etemmäs mokomasta komentelijasta, mutta siitä seurasi sellainen ärähdys, että lintu putosi suustani. Toin sitä vähän takaisin päin ja ilvehtiäkseni kierin näytösluontoisesti linnun päällä uudestaan. Tiedän, ettei Emäntä saa kokeessa liikkua paikaltaan. Katselin vähän epäluuloisesti tuomariakin, joka seisoi lähellä. Epäilin, että yrittäisikö sekin ehkä napata lintuni, jos tulisin lähemmäs. Lopulta kiikutin linnun Emännän käden ulottuville, mutten edelleenkään ihan suoraan käteen. En tajua sitä käteen luovuttamisen hienoutta. Voi kai ihminen sen linnun siitä maasta itsekin nostaa? Tuomarin kommentti: "Luvan saatuaan lähtee noutamaan lintua, tuo sen rannalle, josta kehoituksin ohjaajan luo." 7/10p.

Pikku jaloittelu uimisen jälkeen

Kun kaikki olivat suorittaneet kaikki osa-alueet, palasimme takaisin koepaikalle. Tuloksia odoteltiin tovi ja minä lepuuttelin autossa talon varjossa. Vaikka oli helteinen päivä, niin rannassa oli onneksi varjoisaa ja vähän tuulikin, joten auton perässä oli siedettävä olla ja koepaikallakin hyvässä varjossa oli ihan miellyttävää olla. Ajon aikana olikin sitten ilmastointi päällä ja auton sisällä melkein viileä. Hellepäivänä vesiriista on kyllä mejää parempi harrastus.

Hunnutettu harrastuskoira

Lopulta koitti tulosten julkistamisen hetki. Meitä rotumestaruuskisaan osallistuneita mäyräkoiria oli yhteensä neljä: kaksi karkkariurosta, yksi pitkäkarvainen narttu (minun viimekesäisen kesäheilani sisko) ja minä. Lyhytkarvaisia mäyräkoiria ei ollut tällä kertaa ilmoittautunut mukaan. Rotumestaruuskisaan mukaan päästäkseen täytyy saada kuluvalla tai edelliskaudella vähintään yksi ykköstulos ja se on ilmeisesti aika tiukka vaatimus. Toki kaikki osallistumisehdot täyttävät koirat eivät olleet ilmoittautuneet mukaan rotumestaruuskisoihin. (Jalostustietojärjestelmän mukaan kaikkiaan ykköstuloksen tänä ja viime vuonna saaneita koiria on kahdeksan.)

Neljänneksi ja kolmanneksi sijoittuivat karkkariurokset (poika neljänneksi ja isä kolmanneksi). Jännitys tiivistyi. Kumpi pitkäkarvaisista on ykkönen ja kumpi kakkonen? Kolmantena tuomari luki minun arvostelukorttini. Olin siis sijoittunut rotumestaruuskisassa toiseksi eli sain hopeaa. Vuoden 2021 rotumestari oli ylivoimaisesti pitkisnarttu Käpälämäki Pikku-Sera. Me kaikki rotumestaruuskisan koirat saimme ykköstuloksen (viime vuonna kukaan ei saanut kakkosta parempaa!), mutta Seran pisteet olivat aivan omaa luokkaansa. Hän sai 28/30p, kun taas me äijät saimme minä 23, Sulo 22 ja Cee 21 pistettä. Kisa oli tiukka, mutta rehti. Oltiin oikein tyytyväisiä Emännän kanssa saavutukseen. Viime vuoden neljäs tila parani roimasti.

Tammela (Liesjärvi) 4.7.2021

RM2 Veri1/23p

Mukavan koepäivän jälkeen oli leppoisaa ajella taas neljä tuntia kotiin...