Roni: Iltalenkillä alkaa taas olla mittaa. Muutaman sata metriä pystyn jo kipittelemään aikalailla ilman välilaskuja. Jo muutaman viikon mäyräkoirahalvaukseni on alkanut olla sitä lajia, jossa jalat kantavat kotoa pois päin vaan eivät enää takaisin. Aina vain etemmäs tekisi mieli. Maanittelun jälkeen suostun kääntymään ja hilppaisemaan takaisin.
9 viikkoa on kulunut (lähes) jalattomaksi romahtamisesta. Taivaan Isälle kiitos, että antoi tämän toipumisen tapahtua! <3
Koirista ei enää nähnyt ottaa kuvaa tänä iltana, mutta hyvällä tahdolla tässä erottuu revontulia ojan varressa.
Tässä "Saisinko juustoa?" -kerjuuilmeeni. Saan taas iltaisin kuljeskella vapaana talossa.
Muutaman kerran olen saanut harjoitella pihalla rallytokorataa. Palkaksi Emäntä on heltynyt ja antanut minun pitää frisbeetä suussani. Hän ei suostu enää heittämään sitä minulle.
Tehtäviäkään ei enää tarvitse suorittaa täsmällisesti. Riittää, kun seuraan ja seison välillä. Kuulemma meillä haudan partaalla vaeltavilla koirilla on helpotetut säännöt. Ilmeisesti joku sääntömuutos, joka astuu voimaan alkuvuodesta.
Lähtökyltiltä sentään lähdetään liikkeelle istualtaan.
Demo on kai pääsemässä johonkin kisoihin. Mitähän sekin muka tästä lajista ymmärtää...
Roni 11 vuotta ja melkein 1 kk
Emännän mummon joku tuttu oli kerran vanhoilla päivillään kuulemma tokaissut, kun oli kysytty, että kuinka päivät kuluvat vanhana, että siitä vain elää heläyttää päivän kerrallaan.
Sillä viisaudella täälläkin heläytellään menemään päivä kerrallaan.
