Pieni ohje pikaiseen mejäilyyn

 Mejä eli se laji, jossa tehdään verijälki metsään, on monesti aikaa vievä harrastus. Koiralle se on mielekästä, lajityypillistä tekemistä, mutta treeni kuitenkin jää ehkä monesti tekemättä, koska aikaa ei ole tarpeeksi.

Tässä ohje pika-mejäilyyn, jota olen itse käyttänyt, jotta koirat saisivat useammin mielekästä tekemistä sillä aikaresurssilla, joka on käytettävissä. Tämä treeni sopii mielestäni aloittelevalle, vasta lajiin tutustuvalle koiralle ja ylläpitotreeniksi kokeneelle koiralle ja Pohjoismaiden jälkivaliollekin iloiseksi höntsäilyksi ja lenkkeilyn piristykseksi. (Toki lajissa pärjätäkseen on tehtävä muunkinlaisia treenejä.)

Varusteiksi riittää veri, jokin naruun sidottu tekstiili esim. sienen pala tai tässä tapauksessa t-paidan hiha ja kaatona rasiassa oleva jauhelihapallero. Tekstiili kastellaan kotona, jotta siihen on helppo kaataa verta ja loppupalkka on rasiassa, ettei siihen mene muurahaisia.

Jäljestä merkitsen ainoastaan alun, enkä tee makauksia, vaan lähden vetämään sientä suoraan varvikosta. Teen melko suoran n. 20-50 metriä pitkän jäljen. Sen mittaisen suunnilleen muistaa ulkoa, minkä risun kohdalta on kulkenut ja omien koirieni kohdalla luotan, että ne pysyvät jäljellä ja haluavat jäljestää verijälkeä.

Jäljen loppuun sijoitan rasian, jossa on jauhelihapallero. En välttämättä tee loppumakaustakaan, mutta tällä tavalla olen myös opettanut pysähtymään makauksille eli koira etsii makaukselta jauheliharasian ja odottaa, että rasia avataan. (Olen vähän skeptikko sen suhteen, voiko mäyräkoiraa opettaa pysähtymään makauksille, mutta tämmöistäkin voi kokeilla, jos huvittaa...)

Kun jälki (tai jäljet, jos tekee samalla kertaa useamman suoran) on tehty, haetaan koira suoraan tuoreelle jäljelle. Ainakin jäljestysmotivaatiota tuore jälki kasvattaa. (Jos haluaa harrastaa enemmän, kannattaa toki vaihdella myös jäljen ikää.)

Tässä treenissä aikaa kului 40 minuuttia siitä, kun starttasin autolla n. 1 km päähän metsään ja olin taas takaisin pihassa.

Koira oli tyytyväinen, vaikkei liikuntamäärä ollut kummoisempi.

Hurja lauantai

 Demo: Olin viettämässä vappua Emännän ja ihmispentueen kanssa Moonan ja Ninnin luona. Olimme käyneet torstai-iltana Emännän ja Moonan kanssa rally-tokotreeneissä, vappupäivänä yhdessä lenkillä ja illalla mökillä paistamassa makkaraa. Jo perjantaina lenkillä oli hyvin kuuma ja Emännältä jäi muutama sydämen lyönti välistä, kun Moona kävi nuuskimassa horroksesta herännyttä rantakäärmettä. Kotiin tultuaan hän tokaisi Moonan ihmisille, että Moonan pelottomalla, jopa uhkarohkealla, luonteenlaadulla on pieni ihme, että koira täyttää tiistaina jo 8 vuotta.

Vappupäivänä iloinen kaksikko lenkillä.

Lauantaina emme olleet ehtineet vielä käydä lenkillä, mutta vietimme rauhallista koiran elämää vuoroin sisällä ja ulkona maleksien. Sää oli jälleen hyvin lämmin. Yhtäkkiä havahduin sisältä päivälevoltani ja kuulin, että Moona haukkui kimakasti ulkona. Lähdin tietenkin tarkistamaan asiaa ja olohuoneen ulko-ovikin oli juuri sopivasti raollaan. 

Talon päädyssä oli täysi hässäkkä käynnissä. Kyykäärme oli madellut aidatulle pihalle ja Moona yritti raivoissaan karkottaa talon seinustalle linnoittautunutta tunkeutujaa haukkumalla. Käärme sihisi pää pystyssä, vartalo jouseksi viritettynä. Seurasin hämmästyneenä välikohtausta tietämättä oikein, mitä tehdä. Mielelläni olisin toki auttanut Moonaa ja osallistunut käärmeen karkotukseen, mutta joku tuossa pötkylässä kuitenkin vähän myös puistatti minua ja sai vetäytymään taaemmas.

Samassa Emäntä jo ryntäsikin paikalle. Hän oli herännyt päiväuniltaan, kurkistanut ikkunasta, mitä  tapahtuu ja huomannut Moonan haukkuvan aivan väärään suuntaan eli maata kohti. Hän käski meidät heti pois ja vaikka yritin vielä kurvata käärmeen luokse, ettei se pääsisi pakoon, niin Emännän määräävä ääni pakotti minut siirtymään sisätiloihin. Emäntä hoiteli käärmeen pois pihasta ja tuli sisälle tarkistamaan tilanteen. 

Moona istua kyyhötti sisällä apeana. Minä tutkin nuuskien huolestuneena hänen suupieliään. Hänen kielestään tuli verta eikä hän mielellään antanut edes oman emäntänsä tutkia suutaan. Seisoin suojellen Moonan vieressä. Välillä hän yritti vinkuen raapia kipeää, nyt jo vauhdilla turpoavaa kieltään ja suutaan. Jossain vaiheessa otatellessaan kyyn kanssa Moona oli saanut käärmeeltä pureman. Emäntä yritti hermostuneena ja siitä syystä hieman kovakouraisesti tutkia minua, olinko myös saanut osumia. Loukkaannuin ja pakenin sängyn alle. Emäntä yritti vielä kutsua minua luokseen ja tunnustella suutani, tassujani ja vartaloani, mutta ei löytänyt minusta pistojälkiä. Myös kehonkielen puolesta oli selvää, kumpi meistä oli saanut osumia. Moona vain istui paikallaan edelleen selvästi tuskaisen näköisenä, mutta minä olin edelleen oma itseni. Emännät päättelivät, että olin ollut vain adjutanttina mukana antamassa taustatukea.

Seuraava operaatio oli saada yhteys johonkin eläinlääkäriin, jotta Moona saataisiin hoitoon. Päivystävän eläinlääkärin numero oli tietenkin varattu, mutta ennen kuin lähintä eläinsairaalaa ehdittiin etsiä, soittikin päivystäjä jo takaisin. Päivystykseen oli huomattavasti lyhyempi matka kuin lähimpäänkään sairaalaan, joten meidän Emäntämme päätyi viemään Moonan sinne. Sydän kurkussa hän ajoi koko 40 minuutin matkan toivoen, että Moona selviäisi lääkäriin asti.

Perillä Moona oli onneksi edelleen tilanteeseen nähden hyvissä voimissa. Hän käveli omin jaloin sisälle ja hän pääsi nopeasti tiputukseen. Eläinlääkäri sanoi, ettei hänellä ollut koskaan ollut tällaista päivystysvuoroa. Koko päivän hänen luonaan oli ollut koiria tiputuksessa käärmeen puremien jäljiltä jonoksi asti! Äkisti lämmennyt ilma oli herättänyt kaikki käärmeet kerralla ja sillä oli seurauksensa nelijalkaisten kanssa kohdatessa.

Pari tuntia Moona oli tiputuksessa ja koko sen ajan hän nojasi Emäntään, joka huolehti, että neste pääsi virtaamaan kanyylista suoneen. Moona oli ollut esimerkillinen potilas, joka oli nöyränä antanut lääkärin hoitaa. Vielä pois lähtiessä hän otti mielellään vastaan lääkärin rapsutuksia.

Lapinkoiran naama on siitä erikoinen, että se näyttää turvonneena ja tuskaisenakin aina vähän hymyilevältä.

Lauantai-illan ja sunnuntain ihmiset kuljettivat Moonaa ulkona vain hihnassa ja he tutkivat kaikki Moonan pissat siltä varalta, että ne muuttuisivat väriltään tummiksi. Moona sai kipulääkettä ja hän oli selvästi vaisu. Sunnuntaina hän osoitti vähän jo paranemisen merkkejä, kun hän jaksoi hieman kiinnostua kerjäämisestä ja välillä hän melkein heilutti jo häntäänsä. Kerran hän jopa laiskasti yritti alistaa minua kävelemällä ylitseni, mikä tässä tapauksessa oli ihan hyvä merkki. Sunnuntaina me lähdimme pois, mutta maanantaina Moona oli ilmeisesti ollut taas jo oma itsensä. Tällä hetkellä näyttäisi siis lupaavasti siltä, että hän selviää tästä kamalasta kohtaamisesta. Kyyn purema on vain siitä viheliäinen ja vaarallinen tapaus, että myrkky saattaa vahingoittaa sisäelimiä tavalla, joka selviää vasta päivien päästä. Moonan voinnin seuranta siis jatkuu edelleen. 

Ja tiistaina Moona siis täytti 8 vuotta kaikesta huolimatta, vaikka vähän jännäksi menikin kalkkiviivoilla!

Oikealla Moona 8 vuotta ja vasemmalla Ninni, joka täyttää 17.5. 11 vuotta.

Tervehdys talven keskeltä

 Roni: Täällä ollaan edelleen. Aika käyttäytyy kohdallamme tällä hetkellä tavalla, joka ei mahdollista kovin säännöllistä blogin pitämistä. Se n. 30-45 minuuttia vuorokaudessa, joka Emännällä on antaa meille koirille, on tehty muita asioita kuin päivitetty blogia. 

Tässä kuitenkin itsellekin muistiin joitakin asioita viime postauksen jälkeen. Marras-joulukuussa kävin muutaman kerran fysioterapeutin luona. Ensin sain jumppaohjeita ja sitten hieronnan. Joulukuu tehtiin jumppaa päivittäin ja joitain kertoja viikossa yritetään vieläkin sitä pitää viikko-ohjelmassa mukana.

 Kuntoutus on toiminut hienosti! Jalat ovat alkaneet nousta paremmin ja tasapainotyynyillä seisominen käy jo helposti. Loppuvuodesta ulkoilin lähinnä viereisellä pellolla omasta aloitteestani jäniksenpapanoita noukkien, mutta lumien tultua olen joutunut myöntymään taas tiellä kävelemiseen.

 Yleensä Emännän ei enää tarvitse kantaa minua, jollei ole tosi tosi kylmä, että tassuja alkaa ihan kamalasti paleltaa tai jos niihin tarttuu tosi paljon lunta, niin sitten puhdistaminen on työlästä. (Periaatteen miehenä en pue tossuja. Niitä kokeiltiin, mutta Emäntä totesi lopputuloksen olevan selälle haitallisempi, kuin palelemisen tai lumen tarttumisen. Riehuin hihnassa melkoisesti...) Pisin kävely on ollut 1200 metriä, mutta tavallisempia päiväkävelyitä ovat 500-800 metrin kävelyt. Kipulääkitystä on hieman laskettu maksimiannoksesta, mutta kokonaan sitä ei ole ajettu alas ainakaan vielä. Voi olla, että jatkan lääkityksellä loppuelämän.

Haluatko sinä, Demo lisätä tähän kuulumisiasi?

Demo: No voisin kai minäkin jotain sanoa. Olen päässyt välillä Emännän kanssa kahdestaan lenkille ja se on ollut kivaa. Välillä olen nähnyt Moonaa ja Ninniä. Isi ei ole enää lähtenyt mukaan, kun mestarit pelkäävät, että isommassa laumassa hänelle voisi sattua jotain. Siellä ei myöskään ole niin paljoa mattoja lattioilla kuin meillä. Meillähän isi voi nykyisin kulkea punaista mattoa pitkin melkein joka huoneessa. Vain muutamassa huoneessa on erivärinen matto.

Iltaisin olen saanut välillä tehdä rally-tokoliikkeitä Emännän kanssa. Emäntä yrittää ulkomuistista opetella uusia kylttitehtäviä. Ei varmasti olla siis muistettu kaikkia, mutta jotain pientä mielen virkistystä kuitenkin. Kuten isikin sanoi, niin aika tuntuu olevan aika rajallista nykyisin.

Erikoisin juttu oli varmaan se, että tällä viikolla kävin Emännän mukana töissä kokeilemassa koulukoiran virkaa. Joskus pentunahan olin isin mukana tutustumassa paikkoihin, mutta sen jälkeen oli pari vuotta taukoa. Emäntä mietti, miten pärjään yksin, mutta hyvinhän se meni. Olin elementissäni kaikkien kivojen nuorten keskellä. Aloin ensimmäisenä vinkua, että milloin mennään välitunnille. Jaksoin koko päivän tehdä tuttavuutta ihmisten kanssa, vaikka toki köllöttelin myös omassa häkissäni välillä. Varmaan menen uudestaankin. Ainakin kaikki oppilaat olivat sitä mieltä, että voisin käydä useamminkin.

Roni: Tässäpä varmaan päällimmäiset täältä meiltä. Voikaa hyvin!