Roni: Joskus harvoin käy niin, että Emännällä on vauvatonta aikaa peräkkäisinä päivinä ja ne päivät on heti käytetty hyödyksi jäljestyksessä. Ensimmäisenä päivänä hän tekee verijäljen ja seuraavana päivänä me käydään jäljestämässä. Treenimielessä se ei ole kummoista, mutta mielen virkistyksenä ihan ykkösjuttu. Aikaa on nimittäin yleensä vain yhdelle jäljelle, joten joudumme menemään samaa jälkeä. Demo on saanut mennä puhtaan jäljen, koska hän tarvitsee treeniä enemmän ja minä tulen sitten toisena saman jäljen ja Emäntä kerää samalla merkit pois metsästä.
Demo: Minä olen todella innokas jäljestäjä! En ole myöskään erityisen tarkka siitä, mitä jäljestän. Viime kesänä syvennyin aina verijälkeen, mutta nyt olen avoimempi kaikenlaiselle jälkityöskentelylle metsässä. Kun Emäntä kehottaa etsimään verijäljen, palaan toki aina sille, mutta tarkistan myös kaikki muut risteävät riistajäljet. Minun kanssani ei ole kuulemma mikään kiire kokeisiin.
Tänään oli kyllä vähän ekstrahankaluuksia jäljellä. Ensinnäkin Emäntä luottaa aikalailla minuun, koska jäljet ovat aina vuorokauden vanhoja ja niissä on tosi vähän verta, jotta yksi veripullo riittää mahdollisimman kauan. Lisäksi jäljillä on ollut katkokulmia jo tänä kesänä, vaikka ajettuja jälkiä on alla aika vähän. Olen minä niistä jotenkin selvinnyt. Tänään oli vielä sadekeli ja matkalla vielä maa-ampiaispesäkin. Siinä vaiheessa kun säntäsin liina sotkussa pitkin metsää, Emäntä korjasi minut kainaloonsa ja kantoi pesän ohi. En onneksi saanut kovin pahoja pistoja ja pienen matkan vielä jäljestin jälkeä loppuun, mutta oli kyllä huonoa tuuria.
Roni: Minua aina jonkin verran häiritsee se, että jälkeä on juuri tallattu koiran ja ihmisen voimin. Demo kulkee miten sattuu metsässä, joten jos satun lähtemään hänen jälkeään pitkin, niin teen samat kiemurat kuin hän. Emäntä sen sijaan haluaa kerätä merkkejä ja pysyä tarkasti jäljellä, joten hän joutuu nykimään minua jatkuvasti takaisin päin. Siinä vähän oma päätöksentekoni kärsii. Olen myös oppinut taidon odottaa paikallani kesken jäljen. Toisinaan kierrämme väärältä puolelta ja merkkejä meinaa jäädä keräämättä. Silloin Emäntä päästää liinasta irti ja käskee minut paikalleni. Käskystä saan taas jatkaa jäljestämistä.
Kaiken kukkuraksi tänään jäljen sivussa oli puolikas jänis! Emäntä vannoo, ettei se ollut siinä, kun hän teki jälkeä eilen. Demo ei tainnut huomata koko jänistä ja minäkin kävelin ensin ohi, kuten taitavan jälkikoiran kuuluukin, mutta sitten koukkasin takaisin hajun houkuttelemana. Siinähän se kaato jo olikin! Emäntä sanoi, ettei kaneja ole käytetty kaatoina sitten 90-luvun. Minä yritin ottaa jäniksen suuhun. Emäntä käski jättämään ja jatkamaan. Minä istuin ja tuijotin jänistä yrittäen sanoa, että tässä tämä kaato nyt kuitenkin jo on. Lopulta lukuisien kehotusten ja pienen liinasta nykimisen jälkeen jatkoin matkaa. Onneksi ei ole tällaista käynyt kokeissa!
Tämänpäiväinen treeni ja lenkki siihen päälle oli kuitenkin tosi mukavaa vaihtelua pelkille helteessä tehdyillä vaunulenkeille. Pääsi oikeasti metsään ja ihana vilvoittava sade valeli turkkia. Nyt kotona on uni maittanut.
Pikku toukat kuulostavat olevan hereillä, joten täytyy mennä vahtimaan niiden soseruokailua. Jos vaikka saisi itsekin jotain sattumia...
