Haistelua helteessä ja pientä huolta

Tässä kuvassa on varmaan tiivistettynä tärkeimmät. Olimme mökkeilemässä Ninnin luona, on ollut lämmintä ja minä olen jälleen häkkilevossa. Pihkuran selkä kun alkoi taas vihoittelemaan. Juuri mejä-kauden alkuun. Tarkoittaa, että minun kauteni oli kai sitten tässä.
    Perjantai-iltanahan kävi niin, että Emäntä kuunteli, kun nukuin keittiönlattialla, ja huomasi, että jokainen uloshengitykseni oli itseasiassa hiukan valittava. Hän tunnusteli minua ja selkähän se aristi, vaikkei mitään erityistä ollut sattunut. Hän antoi minulle kipulääkkeen.
    Tunti siitä ja menin hyvin levottomaksi. Olin lopulta niin rauhaton, että Emäntä soitti päivystykseen. Juuri samalla hetkellä, kun eläinlääkäri vastasi, oksensin vatsani sisällön sohvalle. Kipulääkkeet eivät oikein sovi minulle. Eläinlääkärin kanssa todettiin, etten ole hengenvaarassa, vaan voin jäädä kotiin nukkumaan yöksi. Jos jalat alkaisivat halvaantua alta, niin pitäisi heti lähteä leikkaukseen, mutta muutenhan hoito on vain lepoa ja kipulääkkeitä. Niinpä olen ollut häkissä ja eläinlääkäriin mennään vasta arkena.

Eniten tässä on syönyt koiraa se, että muut pääsivät jäljestämään paitsi minä! Lauantai-iltana Emäntä kävi tekemässä jäljet Ronille ja Ninnille. Ronia täytyi pitää kiinni, ettei hän olisi rynnännyt perään.

Sunnuntaina jäljet vihdoin ajettiin melkoisessa helteessä. Ronia sää ei haitannut, mutta lapinkoiralle jäljestyskeli ei ollut aivan ihanteellinen. Sitkeästi Ninnikin kuitenkin meni oman jälkensä. Ninni lähti rauhallisesti liikkeelle ja eteni hyvin pienen matkan ensimmäiselle kulmalle. Kulmalta hän löysi jatkon itse, mutta valitettavasti pieni tuulen vire painoi jäljen hajun kuivassa metsässä ja rinteessä vielä sivuun ja hän kulki aika sivussa ilmavainun ohjaamana. Toiselle kulmalle hän tuli niin hankalasta suunnasta, ettei jatko löytynyt. Emäntä auttoi hänet kolmannen osuuden alkuun ja kaato löytyi.
    Roni meni oman jälkensä tuttuun tapaan maksimaalisella vauhdilla, mutta jopa aavistuksen makauksia merkaten. Emäntä kehui häntä makausten huomioimisesta. Katkokulma tuli liian lähelle metsätietä, joten sen selvittämiseen Roni tarvitsi vähän Emännän apua. No lähinnä Emäntä veti Ronin takaisin metsään, jolloin hän jatkoi itsenäisesti jäljen etsimistä.
    Oman jälkensä jälkeen Ninni innostui jäljestämisestä niin, että hänen isäntänsä antoi hänen haistella vielä Roninkin jäljen. Nyt Ninni vasta todenteolla havahtui jäljestämisen hauskuuteen ja hän meni tämän toisen jäljen erityisen tarkasti nenä maassa ja makaukset hän tutki huolella. Ehkä hänessäkin on ainesta...

Jälkiharjoitusten jälkeen Ninni ja Roni olivat rauhallisia koiria loppupäivän.

Paitsi mölkkypeli herätti heidätkin. Ihmiset vain valittivat, ettei pelaamisesta meinannut tulla mitään, kun mäyräkoira ja lapinkoira kuskasivat puukapuloita vuorotellen ihmisille ja ihmisistä pois päin. Lopulta päästiin kompromissiin, että koirilla oli omat kapulat ja ihmisillä omat.

Roni tosin olisi halunnut vielä senkin jälkeen edes istua pelikentällä, vaikkei mihinkään enää koskenutkaan.

Koiria ei vahingoitettu pelissä.

Sunnuntain kohokohta oli pieni soutelu ihmisten kanssa. Roni oli tietenkin venees eka, venees vika, mutta mielellämme me muutkin istuimme kyydissä.