Sivut

tiistai 1. toukokuuta 2018

Mejä-kauden avaus

Kello 5.45 sunnuntaiaamuna:


Emäntä nyki meidät ylös sängystä sunnuntaiaamuna aivan kummalliseen aikaan.


Siis sanopa nyt vielä kerran, mihin me oikein ollaan menossa tähän aikaan pyhäaamuna?
On harvoja asioita, jotka saavat mäyräkoiran nousemaan aikaisin aamulla, mutta sanottakoon, että mejä-koe kuuluu siihen lyhyeeseen listaan asioita, joiden takia kannattaa herätä.

Jälkikoira-Lucy valmiina ottamaan tehtävän vastaan!

Hieman epäselvyyttä oli siitä, kumman jälkikokeessa oltiin, koska olimme molemmat mukana. Omasta mielestäni minä olin jälkikokeessa, koska minut esimerkiksi vietiin pihalle laukauksensietotestiin ja sidottiin puuhun kuuntelemaan, kun vieressä ammuttiin pyssyllä (ilmaan).

Kyllä minäkin kuulin sen laukauksen autoon! Ja siedin ihan yhtä hyvin. Ja minäkin kävin ajamassa jäljen!

Oliko mukana muita ihmisiä?

No ei. Menimme Emännän kanssa kahdestaan.

Sinä olit vain purkamassa Emännän opastamaa jälkeä, Lucy-neiti! Eikö niin, että siinä jäljellä haisi myös toisen koiran haju?

No oli siitä tainnut joku matalajalkainen mennä ennen minua... Mutta minäkin jäljestin koko jäljen alusta loppuun!

Sano nyt Emäntä, kumman mejä-koe tämä on? Eikö minun, koska minulla on tämä jäljestyspantakin kaulassani?

Laukauksensitotestin jälkeen ajoimme metsätien varteen odottelemaan ja jonkin aikaa odotettuamme paikalle saapui muita ihmisiä ja minä pääsin ulos autosta jäljestysvarusteissa. Yritin parhaani mukaan saada Emännän kanssa juttelevan naisen vakuuttuneeksi, että meidän pitäisi mennä pikimmiten jäljelle, mutta hän sanoi, että meidän täytyisi odottaa vielä tuomaria, joka kirjoitti edellistä arvostelua autossa. Yritin kiukutella vähän autoa kohtikin ja hoputtaa tuomaria, mutta ei se paljon nopeammin tapahtunut niinkään. 

Lopulta pääsimme itse asiaan ja olin aivan riemuissani. Minulla ja tuomareilla on hieman erilainen näkemys jäljestämisestä. Minun mielestäni on parempi, mitä nopeammin pääsen jälkeä etenemään, kun taas tuomarit väittävät aina, että mejä ei ole nopeuslaji. Tarkkuus kuulemma kärsii, kun mennään sammalet pöllyten. Joka kerta vauhdistani huomautetaan, joka kerta Emäntä lupaa jarruttaa minua enemmän ja joka kerta hän epäonnistuu ainoassa tehtävässään metsässä.

Ehkä en ihan niin hyvin kestänyt jäljen päällä kuin yleensä. Ehkä tuli vähän ylimääräistä lenkkiä heitettyä, kun jälki kaarsikin välillä eri suuntaan, mihin kuvittelin sen menevän, että ehkä tuomareiden sanoissa on sitten jotain perääkin... Kävi vielä niin, että jouduin lopuksi sorkan ohi. Taas. (Tämä oli jo kolmas kerta mejä-urallani.) Päädyin metsätielle, joka oli aivan jäljen vieressä, mutta tällä kertaa muistin itse, että eihän jälki ikinä pääty vain tyhjälle tielle, vaan jotain vielä unohtui ja palasin metsään etsimään sorkkaa ja löytyihän se. Ei siis yhtään hukkaa, vaan Roni-boyn nenän ohjaamana tultiin koko matka, mutta Emäntä arveli tuloksen olevan niin sanottu "hukaton kakkonen", koska hosuin niin paljon ja ohitin makaukset pysähtymättä. Nopeuden sijaan pisteet nimittäin merkitsevät mejässä.

Yllätys oli siis iloinen, kun tulosten julkistuksessa kävi ilmi, että olin saanut sittenkin tuloksen VOI1! Pisteitä sain 40, joka on alin mahdollinen pistemäärä, jolla ykköstuloksen voi vielä saada. Pienestä oli siis kiinni. Onnekseni olin edes yhteen makaukseen töötännyt kuononi sen verran, että siitä saattoi antaa pisteitä. Emäntä oli haljeta onnesta, koska tämä olikin kolmas tällainen VOI1-tulos ja siitä hyvästä minut ylennettiin Suomen jäljestämisvalioksi (FI JVA).

Jänhiälä 29.4.2018 Salamantelin Jäljen Jättiläinen VOI1/40 -> FI JVA

Voitte arvata, että siitä lähtien kamera on laulanut...


Tapahtumaa juhlittiin myös yhdessä, kun kävimme palauttamassa Ninnin isännälle hänen autonsa.

Siis Roniko se jälkivalio on? Eikö tämä pokaali ole minun edessäni?

Ninni oli niin iloinen, että antoi minulle onnittelusuukonkin. Nyt vihdoin olen varmaan hänen sankarinsa!

Jälkivalio edestä, jälkivalio takaa, 
jälkivalio istuu

jälkivalio makaa.

Ole ihan mikä hyvänsä etu- tai jälkivalio, mutta minä olen edelleen tämän lauman pomo!

Totta kai, Lucy-neiti. Tietysti, Lucy-neiti. Eiköhän tämä hypetys jo muutamassa päivässä laannu.

12 kommenttia:

  1. Hurrrjan isot onnittelut jälimestareiden mestarille elikkäs Ronille! Upeeta, mahtavaa, sanat ei riitä hehkuttaan sun suaritustas. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaltaa tuntuu, kun on saavuttanut vuosien harrastamisen jälkeen tavoitteensa! :)

      Poista
  2. Kolminkertainen eläköön Ronille! Upea suoritus.
    Lucy-neiti, annetaan Ronin paistatella kunkkuna, kaikkihan tietää, että Sinä olet lauman pomo joka tapauksessa. Ja kaikkien mahdollisten palkintojen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä Roni on ansainnut pienen hetken valokeilassa. ;) :)

      Poista
  3. Onnee paljo kuomahyvä! Kerrassaan mahtava suoritus. Ja kommee pytty kommeelle Jälestäjjiin Suurmestarille! Kyllä nyt on Lucy-neetihhii varmaan ylypee ku suapi olla mestarismiehen laamajjohtaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan se ihan kätevää olla tuollainen valio laumassa, kunhan ei vain siitä ylpisty ja nenille hypi. ;)

      Poista
  4. Vautsivau, onnea jälkivaliolle ja muille asianomaisille! Nytko te lähdette sitten sinne Ruotsiin hakemaan sieltäkin jälkivalionarvoa, muistelisin jotain sellaisia puheita joskus kuulleeni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :) Sellainen mahdollisuus tietysti olisi, että nyt sinne ulkomaille voisi lähteä... Katsotaan nyt, saadaanko aikaiseksi. :)

      Poista
  5. Hienoa! Isot onnittelut valioituneelle ja muulle poppoolle! Ihana tunne kun harjoitukset ja panostukset tuottavat tulosta :)!
    Ja jos täällä voisi tykkäillä kuten facebookissa, niin tuota Lucyn autokuvaa katsoessani teki mieli painaa Tykkää! Tyllerö näyttää niin inhimillisen keskittyneeltä ja innostuneelta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lucy oli yhtä motivoitunut, mutta valitettavasti vain Ronilla oli koepaikka.

      Poista