Sivut

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Täyttymätön rakkaus

Viikonloppuna tuntui kuin kuuma rakkauden miekka olisi lävistänyt minut säkenöivällä terällään. En pystynyt nukkumaan, en syömään. Ulkonakin vaistoni vei minua pitkin rakastettuni tassunjälkiä, enkä saattanut kestää tunteeni paloa, kun näin hänet ikkunan läpi. Hänen ihana katseensa ja silmänsä, jotka olivat kuun kajoa ja tähtiä kirkkaammat. Hänen pehmeä turkkinsa ja viekoittelevasti kaartuva häntänsä, joka hypnoottisella tanssillaan kutsui minua kohti pyhintä. Ulkoa halusin sisälle ja sisältä ulos, koska aina tuntui rakastettuni olevan saavuttamattomissani. Sydämeni vaikerrus purkautui huuliltani milloin lohduttomana itkuna, milloin määrätietoisempana käskynä.

Joo tämän Ronin rakkausnovellin voi myös tiivistää näin: Moonalla oli juoksut.

Ah, Moona! Hänen nimensä lausuminenkin saa lämpimät ajatukset aaltoilemaan mielessäni, vaikka sunnuntaina Mestarin kanssa kotiin palatessani tuntuikin, kuin olisin herännyt transsista. Yhtäkkiä tunsin valtavaa ruumiillista väsymystä ja nälkää, kuin en olisi syönyt päiväkausiin.

No ethän sinä syönytkään. Etkä nukkunut. Eikä nukkunut kunnolla juuri kukaan muukaan. Häkki oli ainoa paikka, jossa sinä joksikin aikaa alistuit kohtaloosi, paitsi milloin Moona tuli häkin viereen ärisemään huvikseen. Lisäksi Emännän verenpainetta näytti lisäävän se, että teitä ei voinut hetkeksikään laskea irti samaan tilaan, kun Moona olisi ilomielin laittanut sinut kilon paloiksi ja sinä olisit aivan yhtä ilomielin antanut hänen tehdä sen, kunhan vain sait yrittää nousta hänen selkäänsä samalla. Voisit sitä paitsi kalibroida nenäsi, kun olit auttamatta myöhässä ja hänen juoksunsa olivat jo niin loppupuolella, ettei mitään rakkaudentekoja ollut enää mahdollista tehdä.

Ninni lenkillä

Ninniä nuori rakkaus häiritsi ensi alkuun ja hän yritti laittaa asiat järjestykseen (siinä onnistumatta), mutta minä en antanut hormonihuurujen häiritä viikonloppuani. Olinhan kaiken keskipiste ja rakkaimpien ihmisteni ympäröimä! Ihmisillä oli jokin erityisen tärkeä syy viettää aikaa yhdessä juuri tuona viikonloppuna, muuten emme kai olisi tuollaiseen aikaan menneetkään Ninnin ja Moonan luo.

Sunnuntaina Mestari lähti Ronin kanssa jo aiemmin kotiin, että rauha laskeutuisi taloon. Samalla oli myös mahdollista 12-vuotiaan Aki-herran tulla vierailulle, kun paikalla ei ollut enää toista urosta. Vaikka Aki-herra onkin konsulttimiehiä, niin hieman tyttötuoksut saivat hänetkin pyörälle päästään ja kun siinä lepäilin sohvalla hänen emäntänsä sylissä ja hän tuli hyppimään sohvaa vasten, niin minulla paloivat päreet. Olkoonkin puolet minua vanhempi herrakoira, mutta täytyy sitä joku sohvasylittelyrauha kuitenkin antaa! Ihmisten yllätykseksi Aki suipisti nöyrästi korviaan ja luikki kauemmas, vaikka yleensä hän ei muiden koirien isottelua siedäkään. Ei muiden paitsi ilmeisesti pienen, pippurisen Lucy-neidin.

Muutama kuva lumikenkäkävelyltä Ninnin kanssa. Tai siis lumikengät olivat Emännällä, meitä kantoivat hangen päällä hyvin omat tassut.


Moona kulki saman peltoaukeaman läpi hiihtolenkillä miesväen mukana, joten Ronia ei voinut päästää irti. Jäljen Jättiläiselle ei olisi ollut temppu eikä mikään jäljestää Moona kiinni.


Minä sen sijaan sain vapaasti täydentää ruokavaliotani jäniksenpapanoilla, joita löytyi ihastuttavan paljon pellolta. Emäntä ei mahtanut mitään sille, että minulla suu kävi koko ajan. Muuten minä ja Ninni olimme maailman helpoimmat lenkkiseuralaiset, kun seurasimme Emännän lähellä käskemättä. Ainoastaan ojan jäältä Emäntä käski meidät pois, kun häntä pelotti, että jää ei kannakaan meitä.


Sunnuntaina Emäntä kävi Moonan kanssa hiihtolenkillä ja ihasteli myös hänen käytöstään ja etenkin liikkumistaan. Moonakin seurasi lähellä ja huolehti itse, että pysyy koko ajan mukana. Moonan ravi oli Emännästä kadehdittavan kevyttä hangella. Vaikka hän välillä poikkesikin jonkun puun juurelle tai kävi kurkistamassa johonkin ojaan, oli hän taas hetken päästä hiihtäjien edellä odottamassa. Juuri sellainen lenkkiseuralainen kuin aidon lappalaisen täytyy ollakin, ja millaisena hän jo lapsuudestaan muistaa lapinkoiran lenkkikaverina! Moona on 10 kuukautta ja 8 kilometrin juoksulenkki metsässä ja pelloilla hiihtäjän vauhdissa ei tuntunut hänen jaloissaan miltään.

Harmi, että Emäntä ei tajunnut ottaa Moonasta ja Aki-herrasta tällä kertaa kuvia.

10 kommenttia:

  1. Lempi on väkevä tunne, kuomahyvä, koeta kestää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Se tempaa koiramiehenkin suorilta jaloilta! :D

      Poista
  2. Kavala on tuo rakkaavven taati! Se riuvvuttaa ja uuvuttaa ja suapi elämän sekali. Meekäläenennii kerkis sitä pottee. Sittemmihhän se taati jäe vuan konsulttimiehen muistoehin :) Piähhän varas sen taavvin kansa ettee kää sullehhii samallalaella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin tuo tauti on pysynyt aisoissa. Roni on levoton vain, kun altistuu suoraan rakkaustuoksuille. Kotona on rauhallista, kun ei sellaisia tuoksulähteitä ole lähellä. :)

      Poista
  3. Kevät on rakkauden ja ihastumisen aikaa... muutama uros oli viikonloppuna kovassa huumassa, kun tulivat lenkeillä vastaan. Tytöillä on juoksuja meilläkin päin ja suuresti kiinnostuivat Hipustakin vaikka se on leikattu. Hippu päätti sitten pistää pojat ruotuun ja ojennukseen. Haistella voi mutta tassu selän päälle on Hipulle jo liikaa.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian innokkaille ihailijoille on hyvä muistuttaa henkilökohtaisista rajoista! :)

      Poista
  4. Näkyi meidänkin metsässä lenkkeilleen joku juoksuinen narttu, kun pissalänttejä norminuuhkaisun sijaan yritetään jäädä pidemmäksikin aikaa nuuhnuuh nuuhkimaan ja välillä vielä ihanasti lipittämäänkin, jonka huvin kyllä katkaisen aina ikävän tylysti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo virtasan makutestaus ei oikein mahdu ihmisymmärrykseen täälläkään. Ikinä ei saa rauhassa maistella hyviä aromeja!

      Poista
  5. Semmoisia hankiravureita ne lappalaiset ovat. Omani eivät millään tapaa ihanteellisia lenkkiseuralaisia tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on ihana katsoa, kun koira liikkuu kevyesti ja vaivattomasti niin kuin rodulleen kuuluu. Voi hyvin kuvitella, että tuollaista ravia ovat lapinkoirat taittaneet jo vuosisatoja porojen tai ihmisten mukana. :)

      Poista