Sivut

tiistai 7. toukokuuta 2019

Valkea kuin lumi, punainen kuin veri

Torstaina lähdettiin rally-tokotreeneihin ihmeen raskaasti varustautuneina. Näytti siltä niin kuin oltaisiin menossa yökyliin johonkin, kun oli Emännän vaatekassikin mukana ja meidän ruokakupit ja sapuskat. Pyykkipoikakassi myös hieman vihjaili mejän suuntaan. Treenien jälkeen päädyttiinkin Ninnin ja Moonan luokse yöksi.

Säätiedote oli vähän hurjantuntuinen ja oli vaikea saada nukuttua, kun Emäntä pyöriskeli levottomana. Perjantaiaamuna kävi sitten ilmi, että mejä-kokeethan tässä olisivat olleet tuloillaan, mutta lumisateen vuoksi jälkientekopäivää oli siirrettävä ja näin ollen koepäivääkin. Verijälkeä ei saa sääntöjen mukaan tehdä kuin lumettomaan maahan. Vietimme siis vapaapäivää Ninnin ja Moonan kanssa.

Noinkohan tämä huomiseksi sulaa?

Heikkoja jäitä ei sentään tarvinnut enää pelätä.

Emäntä arveli näiden olevan viimekeväisiä ylioppilaita.

Katiskasta löytyi erikoinen saalis. Kukaan ei tiennyt lammessa elävän rapuja. Todistettavasti nyt on ainakin yksi, koska tämä päästettiin takaisin jatkamaan eloansa.

Ahvenilla oli toinen kohtalo. Yritin kiivetä niitä katsomaan.

Emäntä ehti jopa tutustua kännykän kameransa ominaisuuksiin, kun yhtäkkiä oli joutilasta aikaa.

Lauantaiaamu valkeni edelleen lohduttoman valkoisena. Siis mejän kannalta. Koetta ei kuitenkaan ollut vielä peruttu, joten Emäntä lähti Ninnin ja Moonan isännän kanssa jälkitalkoisiin lähes varmana siitä, että yli 100 kilometrin ajomatkan jälkeen saisi vain kuulla kokeen peruuntuneen. Minä olin tässä vaiheessa vielä onnellisen tietämätön tai välinpitämätön asioista. Tulkoon, mitä tulossa on.

Kunnon verikoira ei turhia stressaa.

Jälkitalkoot kuitenkin etenivät ja ihmeen kaupalla lumi hupeni päivän aikana niin, että kun oli viimeinen takaraja alkaa verettää jälkiä, että koepäivä olisi mahdollista järjestää, niin metsä oli kuin olikin lumeton ja veretys onnistui.

Tämä koepäivä oli Emännälle tärkeä siksi, että hän oli ilmoittanut minut juuri tuolla järjestettävään jälkikokeeseen siksi, että tietää siellä olevan hyviä maastoja, joissa tällainen hitaampikin verikoira voi ehtiä aikarajan puitteissa jäljestää koko jäljen. Lisäksi hän oli nähnyt vaivaa pitääkseen minut hyvässä kunnossa ja edellisellä viikolla hän oli viimeeksi hieronut minut kauttaaltani. Hän ei edellisellä viikolla ottanut minua enää pitkille lenkeille, ettei minulle sattuisi mitään ja jälkitalkoopäivänä samaa varovaisuutta jatkoi Moonan ja Ninnin emäntä. Lenkillä hän ei päästänyt minua ja Ronia yhtä aikaa irti, koska useimmiten minua on sattunut, kun Roni on juossut minua päin. Minun omat sinkkijauheeni olivat unohtuneet kotiin, joten minulle annettiin Moonan ja Ninnin sinkkilisää, ettei vain mikään muuttuisi ravitsemuksessani viime hetkillä.


Aamulla oli melkoinen yllätys, kun menimme koepaikalle. Siellä oli talvi taas! Onneksi jäljen päälle satanut lumi ei sääntöjen mukaan haittaa, mutta Emäntä oli hieman levoton silti, kun ei ole koskaan harjoiteltu lumessa jäljestämistä. Erikoista tässä jälkikokeessa oli myös se, että Ninni oli mukana! Joku osallistuja oli joutunut perumaan viime hetkillä ja Emäntä keksi, että Ninni voisi lähteä varakoiraksi paikkaamaan. Ninnihän on useampana kesänä harjoitellut pienillä jäljillä, ja Emäntä on usein leikitellyt ajatuksella, että entä jos ottaisi hänetkin kokeeseen. Nyt se sitten tapahtui.

Koepaikalle sohjossa luistellessa Emännän mieleen hiipi vain uusi epäilys: läpäiseeköhän Ninni laukauksensietotestiä? Hän ei muistanut, että Ninnille olisi koskaan ammuttu, joten ei ollut mitään takeita, kuinka muutoin rauhallinen ja maailmaan luottavaisesti suhtautuva Ninni suhtautuisi ampumiseen. Jäljellehän pääsevät vain testin läpäisseet koirat ja se testataan joka kerta kokeen alussa.


Onneksi ampuminen ei Ninniä hätkäyttänyt ja koe sai alkaa. Ninni aloitti ensimmäisen avo-jälkensä todella hyvin. Hän seurasi jälkeä ensimmäiselle kulmalle ja siitä toisen osuuden puoliväliin asti "pirun hyvin" tuomarin sanoin. Hän myös merkkasi kulmat todella hyvin. Toisella osuudella vain tapahtui se, mitä Emäntä oli hieman ounastellutkin. Pitkiin jälkiin tottumaton Ninni ihmetteli, vieläkö tämä touhu jatkuu. Aluksi hän lähti kehotuksesta etsimään jälkeä ja löysikin sen, kun oli ajautunut jäljen sivuun, mutta toisen osuuden puolivälissä Ninni ajautui niin kauas jäljestä, ettei enää löytänyt itse takaisin, ja kun Emäntä kehotti kehottamasta päästyään, Ninni tuli lopulta hänen viereensä istumaan ja pyytämään apua. Ensimmäinen hukka.

Toiselta kulmalta Ninni käveli suoraan yli ja taas niin kauas, ettei löytänyt enää itse takaisin. Tämän jälkeen hän alkoi jo olla aika uuvuksissa ja kun hän joutui kolmannen kerran pois jäljeltä, eikä löytänyt takaisin, koe keskeytettiin, mutta tietenkin jatkettiin harjoitellen kaadolle asti. Jäljen päällä Ninni eteni todella hyvin, mutta hieman sitkeyttä hän tarvitsisi lisää kadonneen jäljen etsimiseen. Emäntä oli kuitenkin tyytyväinen Ninnin AVO 0 -suoritukseen, koska nyt haave Ninnin mejä-kokeista on toteutunut. Emäntä jopa vähän pelkäsi, että jos Ninni menestyisi hyvin, joutuisi hän valtavaan kiusaukseen käyttää Ninniä kokeissa uudestaan. Tällainen hyvänmielen nolla oli juuri se, mitä hän odottikin.

Nips Naps Ninni (Emännän antama outo lempinimi. Johtuu ehkä siitä, kun Ninnin kanssa on niin helppo olla missä vain. Hän ei tee itsestään suurta numeroa.)

Minä olen hurja verikoira. Älkää antako ulkonäön ja varsinkaan pinkin takin pettää!

Lopulta vihdoin oli sitten minunkin vuoroni. Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa, että tuomari oli valmis lähtemään jäljelleni, joten odotellessani pinnistin koko lihaksikkaan mäyräkoiran vartaloni ja yritin kuopia kaikilla neljällä tassulla eteenpäin. Yritin haistaa, missä suunnassa jälki on ja kiskoa Emäntää metsään. Lisäksi vinguin, mikä on ehkä monille koirille aivan arkipäiväinen tapa kommunikoida (esimerkiksi Moonalle!), mutta minulle hyvin epätyypillistä käytöstä.

Lopulta sain luvan lähteä liikkeelle ja voi sitä riemua! Tasaisella mäntykankaalla, jossa oli vain pehmeää sammalta ja muutamia puista pudonneita risuja ja joku hassu varpu, pääsin etenemään niin vauhdilla, että Emäntä arveli joutuvansa pian jarruttamaan jo minuakin. (Ronin kanssahan jäljestys tapahtuu niin, että jälkiliina melkein soi.)

Makaustenmerkkaamisharjoituksista oli ollut hyötyä. Maltoin pysähtyä jopa kahdelle makaukselle ja loputkin kaksi nuuskaisin ohimennen pienellä hidastuksella. Muutaman tarkastuslenkin tein jäljen aikana, mutta muuten tasaisen varmaa suorittamista. Emäntä oli katsonut kellosta ajan ja menin tämän VOI-luokan jäljen puoleen tuntiin. Ennätysaika siis. Ja ennätyksellinen oli suoritus muutenkin. Sain lopulta tuloksen VOI 1 ja 47 pistettä. Tähän mennessä siis paras suoritukseni VOI-luokassa. Olin myös kokeen paras koira, kuten muuten viimeeksikin, kun sain ykköstuloksen! Nyt olen siis yhtä ykköstä vaille valio.

Miten niin "kaikki jäljet on ajettu jo"? Ihan selvästi tuolta metsästä kantautuu vielä kutsuvaa veren tuoksua!

Ninni AVO0, Lucy VOI1/47

Taxmania "Yksi hukka koejäljellä viidessä vuodessa" Ingenious

Samalla kun me vietimme päivää mejä-kokeissa, juhlivat Roni ja Moona Moonan 1-vuotissynttäreitä. Hekin olivat käyneet metsäretkellä (tosin ilman verta) ja riehuneet koko päivän. Moona oli ollut tyytyväinen synttäreihinsä, vaikka olikin vain yksi vieras, meidän Emäntä unohti ostaa hänelle synttäriherkut, vaikka Moonan emäntä oli erikseen pyytänyt häntä tuomaan maksalaatikkoa, nakkeja ja lihapullia ja lahjaksikin hän sai yhden vanhan lelun! Ehkä juhlitaan vaikka vuoden päästä vähän paremmin.

Onnea Moona 1v.!

10 kommenttia:

  1. Onnea Moonalle ja Lucy-neidille ja iloo teille kaikille! Hienosti taas meni mejät, ei menny päin mettää. Joo ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myös Moonan puolesta. :)
      Joo kerrankin ei mennyt mejäily päin mäntyä, vaikka monta olikin ympärillä! ;)

      Poista
  2. Paljon onnea Moonalle! Ja Lucy-neidille, tulevalle valiolle, vallan upea suoritus jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Valionarvon tiellä on vielä monta mutkaa, kiveä ja kantoa ennen kuin se on taskussa, mutta ainahan voi haaveilla. :)

      Poista
  3. Onnea päivänsankari Moonalle ja Lucylle hienosta suorituksesta. Teillä on taas riittänyt mukavia touhuja. Puuhakasta loppuviikkoa toivottaa Hippu ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Moonankin puolesta! Jäljestäminen on hauskimpien touhujen top3:ssa ehdottomasti! :)

      Poista
  4. Hihi, hyvä oivallus tuo viime kevään ylioppilaat...:)
    Moonalle paljon Onnea synttärien johdosta ja Lucylle hienosta suorituksesta !

    VastaaPoista
  5. Paljo onnee hienoesta suavutuksista! :) Se tekköö joka ossoo ja muut tiälä ihmettellöö. Kyllä ootta tosj mestarija. Oekeen ilosta viikolloppuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä on mukava onnistuakin, kun ei se aina meiltäkään kaikki luonnista. ;)

      Poista