Sivut

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Mejän merkit

Emännällä on tietyt rutiinit, joista me koirat tunnistetaan helposti, milloin on mejää luvassa.

1. Veripullo sulaa tiskipöydällä. Hyvin itsestään selvä mejän merkki.

2. Pyykkipoikakassi kaivetaan kaapista eteiseen odottamaan. Kassi on kulkenut kilometritolkulla metsiä läpi, joten siinä on oma, vahva metsän arominsa.

3. Samoin hyvin metsäiselle tuoksuva jälkiliina ja -panta otetaan esiin eteisen lipaston ylälaatikosta ja sujautetaan koirareppuun.

4. Emännällä on tietyt treenihousut ja vaelluskengät metsässä liikkumista varten. Niiden pukeminen on aina lupaus jostain kivasta.

5. Verisienen kastelu ja pussitus on aina seurattava tarkasti vierestä.


6. Emäntä lähtee yksin ilman meitä, mutta palaa jonkin tunnin päästä kädet verisinä ja metsältä haisten. Jos ei lähdetä saman tien, on hauskuus edessä viimeistään seuraavana päivänä.

7. Autossa istuessa tunnistamme, koska käännytään pienelle metsätielle. Jäljet alkavat aina pieniltä metsäteiltä. Pitelemätön odotus alkaa viimeistään tässä vaiheessa.


8. Lopulta auton vieressä metsätien varressa puetaan päälle jälkipanta ja kiinnitetään jälkiliina. Tässä vaihessa on jo päivän selvää, mikä on homman nimi. Jäljen etsiminen alkaa tässä vaiheessa, vaikka varsinainen käsky annetaankin vasta jäljen päässä.


Lauantai-iltana tämä jäljestämiseen johtava ketju käynnistyi ja tänä aamuna vihdoin pääsimme metsään tosi toimiin. Tällä kertaa jäljet eivät olleet pelkkiä nenänkalibrointiraapaisuja, vaikkeivät olleetkaan kuin kolmasosan koejäljen mitasta. Matkalla oli kuitenkin kulmia, makauksia ja katkoja, kuten oikeilla jäljillä kuuluukin olla. Meidän hyvä kaveri Snoopy oli mukana myös.

Minä sain aloittaa ja etenin omaan rauhalliseen tahtiini jäljen alusta loppuun. Kelpo suoritus minulta, vaikka itse sanonkin.


Roni oli toisena ja kuten ehkä kuvastakin voi nähdä, niin kieli pitkänä mentiin taas. Emäntä on toki tukeva ankkuri, joka saa Ronin vauhdin hidastettua kävelytahtiin sopivaksi, mutta Roni-pojalla ei vielä ikä paina töppösissä. Ensimmäinen makaus ohijuosten, toiselle Emäntä pysäytti hänet väkisin ja kolmannella ihme tapahtui ja Roni pysähtyi itse tutkimaan makausta. Makauksilta on treeneissä löytynyt viime kesästä lähtien herkkupurkkeja, että kannattaa niille pysähdelläkin.


Snoopy on muistaaksemme jäljestänyt kanssamme kaksi kertaa aiemmin. Edellisillä kerroilla jäljellä on ollut ikää puolesta tunnista tuntiin, joten ihmisiä vähän jänskätti, kuinka tytölle käy, kun yhtäkkiä edessä onkin 18 tuntia vanha jälki. Snoopy selviytyi haasteesta upeasti. Hieman enemmän työtä teetti tällainen vanhempi jälki, mutta hän on todella tarkka ja osaa pysähtyä kulmamakauksille tutkimaan oikeaoppisesti (ilman herkkupurkkeja...). Hauskaa oli, että myös Snoopy oli jo autossa innoissaan eli tiesi, mikä juttu on edessä, vaikka hänen edellisestä kerrastaan on pitkä aika.


Jälkimetsän jälkeen Emäntä sai tehdä aika pikaisen siistiytymisharjauksen minulle ja itselleen, koska oli luvattu käydä myös kaverikoiravierailulla sunnuntaina. Juuri ja juuri ehdittiin paikalle myöhästymättä ja kävin Tieva-neidin kanssa rapsutettavana.


Iltalenkillä käytiin vielä katsomassa, joko pururata olisi sulanut. Vähän oli vielä lunta kierittäväksi.


Minä hidastelin niin paljon, että sain tulla takaisin päin omaan tahtiin irrallaan. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin ojassa kahlaamassa ja viimeistelin turkinhoidon hankaamalla itseäni perusteellisesti puruun. Emäntä pyöritteli päätään ja totesi, että onneksi ehdimme jo käydä vierailulla. Tämän rypemisen jälkeen olisi ollut hankalampi saada koiraa siistiksi viidessä minuutissa.


8 kommenttia:

  1. Tuo metsässä jäjestäminen se varmaan on tosi jännää mutta niin näkyy olevan kivaa myös tuo ojassa kahlaaminen ja turkin viimeistely puruissa :) Ilme kertoo kaiken.
    Nätin näköinen kaverikoira tuo Tieva-neiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään harjaus ja vaahtokylpy ei voita kunnon ojakahlausta ja purupiehtarointia! :)
      Tieva on kaunis ja todella hyväluonteinen. Niin säyseä, että jopa Lucy-neidin olisi tehnyt mieli pistää vähän leikiksi hänen kanssaan. :)

      Poista
  2. Kyllä on piehtaroenti parasta! Minnäe pyörähin nii että äet sae puolj tuntija harjata heenänsiementä turkijjuuresta :)
    Tuo jälestäminen kuulostaa tosj haaskalta hommalta. Oes mielenkiintosta kokkeella mitenkä meekäläesen nenärustinki toemis semmosessa. Äet kyllä sannoo ettee oes kärsivällisyyttä siihen. Ee mulla eekä sillä :) Työ kyllä ootta tuossa(hhii) hommassa iha eksperttijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin seuraavalta kauppareissulta pullo verta pakastealtaasta mukaan ja metsän reunaan tai pihan perälle vaikka vanhalla pesusienellä jälkeä vetämään! ;) Sillähän se selviää, kuinka vetreä nenä sinulla on! :)

      Poista
  3. Upeaa harrastusta jälleen. Olette onnenkoiria, Lucy-neiti ja Roni. Saatte kaikki aistinne käyttöön ja kehitytte kaiken aikaa, vaikka jo nyt olette ihan kymppejä kumpikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäljestäminen se on oikeaa koiran hommaa! :)

      Poista
  4. Tota jäljestystä Enskukin haluis taas järjestää Wiimalle. Teil on kyl reipas äippä!
    Pikkasen on Lucy-neiti pölynen. Mut väsyneen onnellinen.
    Ilosta vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti jatkaa Wiiman jäljestysharjoituksia! Siitä se taito kehittyy ja vahvistuu, kun harjoittelee! Haistelu on parasta aivotyötä! :)

      Poista