Mökkilomalla oli yhtä jos toista puuhaa

Roni: Viime viikolla oltiin Ninnin ja Moonan kanssa mökillä lomailemassa. Paikalla oli myös vaihtuva määrä ihmisiä ja tutustuttiin uuteen koirakaveriin. Minulla oli kokeet kummassakin päässä viikkoa. Ensimmäisenä viikonloppuna vesiriista ja toisena mejä.

Voisin aloittaa siitä vesiriistakokeesta, koska se meni TO-DEL-LA hyvin. Emäntä oli paisua ylpeydestä. Edellisessä kokeessahan Emäntä jänisti laahausjäljen kohdalla ja etsittiin lintu yhdessä niin, että minä olin liinassa. Tällä kertaa tuttu koetoimitsija oli varmistanut, että metsästä noudettava lintu on tarpeeksi pieni tavi. Niinpä Emäntä jäi kyykkyyn metsän reunaan, kun minä porhalsin metsään. Tietenkin kierin linnun päällä ensin, mutta toin sen sitten Emännän lähettyville. Tavallisesti pudotan linnun parin kymmenen metrin päähän Emännästä, mutta nyt tuntui, ettei hän ehkä huomannut lähestymistäni, koska hän oli selkä minuun päin. Niinpä tulin jopa viiden metrin päähän ennen kuin pudotin linnun. Kun Emäntä sitten kääntyi ja käski minua tuomaan linnun hänelle, olin jo niin lähellä hänen vaikutuspiirissään, että hän pystyi taivuttamaan minut tahtoonsa ja luovutin linnun pienellä vitkastelulla hänelle käteen. Tästä 9/10p.

Onnistuneen ensimmäisen osion innostamana positiivinen vire jatkui vedessä tapahtuneeseen tyhjän hakuun. Tänä kesänä on myös treenattu pidemmän matkan uimista, kun Emäntä on talven aikana kehittänyt heittokättään siten, että jaksaa heittää nyt patukan pidemmälle veteen. Harjoiteltiin myös etukäteen kuivalla maalla "mene"-käskyn merkitystä eli Emännästä pois päin etenemistä ja niinpä uin nyt riittävän pitkälle syvyys- ja leveyssuunnassa Emännän ohjeiden mukaan ja tästä osiosta saimme häkellyttävät 10/10 pistettä!

Viimeiseen osioon oli siis kiva mennä hyvillä mielin, kun tiesimme, että tavallinen perussuoritus riittäisi. Pysyin laukauksen ajan käskystä paikallani ja ampaisin matkaan käskyn saatuani. Uin linnulle ja toin sen rannalle. Emäntä oli taas selkä minuun päin, joten ei ollut kiire jemmailla lintua häneltä piiloon. Kuivattelin hetken ja kun hän taas kääntyi olin jälleen hänen käskyvaltansa ulottuvissa ja jouduin, ehkä hieman pitkin hampain, mutta kuitenkin, luovuttamaan linnun hänelle käteen. Tästäkin osiosta 9/10 pistettä.

Tulos oli siis VERI1 ja pisteet 28/30. Tämä oli toinen ykköstulokseni. Jos jonakin päivänä vielä tulee kolmas onnistuminen, niin sitten minua voi tituleerata käyttövalioksi.

Lucy: Maanantaina tapasimme ensimmäistä kertaa uuden sukulaiskoiran. Häntä kutsutaan nimellä Felix Onnellinen ja hän on suloinen sekoitus corgia, jackrusselinterrieriä ja tiibetinspanielia. Hän oli todella kiltti ja kohtelias 10-viikkoiseksi pennuksi! Hän ei riehunut yhtään eikä härnännyt meitä. Minä toki kävin osoittamassa ylemmyyteni pennulle, mutta ei hän sitä ehkä olisi kyseenalaistanut muutenkaan. Hyvä olla kuitenkin varma.

Hei ipana! Minne matka?

Minua puhutellaan Lucy-neidiksi ja minä olen sinua ylempiarvoinen, ymmärrätkö?

"Kyllä, Lucy-neiti. Ymmärrän, Lucy-neiti!"

Felix Onnellisen tarinassa on sellainen surullinen sivujuonne, että hänen edeltäjänsä oli chihuahuauros Remu, joka oli syntynyt samana vuonna Ronin kanssa, vain kuukautta myöhemmin. Hän oli oikein topakka seuramies ja Ronin kanssa heillä synkkasi hyvin. Hänellä vain oli syntymästään asti vaikea purentavika ja kun hän keväällä 5-vuotiaana kävi hammashoidossa, niin hänen sydämensä pysähtyi nukutuksessa eikä hän herännyt enää. Menetys ja suru oli suunnaton. 

Roni ja Remu jouluna 2019

Vaikeaa on kuitenkin olla koiraperhe ilman koiraa, joten uudelle perheenjäsenelle oli tarvetta. Toivotaan Felix Onnelliselle pitkää ikää ja onnellista elämää! Ainakin hänellä on vahvat hampaat, joilla voi kuulemma pureskella monenlaista.

Kerjäämisharjoitukset ovat hyvässä vauhdissa!

Roni: Koiraharrastusten lisäksi viikkoon kuului marjastusta. Emännän tavoitteena oli kerätä kaikki tulevan talven marjat yhdellä kertaa. Melko onnistuneesti hän näytti tavoitettaan täyttävän. Lakkoja, vadelmia ja mustikoita tuntui löytyvän. 

Mustikoita on valtavasti!

Meillekin maistui.

Jos kerran ollaan mustikassa, niin sitten myös kerätään mustikoita! Kukin tavallaan...

Ninni piti huolta ämpäristä.

Mökkeilyyn kuuluu myös kalastaminen. Emäntä ei kalastellut, mutta hänen veljensä kylläkin. Ensimmäisen ahvenen kanssa meillä tuli pieni väärinkäsitys, kun saalis oli houkuttelevasti pesuvadissa, niin minä ajattelin vähän maistaa sitä. Hyppäsin penkille ja nappasin kalan tukevasti suuhuni. Olin juuri kuljettamassa sitä omaan piilooni, kun ihmiset kiljaisivat, ettei kalaa saanut ottaa. Olisivat heti sanoneet!

Tuon suurimman minä melkein sain saaliikseni!

Lucy: Moonasta on aikuistuttuaan tullut entistä lämpimämpi huolenpitäjä. Hänen uusin roolinsa on etsiä punkkeja meistä muista laumatovereista. Jo aiemmin hän on ilmeisesti nuollut Ninnin silmärähmät, mutta nyt hän otti asiakseen etsiä kaikki Ronin turkissa olevat punkit. Roni istui paikallaan kärsivällisesti, kun Moona tutki hänet sentti kerrallaan ja punkin kohdalle hän pysähtyi kirputtamaan. Emäntä tuli poistamaan punkin ja sitten tutkimus jatkui taas. Ainakin neljä punkkia poistettiin Ronista tällä tavalla Moonan avustamana. Hyvästä palautteesta innostuneena hän laajensi punkkitutkimuksia myös Ninnin turkkiin.

Kerran hän myös ohjasi minut muun lauman luo. Ninnin ja Moonan emäntä oli lähdössä meidän kolmen kanssa lenkille. (Roni oli mejäilemässä meidän Emäntämme kanssa.) Hän houkutteli minua mukaan, mutta en oikein innostunut lenkkitouhusta. Niinpä hän lähti vain lappalaisten kanssa ja minä jäin talon isännän kanssa mökille.

    Hetken päästä kuitenkin muutin mieltäni ja säntäsinkin lenkkeilijöiden perään. Oikaisin hieman eri reittiä, jota arvelin heidän menneen. Sillä välin Moona kuuli minun olevan tulossa hieman sivussa heidän reitistään ja hän juoksi minua kohti ja haukahti. Hänen emäntänsä ihmetteli, mihin Moona yhtäkkiä säntää haukahtamaan ja kutsui häntä takaisin. Samalla hän näki minut kiiruhtamassa kovalla vauhdilla heitä kohti sivupolulta. Moona ilmaisi minulle, missä päin metsää he ovat menossa. Toisinaan ei ole yhtään huono asia, että laumassa on yksi paimenkoira, joka pitää koko ajan kaikki aistit avoinna!

Minä ja Ninni pääsimme yhtenä iltana vähän isommille kylille lenkkeilemään! Moona ei ollut mukana, koska hän pääsi mukaan agilityn jatkokurssille ja Lucy-neiti... no hän nyt vain ei ollut mukana...

Roni: Kivan mökkiviikon päätteeksi minulla oli siis vielä mejä-koekin. Sää oli oikein sopiva jäljestämiseen (puolipilvistä ja pientä sadetta), jälki kulki hyvässä maastossa ja muutenkin kaikki edellytykset hyvälle suoritukselle olivat kasassa. 

Oman vuoron odottelu on mejä-kokeiden ainoa tylsä puoli.

Liikkeelle lähdin omaan tapaani raivokkaalla innolla. Emäntä jarrutti minua rystyset valkeina ja kiskoin jälkeä pitkin kieli poskella viileästä ilmasta huolimatta. Sitten tapahtui katala työtapaturma. Verijäljen yli kulki aivan tuore, kiihottava riistajälki. Olin vielä täysin alkuhurmoksessa, enkä vielä aivan kunnolla kiinni veren hajussa. Ponkaisin liina soiden riistajäljelle. Onhan tässä jäljestetty muutenkin kaikenlaista, verta, lintuja, saapasuria... viime syksynä hirveäkin! En voinut vastustaa kiusausta. Ajohaukku kutitteli kurkkuani ja sen ensi sävelet purkautuivat intokiljahteluna suustani. Tämä tuore riista oli aivan nenäni edessä!

Tuomari ei kuitenkaan halunnut arvostella tällä kertaa elävän riistan jäljestämistä vaan halusi palauttaa minut verijäljelle. En ollut moksiskaan, vaan kiisin samalla palavalla innolla takaisin verijäljen pariin. Katkokulmalle tultaessa Emäntää nauratti, kun hänestä näytti kuin minä olisin sinkoillut edes takaisin kieli suusta roikkuen vailla aivoja. Ei hän voinut alun hukastakaan olla kovin pahoillaan, kun näki, kuinka hauskaa minulla oli. Ja tietenkin jäljestämiseen tarvitaan mitä suurimmassa määrin aivoja! Minä tein koko ajan töitä täysillä, mutta minä en vain jaksa kupeksia katkoillakaan. Suunta tarkistetaan muutamalla loikalla ja sitten matka jatkuu taas.

Loppumatka meni sitten jo rauhallisemmalla rutiinilla. Merkkailin muutaman makauksenkin sivumennen ja muuten puksutin jälkiuraa pitkin kuin juna raiteilla. Kulmilla käännyin suoraan ilman mitään tarkastelulenkkejä. Kun saavuimme kaadolle, näytti Emännän mielestä kuin mikron ajastin olisi kilahtanut loppuun. Pysähdyin niille sijoilleni, nuuskin sorkkaa hetken, nostin pääni ja katsoin Emäntää: *bing* olemme saapuneet päämäärään.

Tuomari totesi tämän olleen kokeneen jälkikoiran muutoin tasainen suoritus alun hairahdusta lukuunottamatta. Tulos VOI2 ja 36 pistettä. Ei nyt aivan se, mitä lähdettiin hakemaan, kun ykkösiähän pitäisi saada, jos mielisi vielä arvokisoihin päästä mukaan tänä syksynä, mutta muuten oikein mukava hyvänmielen mejä-koe.

Siihen päättyi myös hyvänmielen mökkilomamme ja palasimme sunnuntai-iltana kotiin.

Moona, Lucy, Ninni ja Roni