Sivut

sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Ronin eläinlääkinnälliset seikkailut

Roni: Tämän kertainen päivityksemme alkaa niinkin varhaisesta tapahtumasta kuin kesäkuun alkupuolelta. Oli aivan tavallinen arki-ilta kaksi päivää imuroinnin jälkeen. (Tällä kertaa imuroinnin mainitseminen on oleellista aikaikkunan rajaamiseksi.) Emäntä käveli makuuhuoneeseen ja tallasi matolla pienen kiven päälle. Hän potkaisi kiven pois matolta ihmetellen, miten voi jo kohta imuroinnin jälkeen olla tämmöinen möhkäle lattialla. Koska niinkin suuren objektin ilmestyminen hämmästytti ja vähän ärsyttikin, niin hän otti kiven käteen todetakseen, ettei kyseessä ollutkaan kivi. Järkytyksekseen hän pitelikin kädessään hammasta! Vähemmälläkin hammaslääketieteellisellä osaamisella pystyi löydöstä heti sanomaan, että kyseessä on koiraeläimen poskihammas. Sellainen pienempi ison poskihampaan takana sijaitseva jauhennin.

Taloudessa asuvien koiraeläinten lisäksi Emännän mieleen putkahti pihalta löytynyt kallo, jonka leukaluuta minulla oli ilo välillä kuljetella pihamaalla. Ehkä minä olisin tuonut leukaluun sisälle huomaamatta ja järsinyt siitä irti hampaan? Satuin olemaan lähin mäyräkoira, joten tutkimukset aloitettiin minun suustani. Irronneen hampaan mysteeri selvisi myös samalla kertaa. Minun suustanihan se hammas oli matolle pudonnut. Ei tarvinnut etsiä kallon paloja tyynyn alta.

Minulle tilanne oli jo tuttu, koska tiesin tasan tarkkaan, että suustani oli irronnut ikävästi heiluva ja kaihertava hammas, mutta Emäntä koki luonnollisesti shokkivaiheen kaikkine epäuskon ja itsesyytösten kerroksineen. Kuinka hän ei ollut huomannut, että hampaani ovat niin kurjassa kunnossa? Milloin se on tippunut? Olenko joutunut kärsimään? Miksen ole ilmentänyt kipua mitenkään? Onko lähdettävä yötä vasten eläinsairaalaan mattonöyhtäinen poskihammas kylmään kääreeseen kiedottuna?

Usein eläinlääketieteessä tunnutaan lähtevän liikkeelle perusasioista. Hengittääkö eläin? Onko eläin tajuissaan? Pystyykö eläin liikkumaan? Pystyykö eläin juomaan, syömään ja käymään tarpeillaan? Koska olin todistettavasti hengissä ja tajuissani, olimme käyneet juuri lenkillä, jonka aikana tarpeiden tekeminen oli onnistunut, olin syönyt kupillisen ruokaa ja hörpännyt vettä päälle ja seisoin siinä iloisesti häntä heiluen, olihan oloni parempi kuin pitkiin aikoihin, kun ärsyttävä hammas oli poissa, niin Emäntä totesi ilman päivystävän eläinlääkärin apua, että eläin on riittävän kunnossa odottaakseen seuraavaan päivään.

Seuraavana päivänä Emäntä soitti eläinlääkärille, joka kysyi juuri nämä asiat. Koska eläimen yleisvointi todettiin hyväksi, varattiin aika hampaiden näyttämiselle vasta seuraavalle viikolle. Emäntä oli työmatkalla, joten heti samalle tai seuraavalle päivälle olisi ollut hankala järjestää kuljetustani lääkäriin. Kesäkuun toisella viikolla kävin siis näyttämässä hammaskalustoani hoitajalle, joka totesi, etteivät muut hampaat heilu, mutta puhdistaminen olisi hyvä tehdä. Koska rally-tokokisat olivat tulossa viikonloppuna, niin hoitoaika varattiin niiden jälkeen, jotta sain vielä osallistua kisoihin. (Doping-varoaika, tiedättehän...)

Viime tiistaina siis matkasin miehekkäästi Emännän käsivarsilla eläinlääkärin vastaanotolle. Olimme vähän myöhässä, kun autosta oli puhjennut rengas alkumatkasta ja jouduimme ajamaan takasin kotiin vaihtamaan autoa, joten Emäntä katsoi yksinkertaisemmaksi vain kantaa minut sisään kuin odottaa, että kasaan itseni ja astelen omin jaloin. Eläinlääkäristä oli hassua, että Emäntä oli säilönyt pieneen minigrip-pussiin kotona irronneen hampaan ja tuonut sen näytille, mutta hän lupasi kirjoittaa minulle eläinlääkärin todistuksen irronneesta hampaasta siltä varalta, että päätyisin joskus vielä koiranäyttelyyn. Siellä täytyy löytyä tarvittaessa selitys puuttuville hampaille, ettei tule hylätyksi. Sitten sain höperryttävän piikin, jonka vaikutusta menimme autoon odottamaan. (Olen vähän sitkeä nukahtaja, kun täytyy olla vieraassa paikassa niin varuillaan, niin tutussa autossa aine pääsee nopeammin vaikuttamaan.) Sitten Emäntä kantoi minut uudelleen sisälle ja jäin eläinlääkärin armoille, kun en voinut enää kuin luoda häneen epäluuloisia katseita kulmieni alta.

Tuntia myöhemmin olin vielä yhtä poskihammasta keveämpi ja hammaskalusto hohti taas valkoisuuttaan. Irronnutta hammasta vastaava hammas toisella puolella oli myös pitänyt poistaa ja näistä on nyt sitten oikein virallinen dokumenttikin. Vastaanotolta poistuin tarmokkaasti omin tassuin, mutta loppupäivä oli vähän pöhnäinen.


Keskiviikkona elo ja olo alkoi normalisoitua, mitä nyt aamuruoka oli vähän pehmeämpää mallia. Olimme Emännän kanssa pihalla puuhastelemassa eli hän kitki kukkapenkkiä, Lucy-neiti makasi kahden metrin päässä varjossa hänen vieressään ja minä olin viiden metrin päässä syreenin varjossa loikoilemassa. Paitsi sen hetken, kun poistuin syreenin toiselle puolelle...

Olin siis pienen hetken poissa Emännän näköpiiristä ja kun hän lähti sisälle juomaan ja kutsui meidät mukaansa, minä tulinkin hänen luokseen kolmella jalalla linkuttaen vasen etutassu kertakaikkiaan sivulle sojottaen. En ontunut jalalla, koska sitä ei saattanut painaa maahan ollenkaan. Emäntä syynäsi tassun ja polkuanturat läpi piikkien tai tikkujen varalta. Ei mitään. Hän kantoi minut sisälle, enkä voinut edelleenkään astua jalalle. En erityisesti aristanut tai nuoleksinut sitä, mutta liikkuminen oli vaikeaa ja vetäydyin vain pöydän alle makaamaan. En ollut juossut, en hyppinyt enkä loikkinut mitenkään, eikä jalassa ollut mitään terävää tököttämässä. Mikä voi saada koiran hetkessä kolmijalkaiseksi ja vetämättömäksi? Ainoa Emännän mieleen juolahtava asia oli käärmeen pisto. Hän tutki turkkiani läpikotaisin ja löysi rinnastani aiheeseen sopivan punaisen pisteen.

Lemmikin omistajan ikuinen dilemma on, soittaako eläinlääkäriin heti, kun epäilee jotain ja mahdollisesti vaivaa ammattilaista turhan takia vai odottaako vähän aikaa varmistuakseen asiasta, mutta on sitten mahdollisesti liian myöhässä. Koska mentiin jo iltapäivän puolta, Emäntä päätti soittaa heti, koska myöhemmin illasta olisi jo vaikeampi saada eläinlääkäriä kiinni ja todennäköisesti päivystävä eläinlääkäri olisi jossain kahdensadan kilometrin päässä navetassa. Eläinlääkäri pyysi meidät näytille saman tien. Niinpä jouduin lekuriin jo kolmannen kerran parin viikon sisällä!

Eläinlääkärin pihalla konkkasin kolmijalkaisena ja Emäntä kantoi minut sisään. Vaa'alla taiteilin myös hankalasti vasenta tassua varoen, jolloin eläinlääkärikin todistettavasti näki minun olevan kipeä. Ensimmäistä kertaa minulle laitettiin kuonokoppa siltä varalta, että käärmen purema olisi kivulloinen. Koska eläinlääkärillä oli juuri vuoro vaihtumassa, niin lopulta minut tutki kaksi eläinlääkäriä ja osittain he katsoivat minua yhdessäkin eli sain todella huolellista hoitoa. Molemmat olivat sitä mieltä, että punainen piste rinnassani ei ole käärmeenpisto, koska se ei ollut yhtään turvoksissa eikä turvotusta tai aristavia paikkoja löytynyt muualtakaan. Toinen lääkäri taivutteli ja paineli minua huolella venähdysten ja murtumien varalta, mutta mitään aristavaa paikkaa ei löytynyt.

Kun minut sitten nostettiin lattialle, koska olimme menossa ulos tarkistamaan liikkumistani, koin ihmeparantumisen! Kaikki vaivani jäivät eläinlääkärin pöydälle ja ulos käveli terve koira neljällä jalalla ja eläinlääkärikin tuli ulos toteamaan, että ravaan hyvin ja varaan seistessä painoni tasaisesti kaikille neljälle jalalle. Ei voi ainakaan moittia kunnallista eläinlääkintää tehottomaksi! Kuulemma heidän klinikallaan ovat ennenkin rammat kävelleet.

Tällaisen ihmeen näkemisen jälkeen olisi voinut kuvitella Emännän olevan vähän onnellisempi maksaessaan eläinlääkärin laskua! Mutta ihmiset ovat tuollaisia... Hän näkee juuri koiransa hämmästyttävän paranemisen alle viidessä minuutissa ja hänen ensimmäinen ajatuksensa on, että tulimme tänne turhaan. Toki hän oli tietenkin iloinen ja helpottunut, ettei kyseessä ollut käärmeen purema eikä esim. edellispäivän kanyylin piston jäljiltä verenmyrkytys tai mikään muukaan vakava asia. Loppupäivän vietimme melko matalalla profiililla, ettei enää sattuisi mitään.


Torstaina löysin aamulenkillä sorkan!

Nimittäin siansorkan! Kyseessä ei ollut siis mikään jäljestykseen liittyvä harjoitus. Emäntä oli ensin melko yllättynyt, kuinka pihatiemme varressa voi olla yhtäkkiä siansorkka, mutta sitten hän muisti, että puolen kilometrin päässä meiltä on sikatila. Jotenkin sen on täytynyt sieltä päätyä meidän tiemme varteen.

Hautasin sorkan puutarhaan myöhempää käyttöä varten.

16 kommenttia:

  1. No ei voi tapahtumaköyhyydestä teidän eloa moittia. Onneksi kaikki selvisi parhain päin. Huhhuh.
    Turvallista ja mukavaa juhannusta sinne! Ihan jännittää mitä kaikkea saamme lukea seuraavassa postauksessanne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Toivottavasti juhannuksesta ei ole ainakaan mitään eläinlääkäreihin liittyvää kerrottavaa.

      Poista
  2. No johan on ollunna seekkaelut! Onneks kuitennii selevisj hommat. Eekä ollunna kiärmekkää asijalla! Hui!
    Mielenkiintonen tappaas tuo siansorkan löötyminen...männöököön nyt jossae sikarukka kolomella jalalla vae mistee se onkaa siihen tipahtanna. Jos on käännä ku Ronin hampaalle etton ihan tietimätä vuan luiskahtanna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä olisikin sattumus, jos sialta olisi huomaamattaan irronnut jalka! :D

      Poista
  3. No huhuh, onpas ollut tapahtumia kerrakseen. Hampaan irtoaminen ja tassuvaiva. Onneksi ei ollut kyynpurema, muuten lääkärilasku olisi ollut todennäköisesti huomattavasti suurempi, ehkä jopa lähes 1000 €? Olikohan tuolla tassua taivuttaneella legurilla maagisia taikavoimia, kun tassu tuli kuntoon pelkästä kosketuksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi hoitovakuutukset, että isommista laskuista saa sitten vakuutusyhtiökin jo osansa maksettavaksi. Tai maksoihan vakuutusyhtiö tästäkin tassun tapauksesta 2,25 euroa takaisin päin. :D Oli ilmeisesti vakuutuskauden ensimmäinen käynti, niin omavastuuosuus oli taas maksettava ensin pois.

      Poista
  4. Jopa on nyt sattunut ja tapahtunut paljon, lyhyessä ajassa. Onneksi asiat on nyt paremmalla tolalla. Onneksi käärme ei iskenyt. Niitä on nimittäin kuulemma taas liikkellä enemmänkin. Liekö helle ajaa ne esiin piiloistaan.

    Parempaa kesäkuun loppua teidän laumalle!

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä saattaa tapahtua useampi asia lyhyessä ajassa ja sitten on taas hitaampaa eloa. Sitä rauhallisempaa vaihetta nyt toivotaan. :)

      Poista
  5. Jopas oli tapahtumia :) . Se on tietysti kiva juttu, ettei tylsäksi käy, mutta toki tulee mieleen muitakin vähän kivampia ja edullisempia ajanviettotapoja :D.
    Olipa kiva juttu kuitenkin, että Ronin tassu toipui noin itsestään - ei tainnut vaivan alkuperä selvitä :) ?

    Täydellisen paikkansa pitävää, että ikinä ei tiedä missä kohtaa sinne lekuriin on lähdettävä. Jännittää, että onko ihan turhaa lähteä ylipäätään vai pitäisikö jo olla siellä :).

    Toivottavasti olette kaikki nyt pysyneet terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kesälomarahoille olisi ilmeisesti ollut hauskempiakin käyttökohteita kuin eläinlääkäri ja autokorjaamo, mutta nytpä on nekin rahat tuhlattu, niin voidaan taas keskittyä kotoilemaan rauhassa ilman ulkomaailman houkutuksia! :)

      Poista
  6. Kyä teil aina sattuu ja tapahtuu, Lucy ja Roni, tai nyt siis enempi Roni. Mut hei, mikä aarre toi siansorkka. Juhuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on täynnä yllätyksiä! :) Sorkka onkin nyt unohtunut vähäksi aikaa. Sekin on iloinen yllätys, kun se taas joku kerta nousee puutarhassa esiin! :)

      Poista
  7. No jopas teillä on sattunut ja tapahtunut. Turvallisempaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti ei enää sattuisi eläinlääkäriä vaativia välikohtauksia...

      Poista
  8. En ole vielä ehtinyt aiheesta kirjoitella, mutta Lumekselle kävi vähän samanlainen jalkavaivakeissi tuossa aiemmin kesällä. Yhtäkkiä vain se oli lähes melkein kolmijalkainen ilman mitään nähtyä syytä ja viikon ajan välillä enemmän välillä vähemmän kipeä, kunnes sitten yks kaks yksi päivä se käveli taas täysin normaalisti eikä se jälkeen ole enää ollut mitään. Onneksi sekä Ronilla että Lumeksella vaiva näkyy olleen ohimenevä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, että Lumeksellakin on ollut jalkavaivaa! Onneksi ei enää. :)

      Poista