Seuraava potilas

Lucy: Tuskin oli Roni saatu kuntoon, kun viikko sitten maanantaina katsoimme Emännän kanssa toisiamme syvälle silmiin, kuten meillä usein on tapana, ja Emäntä huomasi, että minun silmissäni on jotain outoa. Oikea silmä oli normaalin, tumman lammenpinnan näköinen, mutta vasen näytti jotenkin kierolta ja väärältä. 

Tarkempi analyysi osoitti, että vasemmasta silmästä näkyy silmänvalkuainen poikkeavalla tavalla sisänurkasta ja se johtuu siitä, että vilkkuluomi on kiertyneenä rullalle silmän päällä. Ensimmäinen toimenpide oli tietenkin, että Emäntä pesi kätensä huolella ja yritti saada vilkkuluomen sorminensa käännettyä oikein päin. Ei onnistunut.

Tämän jälkeen oli taas Emännän kammoama tuumaustauko eli soittaako eläinlääkärille vai jäädäkö seuraamaan tilannetta. Omaa eläinlääkäriämme on kesätuuraamassa nuori vasta valmistumassa oleva eläinlääkäri ja hänellä ei vielä ollut ehtinyt kertyä kokemusta vilkkuluomen kiertymistä, joten hän kehotti seuraamaan tilannetta, josko luomi palaisi paikalleen. Ei palannut.

Sovimme seuraavana päivänä eli tiistaina tapaamisen eläinlääkärin kanssa keskiviikoksi. Kuten Roninkin ensimmäisen eläinlääkärikäynnin kanssa, niin jostain syystä jälleen auto teki tenän. Tällä kertaa ei mennyt rengas, mutta moottorin merkkivalo syttyi palamaan, eikä moottori käynyt oikein kunnolla, joten Emäntä ei uskaltanut ajaa autolla. Niin karvasta kuin se olikin tajuta, niin täältä uudesta kodista ei enää niin vain kävellä paikkoihin. Ei auttanut kuin perua lääkäriaika, koska mitään keinoa päästä ajoissa paikalle ei ollut.

Torstaina juhannus alkoi jo painaa päälle. Silmä ei erityisemmin vaivannut minua eli en kaivellut sitä, eikä se erittänyt juurikaan mitään. Se vain lähinnä näytti Emännästä oudolta. Niinpä hän oli jo vähän siirtämässä koko hoitoa seuraavalle viikolle, mutta Mestari piti puoliani ja sanoi, että pitäähän silmä saada kuntoon. Olimme lähdössä juhannukseksi Moonan ja Ninnin luo, joten Mestari ehdotti, että etsisimme eläinlääkärin sieltä päin. Sieltä vastasi kokenut eläinlääkäri, jonka vaihtoehdot olivat heti tunnin päästä tai seuraavan viikon maanantaina. Hän myös sanoi, että vilkkuluomi täytyisi poistaa kirurgisesti, koska se oli ollut rullalla jo niin kauan, ettei todennäköisesti kestäisi enää paikallaan. Emäntä oli hieman järkyttynyt, kun ei tajunnut, että kyseessä on näin vakava asia, johon olisikin pitänyt heti saada apua. Tunnissa emme olisi mitenkään ehtineet, joten vähän nieleksien hän varasi leikkausajan maanantaiksi. Kirurgian karmivuutta lisäsi hänen mielessään se, että minut pitäisi taas rauhoittaa sydänvikoineni ja tämä lääkäri ei edes tuntenut minua ennestään.

Emäntä ja Mestari keskustelivat asiasta ja Mestari kehotti vielä soittamaan paikalliselle eläinlääkärille, vaikka sinne vähän ajamista toiseen suuntaan kertyikin. Sieltä saimmekin iltapäiväksi vielä ajan torstaille. Mestarin työauto palveli meitä taas eläintenkuljetusautona ja pääsimme perille asti.

Juhannus painoi päälle ja joku vielä huono-onnisempi oli joutunut tulemaan päivystyspotilaana eläinlääkäriin kesken päivän, joten meidänkin aikamme oli puolisen tuntia myöhässä. Kuitenkin tämän kesätuuraajaeläinlääkärin kunniaksi on sanottava, että hän jaksoi hienosti vielä paneutua minunkin silmäni tilanteeseen, ja vaikka kaikki muut lähtivät jo juhannuksen viettoon, hän teki huolellisesti kaikki testit ja hoitotoimenpiteet loppuun asti ja seurasi vielä vähän aikaa luomen takaisin kääntämisen jälkeenkin, että jäähän se paikalleen.

Kiitos, kiitos. Kyllä se vilkkuluomi nyt jo välttää. Eikös mekin joudeta tästä lähtemään juhannuksen viettoon?

Emäntä pelkäsi koko kotimatkan hiekkatietä ajaessaan, että jos kuoppainen tie saa luomen taas lurpsahtamaan rullalle, mutta kyllä se pysyi paikallaan kotiin asti. Ja on kestänyt siitä lähtien! Emäntä perui maanantain leikkausajan ja tänään hän laittoi kiitosviestin minua hoitaneelle eläinlääkärille. Hän ajatteli, että koska kyseessä oli lääkärin ensimmäinen vilkkuluomitapaus, niin hänen olisi kokemuksen vuoksi hyvä kuulla, että hänen antamansa hoito oli oikeaa ja luomi on pysynyt kunnossa.

Juhannusta oli mukava viettää, kun silmää ei kaihertanut, vaan kaikki osat olivat paikallaan. Silmätippoja tosin täytyi tiputella tuon tuostakin, mutta siitä sain aina jotain herkkupalkkaa, niin menihän se nyt siinä sitten.

Pertti-kukko kanarouvineen on saapunut taas kesämökilleen Moonan ja Ninnin pihapiiriin.

Ihan mahdotonta paahdetta ei onneksi enää juhannuksena ollut, mutta ihan tarpeeksi lämmin kuitenkin!

Roni oli koko juhannuksen innokkain uimari mökillä. Kotiin palattuamme Emäntä ihmetteli, onko Roni jotenkin taas kipeä, kun se istui vähän apaattisena pihalla eikä oikein totellut käskyjä, mutta ilmeisesti Roni olikin vain niin lopen uupunut, etteivät sen aivot oikein enää käsitelleet käskyjä. Minä sentään ymmärsin välillä huilata, mutta Roni hääräsi aina laiturilla, vedessä tai SUP-laudalla, kun joku ihminenkin oli siellä ja kyllähän joku melkein koko ajan oli tulossa tai menossa uimaan. Kunnon yöunet kotona omassa sängyssä auttoivat, ja seuraavana päivänä Roni oli taas latautunut täyteen.

Lucy ja Moona

Minun ja Moonan väleihin on hiipinyt viime aikoina vähän jäykkyyttä. Moonakin on nyt 3-vuotiaana aikuinen koira ja hänellä on melko vahva johtajuusvietti. Ninni on jääräpäinen diplomaatti, joka rauhan säilymiseksi antaa Moonan luulla olevansa johtaja omassa laumassa, vaikkei Ninnikään ihan kaikessa anna Moonalle periksi. Roni taas antaa Moonalle kaikessa periksi. (Roni siis antaa kaikessa meille kaikille nartuille periksi... hän on sillä tavalla nössö. Tai siis herrasmies.) Minä sen sijaan en voi sietää nenilleni hyppimistä, koska olen Queen Lucy, Suuri Johtaja, laumanvanhin ja muutenkin maailman tärkein koira. En nyt erityisesti toivo kahinaa ja yhteenottoja (osittain siksi, etten ole aivan varma, pärjäisinkö sittenkään nuorelle, ketterälle Moonalle fyysisesti, kun on tätä koko eroa, selkävaivaa, sydävaivaa... tiedättehän...), mutta senttiäkään en anna periksi. Yleensä Moona kyllä väistää, kun murahdan hänelle tai jäykistyn häntä tuijottamaan, mutta joskus hän on vähän urahtanut takaisin ja on siinä välillä jo täytynyt vähän hampaitakin näyttää. Mokomakin nousukas. Ihmiset ovat kuitenkin aina pitäneet minun puoliani. Hekin ovat sitä mieltä, että laumamme voi paremmin, kun minä olen johdossa tyynen rauhallisella olemuksellani. 

Lucy, Ninni ja Roni

Juhannuspäivänä eli lauantaina oli sen verran maltillisempi lämpötila, että pääsimme pitkästä aikaa lenkille. Ninni väitti, että tämä tie oli tehty metsään heitä varten, mutta vähän epäilen...

Lopuksi vähän terveisiä puutarhasta:

Yllätykseksi tämä aluksi tuntematon pensas röyhähti kukkimaan juhannuksena.

Kyseessä on ilmeisesti loistojasmike eli tähtisilmä. Kukat tuoksuvat todella makeille.

Emäntä on jättänyt "Pelasta pörriäinen" -hengessä keto- ja niittyalueita tontillemme (ei siis tokikaan laiskuudesta johtuen, niin kuin äkkiä voisi luulla...) ja ilmeisesti pihamme on jonkinlainen kukkiva keidas metsien ja viljelysalueiden keskellä, koska pihallamme lentelee valtavasti perhosia. Osa on sellaisia, ettei Emäntä ole koskaan ennen edes nähnyt sellaisia.

Tämä on ilmeisesti tummapapurikko.

Häiveperhonen 

(Tämä oli niin valtavan kokoinen, että minunkin piti ihan nousta ikkunalautaa vasten katsomaan, mikä ihme siinä aukoo siipiään.)