keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

500. päivitys: Toivon kipinä


 Roni: Lucy-neiti?

Lucy: Niin?


Roni: Luuletko, että mäyräkoirilla on suojelusenkeleitä?

Lucy: Uskoisin niin.

Roni: Minäkin uskon. Kuinka muuten olisi mahdollista, että sinä olet taas kerran saanut mahdollisuuden tarttua elämän syrjästä kiinni. Sinun suojelusenkelisi tuntuu paiskovan hommia välillä ihan hiki hatussa...


Sinä olet 9,5 vuotesi aikana sairastanut kaksi veriripulia, jotka veivät sinut tiputukseen, saanut mäyräkoirahalvauksen kolmesti, kaksi vuotta sitten sydänlääkityksen aloitus johti 10 vuorokauden oksenteluun ja viime vuonna olit menettää toisen vilkkuluomesi silmästä, jollei aivan ihana työlleen omistautunut kesätuuraajakandi olisi hoitanut sinua niin huolellisesti, vaikka olit pitkän päivän viimeinen potilas juuri ennen juhannusvapaiden alkua. (Emäntä on vieläkin vaikuttunut, että tuo eläinlääkäriksi opiskeleva nuori ihminen malttoi tehdä kaikki mahdolliset varmistuksen varmistukset, vaikka niihin kului aikaa ja ihan taatusti lääkäriäkin jo poltteli vapaille pääseminen. Puhumattakaan siitä, että kyseessä oli hänen ensimmäinen vilkkuluomikeissinsä ja hän hoiti sen homman satasella maaliin! Emäntä laittoi hänelle kyllä juhannuksen jälkeen kiitosviestinkin ja kertoi, että luomi on kestänyt paikallaan, koska hän ajatteli, että opiskelijan olisi hyvä saada palautetta hoitonsa onnistumisesta.)

Ja nytkö sinulle siis löytyi taas joku apukeino?


Lucy: Niin kävin siis eilen vihdoin omalla sydänspesialistieläinlääkärilläni ja sydänultrassa varmistui, että laajentumaanhan se sydän on lähtenyt. Siitä johtuu, että hengitystiheys on koko ajan korkealla (yli normaalin rajan eli 30 krt/min, välillä jopa 60 krt/min), ruoka ei maistu ja olo on voimaton. Tämän Emäntäkin saattoi jo arvata ja siksi hän pelkäsi, että nyt se on menoa.


Lääkärireissun jälkeen olin muutaman tunnin kylässä Maisulassa, että Emäntä sai hoidettua kaupunkiasioita ja minun ei tarvinnut olla kuumassa autossa.
Takaisin tullessa Emäntää odotti näky, jossa Maisu-kissa lepäili rennosti puutarhakeinussa ja minä hänen allaan maassa keinun varjossa.

Kävi kuitenkin ilmi, että minulla jo pari vuotta käytössä olleen sydämen sykettä voimistavan lääkkeen ja ennen juhannusta aloitetun nesteenpoistolääkkeen lisäksi onkin vielä kolmas lääke, jolla sydäntä voidaan yrittää auttaa. Tämä kolmas lääke alentaa verenpainetta, jolloin sydämen olisi helpompi pumpata verta eteenpäin. Terveeksihän tästä sairaudesta ei koskaan tule, mutta jos olo helpottuisi sen verran, että elämä olisi vielä elämisen arvoista.


Mikään nopea apu tämä uusi lääke ei ole, että ihan yhtä tukalalta on tuntunut olo tänään, mutta viikossa parissa pitäisi vaikutuksen alkaa näkyä, jos lääke tehoaa.

Roni: Toivottavasti tehoaa! Minä ainakin haluaisin pitää sinut täällä vielä piiiitkään!

14 kommenttia:

  1. Voe että sammoo toevottas myöhhii ku Roni...että liäke tehhoes ja sinä vielä pitkään sielä oesin perreen ilona ja meelle kertoelemassa juttuja! <3
    Seon vissiin meellä koerilla sama ku immeesillä joehenki saeraaksiin hoejjossa. Tuommosijahan sitä immeesillehhii miärättään ku sama vaeva tulloo! Kylläpä on viisas liäkärj sielä ku on hoksanna uuvven liäkkeen. Hieno homma :) Myö tiälä pietään tassut ja varpaat ja peokalot pystyssä että liäke aattaa. <3 Tämmösija sannaelj Iivari. Tämä plokkerj tuas väettää että oon joku anonyymi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari! (Onpa tosiaan outoa, ettei Blogger anna enää valtakunnan ykkös filosofin kommentoida omalla nimellään!)

      Ilmeisesti koirien ja ihmisten hoidossa on paljon samoja piirteitä. Siihen me täällä myös luotetaan, että jos muutkin koirat ja ihmiset ovat tästä hoidosta saaneet apua, niin miksei Lucykin. Sellainen "tässä sitä vain elellään" -huolettomuus on kyllä nyt ohi ja jokainen päivä tuntuu lahjalta. Olemme iloisia ja kiitollisia jokaisesta yhteisestä hetkestä. :)

      Poista
    2. Voi ihana Lucy-neiti! Täällä on kaikki peukut ja varmuuden vuoksi varpaatkin tanassa puolestasi, jotta lääke alkaisi pian toimia tehokkaasti. Párek sanoo, että tietenkin sinulla on suojelusenkeli, mahdollisesti useampikin. Ilmat tuntuu viilenevän, ja sehän helpottaa oloa. Oleillaan rauhallisesti ja jätetään riehaamiset nuoremmille. Haleja ja hyvää oloa sinne kaikille.

      Poista
    3. Kiitos Parek! Ihan niin kuin tänään olisi pirteämpi päivä, mutta voi johtua vielä juurikin tuosta viileästä ilmasta. Rauhakseltaan on täällä tassuteltu. Mitä nyt tuttujen vierailut pitää huomioida edelleen iloisella hännän huiskutuksella. :)

      Poista
  2. Voi miten hienoa, että vielä löytyi keino saada tilannetta helpotettua. Lääketiede on ihmeellistä. Toivotaan, että lääke auttaisi toivotusti ja yhteinen taipaleenne pääseekin jatkumaan pelättyä pitemmälti.
    Meidän muori on vasta 10 ja risat, ja lappalaiset on yleensä pitkäikäisiä nekin, mutta väistämättä kello tikittää ja kauhulla ajattelen noita aikoja, joita sinä jo joudut miettimään. Täällä ollaan hengessä mukana joka käänteessä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin alle 10-vuotiasta koiraa ei osaa mieltää vanhaksi, koska ensimmäinen perheen koira oli tosiaan lappalainen joka eli 17,5-vuotiaaksi, mutta tietenkin koirat vanhenevat yksilölliseen tahtiinsa. Se lisää omassa mielessä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, ettei tämä nyt vielä voi loppua. Mutta jospa tästäkin vielä sinniteltäisiin eteenpäin... :)

      Poista
  3. Luin noita aikaisempia kirjoituksiasi kyyneleet silmissä. Osaan niin hyvin samaistua tuohon tilanteeseen, kun on valtava huoli, murhe ja suru koirakaverista, joka ei ole kunnossa. Niin monet kerrat on minunkin kasvoilta nuoltu räkää ja kyyneliä.

    Mutta onpa valtavan hienoa, että nyt tilanne on taas parempi. Toivomme kovasti Hipun ja Mytön kanssa Lucy-neidille vielä paaaaljon päiviä ja yhteisiä hetkiä teidän kanssanne. Voi hyvin, Lucy ja tsemppiä sekä voimia laumanne kaksijalkaisille.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monia toisten kokemuksia on tullut kelailtua mielessä läpi, kuten teidänkin Typyn traaginen kohtalo ja olen vain ihmetellyt, kuinka muut ovat sellaisista menetyksistä päässeet eteenpäin. Jonakin päivänä se tietenkin on edessä, mutta pieni toivo on taas, että jospa sitä päivää saisi edes piirun verran työnnettyä kauemmas. (Sen myös huomasin, että lähes kaikki pidempään koiran omistaneet tutut ovat jostakin vaikeasta menetyksestä selvinneet, että ehkä sitä sitten ajan kanssa itsekin selviäisi...)

      Poista
  4. Rakas Lucy-neiti, varmalla ne lääkkeet auttaa, ihan varmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikon verran on kokeiltu uutta lääkitystä, eikä olo ainakaan huonommaksi ole sentään mennyt. Ehkä jopa parempaan päin...

      Poista
  5. Hienoa kuulla, että Lucy-neidin vointi on jo parantunut! Toivottavasti lääkkeet tehoavat pitkän aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tehoavat! Alku on ollut lupaava, vaikka vähän ongelmiakin on ollut.

      Poista
  6. Kaikenlaisista syistä johtuen blogien seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Luettavana olikin nyt sitten mäyräkohtaamisestanne alkaen vähän kurjempiin uutisiin. Mutta onneksi nyt Lucyn tilanne on kohentunut, siitä helpotuksen iso huokaus.

    Monikin on kehottanut minua ottamaan uuden pennun viime syksyn jälkeen. En vaan pysty siihen kaikkeen mahdolliseen huoleen ja murheeseen, mitä se saattaa tuoda tullessaan. Karvakaverin kaipuu on kova, mutta korvikkeeksi nauran (onneksi jo naurattaa) mäyräkoiravideoille ja muiden blogikoirien päähänpistoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen varmasti itse huomaa, kun tai jos joskus on valmis uudelle koiralle. :)

      Täälläkin välillä on käynyt mielessä, että pitikö ottaa koira ja vielä kaksi, kun sitten joutuu kestämään luopumisen tuskan ja kaiken muun huolen, mutta sitten toisaalta tuntuu, että kyllä tässä kuitenkin on plussalle jäänyt. Yhtenä päivänä kuollaan, mutta kaikkina muina on eletty! <3

      Poista