Sydänsairaan arkea

Lucy: Täällä ollaan edelleen! Edellisen päivityksen jälkeen on mennyt välillä paremmin ja välillä huonommin. Oli sovittu, että viikko uuden lääkkeen aloittamisen jälkeen Emäntä laittaa eläinlääkärille sähköpostia. Hän on ahkerasti mitannut hengitystiheyttäni ja kyllähän se vihdoin laski sinne alle 30 kertaan/minuutti, ainakin toisinaan. Ainoastaan suuri annos nesteenpoistolääkettä oli vähän tuskastuttava, kun jouduin juomaan valtavasti sen kuivattavan vaikutuksen vuoksi ja tiedätte, että kaikki mikä menee sisään, tulee myös ulos!

Kolme tuntia tuon toiveikkaan sähköpostin jälkeen sain maanisen pissatuskohtauksen. (Tämä tapahtui viikko sitten keskiviikkona.) Tein ensin yhden pissan. Sitten toisen. Ja seuraavan puolen tunnin ajan kyykistyin n. 50 kertaa. Emäntä kantoi minut välillä sisälle, mutta jatkoin kyykkimistä sisällä ja pyrin hädissäni takaisin ulos, kun en olisi halunnut pissailla sisälle. (Ei minusta tosin enää mitään tullut ulos.) Hätäisen päivystyseläinlääkäripuhelun aikana rauhotuin lopulta makaamaan. Myöhemmin illalla join vähän ja kävin normaalisti asioillani. Vain yksi pissa ja takaisin sisälle.

Seuraavana aamuna ajettiin kuitenkin tapaamaan omaa lääkäriämme. (Hän oli tuskin ehtinyt lukea sähköpostia aamulla, kun jo istuimme klinikalla taas...) Ei löytynyt onneksi virtsakiviä eikä virtsatulehdusta. Veriarvot tulivat samalla tsekatuksi ja niiden perusteella todettiin, että nesteenpoistolääkitystä on vähennettävä. (Ensimmäistä kertaa elämäni aikana vuoden enimmäisvakuutuskorvaussumma tuli täyteen tällä viimeisimmällä reissulla!)

Vaikka aika sairas olenkin, niin en vielä niin sairas, etteikö pää nousisi, kun jääkaapista otetaan nakkipaketti...

Dosetissa alkaa olla jo ihan komea kokoelma pillereitä päivää kohti.

Viikonloppuna meillä kävi vieraita. Niin rakkaita ja ihania kuin vieraat olivatkin, niin se tuli huomattua, että tavallisesta poikkeava ohjelma oli minulle aika raskas, vaikka lääke- ja ruoka-ajoista pyrittiinkin pitämään kiinni ihmisten tullessa ja mennessä omissa menoissaan. Yhtenä päivänä nappasin siis taas vähän enemmän nesteenpoistolääkettä, kun Emännästä tuntui, että hengitykseni rohisee. Eläinlääkäri kehotti seuraamaan hengitystä ja annostelemaan lääkettä sen mukaan. Muut lääkkeet menevät samalla annoksella koko ajan.

Hippu ja Roni kävivät pienellä kävelyllä

Roni on aivan tavattoman ihastunut Hippuun vuodesta toiseen...

Meillä on Hipun kanssa käytännöllisemmät välit: pari nuuhkaisua ja hännän heilautusta kertoo oleellisimman vuoden kuulumisista.

Sunnuntain huilimisen jälkeen olin eilen jo taas pirteämpi. Kävin vähän tallustelemassa pihatiellä ja illalla metsästin koppakuoriaisia pihanurmikosta. (Emäntä tietysti keskeytti senkin, kun hän pelkäsi, ettei olisi hyväksi syödä koppiksia.) Tänään lipsahdin vahingossa kerjäämään ruokaa liian innokkaasti ja sain raa'an jauhelihan sijaan lihapateeta kuppiini. Yritin ensin mököttää väärästä ruuasta, mutten osannut tehdä sitä riittävän vakuuttavasti ja lopulta tulin syöneeksi pateet ja lopuksi ryöstin Ronin kuivanappulat. Toivottavasti tämä ei ole raakaruokailuni loppu. Olen todella taidokkaasti saanut itseni siirrettyä pelkästään raakaruualle enkä haluaisi luopua saavutetusta edusta...

Kilon jauhelihaköntti pakastettavana kuudeksi päiväannokseksi.

Sellainen epämiellyttävä asia tähän sairastamiseen tai lähinnä lääkitykseen liittyy, että joudun nykyisin säännöllisesti pissaamaan sisälle. En mitenkään pysty enää pidättelemään koko yötä tai päivällä yli neljää tuntia, jos ihmiset ovat poissa. Meillä on kuitenkin diili, että voin käydä työhuoneen räsymatolla hädän hetkellä ja Emäntä sitten siivoaa ja kuivaa lattian. Emäntä oli aluksi huolissaan, kuinka häpeissäni minä olisin näistä toistuvista vahingoista, mutta olen sopeutuvainen koira, kuten on ennenkin huomattu. Saa nähdä, jääkö tämä nyt pysyväksi tavaksi, vai onko ohimenevää, mutta nyt mennään näin.

Vihdoinkin saan valita oman suunnan ja vauhdin!