Maanantain iltalenkki

Paremmalla Mestarilla olikin meille tänään iltalenkkiylläri. Normaalin kylällä köpöttelyn sijaan mentiinkin autolla Börjen ja Snoopyn tiluksille ja metsästysmaille. Börje oltiin tavattu vain kerran aikaisemmin koirapuistossa ja ensin piti vähän haukkua aidan puolin ja toisin. Tai lähinnä Musta alamainen haukkui. Minä en niin näihin mahtailuihin viitsi osallistua. Ja sitten tutustuttiin vähän pihalla.

Snoopyn kanssa leikki sujui heti entiseen malliin, mutta Börje-herra yritti vähän urista minulle. Niin kuin minä nyt olisin häntä jotenkin rohjennut uhata. Lucy-neitiin hän sen sijaan ihastui lenkin aikana ja Lucy-neidin ilme oli kyllä hupaisa. Hän yritti olla niin kohtelias, että vain väisti ja kurtisti naamaansa, mutta eihän Börje ollut sellaisesta moksiskaan. Pihassahan sinä jouduit jo Lucy-neiti vähän ärähtämään hänelle.

Niin no ei minua haittaa, jos vieressä kulkee, mutta kirsu pepussa on ärsyttävä kulkea. Snoopy sen sijaan olikin ihan mukava pikkuneiti ja lenkin jälkeen minäkin vähän antauduin leikkiin hänen kanssaan.

Minä mylläsin hänen kanssaan täysin estoitta. Kiskoimme yhdessä puruluutakin. Jostain syystä kuitenkin meidät mäykyt laitettiin sisältä takaisin ulos hyvin nopeasti keskenämme. Minä epäilen, että se johtui siitä, että Lucy-neiti rähähti kaikille pöydän alla.

No saattoi siinä edesauttaa sekin, että sinä aloit käydä niin kuumana, että hypit Snoopyn selkään kieli ulkona.
   Joka tapauksessa oli kiva iltalenkki ja hauskaa vaihtelua käydä välillä kuljeskelemassa muissa metsissä, kun nämä omat nurkat alkavat olla aika läpi kolutut. Ja russelit ovat mukavankokoisia kavereita. Heidän seurassaan ei tarvitse pelätä litsautumista.

Verijälkiharjoitukset vihdoinkin!

Parempi Mestari vei meidät tänään verijäljille. Jo oli aikakin.
     Ensin tutustuttiin poniin ja lampaisiin, sitten odotettiin autossa ikuisuus ja kun sitten vihdoin päästiin autosta metsätien laidassa, yritettiin  riuhtoa itsemme väkisin hihnoissa metsään. Musta alamainen vinkui taukoamatta.

Meitä ei tarvitse kahta kertaa jäljelle käskeä. Eikä oikeastaan yhtäkään. Me kyllä tiedetään, mitä tapahtuu.
     Minä sain mennä ensimmäisenä ja kuulin, kuinka Lucy-neiti ulisi autossa turhautuneena! Parempi Mestari ei yhtään meinaa pysyä minun vauhdissani. Hän aina hidastelee minua narusta. Ensin tosin meninkin vähän jäljeltä sivuun, kun olin niin innoissani, mutta kyllä minä sitten taas ihan itse löysin takaisin jäljelle. Kulmissa tein pikku tarkistukset, mutta vauhdilla jatkoin aina eteenpäin. Olen kuulemma vähän liiankin vauhdikas. Edes suo ja korkeat suopursut eivät minua pidätelleet. Loikin vain menemään ja ihan liian pian löysin sorkan. Sitten se hauskuus oli taas ohi.

Lopulta minäkin pääsin jäljestämään. Häntäni alkoi auttamatta vipattaa, kun minulle laitettiin jäljestyspanta ja -liina. Jälki ei ollut kovin vanha, joten oli helppoa hyppelehtiä menemään kuivalla kankaalla. Minä en viitsi niin tavattomasti riuhtoa menemään (enää), vaan haluan nautiskella menosta ja olla varma jäljen sijainnista. Muutaman kerran jouduin vähän sivuun, mutta löysin takaisin jäljelle helposti. Kulmissa vähän pysähdyin nuuhkimaan ja sitten taas jatkoin matkaa. Loppupuolella oli tie, jonka ylitys oli helppo ja vähän suota ja korkeaa varvikkoa, josta en kovin paljoa pidä, mutta en antanut kuitenkaan periksi. Sorkkakin löytyi ja nuoleskelin sitä vähän, mutta Parempi Mestari saa sen aina kantaa metsästä pois, kun hän sen sinne on kerran hukannutkin.
    Minustakin näitä jäljestysharjoituksia voisi olla useammin. Se on niin kivaa ja sen jälkeen tuntuu niin hyvältä, kun sitten pääsee kotiin ja saa kölliä sohvalla ja mieli on jotenkin niin rauhallinen.

Jaaha. Minusta ei sitten edes ollut kuvaa tältä päivältä. Niinpä tietysti. Ja tämäkin on lavastettu auton vieressä.

Kuinka sinusta olisi mitään kuvaa ehtinyt ottaakaan, kun melkein riuhdoit jälkiliinankin Paremman Mestarin käsistä...

Ystävykset

Lucy-neiti?

Mmm?

Ollaanko aina ystäviä?

No ollaan vaan.

Torstaitouhuja ja vähän muutakin

Olen joutunut kinkkiseen tilanteeseen. Emännällä oli yksi puruluurengas. Tämä oli kuulemma synttäri- ja nimipäivälahja Roosan emännältä minulle. Puruluurengas on kiinnostava ja herkullinen, mutta yleensä kaikki kiinnostava ja herkullinen kuuluu automaattisesti Lucy-neidille. Jos kiinnostavia ja herkullisia juttuja on kaksi, Lucy-neiti istuu toisen päällä samalla, kun syö toista. Jos kiinnostavia ja herkullisia juttuja on kolme, saatan  onnistua varastamaan yhden ja kuljettamaan sen salaiseen määränpäähän, jossa voin käydä myöhemmin sitä yksin nautiskelemassa. Mutta puruluurenkaita on yksi. Olen kokeeksi kuljettanut sitä muutaman kerran ympäri asuntoa onnistuneesti, mutta jos syvennyn sen pariin, epäilen, että Lucy-neiti hermostuu ja vie sen minulta. En tiedä, kuinka toimia.

Olen saanut pari viikkoa tehostettua käytöskoulutusta ulko-ovesta kulkemisesta. Aikaisemmin minä menin aina ensimmäisenä ulko-ovesta ja luulin, että tehtäväni on turvata alue, että Emäntä ja Lucy-neiti uskaltavat tulla ovesta. Niinpä aina ulos mennessäni haukuin ensin, jotta näkyvissä tai näkymättömissä olevat vaaralliset tyypit lähtisivät karkuun. Emäntä aina jupisi ja nyki hihnaani, mutta en sitä niin tarkemmin ajatellut, että mitä hän tarkoitti.
   Nyt kävi kuitenkin ilmi, että syy, miksi olen aina mennyt ulos ensimmäisenä, ei ollutkaan se, että Emäntää olisi pelottanut, vaan se, että Lucy-neitiä täytyy aina odottaa niin kauan, kun hän köntystelee hitaasti portaita.

Hei! Enkä köntystele! Minä venyttelen ennen portaiden laskeutumista, etteivät paikat venähdä! Ja yläkerran tuuletusparvekkeen ovenraosta on hyvä tarkistaa säätila ja matkalla on mukava kuulostella naapuriasuntojen asukkaiden ääniä.

No joka tapauksessa sinä tulet aina viimeisenä ja Emäntä pelkää, että minä pissin käytävään ennen kuin sinä olet tullut alas asti. Niinpä nykyisin jätämme sinut sisälle köntystelemään, että minä pääsen ensi pissalle.

Hyvä on. Olen alhaalla. Minut voi päästää nyt ulos.

Mutta nykyisin vain Emäntä meneekin ensin ulos, tarkastaa tilanteen ja käskee minut ulos vasta, kun on turvallista. Tämä on ihan mukava järjestely, eikä minun ole tarvinnut haukkua ulkona kahteen viikkoon. Harmi, että tämän väärinkäsityksen selvittämiseen meni melkein vuosi. 

Tänään tavattiin sattumalta paljon kavereita! Ensin lenkkeiltiin Doris-neidin kanssa ja kun olimme koirapuistossa, sinne tulivatkin Jade ja Nemi. Nemi on se hemaiseva bullterrierinarttu, jonka kanssa kävimme mätsäreissä jokin aika sitten. 

Minä juoksentelin vähän toisten kanssa, kun taas Lucy-neiti istuskeli omassa rauhassaan.

Illalla Emäntä leikkasi meiltä kynnet ja harjasi meidät. Kummankin korvien taakse oli ehtinyt syntyä rastat. Sitten leikittiin vähän, tehtiin temppuja ja iltaruuan jälkeen käytiin vielä pienellä kävelyllä.

Varjoselfie. Arvaa, kuka kukin on!

Paikkoja ja tapaamisia

Tässä on taas tapahtunut monta juttua, eikä olla kiireessä ehditty kaikesta kertoa. Emäntä on myös unohtanut läppärin kannen kiinni ja sitä on niin hankala avata tassuilla, joten on täytynyt odottaa, että hänellä olisi aikaa auttaa peukaloineen.

Viime viikolla nähtiin mm. pitkästä aikaa melko uutta kaveriamme Snoopya. Hän on todella pirtsakka pikkutyttö ja koirapuistossa hän suorastaan lennähti kimppuumme.

Niin tai lähinnä minun kimppuuni. Melkein tunti siinä vierähtikin äkkiseltään hänen kanssaan painiskellessa.

Koirapuiston jälkeen käveltiin sitten jonkin talon pihaan, jossa yhtäkkiä luoksemme juoksi lauma lampaita. Possuihin olemme jo aika tottuneita, mutta lampaat olivat aivan uusi juttu.

Kun ne menivät poispäin, teki mieli mennä niiden perässä, mutta kun ne kääntyivät kohti, halutti perääntyä ja haukkua. Hyvää kakkaa he olivat kuitenkin papanoineet jälkeensä. Heinäistä, kuten jäniksillä ja rusakoilla, mutta eri tavalla aromaattista.

Ja karkeampi rakeista! Itse ehkä pidän enemmän helpommin nieltävästä jäniksen/rusakon tuotoksesta, mutta oli toki mukavaa vaihtelua maistella myös lampaiden jätöksiä.
   Herkkuhetken jälkeen pakkauduttiin autoon ja ajettiin jonnekin metsään. Siellä kiivettiin mäelle katselemaan maisemia. Mäellä oli jylhä nimi: Pirunkirkonvuori.

Viikonloppua vietettiin jälleen Roosa-tädin ja Ninni Nöpönenän luona ja mökillä. Yritettiin haastatella Roosa-tätiä siitä, miten Ninnin kanssa on mennyt:

Millaista täällä nyt on ollut, kun sinulla on tuo pentu seuranasi?

---

Niin voit kirjoittaa siihen.

TÄHÄNKÖ? EN MINÄ TIIÄ. KIRJOTA SINÄ KUN OSSAAT.

Ihan hyvin se menee, kerro vaan.

ONKO TÄMÄ JO PÄÄLLÄ?

Joo koko ajan tallentuu.

AHA. NO MITÄS MIUN PITÄS TÄHÄN SANNOO?

No, millasta on ollut nyt, kun olet laumanjohtaja?

JAA. NO TÄSSÄHÄN TÄMÄ. PIHALLA OLLAAN. JA SISÄLLÄ. KÄYVÄÄN LENKILLÄ. SYYVVÄÄN. IHAN TAVALLISTA. TAI LAITA SIIHEN MITÄ LAITAT. EMMINÄ NÄISTÄ YMMÄRRÄ. TUOLLA TUNTUU TAAS KETTU PEUHAAVAN PELLOSSA. PITTÄÄ MENNÄ SITÄ KAHTOMAAN JA HAUKKUMAAN.

Lauantaina ja sunnuntaina olikin paljon ihmisiä kumpanakin päivänä käymässä. Musta alamainen oli sitä mieltä, että ne olivat paikalla hänen syntymäpäivänsä vuoksi.

No mitä. Minulla oli vasta synttärit ja niitä ei sinä oikeana päivänä juhlittu kunnolla, niin nämä olivat varmasti nyt ne juhlat. Ja minä sain synttärilahjan Roosan emännältä!

Minun mielestäni sankari oli kuitenkin Emäntä, koska hän sai leikata ensimmäisenä kakkua, mutta en voi olla aivan varma.

Aamu-usvaa

Lauantaina oltiin mökillä ja saunottiin. Sunnuntaina oltiin Roosan ja Ninnin luona ja juostiin tarhassa.

Sinä juoksit. Minä pysyttelin mieluummin kuivana, koska silloin sain olla koko ajan sisällä ja sain paljon rapsutuksia ja pääsin syleihin.

Minä noudin palloa Aki-herran ja Remun kanssa. Tai Aki-herra sen yleensä sai. Me junnut juostiin vain perässä. Ja sitten Aki-herra pitikin palloa suussaan seuraavat kaksi tuntia. Hän on pahempi hamstraaja kuin Lucy-neiti.

Mitä minä olen muka hamstrannut?!

Tänäänkin makasit kahden puruluun päällä vain, etten minä saisi niitä!

Ei sinun aina kaikkia puruluita tarvitse saada. Vatsasi menee vain sekaisin.

Juhlahumun uuvuttama Roni

Roosa-täti vartiopaikallaan

Päivä sujui mukavasti ja ilman kähinöitä, vaikka meitä olikin kuusi koiraa paikalla. Kun Aki-herran emäntä antoi meille herkkuja, istuimme kaikki kuusi rivissä odottamassa.

Lopuksi vielä yllättävä taidelöytö, ehkä hieman tuntemattomampi taideaarre: "Taistelevat mäykyt" (2015).

Ronin synttärit

"Paa daa nyt kaikki rummut soikoon! Paa daa daa daa da daa..."

Tadaa! Roni 1 vuotta!

Tänään on siis meikä pojan 1-vuotissynttärit. Ilmeisesti. Aamulla saatiin aamupalaksi härkärisottoa, Mestari oli kotona koko päivän meidän kanssa, sen jälkeen Parempi Mestari vei meidät koirapuistoon Doriksen kanssa, iltaruuaksi oli taas härkärisottoa ja sitten käytiin  pitkällä lenkillä Lakun kanssa. Niin ja saatiin vielä dentasticksitkin. Huippu synttärit!

Minä ja Doris koirapuistossa. Lucy-neitikin oli mukana, mutta ei mahtunut samaan kuvaan.

Lenkillä päästeltiin välillä täysillä kilpaa Lakun ja Lucy-neidin kanssa.

Paperihatut on joku Paremman Mestarin juttu. Istuttiin vähän aikaa ne päässä, kun se niin nätisti pyysi. (Ja antoi kanaa...)

Mestareilla ei tietenkään ole minun ihan pikkuvauvakuviani, mutta kun ekan kerran tavattiin, niin olin kuukauden vanha.

Olen tuo toinen nakki oikealta. (4.10.2014)

Paljon on tapahtunut tämän ekan vuoden aikana. Olen esim. kasvanut tuommoisesta pikkurotasta 9-kiloiseksi urooksi, olen oppinut hyppäämään autoon jo melko mielelläni itse, siedän pyyhkeellä kuivaamista, osaan melko hyvin seurata verijälkeä metsässä ja tiedän, miten Lucy-neitiä voi parhaiten ärsyttää (näykkimällä pepusta!). Olen aina valmis liikkumaan ja leikkimään, mutta kun mitään ei tapahdu, vetäydyn mielelläni pötköttelemään omaan rauhaani. Kaiken kaikkiaan olen siis maailman paras Roni.

Paljon onnea kaikille sisaruksilleni!

Match show Sunday

Sunnuntaina käytiin mätsäreissä pitkästä aikaa kaikki yhdessä. Meidän kyydissämme sinne lähti myös Nemi emäntänsä kanssa. Tämä on kyllä vähän nolo juttu, mutta ehkä kerron sen kuitenkin.

Meidät oli siis pakattu autoon takapenkille valjaisiin, kun Emäntä yhtäkkiä pysäyttikin auton ja nousi autosta juttelemaan jollekin ihmiselle ja koiralle. Hermostuimme heti, koska emme nähneet kunnolla, mitä tapahtui. Emäntä otti sitten Ronin ulos tervehtimään uutta koiraa, mutta Roni oli niin levoton, että vain haukkui, eikä pystynyt rauhoittumaan. Olin aivan kauhuissani autossa, jumissa. Eihän pikku-Roni pärjää tässä maailmassa ilman minua! Kun lopulta oli minun vuoroni, olin jo niin järkyttynyt ja peloissani, että kun näin uuden koiran, joka oli vielä aivan erinäköinen kuin mikään koira, mitä olen ennen tavannut, niin tein hätäisen ratkaisun ja hyökkäsin tuota koiraa kohti. Emäntä oli häkeltynyt ja vain kiskaisi minut vihaisena kauemmas. En siis ehtinyt koskettaa tuota toista ja luultavasti minun onnekseni tuo toinen koira pysyi täysin coolina. Toisella yrittämällä olin jo vähän rauhoittunut, mutta lopulta uuden koiran emäntä käänsi koiransa pyllyn minua kohti, jotta sain rauhassa haistella hänen peppuaan. En ollut vielä kovin vakuuttunut ja protestoimme Mustan alamaisen kanssa erityisesti sitä, että tämä uusi tulokas hyppäsi vain muitta mutkitta meidän autoomme. Emännän reaktio oli kuitenkin hyvin yksiselitteinen: "Nyt hiljaa!" Eihän siinä auttanut muu kuin rauhoittua.

Perille päästyämme palasimme tähän tutustumisasiaan vähän toisella asenteella ja totesimme, että Nemi olikin ihan mukava bullterrieri. Kävimme pikkukävelyllä hänen kanssaan ja oli ihan mukava tepastella hänen rinnallaan. Ja Musta alamainen taisi vähän ihastuakin. Sen verran tiuhaan hänen kirsunsa ainakin kävi Nemin pepussa. (Nemillä oli ilmeisesti ollut juoksut jokin aika sitten.)

Mätsäreissä ei muuten tapahtunut juuri ihmeitä. Musta alamainen oli viimeistä kertaa pentuluokassa ja hän sai elämänsä ensimmäisen punaisen nauhan. Siitä huolimatta, että haukkui tuomaria päin näköä! Mutta muuten hän seisoa tökötti asiallisesti ja antoi tuomarinkin sitten tutkia itsensä, että kun parina oli 5-kuukautinen saksanpaimenkoira, joka pyöri kehässä kuin väkkärä, niin ehkä Roni sitten ansaitsi nauhansa kuitenkin.

Minä sain tällä kertaa sinisen nauhan. Käyttäydyin kyllä somasti, mutta minulla oli parina sotilaallisen tarkka pomeranian, jonka töpäkkää ryhtiä ja herkeämätöntä kontaktia ohjaajaansa en pystynyt lyömään. Kumpikaan meistä ei sijoittunut, että siltä osin oli vähän tyhjä reissu. Paikalla oli kyllä valtavasti koiria. Pelkästään pentuja oli 53 ja meitä pieniä aikuisia 27 (isoista aikuisista en tiedä), joten varmaan aika moni muukin jäi ilman sijoituksia. Sen sijaan kaikki saivat maistiaisia yhdestä myyntikojusta ja puruluut ilmoittautumisesta, joten ihan tyhjin tassuin ei tarvinnut paikalta poistua.

Ninni Nöpönenäkin kävi turistina mätsärialueella. Hän osasi heti olla rennosti ja hötkyilemättä eikä hän pelännyt mitään. Aikansa Mustan alamaisen kanssa peuhattuaan ja ympäröivää vilinää seurattuaan hän nukahti. Kun hänen isäntänsä yritti saada häntä lähtemään takaisin kotiin, hän ei suostunut nousemaan kesken uniensa! Hänen isäntänsä joutui kantamaan hänet takaisin autoon. Ninnistäkin olisi ehkä voinut tulla ihan hyvä mäyräkoira!

Kuvia ei tällä kertaa taida olla, mutta kuvitelkaa mielessänne kuuma asfalttiparkkipaikka ja kaksi ylvästä mäyräkoiraa tepastelemassa häntä heiluen emäntänsä perässä.