maanantai 14. syyskuuta 2015

Maanantain iltalenkki

Paremmalla Mestarilla olikin meille tänään iltalenkkiylläri. Normaalin kylällä köpöttelyn sijaan mentiinkin autolla Börjen ja Snoopyn tiluksille ja metsästysmaille. Börje oltiin tavattu vain kerran aikaisemmin koirapuistossa ja ensin piti vähän haukkua aidan puolin ja toisin. Tai lähinnä Musta alamainen haukkui. Minä en niin näihin mahtailuihin viitsi osallistua. Ja sitten tutustuttiin vähän pihalla.


Snoopyn kanssa leikki sujui heti entiseen malliin, mutta Börje-herra yritti vähän urista minulle. Niin kuin minä nyt olisin häntä jotenkin rohjennut uhata. Lucy-neitiin hän sen sijaan ihastui lenkin aikana ja Lucy-neidin ilme oli kyllä hupaisa. Hän yritti olla niin kohtelias, että vain väisti ja kurtisti naamaansa, mutta eihän Börje ollut sellaisesta moksiskaan. Pihassahan sinä jouduit jo Lucy-neiti vähän ärähtämään hänelle.

Niin no ei minua haittaa, jos vieressä kulkee, mutta kirsu pepussa on ärsyttävä kulkea. Snoopy sen sijaan olikin ihan mukava pikkuneiti ja lenkin jälkeen minäkin vähän antauduin leikkiin hänen kanssaan.

Minä mylläsin hänen kanssaan täysin estoitta. Kiskoimme yhdessä puruluutakin. Jostain syystä kuitenkin meidät mäykyt laitettiin sisältä takaisin ulos hyvin nopeasti keskenämme. Minä epäilen, että se johtui siitä, että Lucy-neiti rähähti kaikille pöydän alla.

No saattoi siinä edesauttaa sekin, että sinä aloit käydä niin kuumana, että hypit Snoopyn selkään kieli ulkona.
   Joka tapauksessa oli kiva iltalenkki ja hauskaa vaihtelua käydä välillä kuljeskelemassa muissa metsissä, kun nämä omat nurkat alkavat olla aika läpi kolutut. Ja russelit ovat mukavankokoisia kavereita. Heidän seurassaan ei tarvitse pelätä litsautumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti