Kamppailu yössä

Heräsin pimeään aikaan. Olin pyöriskellyt jo tovin unen rajamailla, mutta nyt tiesin, että se oli totta. Vatsassani kiersi. Nousin istumaan Paremman Mestarin jalkojen välistä ja hän todisti taas erinomaisuutensa heräämällä samalla hetkellä. Parempi Mestari hieroi unisena silmiään ja kysyi: "Mikä nyt Lucy?" Hyppäsin alas sängystä. Telepatiamme on toiminut aina hyvin: "Onko vatsasi kipeä?" Hieroin kasvojani mattoon myöntävän vastauksen merkiksi.

Musta alamainen heräsi myös ja siirtyi häntäänsä heiluttaen keittiöön aamuruuan toivossa. Mestari etsi vaatteitaan samalla, kun odotin eteisessä. Tunsin, että kyse olisi enää sekunneista. Muistin häpeissäni, kuinka joskus pentuna olin tehnyt tarpeeni sisälle. Tavara pakkautui suoleni päähän. En kehtaisi katsoa Parempaa Mestaria enää silmiin, jos ripuloisin nyt sisälle. Painoin takapuoltani tiiviimmin eteisen mattoon, vaikka Mestari kutsui ovelta. Lopulta hän nosti minut syliinsä ja kantoi ulos. Juoksin suoraan lähikoivikkoon ja vapauduin tuskastani.

Samalla huomasin, että ulkona tuoksui hyvälle. Kesäisen jäniksiselle. Keksin, että kun nyt jo olimme hereillä ja ulkona, voisimme lähteä Paremman Mestarin kanssa vähän etsiskelemään jäniksen jälkiä. Telepatiassa oli jonkinlainen käyttökatkos, koska Mestari alkoikin kiskoa minua takaisin sisälle ja mutisi jotain nukkumaan menemisestä. Annoin hänelle periksi tällä kertaa.