perjantai 29. toukokuuta 2015

Normipäivä

Herättiin aamulla seiskalta. Emäntä ja Roni ponkaisivat ekana ylös. Lucy käpertyi vielä Mestarin viereen. Emäntä touhuili aamupuuhiaan. Roni odotti keittiössä aamuruokaa. Vihdoin jälleen ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen emäntä oli valmis ja kupit kolahtivat lattialle. "Ole hyvä!"ja päät kuppiin.

Aamulenkillä käytiin taas katsomassa kylälle ilmestyneitä possuja. Ne tulevat jo aidalle tervehtimään röhkien eikä mäykkyjenkään tarvitse enää haukkua niille. Mukavia potseja. Nähtiin myös kylän kolmas mäyräkoira, jo hieman arvokkaampi karkeakarvainen herra.

Sitten oli taas pitkä, loputon työpäivä. Roni kantoi kaikki eteiseen jääneet kengät keskelle läjään ja repi pahvilaatikkoakin, mutta emäntää ei vain kuulunut. Jossain vaiheessa Mestari tuli käyttämään ulkona pissalla, mutta emäntää ei vieläkään kuulunut. Meinasi jo vähän ruveta hermostuttamaan, että taasko se katosin, niin kuin viime viikonloppuna. Mutta loppuihan se työpäivä viimein. Sitten mentiin nautiskelemaan auringosta koirapuistoon. Mäykyt kaivoivat kuoppia ja painivat. Emäntä oli ihmeen väsynyt, joten otettiin puistoilun jälkeen kimppatorkut yhdessä läjässä.

Iltalenkillä kierreltiin kylällä. Muutama lapsi halusi silittää mäyriäisiä. Lucy kävi kohteliaasti nuolemassa nenät, mutta Roni yritti luikerrella tilanteesta. Ei auttanut. Uuden järjestyksen mukaan myös Roni tervehtii vieraita. Etenkin Roni tervehtii vieraita. No lapset lähtivät aikanaan ja merkkailu ja maan nuuskiminen sai jatkua.

Ilta jatkui tutulla tavalla sohvalla köllien. Lucy petasi vilttiä vähän paremmin. Roni siirtyi tapansa mukaan hetken jälkeen lattialle pötköttämään. Iltapissa olisi vielä edessä ja sitten voikin kömpiä sänkyyn odottamaan huomista, toista aivan edellisen kaltaista mäyräkoirapäivää.

                                        Emännällä on paljon kuvia mäyräkoiran takapuolista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti