Kulinaristin päiväkirja

Hei!

Tänään minä, Lucy-neiti, kulinaristi, pieni suuri ruuanystävä ja eri makujen puolesta puhuja, olen oppaanne erään tyypillisen herkuttelupäivän eri vaiheissa. Mottoni on: "Kaikkea pitää ainakin maistaa! Tai ottaa vähän. Tai vähän enemmän. Tai ehkä kun nyt kerran tarjolla on, niin kaiken minkä kiinni saa, voi laittaa suuhunsa". Tervetuloa mukaan!

Aamun tärkein ateria on tietenkin aamiainen. Tunnistan aamiaisen olevan katettuna siitä, kun Parempi  Mestari kolauttaa puurolautasensa tiskipöydälle. Tämä soppakello, jos sallitte pienen humoristisen ilmaisun, ilmoittaa, että Parempi Mestari on valmis tarjoilemaan aamuruokani. Hypähdän hänen peittonsa alta lattialle sulokkaasti jötkähtäen kuin (meri)leijona, jossei hän ehdi makuuhuoneeseen nostamaan minua lattialle. Ensin huolelliset venytykset, että vatsa venyy pitkän, koko yön kestäneen paaston jälkeen ja herää ottamaan vastaan päivän ensimmäisen aterian.

Aamuruoka on kuivamuonaa, jossa toisinaan on liraus öljyä kyytipoikana. Suutuntumaltaan ruoka on rapsakkaa ja makuna riisin ja kanan ikiaikainen liitto. Useimmiten aamuruoka solahtaa kuitenkin pureksimatta, koska pienet nappulat mahtuvat nielusta kokonaisina. (Tosin yleensä kyllä isotkin nappulat mahtuvat kokonaisina kurkustani...) Aamuruuan huuhtelen alas mieluiten viileällä, juuri hanasta lasketulla, raikkaalla kraanavedellä. Toisinaan otan jälkiruuaksi suullisen tai pari Mustan alamaisen lohipohjaista kuivaruokaa, jos hän nirsoilee ja Parempi Mestari on tarpeeksi etäällä, ettei ehdi kiskoa minua heti hänen kupiltaan.

Varsinainen jälkiruoka odottaa kuitenkin ulkona aamulenkin yhteydessä. Ahkerat rusakot ovat uurastaneet koko yön pitkin kylää ja joka-aamuinen papanajahti voi alkaa heti talomme pihalta. Rauhallisesti aluetta kirsulla haravoiden löytää yleensä ne parhaat pipanat, jotka ovat tiiviitä, lohkeavia ja sisältävät kaiken hyvän, jota kasvissyöjän ruuansulatuselimistö ei ole pystynyt hajottamaan. Maku ja tuoksu ovat täyteläisiä ja tuovat mieleen kaiken sen ihanan rusakonlihan, joka vielä muutama tunti sitten on ympäröinyt papanaa.

Aikainen mäyräkoira myös kissankakan nappaa! Ihmiset antavat onneksi usein kissojensa viettää yötä ulkona ja näinpä hiekkaiset alueet ovat oikeita aarreaittoja. Jälleen vainu pökäleestä, kohdistus, tarttuminen kokkareeseen etuhampailla hiekan läpi, napakka puistelu, että enimmät hiekat karisevat maahan ja varmuuden vuoksi pieni pyrähdys pakosalle, koska nämä aarteet maistuisivat myös Paremmalle Mestarille! Hän saattaa ryövätä kakan jopa suustasi, joten tätä makuelämystä ei voi jäädä pitkäksi aikaa mutustamaan, vaan se on parasta päästää jatkamaan matkaansa kohti vatsalaukkua viipymättä jo karkuun juostessaan. Toisinaan kissankakka voi olla myös jäässä pakkasyön jäljiltä ja tällöin se on paras sentään puolittaa ennen nielemistä. (Liian kiireessä nielty suuri kissanuloste voi aiheuttaa yökkäysrefleksin ja aina oksennetun ulosteen syömiselle ei anneta tilaisuutta!)

Aamulenkin buffettiin kuuluu yleensä myös joitakin lintujen levittämiä sattumia, kuten leipää tai kalanruotoja. Variksen nokasta pudonnut leipäköntti on aamukasteessa lionnut ja mukavan pehmeä lisä aamuateriointiin. Jos leipäpala on kovempi, sitä voi joutua pureksimaan, mutta tällöin on taas riskinä, että Parempi Mestari yrittää päästä osingoille. Lokit sen sijaan jakavat toisinaan kalan osia lähiympäristöön. Jos kalaa ei tee mieli juuri sillä hetkellä, sen voi ottaa mukaansa myös tuoksumuistona kierimällä löydössä. Ulkona on ihanaa myös maistella erilaisia ja -makuisia lätäkkövesiä. Ottaisinko tänä aamuna sadevettä, lumensulamisvettä vai kuravettä? Siinäpä vasta pulma!

Mestarin lähtiessä hommiinsa joskus Paremman Mestarin jo mentyä, seuraa seuraava tärkeä juhlahetki: raakaa jauhelihaa kongissa. Jauheliha on pehmää ja muuttuu sitä herkullisemmaksi, mitä kauemmin paketti on ollut avattuna. Aivan tuore jauhelihahan on lähes hajutonta ja mautonta, mutta hieman märkänemisen alkuun päässyt jauheliha herauttaa kuolan suupieliin jo pöydällä odotellessaan.

Näiden herkkuhetkien jälkeen seuraa yleensä useamman tunnin tauko, jolloin on mukava köllötellä vatsansa vieressä ja odotella Paremman Mestarin paluuta. Hänen välipalaleivältään heltiää usein murunen juustoa myös mäyräkoirille ja toisinaan myös ensimmäinen kurkkusiivu kurkun jääkaapissa kuivuneesta päästä. Juuston pehmeä ja rasvainen maku täyttää ihanasti suun ja kurkku on raikas ja mehukas. Onhan kasviksiakin hyvä syödä.

Myöhemmin koittaa pyhä toimitus, kun ihmisruokaa valmistetaan. Hajusta jo voi usein päätellä, mitä lattialle on putoamassa seuraavaksi. Erilaisia liha- ja kasvispalasia saattaakin paeta pannulta ja nopea mäyräkoira on taas tyytyväinen mäyräkoira. Parempi Mestari saattaa yrittää omia hellan ympäristöä itselleen, mutta mikään ei pidättele minua, jos vaikka kanapalanen laskeutuu hellan ja seinän väliin. Pitkä kuononi on paras työkalu sen siivoamiseen.

Iltaruoka on samaa nappularuokaa kuin aamuruoka. Joskus voisi ehkä toivoa lisää mielikuvitusta myös koirien ruokintaan, kun ihmisruokaakin kerran vähintään joka toinen päivä tehdään vaihtuvalla menulla, mutta en valita. Hyväähän se on nappularuokakin. Ja iltalenkillä on taas aikaa tehdä löytöjä luonnonhelmasta.

Parhaita löytöjäni ovat olleet kokonainen lohen pyrstö, puolikas sämpylä ja luu. Maistiaisia on tarjolla usein myös erilaisissa luontoon heitetyissä pakkauksissa. Mikropitsan pahvilautasessa on mm. aina vähän kastiketta jäljellä, jugurttijuomapullon suulta voi saada kielelleen hapantuneen mansikkaisen häivähdyksen ja meetvurstipaketin muoveissa on vielä runsaasti rasvaa.

Jos Parempi Mestari on suopealla päällä, saattaa iltalenkkiä seurata pieni herkkuilottelu jonkin leikin merkeissä. Rally-toko on hänen tähän astisista keksinnöistään paras! Pienen leikkimielisen puuhastelun lomassa saattaa erilaisia härkää, kanaa, kalkkunaa tai tonnikalaa sisältäviä koiranherkkuja upota kourallinen tai pari. Parhaina päivinä mukana on tietenkin nakkeja ja juustoa.

Viimeinen ruokahetki koittaa sängyssä nukkumaan käydessä. Mestari syö aina jotain vielä sängyssä ja hänen rintamuksensa ja partansa puhtaananpito kuuluu tietenkin minulle. Siinä saa vihdoin napostella ihmisruokaa. Joskus myös Mestarin lautasen tai Paremman Mestarin jugurttikupin nuoleminen on illan viimeisiä ruokarituaaleja. Parhaiten nuolemisen pääsee suorittamaan luvan saatuaan, koska silloin kippoa ei tempaista kesken kaiken pois. Joskus olen myös kurottautunut esimerkiksi sohvalta nuolemaan sohvapöydälle unohtunutta lautasta, mutta liian usein olen toistanut saman virheen: siirtänyt epähuomiossa innoissani lautasella lojuvaa haarukkaa, jonka kilahdus paljastaa ruokarosvoukseni ja lautanen katoaa edestäni pikavauhtia.

Onnistuneen ruokapäivän jälkeen uni maittaa aamuun asti. Jos taas päivän mittaan on sattunut joitakin ylilyöntejä, voi joutua käymään useammankin kerran yössä ulkona, mutta heinän syöminen auttaa yleensä ja puhdistaa mukavasti ruuansulatuselimistöä ja aamulla se on taas valmis ottamaan uudet nautinnot vastaan! (Parempi Mestari mutisee joskus jotain kuonokopasta, kun hyvin valvotun yön jälkeen käyn taas kadunvarsilöytöjen kimppuun ja hän yrittää estää minulta rodunomaisen käytökseni...)

Onko siellä mitään syötävää?      

Onko sinulla jotain suussasi?

Ei siellä ollut mitään.
Voitko katsoa seuraavasta ojarummusta?
Voin voin...

Herkkutohtori Lucy ja kaikkienmakujenmaistaja Roni