Rally-tottelemattomuuskisat

Sano vaan, jos et jaksa syödä kaikkea riisiä ja kanaa, niin minä voin auttaa, Lucy-neiti!

 Lucy-neidin vatsavaivat helpottivat parahiksi ennen lauantaita, koska silloin oli kauan odotettu päivä, ahkeran harjoittelumme kruunu: rally-tokon tuplakisat. Tosin tätä seikkaa ME emme toki tienneet, mutta Emäntä oli näin suunnitellut. Lucy-neiti söi vielä monta päivää oireiden jälkeen kevyemmin keitettyä riisiä ja kanaa ja se vähän söi miestä, että minulla oli kuitenkin samoja nappuloita kupissani. Näin ollen nähtiin sekin ihme, että minä yritin ängetä Lucy-neidin kupille. Vain yhden kerran sain vastaukseksi pienen murahduksen.

Matkasimme pelipaikoille jo perjantai-iltana, että olisimme sitten lauantaiaamuna parhaassa iskussa. Majoituimme ensimmäistä kertaa elämässämme muualle kuin jonkun kotiin eli olimme hostellissa. Ninni ja hänen emäntänsä olivat mukana.

Huone oli oikein tilava ja viihtyisä.

Tienvarsilla oli mielenkiintoisia tuoksuja.

Mutta miksi meitä ei päästetty yhteistilaan ja keittiöön! Ihana tuoksu leijaili käytävää pitkin ja salista kuului iloisten ihmisten ääniä ja ennenkuulumattomia kieliä, mutta meidät jätettiin keskenämme huoneeseen murjottamaan, kun emännät solahtivat joukkoon iloiseen. Kyllä vähän korpesi.

Eikö mitenkään voitaisi mennä viettämään iltaa tuonne muiden kanssa? Kuka muka ei ilahtuisi iloisesta koirakööristä?! Mehän ollaan kaikki kaverikoiriakin!

Lauantaina sitten selvisi meillekin, miksi tänne oli tultu. Ulkona oli kova pakkanen, mikä aiheutti hieman ongelmia, kun minulla jäätyivät tassut alle minuutissa, mutta Ninni ei ehtinyt niin nopeasti tehdä vessa-asiointiaan. Kolmella koiralla ja kahdella ihmisellä on myös yllättävän paljon roudattavaa tavaraa yhtä kisapäivää varten, joten alku oli pienoinen hässäkkä, varsinkin kun Emäntä vielä jännitti kovasti. 

Pahaksi onneksi meidän vieressämme oli häkissä koiria, jotka ärisivät pahaäänisesti kaikille ohikulkijoille. Vaihdoimme pian paikkaa, kun Ninni säikähti rähiseviä koiria eikä meinannut enää uskaltaa kulkea niiden ohi. Hän sattui olemaan vielä luokkansa ensimmäinen, joten hänen täytyi aika nopeasti koota itsensä paniikista ratakuntoon. 

Ninni vastasi lopulta meidän ryhmämme päivän parhaasta tuloksesta, vaikka muutama miinuspiste hänellekin kertyi. Kaksi mm. siitä, että nämä rähisijä koirat ärhensivät kesken kaiken jollekulle toiselle pahaa-aavistamattomalle uhrille ja Ninnin keskittyminen herpaantui. Hänestä on tullut ymmärrettävästi hieman huolestunut vihamielisistä koirista, kun häntä on kerran riepoteltu pahanpäiväisesti takapäästä. Hän sai kuitenkin 95 pistettä ja ansaitsi koulutustunnuksen RTK1!

Hänen saldonsa on 98p, 95p ja 95p ja koulutustunnus siis suoraan kolmella kisalla. (Toisin kuin ERÄILLÄ mäykyillä... Emännän huom.)

Pätevä Ninni

Tämän jälkeen alkoi kärsimysnäytelmä. Käsikirjoitukset olivat laatineet tuomarit Pia Heikkinen ja Taru Leskinen ja toteutuksesta vastasimme me: anti-pätevät mäyräkoirat Lucy ja Roni. Näytelmän nimi voisi olla vaikka Kehänauhan kirous.

Kertasimme askelkuvioita odottelualueella ennen kehään menoa ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Kumpikin seurasi iloisesti ja suoritti tehtäviä vaadittavalla tarkkuudella. Peräpään käyttö oli ihanteellista ja maahan menot nopeita (no paitsi Ronilla, mutta se on työn alla...) Metri kehänauhasta fiilis oli vielä hyvä, mutta kun astuimme sen noitapiirin sisään, jossa käsi ei enää käy taskussa eikä ruoka vaihda omistajaa, putosi kiinnostus nollille. Kummallakin koiralla. Kummassakin kisassa.

Emäntä: Tule Lucy, seuraa.
Lucy: Ai nytkö mennään. Odotapas, tässä tuoksuu jollekin.
Emäntä: Tule nyt! Istu. Maahan. Maahan asti.
Lucy: Minähän olen maassa!
Emäntä: Kyynärät alas myös. Noin. Istu, mennään.
Lucy: Hei odota! Kuka tuo on!
Emäntä: Se on tuomari. Älä välitä hänestä, mennään nyt vain. Tule MENNÄÄN!
Lucy: Tässä haisee jollekin jännälle. Ja tuolla, odotas minä käväisen tuolla äkkiä...
Emäntä: LUCY TÄNNE!!

ja niin edelleen
ja niin edelleen...

Ensimmäisestä kisasta rämmittiin (Emännän sanoja, ei minun...) miten kuten hyväksytty tulos minulle (73p) eli pääsin avoimessa luokassa askeleen eteenpäin, mutta toisella radalla tultiin sitten kaksi askelta taaksepäin. (Onneksi se ei ole oikeasti mahdollista. Kai.)

No on se tarkkaa, ettei saa ensin tutustua rataan omia aikojaan ja vasta sitten tehdä yhteisiä tehtäviä.

 Vähän sama stoori jatkui sitten voittajaluokassa, mutta hieman kovemmilla äänitehosteilla. Selvitettiin esimerkiksi se, millä tavalla saa -3p kov eli kova komentaminen. Pujottelussa otin ihan pienen pienen nykäisyn käytösruudun koiran suuntaan, niin Emäntä rääkäisi minkä palkeista lähti. Palasin ruotuun ja Emäntä pelkäsi, että minut hylättäisiin ja hyllytettäisiin kisoista ikuisiksi ajoiksi. Näin ei onneksi käynyt ja ikuiseen karkotukseen nähden kolme miinuspistettä oli siis hyvin lievä rangaistus, mutta siellä kontrollivirheiden, puuttuvan yhteistyön ja ohjaajavirheiden pitkässä listassa ne eivät olleet juuri lohduksi. Toisella radalla Emäntä muisti, että koiraa saa kutsua viheltämällä ja se toimikin muutaman kerran, mutta hedelmää ei tuottanut toinenkaan rata.

Jos nyt jotain voi sanoa Emännän kouluttajataitojen puolustukseksi, niin uusissa voi-luokan tehtävissä ei tullut pahimpia virheitä. Vaihdoin puolta jalkojen välistä ja vieressä pyörähtämällä ihan oikein, pysähdyin seisomaan ja jatkoin taas seuraamista. Tein tehtäviä jopa oikealla puolella ja tehtävä, jossa otetaan askel suoraan oikealle ja josta Emäntä arveli, etten osaa sitä vielä kunnolla, meni täysin ilman virhepisteitä. Sen sijaan eräs alokasluokan helpoimmista kylteistä, 270 astetta käännös oikeaan, onnistuttiin töhimään miinus kympiksi. Samoin alokasluokasta käännös 360 astetta oikeaan -10, vaikka tehtävä lopulta tuli suoritetuksi, mutta uusittiin kyltti kahdesti (-6p), haahuilin omiani eli kontrollivirhe (-3p) ja vielä lopuksi puuttuva yhteistyö (-1p). Kuten sanottu. Lista on loputon. 

Käytösruutu sujui odotusten vastaisesti hyvin kummallakin kerralla eli jossain oli sentään kehityttykin. Kun Emäntä lopuksi hihkaisi: "Hyvä poika!" ja tiesin suorituksen päättyneen, vapauduin lumouksesta ja seurasin mallikkaasti tiiviissä kontaktissa pois kehästä...

Tästä siis vain leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!

Jottei lukijalle jäisi liian paha mieli näin ikävästi sujuneesta kisapäivästä, niin tässä lopuksi iloinen koiravideo leikkivästä suomenlapinkoirasta ja mäyräkoirasta!