Kipeä vatsa

Olipa kerran utelias tyttömäyräkoira, joka pisteli suihinsa sopimattomia asioita lenkkipolun varrelta. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä hän pyrki kolmesti ulos tarpeilleen. Sunnuntaina hän vaati ulos pääsyä edelleen muutaman tunnin välein. Hän myös oksensi kaiken aamuruokansa tantereelle.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hän pyrki jälleen useamman kerran ulos ja ripuloi verta. Maanantaina hän suostui vihdoin syömään keitettyä riisiä ja oli jo hieman pirteämpi. Iltaan mennessä hän alkoi oksentaa uudestaan ja yöllä hän ripuloi taas verta ja pyrki ulos 8 kertaa.

Tiistaina hän kävi eläinlääkärissä tutkituttamassa vatsansa vierasesineiden varalta ja saamassa oksennuksenestolääkkeen ja nesteytystä. Illasta hän taas ripuloi, nyt myös sisälle, mutta ei enää oksentanut.

Keskiviikkona hän pyrki jatkuvasti ulos ja yritti löytää hangen alta heinänkorsia syötäväksi. Hänen ei annettu syödä heinää. Sen sijaan hänelle tarjoiltiin riisiä ja kanaa. Hän söi muutaman kanapalan. Vettä hän ei suostunut juomaan, mutta sai sitä joitakin millejä ruiskulla annosteltuna suoraan suuhun. Hän meinasi kakata olohuoneen vaalealle matolle, mutta hänet ehdittiin taklata sivuun ennen kuin pisara kosketti maton pintaa.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä hän pyrki vain kerran ulos ja kello kahdesta eteenpäin hän nukkui rauhallisesti peiton alla, kuten kunnon mäyräkoiran kuuluukin.

Torstaina hän noukki aamuruuaksi tarjotusta riisistä ja kanasta kanapalat keitetyn riisin joukosta ja yritti siirtyä toisen mäyräkoiran kupille varastamaan ruokanappuloita. Iltapäivästä riisikin kelpasi jo. Hän ei enää pyrkinyt ulos kertaakaan. Hän päin vastoin ei olisi halunnut poistua sängystä lainkaan.

Tarinan opetus lienee päivän selvä meille muille, mutta kuinka uteliaan tyttö- (ja poika-)mäyräkoiran saisi muistamaan sen?