Pennuntuoksuinen maalaisloma

Kotona on niin rauhallista! Kukaan ei pissaa lattialle tai kiukkua sohvan alle jääneen sanomalehti silpun perään. Ei yritä hyppiä niskaan äristen ja kilju sitten kimeästi, kun joku tarttuukin hampailla häneen. Ei lelujen vingutusta, possun röhkötystä ja edestakaisin laukkaavia ja rapsahtelevia pikku kynsiä parketilla.

Älkää ymmärtäkö väärin. Moona on todella suloinen

nukkuessaan. Minähän tein hänelle selväksi jo ensimmäisenä iltana, että minua hänen on turha käyttää neulatyynynään ja sain olla hyvin rauhassa koko viikon, jonka vietimme Ninnin ja Moonan luona. Emäntä sairasti sinä aikana kesäflunssan, joten kolme päivää sain olla erityisen rauhassa Emännän vieressä sängyssä köllötellen.

Voi Emäntä rukka. Onpa ikävää, että sairastuit. Käännetäänkö välillä kylkeä?

Nyt on parempi. Älä liiku kahteen tuntiin, että minä en herää... tai siis että saat levättyä...

Minä opetin Moonalle monia tärkeitä taitoja. No tärkeimpänä tietysti kunnioituksen aikuisia ja ylempiarvoisia kohtaan, mutta näytin myös, mitä heiniä ulkona voi syödä ja kuinka kaivetaan kuoppia pihalle. Moona kulki välillä mukanani ja pidin hänelle opetustuokioita.

Musta alamainen opetti Moonalle lähinnä, kuinka pöhköjä urokset ovat. Musta alamainen on niin pulassa Moonan kanssa, kunhan tyttönen kasvaa isoksi. Jo nyt hän yltää rouhaisemaan Mustan alamaisen selkärankaa pikku naskalihampaillaan ja osaa takertua kivuliaasti korvalehtiin.

Ninni on tietenkin Moonan tärkein mentor. Hän huolehtii jokaisesta Moonan inahduksesta ja haukahduksesta. Hän menee väliin, jos Roni riehaantuu liikaa. Hän tulee lepyttelemään, jos minä komennan pentua. Hän jaksaa tunnista toiseen viihdyttää Moonaa leikkimällä ja olla painikaverina.

Viikon pentusiedätyksellä oli myös positiivinen vaikutus Emäntäämme: hänen pentukuumeensa parani, eikä hänen tee yhtään mieli omaa koiranpentua. Kuinka helppoa elämä onkaan kahden aikuisen koiran kanssa! Tänä aamunakin nukuimme puoli kymmeneen ja Emäntä nousi itse ensimmäisenä, eikä meillä koirilla ollut vielä hoppu minnekään.

Eikö meille tulekaan pikkusiskoa tai pikkuveljeä? Hyvä!

Lauantaina omat ihmisemme olivat tiessään, mutta meitä tuli hoitamaan pari tyttöä. Saatoimme tehdä heistä tulevaisuuden mäyräkoiraomistajia. Sen verran ihastuksissaan he olivat köllöteltyään kanssamme päivän sohvalla. (No ehtivät he puuhata muutakin, mutta vietimme myös läheisyysaikaa.)

Ennen kotiin lähtöä opetimme Moonalle vielä yhden elämän tärkeimmistä taidoista: poseeraamisen. Moona on käsittämättömän nopea oppimaan ja niinpä ryhmäkuvakin onnistui tuossa tuokiossa. (Moona tunnistaa myös jo, kun hänen kuppiinsa laitetaan ruokaa, vaikka hän olisi nukkumassa ja sen tekisi hyvin hiljaa keskellä yötä. Emäntä yritti tätä salaa, mutta pieni pörröinen pentu oli saman tien nätisti istumassa hänen vieressään.)