torstai 27. joulukuuta 2018

Joulumuisteloita hankien keskeltä


Meilläkin oli joulu! Ja oikein hyvä joulu on ollutkin. Olemme Ninnin ja Moonan luona ja palvelu on pelannut. Sisään ja ulos saa kulkea takaovesta mielensä mukaan, kun joku hovimestareista on aina valmiina avaamaan oven ja herkkujakin on tarjoiltu sopivasti, kun etsiytyy vain ruokapöydän läheisyyteen lukuisina ruoka-aikoina.


Henkilökohtaisesti olen viihtynyt hyvin sohvan ja ruokapöydän läheisyydessä, mutta Musta alamainen liehuu aika ajoin pitkin pihojakin. Hän ja Moona ovat erottamattomat. Tai no lähes erottamattomat. Toisinaan ihmiset kyllästyvät heidän loputtomaan nahisteluunsa ja pistävät Moonan ulos jäähylle.


Moona on nyt 7 kk vanha ja kyltymätön leikkimään. Minusta hänen paras ominaisuutensa on täydellinen alistuminen minun tahtooni ja syvä nöyryys edessäni. Hän väistää ja varoo minua kaikissa käänteissään ja pieninkin urahdukseni saa hänet (ja Ninnin) nöyrästi seljälleen jalkojeni juureen. (On huvittavan näköistä, kun kaksi puolet korkeampaa lapinkoiraa yrittää langeta maan matosiksi matalan mäyräkoiran juureen lipumaan tämän suupieliä. Emännän huom.)
    Moonan erikoisuus on ulkona nukkuminen. Pakkasten alettua hän on joka yö pyrkinyt yksin ulos nukkumaan jossain vaiheessa yötä. Muutenkin hän viihtyy parhaiten ulkona. Hän saattaa pyrkiä ulos vain heittäytyäkseen terassille pitkälleen. Toisaalta hän on myös hyvin ihmisläheisyyden kaipuinen ja viihtyy pitkiä aikoja kainalossa rapsutettavana.


Yksi lempipaikoistani täällä on takan edusta! Kun uuniin laitetaan tulet, olen kärppänä paikalla köllöttelemässä takkatulen loimussa.
    Tietenkin olen käynyt myös joulusaunassa. Eräänä iltana muut puhalsivat ovesta ulos, kun Emäntä meni saunasta jäähylle, mutta minä jäin sisään odottamaan ja kiirehdin sen sijaan hänen kanssaan löylyihin, kun olin vahingossa jäänyt paitsi ensimmäisistä löylyistä.

Enkä kyttää... Odotan tässä vain eturivissä lahjojen jakoa...

Lahjojakin saatiin. Koska kuusi on tänä vuonna ulkoterassilla kylmässä jouluhuoneessa, koottiin lahjat pianon juurelle. Pukki oli tosi reilu ja toi meille kaikille koirille kappaleen poroa. Liekö Petteri Punakuonolle tullut jo ikä täyteen...?


Vertailun vuoksi vaihdoimme kaikki luita keskenämme ja maistelimme toinen toistemme lahjoja. Saman oloisia olivat kaikki luut.


Tämä oli Moonan ensimmäinen joulu ja hän ei aivan vielä hallinnut lahjan avaamista. Lahjojen jaon jälkeen hän tosin otti erään paperimytyn ja harjoitteli sillä repimistä, että ensi kerralla hän on varmasti jo yhtä taitava kuin me muut.


Lunta täällä on ollut aika yllin kyllin. Tapaninpäivänä käytiin yhdessä lenkillä ja Emäntä oli varuilta ottanut pulkan mukaan. Menomatkalla Moona sai harjoitella sillä vetokoirana olemista ja loppumatkasta hän (Emäntä, ei Moona) veti sillä meitä mäykkyjä. Niistä paakuista sulamiseen tarvittiin kunnon löylyt!





 Minä en oikein viihtynyt pulkassa, joten Ninnin ja Moonan isäntä kantoi lopulta minut takaisin tien laitaan, mutta Roni istui kiltisti pulkassa, kun ei muuten enää päässyt eteenpäin.


Moonan lisäksi Ronia ovat pitäneet ulkona tarhassa lojuvat hirvenluut. Joulukuun alussa täällä käydessämme minäkin olin kiinnostunut luiden kaluamisesta, mutta nyt loppuun kalutut luut eivät ole minua enää kiinnostaneet. Varsinkin kun uudet luut ovat sisällä.


 Lopuksi vielä videotaideteos tummasta muotoaan muuttavasta massasta, joka sisältää kaksi lapinkoiraa ja yhden mäyräkoiran:


Mukavia vuoden viimeisiä päiviä kaikille lukijoillemme ja hyvää uutta vuotta!


16 kommenttia:

  1. Miten mukava kertomus joulustanne, tosi ihanaa yhdessäoloa koko laumalla :D Eikä pieni alamaisuus ja nahistelu haittaa, sillä saadaan virikettä ja vaihtelua ;) Iloista uutta vuotta koko porukalle, toivottavasti raketit eivät aiheuta paniikkia tai mikään muukaan ihmisten mellastus pilaa laumanne loma-aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä mukavaa elämöintiä pitää olla ympärillä, että pysyy mieli virkeänä. :)
      Meitä eivät onneksi raketit häiritse, että levollisin mielin odotellaan vuoden vaihtumista.

      Poista
  2. Vaude, teil on ollu oikee puuhajoulu! Ja tottakai pitää luita vaihella, ku mites sitä muuten tietää, onko se oma luu ihan paras. Joo. Mut ai hirmee, ku teijän turkeissa on paljon lumipallukoita! Kyä noitten sulattamiseen jo saunaa tarvitaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä olivat toistenkin luut. :) Keli oli otollinen isojen lumipaakkujen syntymiselle.

      Poista
  3. No o ou noita lumipalleroita turkeissa. :o Mutta onneksi kuljetuspalvelut pelasivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keli oli sellainen, että jopa lapinkoirissa oli hieman paakkuja, mutta mäykkyjä ne haittasivat olennaisesti. Onneksi tämän arvasi jo lähtiessä ja pulkka oli mukana. :)

      Poista
  4. Tuosta ei joulu enää parane! Ihan mahtavaa laatuaikaa. Hauskaa, että päästitte meidät kurkistamaan joulun viettoanne. Vastaavasta ei täällä osattais edes uneksia.
    Me toivotaan, että uuden vuoden räiskeet noudattais niille asetettua aikarajaa ja päästäis pian turvalliseen arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on ollut mukavaa viettää aikaa hyvässä seurassa. On saanut olla rauhassa, eikä ole tarvinnut hötkyillä. :)

      Poista
  5. On niin perinteisen näköinen joulu ja ihanat lumiset maisemat.
    Voi että noita lumipalloja teidän turkeissa, hassun näköisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut valkoinen joulu oikein viimeisen päälle! Hieman pallot turkissa hidastavat, mutta on lenkkeilykin ollut silti mukavaa. :)

      Poista
  6. Työhän ootta niinku lumj´lyhyt, paljo palloja samassa kasassa :) On siinä piisanna emännällä sulattamista. Vuan hieno joolu on teellä ollunna. Kaverit koolla ja herkkuja tarjolla. Ja lämmin uuni tietennii lisänä. Puhumatakkaa kaekesta mukavasta tekemisestä. Joka koeran toevejoolu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumilyhtyvertaus on osuva! :D
      Paras joululahja on ollut tämä mukava yhdessä olo. Vaikka oli poronluutkin hyviä... ;)

      Poista
  7. Teilläkin on ollut hieno joululauma. Ja hirveästi lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on satanut melko monena päivänä. Emäntä on saanut paljon kokemusta pihan kolaamisesta. :)

      Poista
  8. Herkkuja ja hauskaa yhdessäoloa kavereiden kanssa. Ja paljon lunta! Teillä näyttää olleen oikein mukava joulu. Iloista vuodenvaihdetta ja paljon kaikkea hyvää vuodelle 2019 toivottaa Hippu ja emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lunta on todella mukavasti. Jopa niin paljon, että mäyräkoirat alkavat etsiytyä valmiiksi tallatuille poluille mieluiten... :)

      Poista