Tavallista oloa

Elo on ollut ihanan tavallista viime päivät. Koirapuistoilua ja lenkkeilyä. Välillä joitakin rally-tokoharjoituksia.

Tämä on tuttu leikki. Sinä heität ja minä haen.

Mikä siinä kestää?! Laita puhelin pois ja leikitään. Voisit vähentää ruutuaikaasi muutenkin.

Täältä tullaan! Vieläkö se härveli on kädessä?

Metsälenkki! Tätä ei olekaan tapahtunut kuukausiin.

Ja kuten huomaatte, toisella meistä on luottoa ja toisella ei...

Niin toinen on pinkkipuudeli ja toinen kokemusten karaisema saalistaja!

Hah! Mitähän sinäkin olet muka saalistanut! Viimeeksi kun tarkistin, niin nännikumia ja frisbeetä ei vielä laskettu riistaksi.

Emäntä kai laski sen varaan, että ehtii juosta sinut kiinni tarvittaessa. Korvathan sinulla aktivoituvat vain nakin vaikutuksesta.

Älähän nyt liioittele! Höyrykypsennetty lammas ja kalkkuna käyvät myös aivan hyvin. Tai kuivattu naudanvatsa. Juusto. Kanatikut. Oi nyt minulle tuli nälkä...

Mitään riistaksi laskettavaa ei ollut liikkeellä, joten minäkin sain paluumatkalla jolkotella hetken vällylläni, että kuvaaminen kävi helpommin. Minun puolestani hankikeli olisi voinut jatkua pidempään, että olisi päästy metsään useammin.

Huuli aina kurtussa. Tietenkin. Eikö se kuulu rotumääritelmään? "Ylähuuli jää kulmahampaan päälle ruttuun koiran ajatellessa ruokaa."
Ai ei vai..?

Kun päästään kotiin, niin harjoitellaanko vähän rally-tokoa? Vaikka sitä merkille lähetystä. Nyt minä lupaan juosta suoraan kartiolle ja olla yrittämättä ottaa sitä suuhuni. On vain niin hämäävää, kun yleensä aina käsket hakea kaikkea, niin nyt yhtäkkiä ei saisikaan tuoda sitä esinettä sinulle. Ja minä todella olen hakenut kaikkea vispilästä vasaraan ja kuulakärkikynästä tohveleihin! Oikeastaan on vain yksi poikkeus, jota en tuo: lintu. Siitäkin huolimatta, että juuri sitä varten noutoa on harjoiteltu kaikilla muilla tavaroilla.

Tällaisten korkeiden penkkojen muodostamassa kujassa on nyt lenkkeilty pari kuukautta, että välillä tekee matalan makkaran mieli hypätä penkan päälle tähystelemään. En toki halua valittaa. Maanläheinen vartalomallimme on ensiluokkainen nenänkuljetusteline, koska maan pinnassahan ne hajut pääasiassa ovat, mutta joskus olisi toki hauska nähdäkin jotain muuta kuin näitä loputtomia lumipenkereitä...