tiistai 26. helmikuuta 2019

Ronin pikku vahinko


Miten tässä ovensuussa haisee Roni sinun pissallesi?

Ei kai. En minä vain haista.

Haiseehan! Ihan selvästi. On tässä vähän jotain pesunestettä ruiskittu päälle ja pyyhitty tätä, mutta kyllä minä nyt sinun pissasi hajun tunnistan jo tässä vaiheessa, vaikkei siitä olisi kuin molekyyli tai kaksi jäljellä. Oletko sinä pissannut sisälle?!

No jos sitä nyt sitten epähuomiossa on vähän siihen roiskahtanut...

Epähuomiossa?!! Eiväthän aikuiset koirat pissaile sisälle!! 
Eihän meillä ole pissattu sisälle neljään vuoteen!

No siinä kävi vähän sellainen nolo ajatusvirhe... Emäntä päästi minut pihalle jaloittelemaan, kun haki mattoja sisälle. Ensin vain seisoin paikallani, mutta kävin sitten hänen kehotuksestaan nostamassa jalkaa lumikasaan. Meillä uroksillahan on usein tapana tehdä vähän useampia pissoja samalla kertaa, mutta ensimmäisen jälkeen naapurin täti lähestyi pihaa tieltä päin. Keskityin häneen sataprosenttisesti ja olin virittyneenä vahtimoodiin. Kesken vartiohaukun sitten Emäntä käskikin minut sisälle ja... no... huomaamattani sitten nostinkin jalkaani ovella, kun oli jäänyt ensimmäisen pissan jatko-osa vielä tekemättä. Emäntä kyllä kiireesti tökkäsi minua kankkuun ja itsekin sitten olin vähän hölmistynyt, että miten tässä näin pääsi käymään, mutta muutama senttilitra ehti jo ruiskahtaa. Emäntä kävi heti pesemässä sen läikän pois ja se oli ihan samantien sovittu asia. 
Puhdas vahinko.

Ei nyt ehkä ihan puhdas, kun täällä kerran haisee urealle, mutta vahinko varmasti. 
Kaikkea sitä voikin sattua...


12 kommenttia:

  1. Minkäpä sitä vahingolle mahtaa. Joskus se suattaa tuo jalaka noosta erreöksessä iha omija aekojjaan ja tietimätä :)Pätö lirusta ee piä kantoo huonoo ommootuntoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kun niin keskittyi toisaalle ja sitten käskettiin sisälle kesken kaiken, vaikka pissaaminenkin oli kesken, niin näin kävi. Mutta se on nyt jo mennyttä. :)

      Poista
  2. Voi Roni, tuollaista saattaa tapahtua. Ei se maailmaa kaada. Kaikki tietävät, ettet sinä sisälle ruiski. Se oli naapurin tädin vika. Miksi sen piti ilmaantua sotkemaan selvät suunnitelmat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja oli Emäntäkin ajattelematon, kun käskee sisälle, vaikka tietää, että yksi pissa ei koskaan riitä!

      Poista
  3. Tekevälle sattuu, kuamahyvä, kyllä ne hajut tasaantuu ajan kanssa ja olis se täti-ihminenkin voinu oottaa, että saat toimitettua asias häiriöttä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin just! Tulee tänne noin vain niin kuin kotiinsa, vaikka tämä talo tietysti on hänenkin koti... ;)

      Poista
  4. Voi välillä sattuu ja tapahtuu ja kun joutuu vahtimaan ja sisätiloihin komennus yhtä aikaa....
    Mukavaa laskiaissunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo sisäiset ja ulkoiset käskyt voivat mennä joskus vähän ristiin. :)

      Poista
  5. Vahinkoja sattuu paremmissakin piireissä, älä huoli Roni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Haju alkaa haihtua ovenpielestä ja tapahtuma unohtua mielestä. :)

      Poista
  6. Hihi. Hassua, kuinka sitä voikaan sattua ja tapahtua! Vähän kuin meillä tuossa taannoin. Hupsu yritti kovasti iskälle kertoa, että nyt olisi pikkuhiljaa aika päästä, kun pyllyreikää pakottaa, mutta kun iskä ei toiminut riittävän nopeasti, jäi askellus kesken, kun alkoi kakkaa pukata peräaukosta keskelle eteisen lattiaa. Vahinko. Ei puhdas, mutta vahinko. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on ollut jo melkoinen hätä päällä, jos kakka on ollut jo noin tuloillaan! Parhaansa Hupsu yritti ilmoittaa asiasta! :)

      Poista